Oletteko te siskoksia?
Pienen pojan kysymys yllätti minut ja antoi minulle tärkeän opetuksen.
Valokuva kirjoittajan luvalla
Ystäväni Laurie Wharemate Keung on maori. Minä olen syntyperältäni englantilainen. Olemme toistemme vastakohtia ihonvärin, silmien värin, hiusten värin ja pituutemme suhteen. Emme voisi näyttää enempää erilaisilta. Silti yhtenä päivänä, kun Laurie ja minä palvelimme lapsia vähävaraisten koulussa, pieni maoripoika yllätti meidät kysymyksellä.
”Oletteko te siskoksia?” hän kysyi.
Naurahdin ajatellen hänen kysyneen leikillään. Poika kuitenkin kysyi minulta uudelleen: ”Oletteko te siskoksia?”
Tajutessani, että hän oli vilpitön, pysähdyin hetkeksi miettimään: ”Eikö tämä poika todellakaan nähnyt selkeää eroa ulkonäössämme ja etnisessä taustassamme?” Ehkä hän näki, mutta ajatteli, ettei sillä ollut merkitystä. Hän odotti innokkaasti vastaustani.
Kerroin hänelle, ettemme olleet siskoksia, mikä tuotti hänelle pettymyksen. Mutta lisäsin, että usein meistä tuntui kuin olisimme siskoksia, kun palvelimme yhdessä. Hän näytti tyytyvän siihen vastaukseen ja juoksi pöytänsä luo.
Tämän pojan vilpitön kysymys jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Miksi? Koska hänen kysymyksensä puhui minulle totuutta – että perhe ei rajoitu syntyperään tai ulkonäköön. Miestäni ja minua on siunattu niin, että olemme adoptoineet kaksi lapsistamme. Me rakastamme heitä, ja rakkaus ja palveleminen ovat olennainen osa perhettä.
Olemmehan me kaikki yhden Jumalan ja Isän lapsia (ks. Ef. 4:6).
Tulin siihen tulokseen, että tämä poika on varmasti seurannut Laurien ja minun välistä vuorovaikutusta. Nähdessään meidän auttavan tai halaavan toisiamme hän ehkä otaksui, että olemme siskoksia. Hänen kysymyksensä muistutti minulle, että lapset tarkkailevat aina aikuisia ja muodostavat mielipiteitä sen pohjalta, mitä sanomme ja teemme ja kuinka kohtelemme toisiamme. Jos tämä poika voi otaksua meidän olevan siskoksia, niin varmasti lapset ympäri maailman voivat otaksua, että me kaikki olemme veljiä ja sisaria, jos vain rakastamme ja palvelemme toisiamme.
Eroavaisuuksiemme ansiosta Laurie ja minä olemme tuoneet erilaisia vahvuuksia ja näkökulmia hyväntekeväisyystyöhömme tehden siitä tehokkaampaa. Sen sijaan että olisimme antaneet eroavaisuuksiemme erottaa meitä, me olemme käyttäneet niitä hyvän tekemiseen ja siten läheisen ystävyyden luomiseen. Pienen pojan kysymys voi olla opetus kaikille Jumalan lapsille.