Julkaistaan vain sähköisenä
Ensimmäinen käsky ensimmäiselle sijalle
Jumala käskee meitä rakastamaan Häntä sen vuoksi, mitä Hän tietää sen tekevän meidän hyväksemme.
Jokainen kolmesta synoptisesta evankeliumista – Matteus, Markus ja Luukas – kertoo Jeesukselle esitetystä kysymyksestä, joka koski suurinta käskyä laissa. Matteuksen evankeliumissa kysymyksen esittävällä lainopettajalla on epäpuhtaana vaikuttimena aikomus panna Mestari koetukselle (ks. Matt.22:35–36). Markuksen kirjassa kysymyksen esittää lainopettaja, mutta sellainen, joka näyttää vilpittömästi haluavan tietää vastauksen (ks. Mark. 12:28–34). Luukkaan evankeliumissa taas ”muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle” (Luuk. 10:25).
Huolimatta oikeustieteellisestä taustastani minun on vaikea puolustaa tämän kertomuksen lainopettajaa. Voin sentään kiittää häntä siitä, että vaikuttimestaan riippumatta hän esitti kysymyksensä, koska Vapahtajan vastaus on niin ihmeellinen ja syvällinen. Minun on kiitettävä häntä myös hänen jatkokysymyksestään: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” (Luuk. 10:29) – mikä johti Vapahtajan liikuttavaan vertaukseen laupiaasta samarialaisesta (ks. Luuk. 10:30–37). Lainopettaja sai enemmän kuin halusikaan, mutta me saimme jotakin korvaamatonta.
Matteuksen kirjaama Jeesuksen vastaus on tuttu teille kaikille:
”’Opettaja, mikä on lain suurin käsky?’
Jeesus vastasi: ’Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.’” (Matt. 22:36–40.)
Siihen, että Jumalaa tulee rakastaa koko sydämestään, sielustaan ja mielestään, Markus ja Luukas lisäävät ”koko voimallasi” (Mark. 12:30; Luuk. 10:27).
Pyydän teitä pohtimaan niiden kahden suuren käskyn majesteettisuutta, joiden ”varassa ovat laki ja profeetat”, ja myös sitä, miksi ensimmäinen käsky on ensimmäisellä sijalla. Mitä merkitystä sillä järjestyksellä on meille?
Toinen käsky on loistava ohje ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Mieti, millainen maailma olisi, jos kaikkialla hyväksyttäisiin toinen käsky ja noudatettaisiin sitä. Mieti, mitä ei tapahtuisi. Ei olisi muun muassa väkivaltarikoksia, ei pahoinpitelyä, ei petoksia, ei vainoa eikä kiusaamista, ei juoruilua eikä todellakaan sotia. Toinen käsky on pohjimmiltaan kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” (Matt.7:12, ks. myös Luuk. 6:31; 3. Nefi 14:12.) Meidän tulee opetuslapsina tietoisesti elää tämän toisen käskyn mukaan osoittamalla rakkautta ja myötätuntoa niitä kohtaan, jotka Herra määrittelee lähimmäisiksemme – eli kaikkia.
Tukeaksemme ”lakia ja profeettoja” – sitä totuutta ja niitä käskyjä, jotka Jumala on säätänyt ja joita profeetat opettavat – tarvitaan sekä ensimmäistä että toista käskyä, jotka toimivat yhdessä. Mutta miksi ensimmäinen käsky on hallitseva tärkeysjärjestyksessä? Mieleeni tulee ainakin kolme syytä.
Ensimmäinen on tämän ensimmäisen käskyn perustavanlaatuinen luonne. Niin hieno ja välttämätön kuin toinen käsky onkin, se ei tarjoa elämällemme tarvittavaa perustusta eikä sitä siksi ole tarkoitettukaan. Toisen käskyn noudattaminen tekee meistä mukavia ihmisiä, mutta mitä tarkoitusta varten? Mikä on olemassaolomme tarkoitus? Löytääksemme tarkoituksen, ohjausta ja merkitystä meidän täytyy katsoa ensimmäiseen ja suureen käskyyn.
