”Jumalan ihmeet jatkuvat”, Liahona, heinäkuu 2023.
Henkilökuvia uskosta
Jumalan ihmeet jatkuvat
Käsitin, että myöhempien aikojen pyhien uskonkäsitykset olivat yhdenmukaisempia Raamatun kanssa kuin väite, että Raamattu olisi korvannut profeetat ja ilmoituksen. Tunsin todellista iloa oivaltaessani, että saatoin elää nykyajan ”Raamatun aikoina”.
Valokuva kirjoittajan luvalla
Marraskuun 9. päivänä 1989 eräs Itä-Saksan hallituksen virkamies ilmoitti erehdyksessä, että siitä hetkestä alkaen pääkaupungin asukkaiden sallittiin kulkea Berliinin muurin läpi. Muutamaa minuuttia myöhemmin yleensä ikävystyneillä rajavartijoilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa suuren ja kasvavan väkijoukon poistua Saksan demokraattisen tasavallan alueelta.
Paras ystäväni Jakub Górowski ja minä – silloin vielä teini-ikäisiä – seurasimme odottamatonta ihmettä televisiosta kotonamme Puolassa. Maailma oli todella liekeissä, mutta ei tuhoisissa. Vapauden ja toivon henki täytti miljoonien ihmisten sydämet.
Jakubilla ja minulla oli ollut unelma muuttaa jonakin päivänä Puolasta länteen – Tanskaan, Ruotsiin, Länsi-Saksaan. Meitä innoittivat amerikkalaiset elokuvat ja TV-ohjelmat. Suosikkini oli The Wonder Years [Kesä 68/69]. Ihailin amerikkalaisen esikaupunkielämän ilmapiiriä.
En usko, että kukaan rautaesiripun kummallakaan puolella osasi odottaa kylmän sodan loppuvan. Mutta taivaallisella Isällä oli toisenlainen suunnitelma. Vuonna 1975 – meidän tietämättämme – presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) oli kehottanut myöhempien aikojen pyhiä ”liittymään vakavaan ja jatkuvaan anomiseen Herralta, että Hän avaisi kansakuntien portit ja pehmittäisi kuninkaiden ja hallitsijoiden sydämet, jotta lähetyssaarnaajat pääsisivät kaikkiin maihin opettamaan evankeliumia”1.
Kaksi vuotta myöhemmin presidentti Kimball vieraili Varsovassa Puolassa. Eräänä aamuna presidentti Kimball lähti hotelliltaan mukanaan pieni joukko työtovereitaan, kuten vanhin Russell M. Nelson, ja käveli tuntemattoman sotilaan haudan ohi ja meni Saksilaiseen puutarhaan. Lähellä suurta suihkulähdettä, joka vielä nykyäänkin on olemassa, hän polvistui ja vihki Puolan uudelleen evankeliumin saarnaamista varten.
Sitä seuraavana vuosikymmenenä oli levottomuuksia ja joukkomielenosoituksia. Samalla kun aikuiset suhtautuivat epäluuloisesti poliittisiin johtajiin ja vastustivat heitä, monet nuoret kyseenalaistivat vanhempiensa arvot, perinteet ja asenteet. Ystäväni Jakub ja minä olimme pettyneet kristinuskoon sellaisena kuin me sen ymmärsimme. Jakub menetti kiinnostuksensa uskontoon yleensä, kun taas minua vetivät puoleensa Aasiasta peräisin olevat filosofiat.
Huhtikuussa 1990 Jakub ja minä liftasimme Itävaltaan. Wienissä tapasimme kaksi mukavaa naista, jotka seisoivat vilkasliikenteisen kadun jalkakäytävällä. Toisella heistä oli kädessään puolankielinen Mormonin kirja. Hän kertoi meille Jeesuksen käynnistä muinaisen Amerikan kansan luona ja lupasi lähettää kirjan postitse kotiimme, jos antaisimme hänelle osoitteemme. Avasimme myös osoitekirjamme ja kopioimme heille monien ystäviemme osoitteet. Ajattelimme, että olisi mukava yllätys, jos he saisivat lahjan.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Puolaan perustettiin Varsovan lähetyskenttä ja kaupunkiimme saapui neljä lähetyssaarnaajaa. Myöhemmin sain tietää, että suurella määrällä ”nimiviitteitä” – ystäviemme osoitteilla – oli ollut keskeinen rooli päätöksessä avata kaupunkimme lähetyssaarnaajille. Yllätyksekseni muutama kuukausi myöhemmin Jakub kertoi minulle, että kaksi ”mormonilähetyssaarnaajaa” oli käynyt hänen luonaan ja että hän oli päättänyt liittyä heidän kirkkoonsa.
Loukkaannuin hänen ilmoituksestaan. Olin vuosia yrittänyt saada häntä kiinnostumaan uskonnosta, mutta tuloksetta. Miten vieraat ihmiset eri maasta pystyivät yhtäkkiä käännyttämään hänet? Olin päättänyt kohdata heidät ja näyttää Jakubille, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia väittelyssä kanssani.
