Lähetystyöpalvelu – pyhä kutsumus, ihanaa työtä

”Loppujen lopuksi suurin ja tärkein velvollisuus on saarnata evankeliumia.”

Joseph Smithin elämänvaiheita

Muutamien viimeisten vuosien aikana, jolloin pyhät vielä asuivat Kirtlandissa, monia jäseniä ja jopa joitakuita kirkon johtohenkilöitä luopui kirkosta. Kirkko näytti elävän kriisiaikaa. ”Tässä asiaintilassa”, profeetta kirjoitti, ”Jumala ilmoitti minulle, että Hänen kirkkonsa pelastuksen hyväksi on tehtävä jotakin uutta.”¹ Tämä ”jotakin uutta” oli ilmoitus lähettää lähetyssaarnaajia Englantiin saarnaamaan evankeliumia.

Heber C. Kimball, kahdentoista koorumin jäsen, muisteli: ”Kesäkuun 1837 ensimmäisen päivän tienoilla profeetta Joseph tuli luokseni istuessani – – temppelissä Kirtlandissa ja kuiskasi minulle sanoen: ’Veli Heber, Herran Henki on kuiskannut minulle: ”Lähteköön palvelijani Heber Englantiin julistamaan evankeliumiani ja avaamaan pelastuksen oven sille kansakunnalle.”’”² Ajatus sellaisesta hankkeesta lannisti vanhin Kimballin: ”Tunsin itseni yhdeksi kaikkein heikoimmista Jumalan palvelijoista. Kysyin Josephilta, mitä minun pitäisi sanoa, kun pääsisin sinne. Hän käski minun kääntyä Herran puoleen, niin Hän opastaisi minua ja puhuisi kauttani saman Hengen avulla, joka [ohjasi] häntä.”³

Profeetta esitti kutsut myös Orson Hydelle, Willard Richardsille ja Joseph Fieldingille Kirtlandissa sekä Isaac Russellille, John Snyderille ja John Goodsonille Kanadan Torontossa. Näiden veljien oli määrä liittyä vanhin Kimballin seuraan hänen lähetysmatkallaan Englantiin. Kokoonnuttuaan New York Cityyn he purjehtivat Garrick-nimisellä laivalla Isoon-Britanniaan 1. heinäkuuta 1837. Tämä ensimmäinen lähetysmatka Pohjois-Amerikan ulkopuolelle toi kirkkoon noin 2 000 käännynnäistä lähetyssaarnaajien ensimmäisenä vuonna Englannissa. Vanhin Kimball kirjoitti riemuissaan profeetalle: ”Kunnia Jumalalle, Joseph, Herra on kanssamme kansakuntien keskuudessa!”⁴

Toista Britanniaan tehtyä apostolista lähetysmatkaa, jolla oli mukana suurin osa kahdentoista koorumin jäsenistä Brigham Youngin johdolla, profeetta ohjasi Nauvoosta käsin. Kaksitoista apostolia lähtivät syksyllä 1839 ja saapuivat Englantiin vuonna 1840. Siellä he aloittivat työn, joka vuoteen 1841 mennessä toi kirkkoon yli 6 000 käännynnäistä täyttäen Herran lupauksen, että Hän tekisi ”jotakin uutta” kirkkonsa pelastuksen hyväksi.

Nauvoosta käsin Joseph Smith lähetti jatkuvasti lähetyssaarnaajia eri puolille maailmaa. Vanhin Orson Hyde saapui Englantiin vuonna 1841 ja jatkoi saamaansa lähetystehtävää myöhemmin Jerusalemissa. Hänellä oli mukanaan Joseph Smithiltä saatu suosituskirje, jossa hänet tunnustettiin ”näiden papereiden haltijaksi, uskolliseksi ja kelvolliseksi Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi olemaan valtuutettunamme ja edustajanamme vieraissa maissa – – olemaan kanssakäymisissä juutalaisten pappien, vallanpitäjien ja vanhinten kanssa”⁵. Lokakuun 24. päivänä 1841 vanhin Hyde polvistui Öljymäellä Jerusalemissa ja rukoili taivaallista Isää vihkimään ja pyhittämään maan ”Juudan hajallaan olevien jäännösten kokoamiseksi, pyhien profeettojen ennustusten mukaan”⁶. Sitten vanhin Hyde matkusti Saksaan, missä hän laski alustavan perustan kirkon kasvulle siellä.

