Julkaistaan vain sähköisenä
Palveleminen tehtävissä, missä ja milloin Herra tarvitseekin meitä
Vaikka meidät voidaan vapauttaa tehtävistämme, meitä ei koskaan vapauteta hyvän tekemisestä.
Kuvassa on käytetty malleja
Kun olin nuori, perheemme muutti ja liittyi uuteen seurakuntaan. Pian sen jälkeen isäni kutsuttiin piispaksi. Se oli vähän hämmentävää rajallisesta näkökulmastamme – seurakunnassa oli muitakin päteviä miehiä, eikä isästä tuntunut, että hän tunsi jäseniä tai heidän yksilöllisiä tarpeitaan niin hyvin kuin hän olisi halunnut.
Mutta hän teki parhaansa ja palveli uskollisesti tehden lujasti töitä oppiakseen tuntemaan ne, joita hän palveli. Siihen mennessä kun hänen palvelutyönsä päättyi, hän tunsi suurta rakkautta seurakuntamme jäseniä kohtaan.
Ja heti vapauttamisensa jälkeen hänet kutsuttiin lastenhuoneeseen.
Oli ihmeellistä seurata tätä siirtymävaihetta. Isä rakasti lastenhuoneen lapsia ja mietti tarkkaan suunnitellessaan sellaisia oppiaiheita ja toimintoja, jotka auttaisivat heitä kehittämään lujan perustuksen evankeliumissa. Vaikka hänen tehtävänsä seurakunnassa oli muuttunut, hän pysyi lähellä seurakunnan jäseniä, jotka hän oli oppinut tuntemaan ja rakastamaan, ja oppi edelleen uusia tapoja palvella veljiään ja sisariaan.
Hänellä oli myös enemmän aikaa omistautua perheellemme; pian hänen vapauttamisensa jälkeen äitini noudatti innoitusta palata opiskelemaan ja suorittaa jatko-opintoja, joten isän tehtävät kodissamme lisääntyivät äidin käyttäessä enemmän aikaa opiskeluun. Perheellemme oli todellakin siunaus, että isä oli auttamassa noina aikoina.
Isäni vastuut olivat muuttuneet, mutta hänen tehtäviensä merkitys ja vaikutus eivät olleet muuttuneet. Herra tiesi, mikä oli parasta sekä seurakunnalle että perheellemme. Kuten presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt: ”Meidän arvomme ei alene, kun meidät vapautetaan, eikä meidän arvomme ylene, kun meidät kutsutaan tehtävään. Herran palveluksessa ei ole mitään alenemisia tai ylenemisiä. On vain kulkua eteenpäin tai taaksepäin, ja se, kumpi on kyseessä, riippuu siitä, kuinka me otamme vastaan vapauttamisemme ja kutsumisemme ja kuinka me toimimme niiden pohjalta.”1
Kutsuttu palvelemaan, nimitetty työskentelemään
Puhuessaan lähetystyöstä vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista teki eron sen välillä, että hänet nimitettiin tiettyyn paikkaan, ja sen välillä, että hänet kutsuttiin palvelemaan:
”Huomaattehan, että ensimmäinen virke on kutsu palvella kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Herran palautetussa kirkossa. Toinen virke viittaa tehtävään työskennellä tietyssä paikassa ja tietyllä lähetyskentällä. Meidän kaikkien on välttämätöntä ymmärtää se tärkeä ero, joka ilmaistaan näissä kahdessa virkkeessä.
Kirkon piirissä puhumme usein siitä, että henkilö kutsutaan palvelemaan jossakin maassa, kuten Argentiinassa, Puolassa, Koreassa tai Yhdysvalloissa. Mutta lähetyssaarnaajaa ei kutsuta mihinkään paikkaan – sen sijaan hänet kutsutaan palvelemaan.”2
Voi olla hyödyllistä ajatella tehtävistä samalla tavoin. Meille kerrotaan jakeessa OL 4:3, että ”jos [meillä] on halu palvella Jumalaa, [meidät] on kutsuttu työhön”. Riippumatta siitä, minne meidät ”on nimitetty” ja mitä erityisiä vastuita meillä saattaa olla, meidät kutsutaan aina palvelemaan Herraa ja siunaamaan Hänen lapsiaan osana liittoon kuuluvia vastuitamme. Me voimme olla yhtä tarkoituksessamme ”tuntea iloa jumalan palvelemisesta palvelemalla Hänen lapsiaan [ks. Moosia 2:17]”, tietäen, että tehtävät auttavat meitä myös kasvattamaan uskoamme ja pääsemään lähemmäksi Herraa.3 Palvelimmepa me missä järjestössä tai tehtävässä tahansa, me kaikki olemme osa samaa työtä – pelastuksen ja korotuksen työtä.