Ensimmäisen käskyn asettaminen ensimmäiselle sijalle ei vähennä eikä rajoita kykyämme pitää toinen käsky. Päinvastoin se vahvistaa ja lujittaa sitä. Se tarkoittaa sitä, että me kasvatamme rakkauttamme ankkuroimalla sen jumalalliseen tarkoitukseen ja voimaan. Se tarkoittaa sitä, että meillä on Pyhä Henki innoittamassa meitä ojentamaan kätemme avuksi tavoilla, joita emme olisi koskaan nähneet yksin. Rakkautemme Jumalaa kohtaan lisää kykyämme rakastaa muita täydemmin ja täydellisemmin, koska olemme silloin pohjimmiltaan Jumalan kumppaneita huolehtiessamme Hänen lapsistaan.
Toiseksi, ensimmäisen käskyn huomiotta jättämisessä tai ensimmäisen ja toisen käskyn järjestyksen kääntämisessä on vaarana tasapainon menettäminen elämässä ja tuhoisat eksymiset onnellisuuden ja totuuden polulta. Rakkaus Jumalaa kohtaan ja alistuminen Hänen tahtoonsa ehkäisevät taipumustamme turmella hyveitä puskemalla niitä äärimmäisyyksiin asti. Myötätunto esimerkiksi lähimmäisemme hätää kohtaan silloinkin kun hänen oma rikkomuksensa on kärsimyksen aiheuttajana, on jaloa ja hyvää. Mutta rajaton myötätunto voisi saada meidät Alman pojan Koriantonin tavoin kyseenalaistamaan Jumalan oikeudenmukaisuuden ja ymmärtämään väärin Hänen armonsa (ks. Alma 42:1).
On esimerkiksi niitä, jotka uskovat muiden rakastamisen tarkoittavan sitä, että meidän pitää vääristellä Jumalan lakeja tai olla piittaamatta niistä tavalla tai tavoilla, jotka puolustavat tai suvaitsevat syntiä. Vanhin Jeffrey R. Holland puhui tästä väärinkäsityksestä opettaessaan:
”Jos siis rakkauden on määrä olla tunnussanamme, kuten sen täytyy olla, niin sen mukaan, mitä on sanonut Hän, jossa henkilöityy rakkaus, meidän täytyy antaa anteeksi muiden rikkomukset ja kaikki vihjeet sellaiseen kannustamisesta. Jeesus ymmärsi selkeästi sen, minkä moni nykyajan kulttuurissamme näyttää unohtavan: että käsky synnin anteeksiantamisesta (johon Hänellä oli ääretön kyky) on ratkaisevasti erilainen kuin varoitus sen suvaitsemisesta (jota Hän ei koskaan eikä kertaakaan tehnyt).”1
Kuten Alma selitti Koriantonille, me tarvitsemme sekä oikeudenmukaisuutta että armoa, ja me voimme saada molemmat ainoastaan Jumalan rakkaudesta Hänen Poikansa lahjan ja Hänen Poikansa parannuksen lahjan avulla (ks. Alma 42:13–15, 22–24).
Kolmanneksi, ensimmäisen käskyn täytyy olla ensimmäisellä sijalla, koska ne yritykset rakastaa, jotka eivät perustu Jumalan totuuksiin, ovat vaarassa vahingoittaa henkilöä tai henkilöitä, joita yritämme auttaa. Presidentti Russell M. Nelson on opettanut:
”Koska Isä ja Poika rakastavat meitä äärettömällä, täydellisellä rakkaudella ja koska He tietävät, ettemme voi nähdä kaikkea, mitä He näkevät, He ovat antaneet meille lakeja, jotka ohjaavat ja suojelevat meitä.
Jumalan rakkauden ja Hänen lakiensa välillä on vahva yhteys.”2
Tässä olivat kolme syytä siihen, miksi ensimmäinen käsky on ensimmäisellä sijalla, mutta meidän pitäisi luultavasti lisätä luetteloon vielä yksi, joka tosiasiassa riittää sinälläänkin: ensimmäinen käsky on ensimmäisellä sijalla, koska Jumala asetti sen ensimmäiseksi.