Toukokuun 11. päivänä 1843 profeetta kutsui vanhimmat Addison Prattin, Noah Rogersin, Benjamin F. Grouardin ja Knowlton F. Hanksin lähetystyöhön Eteläisen Tyynenmeren saarille. Se oli kirkon ensimmäinen lähetysmatka tuolle laajalle alueelle. Vanhin Hanks kuoli merellä, mutta vanhin Pratt matkusti Australsaarille, missä hän opetti evankeliumia Tubuain saarella. Vanhimmat Rogers ja Grouard jatkoivat Tahitiin, missä heidän työnsä tuloksena kastettiin satoja ihmisiä.

Joseph Smithin johdolla pyhät etenivät täyttääkseen Herran käskyn: ”Menkää kaikkialle maailmaan; ja minne te ette voi mennä, lähettäkää sana, jotta todistus voi lähteä teiltä kaikkialle maailmaan kaikille luoduille” (OL 84:62).

Joseph Smithin opetuksia

Lähetystyö on pyhää työtä; uskon, hyveen, ahkeruuden ja rakkauden avulla meistä tulee kykeneviä tekemään tätä työtä.

”Loppujen lopuksi suurin ja tärkein velvollisuus on saarnata evankeliumia.”⁷

Joulukuussa 1840 Joseph Smith kirjoitti kahdentoista koorumin jäsenille ja muille pappeusjohtajille, jotka palvelivat lähetystyössä Isossa-Britanniassa: ”Voitte olla varmat siitä, rakkaat veljet, etten ole mikään välinpitämätön sivustakatsoja siinä, mitä kaikkialla maailmassa tapahtuu; ja kaiken käynnissä olevan yleisen liikehdinnän keskellä ei ole mitään sen tärkeämpää kuin se kirkkauden työ, jota nyt teette. Sen vuoksi tunnen jonkin verran huolta teistä, että voisitte hyveenne, uskonne, ahkeruutenne ja rakkautenne avulla jättäytyä toinen toisenne, Kristuksen kirkon ja taivaallisen Isämme haltuun, jonka armosta teidät on kutsuttu näin pyhään kutsumukseen, ja kykenisitte suorittamaan ne suuret ja vastuulliset tehtävät, jotka vastuullanne ovat. Ja voin vakuuttaa teille, että niiden tietojen perusteella, joita olen saanut, olen vakuuttunut siitä, ettette ole laiminlyöneet velvollisuuttanne, vaan että ahkeruutenne ja uskollisuutenne on ollut senlaatuista, että se ansaitsee hyväksynnän Jumalalta, jonka palvelijoita te olette, ja myös pyhien hyväksynnän kaikkialla maailmassa.

Evankeliumin leviäminen kautta koko Englannin on todella mieluisaa. Sen ajatteleminen ei voi olla synnyttämättä erikoislaatuisia tunteita niiden rinnassa, jotka ovat kantaneet päivän kuorman ja helteen ja olleet horjumattomia evankeliumin tukijoita ja uupumattomia puoltajia alkuaikoina, jolloin kirkkoa ympäröivät mitä epäsuotuisimmat olosuhteet ja sen tuho uhkasi joka taholta. Se on kuin uljas laiva, joka on vahingoittumatta uhmannut myrskyä ja levittää purjeensa tuuleen ja kyntää ylväästi tietään halki peräänantavan aallon tietoisempana kuin koskaan aiemmin rakenteensa kestävyydestä ja kapteeninsa, luotsinsa ja miehistönsä kokemuksesta ja kyvykkyydestä. – –

