Julkaistaan vain sähköisenä: Tule ja seuraa minua
Palasin kotiin etuajassa – Mitä opin Siionin leirikunnalta
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kun palasin lähetystyöstä etuajassa, sain lohtua kertomuksesta, joka kertoo varhaisista pyhistä.
Varttuessani elämäni oli helppoa ja huoletonta. Koulu ja harrastukset sujuivat mutkattomasti. Minulla ei ollut juuri valittamista, ja olin yleensä onnellinen.
Mutta kun täytin 19 vuotta, elämäni muuttui.
Lähdin innoissani lähetystyöhön Asuncióniin Paraguayhin. Odotin asioiden luonnistuvan yhtä helposti kuin koko elämäni siihen asti. Suunnilleen neljän kuukauden jälkeen jouduin kuitenkin palaamaan kotikaupunkiini masennuksen ja ahdistuksen murtamana. Mielessäni olin ajatellut olevani ikuinen menestyjä ilman heikkouksia – aivan kuin se muka olisi edes mahdollista. Nyt koin pelkoa, syyllisyyttä, vihaa, toivottomuutta ja surua. Pystyin ajattelemaan vain, kuinka surkeasti olin epäonnistunut.
Opetuksia Siionin leirikunnasta
Eräs kertomus kirkon historiasta toi minulle hieman lohtua. Helmikuun 24. päivänä 1834 Joseph Smith sai ilmoituksen (OL 103) järjestää yli sadan miehen retkikunnan matkaamaan Jacksonin piirikuntaan Missouriin Yhdysvalloissa ja auttaa pyhiä saamaan takaisin maan, jonka he olivat menettäneet, kun heidät oli karkotettu sieltä edellisenä vuonna. Noin 230 miestä, naista ja lasta liittyi retkikuntaan, joka tuli tunnetuksi nimellä Siionin leirikunta. Valmistelujen jälkeen ryhmä lähti matkaan toukokuussa ja marssi päivittäin jopa 65 kilometriä.1
Fyysisten koettelemusten lisäksi osa Siionin leirikunnan jäsenistä sortui panetteluun, tottelemattomuuteen ja kapinointiin. Monet muut kuitenkin pysyivät uskollisina ja pitivät retkikuntaa ja mahdollisuutta olla Josephin seurassa etuoikeutena. Olosuhteiden muuttuessa retkikunnan ympärillä profeetta haki ohjausta Herralta. Kesäkuussa hän sai uuden ilmoituksen (OL 105), jonka mukaan heidän ei enää tarvinnut jatkaa ponnistelujaan. Leirikunnan jäsenet palasivat kotiin, ja vaikka he vaikuttivat epäonnistuneen tarkoituksessaan lunastaa Siion, monet heistä eivät pitäneet retkeä epäonnistuneena, koska matka auttoi heitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa ja näkemään Hänen vaikutuksensa elämässään.2
Luopuminen menneisyyden surkuttelusta
Kun Siionin leirikunnan pyhät saivat tiedon, että he palaisivat kotiin ilman odotettua siunaustaan, he saattoivat ihmetellä, miksi taivaallinen Isä oli lähettänyt heidät matkaan alun perin. Minäkin pohdin, miksi minut oli johdettu suuntaan, jossa asiat eivät menneet suunnittelemallani tavalla.
Oltuani useita viikkoja surullisempi kuin koskaan aiemmin ymmärsin, etten halunnut jatkaa elämääni niin kielteisellä asenteella. Tiesin, että minua ei ole lähetetty maan päälle elämään lannistuneena ja pessimistisenä. Olemmehan olemassa siksi, että meillä ”voisi olla ilo”! (2. Nefi 2:25.) Päätin luopua menneisyyden surkuttelusta ja keskittyä tarkoituksen löytämiseen ahdingon keskellä.
Otin yhteyttä muihin ihmisiin, aloitin uusia harrastuksia ja palasin kouluun. Aloin myös pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Yhden rivin merkinnät muuttuivat hiljalleen kokonaisiksi sivuiksi, kun aloin tunnistaa paremmin Herran vaikutuksen elämässäni. Aloin luetella rukouksissani toiveiden sijasta kiitollisuuden aiheita.
Vaikka minulla oli ja on edelleen myös vaikeita päiviä, tiedän nyt, mikä vaikutus on keskittymisellä kaikkeen hyvään elämässä. Sen sijaan, että olisin pitänyt koettelemuksiani huonona asiana, päätin nähdä ne tilaisuutena kasvaa.
Syiden tunnistaminen
Kun mietin, miten asiat ovat sujuneet sen jälkeen, kun palasin kotiin Paraguaysta, ymmärrän taivaallisen Isän johdattaneen minua ja antaneen minulle tilaisuuksia kokemuksieni kautta. Tapasin muutamia läheisimmistä ystävistäni lähetystyötäni seuranneiden kuukausien aikana ja pystyin myös aloittamaan opinnot välittömästi paikallisessa yliopistossa, vaikka ilmoittautumisen määräaika oli umpeutunut. Koulutusohjelma vei minut opiskelemaan Sveitsiin, missä sain kertoa evankeliumista isäntäperheelleni.
Noista tietoisen kiitollisuuden vuosista minulle jäi tapa kiittää taivaallista Isää kaikista asioista, mikä voimistaa uskoani Häneen.
Myös seuraavat sanat, jotka sain pappeuden siunauksessa erään huonon viikon aikana, ovat auttaneet minua ymmärtämään uskoa: ”Siunaan sinua ymmärryksellä ja tiedolla siitä, että Jumala – – antaa sinulle asioita, jotka eivät ole vain sinun hyväksesi vaan – – auttavat sinua tulemaan juuri sellaiseksi kuin Hän haluaa sinun olevan. Ne eivät ole aina helppoja siunauksia, sillä juuri vaikeudet ja vastoinkäymiset auttavat meitä kasvamaan.”
Tiedän, että taivaallinen Isä pyhittää ponnistelumme, ja kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Herra rakastaa ponnistelemista.”3 Jumala todella pyrkii siihen, että me olemme onnellisia, ja Hän on rinnallemme ikuisesti.