Uuden testamentin taustaa

Jerusalemin neuvosto

Jared Ludlow

professori, muinaiset pyhät kirjoitukset, Brigham Youngin yliopisto

Ota selvää, mitä luvussa Ap. t. 15 kuvailtu neuvosto opettaa meille nykyään.

Luvussa Ap. t. 15 kerrotaan yhdestä varhaisimmista kristillisistä neuvostoista, Jerusalemin neuvostosta, ja opetetaan periaatteita, jotka soveltuvat kirkkoon vielä nykyäänkin.

Tämä neuvosto kokoontui keskustelemaan siitä, mitä pakanoiden (ei-juutalaisten) tulee tehdä kääntyessään kristinuskoon. Kun ensimmäiset uskovat olivat olleet juutalaisia, jotka hyväksyivät Jeesuksen Messiaaksi, pakanat sitä vastoin tulivat erilaisesta uskonnollisesta ja etnisestä taustasta, joten heidän mukaan ottamisestaan kehittyvään kristilliseen kirkkoon tuli ongelma.

Yleensä juutalaiset ja pakanat eivät olleet läheisissä tekemisissä uskonkäsityksiin, kulttuuriin ja kieleen liittyvien erojen sekä juutalaisten noudattamien ruokavaliota (kosher) koskevien lakien vuoksi. Varhaiset kristityt miettivät, pitäisikö juutalaisten tapojen ja perinteiden jatkua, koska Jeesus ja kaikki varhaiset apostolit olivat varttuneet tehden näitä asioita.

Alkukirkon jäsenten keskuudessa erilaisia näkemyksiä

Alkukirkon jäsenillä oli erilaisia kantoja tähän kysymykseen. Jotkut opettivat, että miehet, jotka halusivat pelastua ja hyväksyä Jeesuksen, piti ympärileikata, kuten Mooseksen lain mukaan oli tapana (ks. Ap. t. 15:1).¹

Paavali ja Barnabas edustivat toista kantaa. He olivat opettaneet pakanoita ja tunteneet, että Pyhä Henki oli auttanut näitä kääntymään. Paavali ja Barnabas näkivät tämän todistuksena siitä, että heidän tekemänsä työ oli totta (ks. Ap. t. 15:2–4). He eivät vaatineet kasteen saamiseksi ympärileikkausta tai juutalaisten ruokavaliolakien noudattamista.

Nämä vastakkaiset näkemykset vaativat sitä, että kirkon johtajien neuvosto Jerusalemissa ratkaisisi asian.

Pietarin lausunto

Pääapostoli Pietari puhui neuvostossa. Hän muistutti kuulijoita omista kokemuksistaan, jolloin hän oli oppinut, että pakanoiden tulee kuulla evankeliumia ja että Pyhä Henki todisti pakanoille totuudesta aivan samoin kuin juutalaisille, jotka olivat hyväksyneet Jeesuksen Messiaaksi (ks. Ap. t. 15:7–8; ks. myös Ap. t. 10).

Hän esitti, että Jumala ”ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla” (Ap. t. 15:9). Pakanoiden kokemukset Pyhästä Hengestä olivat todiste siitä, että Jumala oli hyväksynyt heidän kääntymyksensä Kristukseen. Ja he olivat kokeneet tämän noudattamatta Mooseksen lain vaatimuksia.

Pietari ilmaisi lopuksi toivonsa siitä, ”että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät” (Ap. t. 15:11).

Jaakobin esittämä kompromissi

Neuvostolle puhui myös Jaakob, Jeesuksen veli ja tärkeä alkukirkon johtaja Jerusalemissa. Hän huomioi Pietarin kokemukset, jotka saivat hänet tietämään, että Jumala tekisi pakanoista liittokansan. (Ks. Ap. t. 15:13–17; ks. myös Aam. 9:11.)

Sitten hän ehdotti keskitien ratkaisua. Hän esitti, että pakanat pidättyisivät ainakin neljästä asiasta, jotka liittyivät Mooseksen lain noudattamiseen (ks. Ap. t. 15:20, 29):

• epäjumalille uhrattu liha

• haureus (sukupuolinen moraalittomuus)

• liha, josta verta ei ole laskettu

• veri (liittyy sellaisen lihan välttämiseen, josta verta ei ole laskettu).