Rakkaus on yksi jumaluuden pääpiirteistä, ja sen tulisi ilmetä niissä, jotka pyrkivät olemaan Jumalan poikia. Mies, joka on täynnä Jumalan rakkautta, ei tyydy siunaamaan ainoastaan omaa perhettään, vaan vaeltaa halki koko maailman innokkaana siunaamaan koko ihmiskuntaa. Siltä teistäkin on tuntunut, ja se on saanut teidät luopumaan kodin iloista voidaksenne olla siunaukseksi muille, joille on tarjolla kuolemattomuus, mutta joille totuus on vieras. Ja koska näin teette, rukoilen, että taivaan parhaat siunaukset olisivat osananne.”⁸

Me opetamme evankeliumin yksinkertaisia totuuksia nöyrästi ja sävyisästi välttäen kiistelemistä muiden kanssa heidän uskonkäsityksistään.

”Oi, te Israelin vanhimmat, kuulkaa minun ääntäni; ja kun teidät lähetetään maailmaan saarnaamaan, puhukaa niistä asioista, joista teidät on lähetetty puhumaan, saarnatkaa ja huutakaa ääneen: ’Tehkää parannus, sillä taivaan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.’ Julistakaa ensimmäisiä periaatteita ja jättäkää salaisuudet sikseen, jotta ette tuhoutuisi. – – Saarnatkaa sitä, mitä Herra on käskenyt teidän saarnata – parannusta ja kastetta syntien anteeksisaamiseksi.”⁹

”Puhuin ja selitin, että on hyödytöntä saarnata maailmalle suurista tuomioista, vaan tulee saarnata yksinkertaista evankeliumia.”¹⁰

”Veljet [menkööt] kaikessa nöyryydessä ja vakavuudessa ja [saarnatkoot] Jeesusta Kristusta ja Häntä ristiinnaulittuna; ei kiistellen muiden kanssa heidän uskostaan tai uskonnollisista käsityksistä, vaan pitäen suunnan suorana. Tämän minä sanoin käskynä, ja kaikki ne, jotka eivät sitä tottele, vetävät päälleen vainoa, kun taas ne, jotka sitä noudattavat, tulevat aina olemaan täynnä Pyhää Henkeä. Tämän minä julistin profetiana.”¹¹

”Jos vanhimmille avautuu yksikin ovi saarnata evankeliumin ensimmäisiä periaatteita, älkööt he pysykö hiljaa. Älkööt he soimatko lahkoja älköötkä puhuko niiden opinkappaleita vastaan. Vaan saarnatkoot Kristusta ja Häntä ristiinnaulittuna, rakkautta Jumalaan ja rakkautta ihmisiin, – – jos siten voimme mahdollisesti lievittää ihmisten ennakkoluuloisuutta. Olkaa sävyisiä ja sydämeltänne nöyriä, niin Herra, isiemme Jumala, on oleva aina kanssanne.”¹²

”Pankaa merkille tämä avain ja olkaa viisaat Kristuksen tähden ja oman sielunne tähden. Teitä ei ole lähetetty opetettaviksi vaan opettamaan. Hillitköön kaikkia puheitanne soveliaisuus. Valvokaa ja olkaa raittiit. Tämä on varoituksen päivä eikä monien sanojen päivä. Toimikaa rehellisesti Jumalan ja ihmisten edessä. – – Olkaa rehellisiä, avoimia ja vilpittömiä kaikissa [toimissanne] ihmisten kanssa. [Ks. OL 43:15; 63:58.]”¹³

Ennen lähtöään lähetystyöhön vuonna 1835 George A. Smith kävi profeetta Joseph Smithin luona, joka oli hänen serkkunsa. George A. Smith kirjoitti: ”Kävin tapaamassa Joseph-serkkua. Hän antoi minulle Mormonin kirjan, kätteli minua ja sanoi: ’Saarnaa lyhyitä saarnoja, pidä lyhyitä rukouksia ja saarnaa rukous sydämessä.’”¹⁴

Me opetamme evankeliumia Hengen ohjaamina.

