Marttyyrikuolema – profeetta sinetöi todistuksensa verellään

”Hän oli suuri eläessään ja suuri kuollessaan Jumalan ja kansansa silmissä.”

Joseph Smithin elämänvaiheita

Talvi ja kevät 1843–1844 oli hyvin jännitteistä aikaa Nauvoossa Joseph Smithin vihollisten lisätessä yrityksiään tuhota hänet ja kirkko. Tietäen palvelutyönsä kuolevaisuudessa lähestyvän pian loppuaan profeetta kokoontui usein kahdentoista apostolin koorumin jäsenten kanssa opettaen heitä ja antaen heille ne pappeuden avaimet, jotka olivat välttämättömät kirkon johtamiseksi. Nämä valmistelut huipentuivat apostolien ja muutamien muiden läheisten työtovereiden kanssa pidettyyn kokoukseen maaliskuussa 1844. Tässä poikkeuksellisessa neuvonpidossa profeetta antoi kahdelletoista tehtävän johtaa kirkkoa hänen kuolemansa jälkeen selittäen, että hän oli antanut heille kaikki siihen tarvittavat toimitukset, valtuudet ja avaimet. ”Minä vieritän tämän kirkon johtamisen taakan ja vastuun pois omilta harteiltani teidän harteillenne”, profeetta julisti. ”Ottakaa nyt taakka harteillenne ja seiskää sen alla kuin miehet, sillä Herra aikoo antaa minun levätä hetken.”¹

Kesäkuun 10. päivänä Joseph Smith, joka oli Nauvoon pormestari, ja Nauvoon kaupunginvaltuusto antoivat määräyksen Nauvoo Expositor -lehden lopettamisesta ja sitä painavan kirjapainon hävittämisestä. Nauvoo Expositor oli mormonien vastainen sanomalehti, joka parjasi profeettaa ja muita pyhiä ja ajoi Nauvoon erivapauskirjan kumoamista. Kaupungin viranomaiset pelkäsivät, että tämä julkaisu saisi mellakoitsijat ryhtymään toimiin. Pormestarin ja kaupunginvaltuuston toimenpiteen tuloksena Illinoisin osavaltion viranomaiset nostivat perättömän mellakointisyytteen profeettaa, hänen veljeään Hyrumia ja muita Nauvoon kaupungin viranomaisia vastaan. Illinoisin kuvernööri Thomas Ford haastoi miehet oikeuden eteen Illinoisin Carthageen osavaltion tuomioistuimeen, ja lupasi, että heitä suojeltaisiin. Joseph tiesi, että jos hän lähtisi Carthageen, hänen henkensä olisi suuressa vaarassa häntä uhkailevien mellakoitsijoiden vuoksi.

Uskoen, että mellakoitsijat halusivat vain heidät, Joseph ja Hyrum päättivät henkensä säilyttääkseen lähteä länteen. Kesäkuun 23. päivänä he ylittivät Mississipin, mutta myöhemmin samana päivänä Nauvoosta tulleet veljet löysivät profeetan ja kertoivat hänelle, että armeijan joukot hyökkäisivät kaupunkiin, ellei hän antautuisi Carthagen viranomaisille. Profeetta suostui tekemään niin toivoen rauhoittavansa sekä osavaltion viranomaiset että mellakoitsijat. Kesäkuun 24. päivänä Joseph ja Hyrum Smith jättivät hyvästit perheilleen ja ratsastivat muiden Nauvoon kaupungin viranomaisten kanssa kohti Carthagea antautuen vapaaehtoisesti seuraavana päivänä piirikunnan viranomaisille Carthagessa. Kun veljekset oli vapautettu takuita vastaan ensimmäisestä syytöksestä, heitä syytettiin valheellisesti maanpetoksesta Illinoisin osavaltiota vastaan, heidät pidätettiin ja vietiin vangittuina Carthagen vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Vanhimmat John Taylor ja Willard Richards, ainoat kahdentoista jäsenet, jotka eivät olleet silloin lähetystyössä, lähtivät vapaaehtoisesti heidän mukaansa.