Ensimmäinen ja suuri käsky tarjoaa oikean ajatusmallin elämää varten. Presidentti Ezra Taft Benson sanoi kerran:
”Kun asetamme Jumalan ensimmäiselle sijalle, kaikki muu asettuu oikealle paikalleen tai jää pois elämästämme. Rakkautemme Herraa kohtaan määrää sen, mihin kohdistamme kiintymyksemme, kuinka käytämme aikamme, mitä harrastamme ja millainen on tärkeysjärjestyksemme.”3
Jumalan rakkaus meitä kohtaan – suo meille ”oikeuden edistyä kuten Hän oli edistynyt”
Jumala, joka käskee meitä rakastamaan Häntä, rakasti meitä ensin (ks. 1. Joh. 4:19). Miettikää hetki, mitä Jumalan rakkaus on merkinnyt teille ja minulle tähän asti olemassaolossamme ja mitä se enteilee. Jo ennen olemassaoloamme henkinä me olimme olemassa luomattomana älynä tai luomattomina älyinä. Jumala tuli alas älyjen keskelle ja laati suunnitelman, jonka avulla me voisimme edistyä. Profeetta Joseph Smithin sanoin:
”Jumala itse, joka havaitsi olevansa henkien [eli älyjen] ja kirkkauden ympäröimä, koska oli muita älykkäämpi, näki sopivaksi säätää lakeja, joiden avulla muut saisivat oikeuden edistyä kuten Hän oli edistynyt.”4
Kuten tiedätte, Hänen suunnitelmansa käsitti sen, että meistä tuli Hänen henkilapsiaan, mikä oli loistava askel eteenpäin, meidän ”ensimmäinen asemamme” (ks. Abr. 3:26). Sitten Hän sääti polun, jonka varrella me saisimme fyysisen lisän hengelliseen – ”toisen aseman” (ks. Abr. 3:26) – joka on välttämätön sen olemisen ja kirkkauden täyteyden saamiseksi, joka Jumalalla itsellään on. Sitä varten piti luoda maa ”koetustilaksi” (ks. Alma 12:24), tarvittiin hengellinen ja fyysinen kuolema sekä Vapahtaja, joka lunastaisi meidät ja herättäisi meidät kuolleista. Kaikessa tässä Jumala antoi meille tahdonvapauden valita ja on valmistanut suurempia ja vähäisempiä lopputuloksia ja siunauksia sen mukaan kuin teemme valintoja.
Näin ollen taivaallinen Isämme on alkuvaiheestamme älyinä alkaen keskittänyt itsensä ja työnsä meihin – meidän kuolemattomuuteemme ja iankaikkiseen elämään. Hän pitää sen tekemistä työnään ja kirkkautenaan (ks. Moos. 1:39). En usko, että Hänen oli pakko tehdä mitään siitä, joten miksi Hän on tehnyt tämän meidän hyväksemme? Mikä on Hänen vaikuttimensa? Voiko se olla mikään muu kuin rakkaus? Selkeä todiste tästä on Hänen Poikansa lahja:
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).
Onko liikaa pyydetty, että me puolestamme keskitämme oman elämämme Jumalaan ja rakastamme Häntä kuten Hän on rakastanut meitä, koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme? Kuinka voimme vastustaa Hänen rakkauttaan meitä kohtaan ja pidättää Häneltä oman rakkautemme tietäen, että rakkautemme Jumalaa kohtaan on avain omaan onnellisuuteemme?
Rakkautemme Jumalaa kohtaan – Vapahtajan esimerkki
Jos rakastamme Jumalaa koko sydämemme, sielumme, mielemme ja voimamme täyteydestä, me keskitymme elämässä toteuttamaan Hänen toiveensa. Yksikään olento ei tietenkään ole tehnyt sitä täydemmin ja täydellisemmin kuin esikuvamme Jeesus Kristus, joka kerran huomautti: ”Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan” (Joh. 8:29). Hänen tärkein tehtävänsä oli ja on ylistää Isää.
Tuon tärkeimmän tavoitteen, tuon korkeimman uskollisuuden ansiosta Jeesus pystyi suorittamaan sovituksensa loppuun asti, juomaan sen mitä katkerimman maljan viimeistä pisaraa myöten. Tästä suurimmasta (ja kirjaimellisesti yli-inhimillisestä) uhrauksestaan Vapahtaja sanoi, että Hänen kärsimyksensä voimakkuus ”sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa” (OL 19:18). Siitä huolimatta Hänen rakkautensa Isää kohtaan ja Hänen halunsa ylistää Isää ylitti sen käsittämättömän kärsimyksen. Herran omin sanoin: ”Kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi” (OL 19:19, korostus lisätty).