”Kaikkien tulee saarnata evankeliumia Pyhän Hengen voimasta ja vaikutuksesta, eikä kukaan voi saarnata evankeliumia ilman Pyhää Henkeä.”¹⁵

”Kuten Paavali sanoi, hänen oli oltava kaikille kaikkea, jotta hän sen kautta pelastaisi edes muutamia [ks. 1. Kor. 9:22], niin on myös viimeisten päivien vanhinten tehtävä. Ja koska heidät on lähetetty saarnaamaan evankeliumia ja varoittamaan maailmaa tulevista tuomioista, olemme varmat, että kun he opettavat Hengen ohjaamina Jeesuksen Kristuksen ilmoitusten mukaisesti, he saarnaavat totuutta ja menestyvät ilman valituksen aihetta. Meillä ei siis ole mitään uutta käskyä annettavana, vaan kehotamme vanhimpia ja jäseniä elämään jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta [ks. Matt. 4:4], jotta he eivät jäisi osattomiksi siitä kirkkaudesta, joka on varattu uskollisille.”¹⁶

Profeetta puhui kirkon konferenssissa lokakuussa 1839: ”Presidentti [Joseph Smith] jatkoi antamalla ohjeita vanhimmille evankeliumin saarnaamisesta ja tähdensi heille sitä, että Hengen saaminen on välttämätöntä, jotta he voisivat saarnata taivaasta lähetetyn Pyhän Hengen kanssa; hän varoitti heitä puhumasta aiheista, joita ei tuoda esiin selkeästi Jumalan sanassa, mikä johtaa spekulointiin ja erimielisyyteen.”¹⁷

Toukokuun 14. päivänä 1840 Joseph Smith kirjoitti Nauvoosta vanhimmille Orson Hyde ja John E. Page, jotka olivat matkalla lähetystyöhön Pyhään maahan: ”Älkää antako työn suuruuden masentaa teitä; olkaa vain nöyrät ja uskolliset, niin te voitte sanoa: ’Mikä luulet olevasi, sinä suuri vuori, Serubbabelin edessä? Tasangoksi sinun täytyy tulla!’ [Ks. Sak. 4:7.] Hän, joka on hajottanut Israelin, on luvannut koota heidät. Koska siis olette välikappaleina tässä suuressa työssä, Hän lahjoittaa teille voimaa, viisautta, väkevyyttä ja älyä sekä kaikki tarpeelliset ominaisuudet, niin että mielenne avartuu yhä enemmän, kunnes voitte käsittää maan ja taivaat, kurottautua ikuisuuteen ja tutkistella Jehovan voimallisia tekoja kaikessa niiden moninaisuudessa ja kirkkaudessa.”¹⁸

Me etsimme tilaisuuksia opettaa evankeliumia ja todistaa sen totuudellisuudesta.

Syksyllä 1832 Joseph Smith matkusti piispa Newel K. Whitneyn kanssa Ohion Kirtlandista Yhdysvaltojen itäosiin. Lokakuun 13. päivänä profeetta kirjoitti Emma Smithille New York Citystä: ”Kun mietin tätä suurta kaupunkia, joka on kuin Ninive, joka ei erota oikeaa kättään vasemmasta, niin, yli 200 000 sielua, sydämeni on täynnä sääliä heitä kohtaan, ja olen päättänyt korottaa ääneni tässä kaupungissa ja jättää lopun Jumalalle, joka pitää kaikkea käsissään eikä anna päämme hiuskarvankaan pudota maahan huomaamatta. – –

Olen keskustellut jonkin verran muutamien kanssa, mikä toi tyydytystä, ja erään sangen kauniin nuoren jerseyläisen herrasmiehen kanssa, joka näytti hyvin vakavalta. Hän tuli ja istuutui viereeni ja alkoi keskustella kanssani kolerasta, ja sain tietää, että hän oli sairastunut siihen ja ollut hyvin vähällä kuolla siihen. Hän sanoi Herran säästäneen hänet jotakin viisasta tarkoitusta varten. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja antauduin pitkään keskusteluun hänen kanssaan. Hän otti opetukseni vastaan ilmeisesti hyvin mielellään ja kiintyi minuun sangen vahvasti. Puhelimme pitkälle yöhön ja päätimme jatkaa keskustelua seuraavana päivänä. Mutta hänellä oli joitakin liikeasioita, jotka pidättivät häntä, kunnes vene oli valmis lähtemään ja hänen oli lähdettävä. Hän tuli luokseni ja jätti hyvästit, ja me erosimme hyvin vastahakoisesti.”¹⁹

