Saints-kirjan kertomuksia pyhistä, osa 3
Ensimmäinen brasilialainen seurakunnanjohtaja São Paulossa
Kuvitus Greg Newbold
Pian sen jälkeen kun Claudio ja Mary dos Santos oli kastettu São Paulossa Brasiliassa, lähetysjohtaja William Seegmiller kysyi Claudiolta, haluaisiko tämä olla vanhin. Claudio yllättyi, mutta vastasi: ”Kyllä.” Koska hän oli käynyt kirkossa vain muutaman kuukauden ajan, hän ei ollut aivan varma, mitä tarkoittaa se, että on vanhin. Hän tiesi, että kaikkia lähetyssaarnaajia kutsuttiin ”vanhimmiksi”, ja he olivat merkittäviä nuoria miehiä, jotka omistivat elämänsä Jumalalle. Jos vanhimpana oleminen tarkoitti sitä, niin sitä hän halusi olla.1
Seuraavana sunnuntaiaamuna juuri ennen pyhäkoulua lähetysjohtaja Seegmiller asetti hänet Melkisedekin pappeudessa vanhimman virkaan. Kun hän oli tehnyt sen, hän sanoi: ”Nyt aiomme valmistaa sakramentin ja valmistautua pyhäkouluun.”
Claudio oli hieman hämmentynyt. Kaikki tapahtui niin nopeasti, eikä hän täysin tiennyt, mitä oli tekemässä. Mutta hän noudatti lähetysjohtajan ohjeita ja suoritti ensimmäisen pappeusvastuunsa.
Sinä iltana lähetysseurakunnan sakramenttikokouksessa lähetysjohtaja Seegmiller värväsi jälleen Claudion avukseen tulkkaamaan, kun hän puhui pyhille englanniksi. Claudio opetteli yhä englantia eikä ollut koskaan aiemmin tulkannut, mutta hän suostui yrittämään.2
Kokouksen alussa lähetysjohtaja Seegmiller pyysi pyhiä antamaan tukensa Claudion asettamiselle. Claudion yllätykseksi hän ymmärsi selkeästi lähetysjohtaja Seegmilleriä, ja hän välitti helposti sanat portugaliksi.
Sitten lähetysjohtaja Seegmiller kertoi kuulijakunnalle, että vuosi sitten hän oli kirjoittanut ensimmäiselle presidenttikunnalle kirjeen, jossa hän oli kertonut heille, ettei Brasiliassa ollut riittävästi portugalinkielisiä pappeudenhaltijoita tukemaan seurakuntia. Nyt häntä hävetti, että hän oli kirjoittanut kirjeen. Claudion kaltaiset miehet olivat osoittaneet hänen olleen väärässä. ”Nyt”, hän vakuutti heille, ”minun on kirjoitettava uusi kirje ensimmäiselle presidenttikunnalle.”
Lähetysjohtaja Seegmiller jatkoi: ”Tänään veli Claudio asetettiin vanhimmaksi. Annatteko tukenne hänelle São Paulon ensimmäisenä brasilialaisena seurakunnanjohtajana?”
Claudio tulkkasi sanat, mutta hän oli ällistynyt. Hän ajatteli kokemattomuuttaan. ”Mitä tietoa minulla on?” hän ihmetteli. Hän tiesi kertomuksen Joseph Smithistä, mutta hän ei ollut koskaan lukenut Mormonin kirjaa. Ainoa asia, mitä hänellä oli tarjottavana, oli into palautettua evankeliumia kohtaan. Ehkäpä se oli kaikki, mitä Herra häneltä tarvitsi.
Hän katsahti seurakuntaan ja näki seurakuntalaisten nostavan kätensä ylös tukeakseen hänen kutsumistaan. Hän tunsi, että häntä kunnioitettiin. Ehkei hän tiennyt paljoakaan, mutta hän oli halukas tekemään työtä.3
Claudion tehtävät alkoivat heti. Hän otti vastuun sunnuntaikokouksista ja siunasi sakramentin. Eräs lähetyssaarnaaja oli opettanut Claudiota lukemaan nuotteja, ja pian Claudio oli opetellut soittamaan uruilla suunnilleen 20 kirkon laulua, jotta hän voisi säestää São Paulon pyhiä. Alkuun hänellä oli apunaan vain yksi neuvonantaja, mutta nämä kaksi miestä tekivät parhaansa tasapainoillakseen työn ja perheen vastuiden kanssa palvellessaan pyhiä, joita oli hajallaan eri puolilla valtavaa kaupunkia.
Kokemattomuudestaan huolimatta Claudio luotti siihen, että Jumalalla oli tarkoitus kutsuessaan hänet johtamaan seurakuntaa. ”Jos tämä on tosi kirkko, jos sitä johtaa Jumala, Hänen oli valittava joku”, hän sanoi itselleen. ”Hänen oli valittava joku, jolla oli intoa ja joka voisi saada valtuuden ja tehdä työn.”4