Kun Kristus riippui ristillä, meidän kohtalomme, kuolemattomuutemme ja iankaikkinen elämämme olivat vaakalaudalla. Se, mikä kallisti vaa’an meidän hyväksemme, mikä ratkaisi, olisiko koko olemassaolollamme mitään merkitystä, oli se, että Jeesus Kristus rakasti Isää koko sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan.
Siten löydämme Kristuksesta oman mallimme: uskollisuus Jumalalle ennen kaikkea muuta ja kaikkia muita, tietoisuus siitä, että olemme tilivelvollisia Hänelle kaikkina aikoina ja kaikessa ja palava halu saada tietää Hänen tahtonsa ja tehdä se. Tässä on meidän oppaamme, kun teemme päätöksiä. Kun rakastamme Jumalaa ensin, me näemme maailman ja oman elämämme Hänen silmiensä kautta emmekä jonkun toisen ihmisen (edes sosiaalisen median vaikuttajan) silmin.
Miltä siis näyttää se, että asettaa ensimmäisen käskyn ensimmäiselle sijalle? En voi luetella kaikkea, mitä Jumalan rakastaminen ennen kaikkea muuta sisältää, mutta haluaisin kuvailla joitakin esimerkkejä.
Ensimmäisen käskyn asettaminen ensimmäiselle sijalle – ”Pitäkää minun käskyni”
Epäilemättä yksi ensimmäisen käskyn pitämisen tärkeimmistä puolista on tarkka kuuliaisuus Jumalalle. Kuten Vapahtaja sanoi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” (Joh. 14:15, ks. myös OL 42:29). Jeesus noudatti tarkoin joka ikistä Isänsä käskyä ja näytti meille, mitä kuuliaisuus Jumalalle tarkoittaa tosielämässä.
Eräs hyvä ystäväni huomautti kerran ilmeisen yleismaailmallisesta taipumuksestamme järkeillä, mitä tulee Jumalan käskyihin. Hän huomautti havaintojensa ja oman kokemuksensa perusteella, että kysymykseen, joka alkaa ”Onko Herralle oikeastaan väliä, jos minä…?”, vastataan aina ”Ei”. Se on kätevä tapa oikeuttaa miltei mitä tahansa, jos pystymme vakuuttamaan itsellemme, ettei Herra varmastikaan välitä jostakin niin suhteellisen vähäisestä asiasta kuin luulemme sen olevan. Mutta ystäväni huomautti, että tämä on väärä kysymys. Kyse ei ole siitä, välittääkö Herra, vaan siitä, teemmekö me sen, mitä lupasimme. Kysymys kuuluu: ”Minkä merkin minä annan Jumalalle rakkaudestani Häntä kohtaan?” tai ”Mitä tarkoittaa se, että pitää Hänen käskynsä ja liittonsa täsmällisesti ja kunniakkaasti?”
Tietenkin yksi tärkeimpiä puolia ensimmäisen käskyn pitämisessä on pitää toinen käsky rakastaa veljiämme ja sisariamme. Kuten Johannes sanoi: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.” (1. Joh. 4:20.) Ja meillä on Herran tutut sanat: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh. 13:35).