Newel K. Whitneyn vaimo Elizabeth Ann muisteli matkaa, jonka hänen miehensä teki vuonna 1832 Joseph Smithin kanssa Yhdysvaltojen itäosiin: ”Mieheni matkusti profeetta Josephin kanssa monien idässä olevien kaupunkien halki todistaen ja keräten varoja temppelin rakentamiseksi Kirtlandiin sekä maan ostamiseksi Missourista. – – Hän sanoi miehelleni: ’Jos he hylkäävät meidät, he saavat todistuksemme, sillä me kirjoitamme sen ja jätämme sen heidän kynnyksilleen ja ikkunalaudoilleen.’”²⁰

Vuonna 1834 Joseph Smith saarnasi Pontiacissa Michiganissa olevassa koulussa. Edward Stevenson oli läsnä ja muisteli kokemusta: ”Kaksi mormonivanhinta esitteli palautetun evankeliumin koulun mailla vuonna 1833; ja vuonna 1834 profeetta Joseph Smith saarnasi voimalla, jollaista siellä ei ollut tällä 1800-luvulla koskaan aiemmin nähty. – – Muistan hyvin monia poikaprofeetan sanoja, kun ne ilmaistiin yksinkertaisesti mutta voimalla, joka oli kaikista läsnäolijoista vastustamaton. – –

Käsi koholla hän sanoi: ’Minä todistan, että Jumala on olemassa, sillä minä näin Hänet päivänvalossa rukoillessani hiljaisessa lehdossa keväällä 1820.’ Edelleen hän todisti, että Jumala, iankaikkinen Isä, osoitti toista erillistä persoonaa, joka oli Hänen kaltaisensa, sanoen: ’Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä.’ Voi, kuinka nuo sanat sävähdyttivätkään koko olemustani ja täyttivät minut sanoin kuvaamattomalla ilolla nähdä mies, joka entisaikojen apostoli Paavalin tavoin saattoi rohkeasti todistaa olleensa Jeesuksen Kristuksen seurassa! – –

– – Pidettiin sarja kokouksia, joihin osallistui profeetan lisäksi – ja hyvin kiinnostavastikin – Mormonin kirjan kolme silminnäkijää. – – Vieraillessaan tässä seurakunnassa profeetta todisti, että hän sai ohjeet perustaa kirkon Jeesuksen perustaman kirkon mallin mukaan, kirkon, jossa olisi kaksitoista apostolia, seitsenkymmeniä, vanhimpia, lahjoja ja siunauksia sekä merkkejä, jotka seuraisivat, kuten Markuksen evankeliumin 16. luvussa on mainittu. – – ’Jumalan palvelijana’, Joseph sanoi, ’minä lupaan teille, että mikäli teette parannuksen ja otatte kasteen syntienne anteeksisaamiseksi, te saatte Pyhän Hengen.’”²¹

Kun profeettaa vietiin Far Westistä vankeuteen Richmondiin Missourissa marraskuussa 1838, hän opetti jälleen evankeliu mia: ”Luoksemme tuli joitakin rouvia ja herroja. Yksi naisista tuli ja tiedusteli sotilailta hyvin suoraan, kuka vangeista oli se Herra, jota ’mormonit’ palvoivat? Yksi vartijoista osoitti minua merkitsevästi hymyillen ja sanoi: ’Hän on tuo.’ Sitten nainen kääntyi puoleeni tiedustellen, väitinkö olevani Herra ja Vapahtaja. Vastasin, etten väittänyt olevani muuta kuin ihminen ja pelastuksen pappi, jonka Jeesus Kristus on lähettänyt saarnaamaan evankeliumia.