Tunsin jotakin erityistä
Kun näin kaksi nuorta, hymyilevää lähetyssaarnaajaa seisomassa vanhempieni asunnon ovella, unohdin tavoitteeni osoittaa heidän olevan väärässä. He olivat iloisia ja hauskoja. He esittivät minulle paljon kysymyksiä itsestäni ja uskonkäsityksistäni. He kunnioittivat vakaumustani. Myöhemmin he kertoivat minulle, että tavatessaan ensimmäisen kerran sen ylimielisen miehen, jolla oli pitkät hiukset ja revityt farkut ja joka poltti tupakkaa, heidän oli vaikea kuvitella, että olisin koskaan kiinnostunut tulemaan Jeesuksen Kristuksen seuraajaksi. Mutta tunsin jotakin erityistä heidän seurassaan, ja minua kiehtoi se, että heidän kirkkonsa oli ainoa kristillinen uskontokunta, jonka tiesin, joka uskoi kuolevaisuutta edeltävään olemassaoloon.
Minuun tekivät vaikutuksen myös heidän todistuksensa sekä Jakubin ja hänen uuden kirkkoystävänsä Robert Żelewskin vahva vakaumus. Robert oli psykologi, älykäs mutta käytännönläheinen mies, jonka oivallukset ja kokemukset vahvistivat kiinnostustani myöhempien aikojen pyhien uskontoa kohtaan.
Kaikki, mitä vanhimmat, Jakub ja Robert kertoivat minulle, oli kiehtovaa, varsinkin oppi pelastussuunnitelmasta, joka alkoi kuolevaisuutta edeltävästä elämästä ja päättyi kolmeen kirkkauden asteeseen. En kuitenkaan nähnyt mitään järkeä liittyä kirkkoon ennen kuin pystyisin ymmärtämään paremmin heidän ainutlaatuiset uskonkäsityksensä. Minun käsitykseni kristinuskosta oli, että muinoin Jumala teki ihmeitä, lähetti enkeleitä ja kutsui profeettoja, mutta kaikki nuo asiat kuuluivat Raamatun aikaan. Kun Raamattu oli valmis, ihmiskunta ei enää tarvinnut ihmeitä ja ilmoituksia, koska Raamatussa on kaikki, mitä meidän tarvitsee tietää.
Ratkaiseva edistysaskel tapahtui keskustellessamme suuresta luopumuksesta ja evankeliumin täyteyden palauttamisesta profeetta Joseph Smithin kautta. Käsitin, että heidän uskonkäsityksensä olivat yhdenmukaisempia Raamatun kanssa kuin väite, että Raamattu olisi korvannut profeetat ja ilmoituksen. Tunsin todellista iloa oivaltaessani, että saatoin elää nykyajan ”Raamatun aikoina”.
Olin valmis pyytämään Jumalalta vilpittömästi henkilökohtaista ilmoitusta, mutta vastausta ei tullut. Viimein sanoin: ”Taivaallinen Isä, jos Sinä kutsuit Joseph Smithin profeetaksesi, minä aion noudattaa jokaista käskyä, jonka olet ilmoittanut hänen kauttaan.” Silloin vastaus tuli sydämeeni ja mieleeni varmana, ja tiesin, että Jumala oli palauttanut evankeliumin täyteyden ja että se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.
Jakub kastettiin 3. marraskuuta 1990, ja hän pysyi uskollisena, kunnes kuoli traagisessa vaellusonnettomuudessa kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Minä liityin kirkkoon 11. tammikuuta 1991 päättäen palvella lähetystyössä. Robert kutsuttiin seurakuntamme ensimmäiseksi paikalliseksi johtajaksi, ja hän ajoi minut Freiburgiin Saksaan asti, jotta voisin saada temppeliendaumenttini. Viimeisessä puhuttelussani hänen kanssaan lupasin palata Puolaan palveltuani Chicagon lähetyskentällä Illinoisissa Yhdysvalloissa ja käyttää lähetystyökokemustani kirkon vahvistamiseen omassa maassamme.
Kaksi vuotta myöhemmin lähetysjohtajani sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minun pitäisi hankkia koulutukseni Amerikassa Brigham Youngin yliopistossa. Mutta en koskaan unohtanut lupaustani Robertille.
Solmittuani avioliiton vuonna 2000 muutin takaisin Puolaan vaimoni kanssa, joka vuonna 1988 oli ollut sivuosassa The Wonder Years -sarjan kuudennessa jaksossa. Käymme kirkon kokouksissa Krakovassa, kasvatamme kahta poikaa ja pidämme tiiviisti yhteyttä kahteen vanhempaan lapseemme. Vanhin poikamme ilmoitti äskettäin päättäneensä palvella kokoaikaisessa lähetystyössä.
Kesällä 2021 vein perheeni Berliiniin, missä näytin heille paikan, jossa muuri oli aiemmin ollut. Muuri ei enää estä Jumalan palvelijoita kertomasta palautuksen sanomasta Itä-Euroopan ihmisille. Jumalan ihmeet jatkuvat meidän aikanamme.