Iltapäivällä 27. kesäkuuta 1844 pieni veljien joukko istui hiljaa ja lohduttomana vankilassa. Yksi miehistä pyysi vanhin Tayloria, jolla oli syvä tenoriääni, laulamaan heille. Pian hänen äänensä kohosi: ”On tielleni mies murheiden niin usein käynyt päällä maan. Kun kuulin pyynnön hiljaisen, en kieltää voinut milloinkaan.”² Vanhin Taylor muisteli, että laulu ”vastasi oikein hyvin tunteitamme tuolloin, sillä henkemme oli aivan masentunut, raskasmielinen ja synkkä”³.

Pian kello viiden jälkeen iltapäivällä suuri joukko hyökkääjiä ryntäsi vankilaan ja laukaisi aseensa sisällä olevia miehiä kohti. Muutamassa minuutissa kauhea työ oli tehty. Hyrum Smithiä ammuttiin ensiksi, ja hän kuoli melkein heti. Vanhin Richards sai ihmeen kautta vain pintahaavan, ja vanhin Taylor, vaikka haavoittuikin vakavasti, jäi henkiin, ja hänestä tuli myöhemmin kirkon kolmas presidentti. Profeetta Joseph juoksi ikkunaan, ja hänet ammuttiin kuoliaaksi. Palautuksen profeetta ja hänen veljensä Hyrum olivat sinetöineet todistuksensa verellään.

Joseph Smithin opetuksia

Jumala varjeli Joseph Smithiä siihen asti kunnes hänen maallinen palvelutyönsä oli suoritettu loppuun.

Elokuussa 1842 Joseph Smith sanoi: ”Tällä hetkellä minusta tuntuu, että koska Herra Kaikkivaltias on säästänyt minut tähän päivään asti, Hän säästää minut edelleenkin pyhien yhdistyneen uskon ja rukousten avulla, kunnes olen täysin suorittanut palvelutyöni tässä elämässä ja niin lujasti perustanut pappeuden täyteyden taloudenhoitokauden viimeisinä päivinä, etteivät mitkään maan ja helvetin voimat voi sitä koskaan voittaa.”⁴

Lokakuussa 1843 profeetta sanoi: ”Minä haastan koko maailman tuhoamaan Jumalan työn; ja minä profetoin, ettei ihmisillä ole valtaa surmata minua, ennen kuin työni on loppuun saatettu ja olen valmis kuolemaan.”⁵

Toukokuussa 1844 profeetta sanoi: ”Jumala varjelee minua alati, kunnes tehtäväni on täytetty.”⁶

Kesäkuussa 1844 profeetta sanoi: ”En välitä omasta hengestäni. Olen valmis uhrattavaksi uhrina tämän kansan puolesta, sillä mitä vihollisemme voivat tehdä? Vain surmata ruumiin, ja siihen heidän valtansa päättyy. Pysykää lujina, ystäväni; älkää koskaan perääntykö. Älkää pyrkikö pelastamaan henkeänne, sillä se, joka pelkää kuolla totuuden tähden, menettää iankaikkisen elämän. Pysykää vahvoina loppuun asti, ja meidät herätetään kuolleista ja meistä tulee jumalten kaltaisia ja me hallitsemme selestisissä valtakunnissa, valtaistuimilla ja iankaikkisissa herruuksissa.”⁷

Varhain kesäkuun 27. päivänä 1844 Carthagen vankilassa Joseph Smith kirjoitti pikaisen kirjeen Emma Smithille: ”Olen suuressa määrin alistunut osaani, sillä tiedän olevani oikeassa ja tehneeni sen, mitä on voitu tehdä. Kerro rakkaat terveiseni lapsille ja kaikille ystävilleni – –. Tiedän, etten ole syyllistynyt maanpetokseen, eivätkä he pysty mitään sellaista osoittamaan, joten sinun ei tarvitse pelätä, että minulle tapahtuisi mitään sen perusteella. Jumala siunatkoon teitä kaikkia. Aamen.”⁸

Ennen kuolemaansa Joseph Smith antoi kahdelletoista apostolille kaikki pappeuden avaimet ja voimat, jotka Herra oli sinetöinyt hänen päälleen.