Ensimmäisen käskyn asettaminen ensimmäiselle sijalle – ”Ruoki minun lampaitani”
Kurinalainen alistuminen Jumalan käskyille liittyy läheisesti Hänen ja Hänen asiansa palvelemiseen. Pietarille ja meille Herra esittää kolmesti toistetun kysymyksensä: ”Rakastatko sinä minua?” (Ks. Joh. 21:15–17.) Ja Pietarin tavoin vastauksemme täytyy olla: ”Kyllä, jopa enemmän kuin uraani tai mitään tai ketään muuta.” Ja jokainen meistä kuulee Paimenen äänen: ”Ruoki minun karitsoitani” (Joh. 21:15); ”Kaitse minun lampaitani. – – Ruoki minun lampaitani.” (Joh. 21:16–17.)5
Olen varma siitä, että taivaallinen Isämme ja Hänen rakas Poikansa ovat tyytyväisiä teidän yksittäisiin ystävällisiin tekoihinne, näyttivätpä ne kuinka rajallisilta tai merkityksettömiltä hyvänsä maailman suuren hädän keskellä. Jokaisella teolla ja jokaisella uhrauksella on merkitystä. Olen myös varma siitä, että He ovat mielissään siitä, mitä me teemme yhdessä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkona ja yhdessä muiden kanssa. Vain yhtenä esimerkkinä apu Ukrainaa vastaan käydyn tämänhetkisen sodan aiheuttamien kärsimysten lievittämiseksi on todella Kristuksen kaltaista. Yritämme jatkuvasti keskittyä käsillä olevaan tarpeeseen ilman että oikea käsi tietäisi, mitä vasen käsi tekee, mutta toivon, että me voimme kirkkona antaa jatkossa laajempia selontekoja, niin että te tiedätte enemmän siitä, mitä te teette osana Kristuksen ruumista Hänen lampaidensa ruokkimiseksi.
Ensimmäisen käskyn pitäminen tarkoittaa myös Herran asian edistämistä maan päällä auttamalla meidän Isämme lasten iankaikkisen elämän toteutumisessa. En keksi parempaa esimerkkiä kuin se lähetystyöpalvelu, jota monet teistä ovat tehneet tai tulevat vielä tekemään. Me kahdentoista koorumissa tavoittelemme jokaista mahdollisuutta, joka meillä on olla lähetyssaarnaajien kanssa sen kohottavan, uudistavan hengen vuoksi, jota tunnemme niiden keskuudessa, jotka ovat niin innokkaasti mukana Jumalan lampaiden ja karitsojen ruokkimisessa.
Meidän aikanamme Jumalan liittokansan kokoaminen maan päällä ja henkimaailmassa, kuten presidentti Russell M. Nelson tähdentää, on tärkeä osa sitä, mitä meille tarkoittaa se, että pidämme ensimmäisen ja suuren käskyn.
Ensimmäisen käskyn asettaminen ensimmäiselle sijalle – huutakaa avuksi Häntä, kestitkää itseänne Hänen sanoillaan
Toinen tapa, jolla asetamme ensimmäisen käskyn ensimmäiselle sijalle, on varsin ilmeinen. Se on se, että huudamme avuksi Jumalaa rukouksessa ja kestitsemme itseämme Hänen sanallaan saadaksemme ymmärrystä ja ohjausta. Me haluamme tietää, mitä Hän haluaa, ja tehdä sen. Me haluamme tietää, mitä Hän tietää. Me haluamme oppia kaiken, mitä Hän opettaa meille Hänen opetuslapsinaan. Me haluamme henkilökohtaista ilmoitusta.
Amulek kehottaa meitä huutamaan Jumalan puoleen saadaksemme armoa Kristuksen nimessä, huutamaan Jumalan puoleen perhekuntamme puolesta ja peltojemme ja katraidemme puolesta. Hän kehottaa meitä huutamaan Jumalan puoleen vihollistemme voimaa ja Perkeleen vaikutusta vastaan. ”Ja kun te ette huuda Herran puoleen, olkoon sydämenne täysi, alati viipyen rukouksessa hänen puoleensa omaksi parhaaksenne ja myös ympärillänne olevien parhaaksi” (Alma 34:27).6
Nefi neuvoo meitä kestitsemään itseämme ”Kristuksen sanoilla, sillä katso, Kristuksen sanat kertovat teille kaiken, mitä teidän tulee tehdä” (2. Nefi 32:3). Meille on tänä päivänä huomattava lahja, että niin suuri osa Jumalan sanasta on kirjoitettuna ulottuvillamme – jatkuvasti meidän jokaisen saatavilla – samoin kuin profeettojen ja apostolien tämänhetkisiä opetuksia, joita julkaistaan eri muodoissa ja eri kielillä. Sellaista ei ole ollut koskaan muulloin maailman historiassa. Kysykää itseltänne: Mitä Jumala tällä tahtoo?
