”Hän meille polun viitoitti”, Liahona, helmikuu 2023.
Hän meille polun viitoitti
Kun seuraamme Jeesusta Kristusta tehden sitä, mitä Hän teki, me voimme luottavaisina palata taivaalliseen kotiimme.
Kristus kutsuu Pietarin ja Andreaksen, Harry Anderson
Useita vuosia sitten päätimme perheemme kanssa patikoida vuoristopolkua Islannissa nähdäksemme kuuluisan vesiputouksen. Emme olleet koskaan olleet sillä vuorella. Olimme epävarmoja reitistä emmekä ole kokeneita patikoijia.
Katselimme, kun muut lähtivät polulle, ja seurasimme perässä. Pian he olivat näkymättömissä, ja niin oli reittikin. Katsoimme tarkoin ja huomasimme säännöllisin välein tarkoituksella asetettuja kivikasoja, jotka viitoittivat vesiputoukselle johtavan polun. Olimme pian varmoja siitä, että jos löytäisimme kivikasat, ne johtaisivat meidät vesiputoukselle.
Polun lähellä olevat maalaikut olivat täynnä valkoista, pörröistä tupasvillaa1, jota kasvaa soisessa maastossa. Jos astuimme tupasvillamättäälle, kenkämme tulivat aina mutaisiksi ja täyttyivät vedellä. Opimme, että tupasvillamättäät viitoittivat polkua, jota emme halunneet kulkea.
Reitti ei ollut helppo. Joskus polku oli jyrkkä, ja me väsyimme. Mutta pysyimme sinnikkäinä kiinnittäen tarkoin huomiota kivikasoihin ja välttäen tupasvillamättäitä. Viimein ponnistelumme palkittiin. Saavuimme upealle vesiputoukselle ja nautimme vuorenhuipulta avautuvasta näkymästä ja virvoittavasta vedestä.
Kun patikoimme vuorelta alas, näimme vaaroja, joita emme olleet huomanneet aiemmin. Kivikasat olivat auttaneet meitä välttämään syviä vesilammikoita ja jyrkkiä kallioita. Olimme kiitollisia siitä, että nuo kivikasat johdattivat meidät turvallisesti tavoitteeseemme.
Matkamme halki elämän on kuin tämä kesäinen patikkaretki. Haluamme palata taivaalliseen kotiimme, mutta polulla voi olla vaikea suunnistaa. Kun tutkimme Jeesuksen Kristuksen elämää ja opetuksia, voimme oppia, kuinka Hän suunnisti kuolevaisuudessa ja antoi meille vertauskuvallisia kivikasoja, joita seurata. Kun seuraamme noita kivakasoja ja teemme sitä, mitä Jeesus teki, me voimme luottavaisina palata ja päästä määränpäähämme.
1. kivikasa: Tieto siitä, keitä me olemme
Jeesus Kristus tuli tietämään, kuka Hän on (ks. Luuk. 2:49). Vaikka emme tiedäkään, miltä Hänestä tuntui, kun Johannes kastoi Hänet, jumalallinen vakuutus on varmasti ollut lohdullinen, kun Hänen Isänsä puhui Hänelle taivaasta sanoen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt” (Mark. 1:11).
Luottaen identiteettiinsä Jeesus Kristus pystyi julistamaan Pietarille ja Andreakselle: ”Minä olen se, josta profeetat kirjoittivat” (JSR Matt. 4:18). Ja samarialaiselle naiselle Hän julisti: ”Minä se olen [Messias, jota kutsutaan Kristukseksi], minä, joka tässä puhun kanssasi” (ks. Joh. 4:25–26).
Se, että tiedämme, keitä me olemme, on perustavanlaatuisen tärkeää. Meidän tärkein identiteettimme on se, että olemme Jumalan lapsia riippumatta siitä, kuinka muuten päätämme identifioida itsemme. Jos emme löydä tätä kivikasaa, saatamme eksyä polulta ja päätyä tupasvillamättäille.
2. kivikasa: Tieto taivaallisen Isän tahdosta
Jeesus Kristus pyrki tuntemaan Isänsä tahdon. Kasteen jälkeen ”Henki johdatti Jeesuksen autiomaahan olemaan Jumalan kanssa.
Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja ollut yhteydessä Jumalaan, Hänellä oli sen jälkeen nälkä ja Hän jäi Perkeleen kiusattavaksi” (JST Matthew 4:1–2 [ks. myös Matt. 4:1–2], kursivointi lisätty).
Miksi Jeesus meni erämaahan ollakseen yhteydessä Jumalaan? On järkeenkäypää uskoa, että Hän teki niin oppiakseen Isänsä tahdon, jotta ei olisi epäilystäkään siitä, mitä Jumala halusi Häneltä. Samalla tavoin yksi kivikasa on se, että opimme Jumalan tahdon omalla kohdallamme. Ellemme tiedä, mikä on Jumalan tahto meidän kohdallamme, me vaellamme tupasvillamättäälle.
