Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Kuinka takaiskut opiskelussani muuttivat tapaa, jolla suhtaudun muutokseen
Kuinka jäljessä olemisen tunne opiskelutaipaleellani vaihtui tyytyväisyydeksi.
Tuijotin taas yhtä artikkelia, jossa oli useita kommentteja ja ehdotuksia. Useimmat niistä olivat perusteltuja ja hyödyllisiä, mutta tunsin silti oloni masentuneeksi. Koska olen kirjoittaja, työni muuttuu jatkuvasti. Yleensä se ei haittaa minua, mutta tällä kertaa olin turhautunut.
Pitikö kaiken muuttua koko ajan?
Artikkelini eivät olleet ainoa asia, joka muuttui. Myös suunnitelmani valmistua yliopistosta ajallaan oli muuttumassa. Sen jälkeen kun olin palvellut lähetystyössä, pääaineen vaihtaminen ja koronapandemia olivat hidastaneet opiskeluani. Samaan aikaan kun ystäväni valmistuivat, minä olin vasta opiskelun puolivälissä. Yleisesti ottaen tunsin olevani jäljessä. Asiat olivat muuttuneet hyvin paljon siitä, miten olin odottanut niiden sujuvan.
Niihin aikoihin minusta tuli viestintäharjoittelija BYU–Pathway Worldwide -ohjelmaan.
Työssäni puhuin eri puolilla maailmaa asuvien opiskelijoiden kanssa, jotka olivat yksinhuoltajia, jatkoivat opiskelua vuosien jälkeen tai joilla oli taloudellisia vaikeuksia. Jotkut olivat kokeneet paljon enemmän odottamattomia muutoksia kuin minä, ja he menestyivät hienosti.
Mutta kuinka?
Kun opin tuntemaan kaksi opiskelijaa, Darlynin ja Alexanderin, panin merkille, mitä he opettivat minulle.
Muutos on väistämätöntä
Kun tein Darlynin kanssa verkkohaastattelun ja hän laittoi kameran päälle, hän hymyili minulle leveästi. Singaporessa oli aamu, ja hän oli herännyt aikaisin tavatakseen minut ennen kuin veisi kolme lastaan kouluun ja menisi itse töihin.
Darlyn oli aina halunnut suorittaa maisterintutkinnon, mutta 36-vuotiaana hänellä todettiin neljännen asteen rintasyöpä. Tämä sekoitti hänen jatko-opiskelusuunnitelmansa ja suunnitelmansa koskien elämää yleensä.
Kun kuuntelin hänen kertomustaan, ajattelin, että jos jollakulla oli oikeus olla harmissaan vaikeista muutoksista, niin Darlynilla. Mutta hän toi esiin osakseen tulleita siunauksia ja armotekoja sekä ihmisiä, jotka olivat palvelleet häntä. Darlyn hyväksyi suunnitelmien muuttumisen hyväntahtoisesti. Sen sijaan, että hän olisi keskittynyt siihen, mitä hän oli menettänyt, hän keskittyi kokemuksiin, joita hän oli saanut. Aivan kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Elämämme olosuhteet eivät vaikuta kovinkaan paljon tuntemaamme iloon, mutta siihen vaikuttaa erittäin paljon se, mihin me keskitymme elämässämme.”1
Lopulta Darlyn liittyi BYU–Pathway Worldwide -ohjelmaan, koska hän halusi pitää mielensä terveenä. Hän kertoi minulle, ettei hän vihannut syöpää – hän oli kiitollinen siitä, että se johti hänet BYU–Pathway-ohjelmaan ja syventämään suhdettaan Jeesukseen Kristukseen.
Tuon keskustelun innoittamana halusin muuttaa näkökulmaani muutokseen. Koska Darlyn oli siirtänyt syrjään kaunan ja vihan olosuhteitaan kohtaan, hän pystyi ottamaan oman elämän hallintaansa. Sen sijaan, että haasteet ja muutokset olisivat estäneet häntä etenemästä, ne veivät häntä eteenpäin.
Taivaallinen Isä ei koskaan muutu
Alexander istui autossaan Amerikan Samoassa, kun puhuimme puhelimessa. Olin hämmästynyt, kun hän kertoi minulle, kuinka hän luopui täydestä jalkapallostipendistään palvellakseen lähetystyössä. Kotiin palattuaan hän tunsi, että häntä ohjattiin auttamaan perheen liikeyrityksessä ja solmimaan avioliitto temppelissä rakkaimpansa kanssa. Vasta siinä vaiheessa hän tunsi innoitusta saattaa opinnot päätökseen, ja BYU–Pathway oli hänelle täydellinen ratkaisu.
Kun Alexander kertoi minulle, että hän oli ilmoittautunut kouluun mutta jättänyt koulun kahdesti kesken ensin hurrikaanin ja sitten tulipalon vuoksi, järkytyin. Hän oli päättänyt palvella Herraa kaksi vuotta ennen kuin jatkoi opintojaan, ja sitten hän kohtasikin merkittäviä vastoinkäymisiä – mutta silti hän pysyi sinnikkäänä. Kun kysyin häneltä, kuinka hän jatkoi eteenpäin, hän mainitsi kertomuksen siitä, kun Nefi haki levyt Jerusalemista. Vaikka Nefi teki, mitä Jumala pyysi, niin silti hänen ja hänen veljiensä piti yrittää sitä kolme kertaa, ennen kuin he onnistuivat. Mutta Nefi ei koskaan menettänyt uskoaan, koska Jumala oli luvannut valmistaa Hänelle keinon (ks. 1. Nefi 3–4).
Alexander opetti minulle, että elämässä kaikki muu voi muuttua paitsi rakastava taivaallinen Isämme. Kuten presidentti Nelson on myös opettanut: ”Herra ei koskaan väsy, eikä Hän nuku [ks. Ps. 121:4]. Hän ’on sama eilen, tänään ja [huomenna]’ [Morm. 9:9]. Hän ei hylkää liittojaan, lupauksiaan eikä rakkauttaan kansaansa kohtaan.”2
Tiedän nyt todella, että riippumatta siitä, mitä muutoksia eteeni tulee, Hänen käskynsä, siunauksensa ja rakkautensa ovat horjumattomia ja iankaikkisia. Alexander opetti minulle, että jos suuntaan polkuni kohti Jumalaa ja Jeesusta Kristusta ja turvaan Heihin, pystyn kohtaamaan epävarman tulevaisuuden tuntien toivoa ja uskoa.
Löysin rauhaa omalla matkallani
Näiden ystävien ja BYU–Pathway-kokemukseni ansiosta näen muutoksen uudessa valossa! Kun katson taaksepäin, niin jos tekemäni koulutussuunnitelma ei olisi muuttunut, en olisi koskaan löytänyt rakastamaani pääainetta tai tavannut elämässäni olevia ihania ihmisiä. Tiedän nyt, että niin kauan kuin luotan taivaalliseen Isään ja keskityn elämässäni Jeesukseen Kristukseen, pystyn voittamaan kaikki eteeni tulevat muutokset.