Minä rakastan rukousta. Rakastan pyhiä kirjoituksia. Haluan kaiken valon ja tiedon, jonka taivaallinen Isäni on halukas antamaan minulle. Tiedän, ettei Hän erottele ihmisiä ja että Hän antaa sekä teille että minulle kaiken sen, mitä valmistaudumme ottamaan vastaan. Rakastakaa Jumalaa niin perusteellisesti, että pyritte jatkuvaan yhteydenpitoon Hänen kanssaan Hänen asettamiensa keinojen avulla. Ja muistakaa presidentti Nelsonin esimerkki – kirjoittakaa muistiin, mitä saatte Pyhän Hengen välityksellä, ja toimikaa sen mukaisesti.
Ensimmäisen käskyn asettaminen ensimmäiselle sijalle – tilivelvollisuus Jumalalle
Saanen mainita vielä yhden tavan, jolla asetamme ensimmäisen käskyn ensimmäiselle sijalle elämässämme. Se tapahtuu elämällä tilivelvollisina Jumalaa kohtaan – tilivelvollisina saamastamme ohjauksesta elämäämme ja jokaisesta elämämme päivästä. Se tarkoittaa kiusausten vastustamista ja niiden voittamista, parannuksentekoa ja anteeksiantoa, taistelemista itsekkyyttä vastaan, Kristuksen nimen ottamista päällemme ja Kristuksen kaltaisen luonteen kehittämistä. Se tarkoittaa jopa ajatustemme ja sanojemme kuten myös tekojemme tarkkailemista (ks. Moosia 4:30 ja Alma 12:14). Se tarkoittaa taipumista ”Pyhän Hengen kutsuun” ja tulemista ”lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon” (Moosia 3:19).
Se ei ole rasittavaa, maahan painavaa tilivelvollisuutta. Pikemminkin se on sen tunnustamista, että viisas, kiinnostunut ja huolehtiva Isä tuntee polun täyttymykseen ja äärimmäiseen iloon. Se on sen tunnustamista, että Hän on tarjonnut meille mahdollisuuden, jota emme pysty luomaan itse itsellemme – sellaisen, jota emme voi saavuttaa ilman Hänen apuaan. Se on elämistä ”kiittäen päivittäin niistä monista armoteoista ja siunauksista, joita hän teille lahjoittaa” (Alma 34:38). Ja juuri tämän tilivelvollisuuden yhteydessä me tunnemme Jumalan olevan hyvillä mielin meidän suhteemme. Me opimme ymmärtämään, että Hän on riemuissaan pienimmistäkin ponnisteluistamme rakastaa Häntä koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme. Mitä suurempaa varmuutta ja rauhaa teillä voisi olla kuin Pyhän Hengen todistus hengellenne siitä, että teidän taivaallinen Isänne ja teidän Lunastajanne ovat tyytyväisiä teihin ja suuntaanne elämässä?
Loppujen lopuksi Jumala käskee meitä rakastamaan Häntä sen vuoksi, mitä Hän tietää sen tekevän meidän hyväksemme. Hän käskee meitä rakastamaan toisiamme tästä samasta syystä. Rakkaus Jumalaa kohtaan muuttaa meidät. Rakkaus Jumalaa kohtaan muuttaa rakkauttamme toisiamme kohtaan. Tämä rakkaus on välttämätöntä, jotta opimme tuntemaan Hänet, ainoan todellisen Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Hän on lähettänyt (ks. Joh. 17:3). Se on avain siihen, että meistä voi tulla Hänen kaltaisiaan.
Tiedän, että taivaallisen Isämme rakkaus teitä kohtaan on todellista ja päättymätöntä. Se ilmenee voimallisimmin Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen armossa. Siunaan teitä niin, että Jumalan rakkaus ympäröi teidät, kun rakastatte Häntä ja pyritte palvelemaan Häntä. Siunaan teitä niin, että tunnette Hänen rakkautensa ja että siitä tulee voimallisin vaikutus elämässänne. Tiedän ja voin vakuuttaa teille, että teidän taivaallinen Isänne elää, kuten elää Hänen Poikansa, ylösnoussut Herramme, ja samoin kuin Hänen armon sanansaattajansa, Pyhä Henki. Minä tiedän sen ja rukoilen, että te opitte tietämään sen täysin.