Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Tule takaisin!
Siinä vaiheessa, kun meillä oli kolme lasta, Vanessa sanoi: ”Me tarvitsemme kotiimme uskontoa.”
Kun olin 12-vuotias, vanhin veljeni toi kotiin kokoaikaiset lähetyssaarnaajat, jotka kertoivat meille Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Pian äitini alkoi käydä kirkossa kahden veljeni, siskoni ja minun kanssa. Ennen pitkää me kaikki menimme kasteelle.
Vähitellen me kuitenkin lakkasimme käymästä kirkossa. Pidin aina kirkosta, mutta 17-vuotiaana elämä vei minua toiseen suuntaan. Yritin olla hyvä ihminen, eikä minulla koskaan ollut pahoja aikomuksia, mutta eksyin ja aloin elää maailman tapojen mukaan. Maailma sai minusta otteen ilman, että tiesin tai tajusin sitä.
Sitten tapasin Vanessan. Kun olimme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, hän eräänä päivänä sanoi: ”Me tarvitsemme kotiimme uskontoa.” Siinä vaiheessa meillä oli kolme lasta.
Kun maailma on sellainen kuin se on, kannoimme huolta siitä, millaisen hengellisen suunnan annamme lapsillemme. Ajattelin, että jos palaan uskonnon pariin, haluan palata omaan kirkkooni. Muistin, että se oli paikka, jossa oli hyviä ihmisiä.
Keskustelin erään kirkon jäsenen kanssa ja kerroin hänelle, että mietin kirkkoon palaamista.
”Tule takaisin!” hän sanoi.
Suurin huoleni oli, että kirkossa käyminen olisi lapsistani tylsää eivätkä he pitäisi siitä, mutta he pitivätkin siitä. Kun jatkoimme kirkossa käymistä, Vanessa totesi, että mikään ei auta perheitä kasvamaan yhdessä samalla tavoin kuin kirkko. Se oli juuri sitä, mitä hän oli hakenut. Vanessa ja minä menimme naimisiin, ja hän ja lapsemme menivät kasteelle.
Nyt me kuljemme evankeliumin tietä perheenä. Tavoitteemme on tulla sinetöidyksi yhteen temppelissä.
Kun Rio de Janeiron temppeliä rakennettiin, kävelin sen ohi melkein joka päivä. Sanoin aina ystävilleni: ”Jonakin päivänä minä menen naimisiin tuossa rakennuksessa.”
”Sinähän sanot tuota samaa joka päivä!” he huudahtivat.
Sanoin sen joka päivä, koska tiesin, että temppelin valmistuminen lähestyi, ja halusin muistuttaa itselleni, että minun on jatkettava sen tekemistä, mikä on oikein, jotta perheeni voitaisiin sinetöidä yhteen. Tämä on sydämeni halu.
Tiedän, että lapseni oppivat koko ajan lisää maailmasta ja käyvät läpi samoja asioita, joita minä kävin. Mutta kun kerron heille kokemuksistani, sanon heille: ”Älkää tehkö mitään lähellekään sellaista, mitä minä tein, koska se ei ole sen arvoista.”
Kannustan lapsiani tutkimaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja keskittymään olemaan lähetyssaarnaajia nyt, jotta he voivat siunata muita. He eivät ymmärrä kaikkea, mutta he oppivat koko ajan. Tätä minä toivon heille.