Nämä kiellot erottaisivat kääntyneet pakanat muista pakanoista, koska nämä teot kuuluivat toisinaan pakanajumalten ja -jumalattarien palvontaan.

Sanoma pyhille

Kaikki neuvostossa hyväksyivät Jaakobin ehdotuksen, joten he lähettivät kirjeitä ja edustajia Antiokiaan ja muihin kristillisiin seurakuntiin ilmoittaakseen näille tästä menettelytavasta (ks. Ap. t. 15:23–29). He myös huomioivat kirjeessä Pyhän Hengen roolin. Pyhä Henki todisti tämän menettelytavan olevan hyvä.

Nyt kaikki kristityt, sekä juutalais- että pakanataustaiset, saattoivat syödä aterioita yhdessä. Menettelytapa tähdensi epäsuorasti myös sitä, että usko ja liitot Jeesuksessa Kristuksessa – ei Mooseksen laki – olivat tie pelastukseen.²

Jerusalemin neuvoston opetuksia

Ainakin viisi Jerusalemin neuvoston periaatetta on sovellettavissa kirkkoon meidän aikanamme:

1. Erilaisten ajatusten esittäminen neuvostossa voi auttaa jäseniä, kun he tavoittelevat Herran tahtoa, ja se voi johtaa sopimukseen, jota kaikki voivat noudattaa.

2. Lopullisella sopimuksella tai päätöksellä on sen johtajien valtuutus. Neuvoston jäsenet ja laajempi kirkon jäsenistö voivat tukea näitä valtuutettuja päätöksiä ja luottaa niihin.

3. Kirkko voi sisällyttää erilaisia kulttuureja yhteen kokonaisuuteen, ja jäsenet voivat oppia, mitkä kulttuuriset käytännöt ovat evankeliumin kulttuurin vastaisia ja mistä on luovuttava.

4. Pyhä Henki antaa vahvan todistuksen siitä, mikä on Jumalan tahto ja että sitä noudatetaan.

5. Jeesuksen Kristuksen ottaminen vastaan kasteen ja muiden liittojen kautta on avain kääntymykseen ja kirkkoon liittymiseen.

Näiden periaatteiden noudattaminen kirkon neuvostoissa nykyään johtaa kunnioitukseen muiden näkökantoja kohtaan. Voimme myös osoittaa nöyryyttä hyväksymällä neuvostojen päätökset ja tukemalla niitä.

Herran kirkko on järjestetty neuvostojen avulla

”Kuolevaisuutta edeltävässä maailmassa Jumala kutsui koolle suuren neuvoston esittääkseen loistavan suunnitelmansa meidän iankaikkiseksi hyvinvoinniksemme. Herran kirkko on järjestetty niin, että neuvostoja on joka tasolla alkaen ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin neuvostosta aina vaarnaneuvostoon, seurakuntaneuvostoon, koorumin neuvostoon, järjestöjen neuvostoihin ja perheneuvostoihin. – –

Kun neuvoston johtaja tekee päätöksen, neuvoston jäsenten tulee tukea sitä kokosydämisesti.”

Ks. presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, ”Voimaa neuvonpidosta”, Valkeus, tammikuu 1994, s. 73, 75.

Viitteet

1. Jakeessa Ap. t. 15:5 käytetään nimitystä Kristuksen ”uskoon tulleet fariseukset” kuvaamaan joitakuita ”juutalaiskristittyjä”, jotka halusivat sinnikkäästi säilyttää juutalaiset käytännöt osana kristillistä liittoa. Nämä eivät olleet niitä fariseuksia, joita usein mainitaan evankeliumeissa. He olivat kristittyjä käännynnäisiä, jotka halusivat voimakkaasti säilyttää juutalaisuutensa ja jotka ennen kääntymystään kuuluivat todennäköisesti fariseuslahkoon ja joilla saattoi olla edelleen jonkinlaisia yhteyksiä fariseuksiin.

2. Neuvoston opetukset ohjasivat edelleen alkukirkkoa. Esimerkiksi Paavali opetti myöhemmin, että ympärileikkaus ja Mooseksen lain noudattaminen eivät olleet välttämättömiä Jeesuksen Kristuksen vastaanottamiseksi, vaikka muut jatkoivat näiden asioiden opettamista (ks. Ap. t. 21:20–21), ja hän toisti Jerusalemin neuvostossa päätetyt neljä perusvaatimusta kääntyneille pakanoille (ks. Ap. t. 21:25).