Tämä vastaus hämmästytti naista niin, että hän alkoi kysellä opistamme, ja minä pidin saarnan sekä hänelle että hänen seuralaisilleen ja ihmetteleville sotilaille, jotka kuuntelivat miltei hiiskumattoman tarkkaavaisina esittäessäni opin uskosta Jeesukseen Kristukseen, parannuksesta ja kasteesta syntien anteeksisaamiseksi sekä luvatusta Pyhästä Hengestä kuten Apostolien tekojen toiseen lukuun on kirjoitettu [ks. Ap. t. 2:38–39].

”Nainen oli tyytyväinen ja ylisti Jumalaa sotilaiden kuullen ja lähti pois rukoillen, että Jumala suojelisi meitä ja vapauttaisi meidät.”²²

Dan Jones muisteli, että profeetan marttyyrikuolemaa edeltävänä iltana hänen ollessaan Carthagen vankilassa tapahtui seuraavaa: ”Joseph todisti voimallisesti vartijoille Mormonin kirjan jumalallisesta alkuperästä, evankeliumin palautuksesta, enkelien palveluksesta ja siitä, että Jumalan valtakunta perustettaisiin jälleen maan päälle, minkä tähden hän oli silloin vangittuna siinä vankilassa eikä siksi, että hän olisi rikkonut mitään Jumalan tai ihmisen lakia.”²³

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–XI.

Käy läpi sivut 343–345 ja pane merkille lähetystyö, johon ryhdyttiin profeetta Joseph Smithin johdolla. Onko noiden varhaisten lähetyssaarnaajien työ vaikuttanut jollakin tavoin sinuun? Jos on, niin miten?
Lue ensimmäinen kappale sivulta 346 ja mieti, miksi rakkaus vaikuttaa meissä profeetan kuvaamalla tavalla. Mitä muita ominaisuuksia me tarvitsemme, jotta olisimme tehokkaita lähetyssaarnaajia? (Katso joitakin esimerkkejä sivuilta 345–346.)
Käy läpi profeetta Joseph Smithin sanat siitä, mitä lähetyssaarnaajien pitäisi opettaa ja kuinka heidän pitäisi opettaa (s. 346–348). Miksi meidän pitäisi saarnata evankeliumin ensimmäisiä periaatteita? Mitä saattaa seurata siitä, että kiistelemme muiden kanssa uskonnosta? Mitä mielestäsi tarkoittaa evankeliumin saarnaamisessa se, että annamme soveliaisuuden hillitä kaikkia puheitamme?
Käy läpi viimeinen kappale sivulta 347. Millä tavoin Pyhä Henki on ohjannut sinua kertoessasi evankeliumista muille? Miksi me emme voi saarnata evankeliumia ilman Pyhää Henkeä?
Käy läpi Joseph Smithin kokemukset, joista on kerrottu sivuilla 348–351. Mitä me voimme oppia näiden kokemusten perusteella evankeliumin viemisestä eteenpäin?
Millä tavoin me voimme etsiä aktiivisesti tilaisuuksia kertoa evankeliumista muille? Millä tavoin me voimme valmistautua sellaisiin tilaisuuksiin? Kuinka me voimme saada perheemme mukaan lähetystyöhön?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 28:19–20; 2. Nefi 2:8; Alma 26:26–37; OL 4:1–7; 31:3–5.

men shaking hands — Jäsenet, jotka olivat liittyneet kirkkoon Heber C. Kimballin ja Joseph Fieldingin lähetystyön tuloksena, tervehtivät heitä Englannissa. ”Kunnia Jumalalle, Joseph”, vanhin Kimball kirjoitti profeetalle, ”Herra on kanssamme kansakuntien keskuudessa!”

missionaries — Saarnatkaa ”Kristusta ja Häntä ristiinnaulittuna, rakkautta Jumalaan ja rakkautta ihmisiin – –. Olkaa sävyisiä ja sydämeltänne nöyriä, niin Herra, isiemme Jumala, on oleva aina kanssanne.”

sister missionaries teaching — Jokaisella kirkon jäsenellä on velvollisuus viedä evankeliumia eteenpäin. ”Kaikkien tulee saarnata evankeliumia”, profeetta Joseph Smith julisti, ”Pyhän Hengen voimasta ja vaikutuksesta.”