Olemme osa ”Kristuksen ruumista”
Presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt, että kaikki tehtävät annetaan, jotta meistä tulisi enemmän Kristuksen kaltaisia ja siunaisimme muiden elämää: ”Jopa tuorein kirkon jäsen voi aistia, että kutsun palvella pitäisi olla ennen kaikkea sydämen asia. Antamalla koko sydämemme Mestarille ja pitämällä Hänen käskynsä me opimme tuntemaan Hänet. – –
Sinut on kutsuttu edustamaan Vapahtajaa. Kun todistat, äänestäsi tulee Hänen äänensä, kohottavista käsistäsi Hänen kätensä.”4
Kun meidät kastetaan ja teemme liittoja toimia Kristuksen nimessä, meistä tulee osa ”Kristuksen ruumista” (ks. 1. Kor.12:27). Kehon eri osat toimittavat erilaisia tehtäviä, mutta ne kaikki ovat yhtä tärkeitä. Tärkeintä on, että keho toimii yhteen saavuttaakseen yhtenäisen tarkoituksen. Tule ja seuraa minua -aineiston mukaan ”tällaisessa ykseydessä eroavuuksia ei pelkästään tunnusteta vaan pidetään arvossa, koska ilman erilaisilla kyvyillä ja taidoilla varustettuja jäseniä ruumis toimisi rajoitetusti”5.
Herra tuntee meidän erilaiset taitomme ja kykymme, ja Hän myös tietää, kuinka käyttää niitä siunatakseen meitä ja ympärillämme olevia ihmisiä, mikä pitää sisällään sen, että meitä kutsutaan palvelemaan eri tehtävissä ja toimeksiannoissa eri aikoina. Tehtävässä ei ole kyse asemasta, arvoasteesta tai pätevyydestä. Siinä on kyse siitä, että on halukas alistumaan Jumalan tahtoon ja hyväksymään sen, että Hän kutsuu meitä sinne, missä Hän eniten tarvitsee meitä tiettynä aikana ja tietyssä paikassa.
Mestarin työtä
Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) tähdensi ensimmäisessä puheessaan, kun hänet oli kutsuttu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentiksi, jokaisen tehtävän tärkeyttä kirkossa:
”Mikään tehtävä tässä kirkossa ei ole pieni tai vähäpätöinen. Velvollisuuksiemme täyttämisessä me jokainen vaikutamme toisten elämään. Herra on sanonut meille jokaiselle vastuualueillamme: ’Ja nyt, ole uskollinen; hoida virkaa, jonka minä olen sinulle antanut; auta heikkoja, nosta hervonneita käsiä ja vahvista voimattomia polvia’ (OL 81:5). – –
Teillä on yhtä suuri tilaisuus olla tyytyväisiä velvollisuutenne suorittamisessa kuten minulla on. Tämän työn edistyminen riippuu yhteisistä ponnisteluistamme. Olipa tehtävänne mikä tahansa, teillä on sama tilaisuus suorittaa se hyvin kuin minullakin on. Tärkeintä on, että tämä on Mestarin työtä. Meidän työmme on tehdä hyvää kuten Hän teki.”6
Presidentti Hinckleyn sanat havainnollistavat täydellisesti sitä, mitä isäni oppi piispana, lastenhuoneen ohjaajana, puolisona ja vanhempana: Herra pyytää meitä palvelemaan eri tehtävissä läpi elämämme, mutta Hän ei koskaan lakkaa kutsumasta meitä tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen pyrkiessämme siunaamaan lähipiirissämme olevien elämää.