Me opimme meitä koskevan Jumalan tahdon pyhistä kirjoituksista, elävien profeettojen sanoista ja Pyhän Hengen kuiskauksista. Mutta meidän pitää haluta olla Jumalan kanssa ja olla yhteydessä Häneen rukouksessa, kuten Jeesus teki. Rukoilemisesta tulee luontevaa, kun me tiedämme todellisen suhteemme Jumalaan, että Hän on meidän Isämme ja me olemme Hänen lapsiaan (ks. Matt. 7:7–11). Tämän suhteen unohtaminen tekee rukoilemisesta vaikeaa.2
3. kivikasa: Oman tahtomme sovittaminen taivaallisen Isän tahtoon
Jeesus Kristus sovitti oman tahtonsa Isänsä tahtoon. Kerran matkatessaan Jeesus istui Jaakobin kaivolla Sykarin kaupungin ulkopuolella Samariassa, kun Hänen opetuslapsensa menivät kaupunkiin ostamaan ruokaa. Eräs samarialainen nainen tuli hakemaan vettä, ja Jeesus pyysi naista antamaan sitä Hänelle. Nainen yllättyi pyynnöstä, koska sen esitti juutalainen. Sitä seuranneessa keskustelussa nainen sai tietää, että Jeesus on luvattu Messias. Hän palasi kaupunkiin julistaen tavanneensa Kristuksen (ks. Joh. 4:3–29).
Kun opetuslapset palasivat, he kannustivat Jeesusta syömään heidän ostamansa ruoan (ks. Joh. 4:31) ja ”hämmästelivät”, että Hän oli puhunut samarialaisen naisen kanssa (ks. Joh. 4:27). Vapahtaja vastasi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon” (Joh. 4:34). Jeesuksen ruoka – Hänen päämääränsä – oli tehdä Isän tahto ja tehdä Isän työtä. Hän sanoi: ”Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon” (Joh. 6:38). Jeesus salli tahtonsa ”sulautua Isän tahtoon” (ks. Moosia 15:7) sovittaen tahtonsa Jumalan tahtoon. Tämä on jälleen yksi kivikasa, jonka Jeesus jätti meille.
Meidän täytyy tunnollisesti sovittaa oma tahtomme taivaallisen Isämme tahtoon. Rukous on yksi niistä tavoista, joilla teemme sen. ”Rukouksen tarkoituksena ei ole muuttaa Jumalan tahtoa” vaan auttaa meitä oppimaan Hänen tahtonsa ja hyväksymään se.3
4. kivikasa: Liittojen solmiminen Jumalan kanssa ja niiden pitäminen
Jeesus Kristus kastettiin ”kaiken vanhurskauden täyttämiseksi” (2. Nefi 31:5). Hän sanoi Nikodemokselle: ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5). Jeesus sanoi tuleville opetuslapsilleen: ”Seuraa sinä minua” (Joh. 21:22).
Me teemme niin osoittamalla uskoa Jeesukseen Kristukseen, tekemällä parannuksen, ottamalla kasteen Hänen nimeensä, ottamalla vastaan Pyhän Hengen sekä tekemällä edelleen liittoja Jumalan kanssa ja pitämällä ne. Me lupaamme pitää Kristuksen käskyt, jotka on annettu meidän hyväksemme. Jokainen liitto on kivikasa liittopolulla, joka johtaa Kristuksen luo.
Kesäisellä vaelluksellamme olimme vapaita valitsemaan eri polun vuoren huipulle, mutta eri polku ei ehkä olisi johtanut – eikä todennäköisesti olisikaan johtanut – vesiputoukselle. Kulkumme olisi voinut viivästyä, koska olisimme juuttuneet mutaan, vaaralliset kalliot olisivat estäneet kulkuamme, tai olisimme väsymyksen vuoksi antaneet periksi. Polulla pysyminen tarjosi suorimman ja varmimman reitin määränpäähämme.
Elämässä me emme voi luoda omaa polkuamme ja odottaa Jumalan lupaamia tuloksia (ks. Matt. 7:24–27). Me olemme vapaita valitsemaan, mutta me emme voi valita seurauksia, joita aiheutuu siitä, kun emme seuraa ilmoitettua polkua. Me emme voi kompastua alas jyrkänteeltä ja päättää olla putoamatta.
5. kivikasa: Kestäminen loppuun asti
Jeesus Kristus halusi viedä Isänsä työn päätökseen (ks. Joh. 4:34). Lopussa ristillä, kun Jeesus oli saattanut päätökseen työn, jonka Jumala oli antanut Hänen tehtäväkseen (ks. Joh. 17:4), Hän sanoi: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30). Työmme päättäminen on kivikasa, joka on välttämätön, jotta saavumme haluamaamme määränpäähän. Jeesus Kristus sanoi: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21.)
Niille, jotka eivät tee niin, Vapahtaja sanoo: ”Te ette ole koskaan tunteneet minua” (JST Matthew 7:23, kursivointi lisätty). Ellemme ymmärrä, mitä Vapahtaja sai aikaan, meillä on lopulta jaloissamme likomärät, kuraiset kengät, koska emme koskaan tunteneet Häntä emmekä koskaan liittyneet mukaan Hänen työhönsä.
Tietämällä, kuka Hän on, tietämällä Hänen tahtonsa ja sovittamalla sen Isänsä tahtoon, tekemällä liittoja Jumalan kanssa ja pitämällä ne sekä kestämällä loppuun asti Jeesus Kristus ”meille polun viitoitti”4 siihen, kuinka me palaamme taivaalliseen kotiimme. Meidän tehtävänämme on seurata noita kivikasoja. Näin ollen me emme ainoastaan ”käy Häntä seuraamaan” täällä maan päällä, vaan teemme niin, jotta meistä tulisi ”perillisiä”5 saadaksemme kaiken, mitä taivaallisella Isällä on (ks. JST John 3:36).