Wilford Woodruff, kirkon neljäs presidentti, muisteli: ”[Joseph Smith] vietti elämänsä viimeisen talven, noin kolme tai neljä kuukautta, kahdentoista koorumin kanssa opettaen heitä. Kyse ei ollut vain muutamasta tunnista, jolloin hän antoi heille evankeliumin toimitukset, vaan hän käytti päivän toisensa jälkeen, viikon toisensa jälkeen ja kuukauden toisensa jälkeen opettaen heille ja muutamille muille sitä, mikä kuuluu Jumalan valtakuntaan.”⁹

Wilford Woodruff sanoi Joseph Smithin tapaamisesta apostolien kanssa maaliskuussa 1844 seuraavaa: ”Muistan viimeisen puheen, jonka [Joseph Smith] piti meille ennen kuolemaansa. – – Hän puhui seisaallaan noin kolmen tunnin ajan – –. Huone täyttyi kuin kuluttavasta tulesta, hänen kasvonsa olivat kirkkaat kuin meripihka, ja Jumalan voima lepäsi hänen päällään. Hän selvitti meille meidän tehtävämme. Hän selvitti meille tämän suuren Jumalan työn täyteyden, ja puhuessaan meille hän sanoi: ’Minun pääni päälle on sinetöity jokainen avain, jokainen voima, jokainen elämän ja pelastuksen periaate, jonka Jumala on koskaan antanut kenellekään ihmiselle, joka on elänyt maan päällä. Ja nämä periaatteet ja tämä pappeus ja voima kuuluvat tähän suureen ja viimeiseen taloudenhoitokauteen, jota taivaan Jumala on ryhtynyt perustamaan maan päälle. Nyt’, hän sanoi puhuen kahdelletoista, ’olen sinetöinyt teidän päänne päälle jokaisen avaimen, jokaisen voiman ja jokaisen periaatteen, jonka Herra on sinetöinyt minun pääni päälle.’ Jatkaessaan hän sanoi: ’Olen elänyt niin pitkään – aina nykyhetkeen asti – olen ollut tämän kansan keskuudessa ja tässä suuressa lunastuksen työssä ja tehtävässä. Olen halunnut elää niin kauan, että näkisin tämän temppelin rakennettuna. Mutta en näe sitä koskaan valmiina, mutta te näette – te näette.’ – –

Puhuttuaan meille tällä tavoin hän sanoi: ’Sanon teille, että tämän valtakunnan taakka lepää nyt teidän harteillanne. Teidän täytyy viedä se kaikkeen maailmaan, ja jos ette sitä tee, teidät tuomitaan.”¹⁰

Kahdentoista apostolin koorumin jäsenet kirjoittivat muistiin: ”Me [kaksitoista] – – olimme läsnä viime maaliskuun loppupuolella [1844] neuvonpidossa Nauvoon kaupungissa. – –

Tässä neuvonpidossa Joseph Smith vaikutti hengeltään hieman alakuloiselta ja otti vapauden avata meille sydämensä – –: ’Veljet, Herra pyytää minua kiirehtimään työtä, jossa me olemme mukana. – – Pian tapahtuu jotakin tärkeätä. Voi olla, että viholliseni surmaavat minut. Ja jos he niin tekevät eikä avaimia ja voimaa, jotka minulla on, anneta teille, ne häviävät maan päältä. Mutta jos minun vain onnistuu asettaa ne teidän päällenne, niin silloin voin joutua murhaajien käsien uhriksi, jos Jumala sen sallii, ja voin lähteä täysin hyvillä mielin ja tyytyväisenä tietäen, että minun työni on tehty ja on laskettu perusta, jolle Jumalan valtakunta on määrä pystyttää tällä aikojen täyttymisen taloudenhoitokaudella.

Vastuun tämän kirkon johtamisesta tästä lähtien täytyy levätä kahdentoista harteilla, kunnes nimitätte muita seuraajiksenne. Vihollisenne eivät voi surmata teitä kaikkia kerralla, ja jos joku teistä surmataan, voitte panna kätenne muiden päälle ja täyttää kooruminne. Siten tämä voima ja nämä avaimet voivat säilyä maan päällä.’ – –

Emme koskaan unohda hänen tuntemuksiaan tai hänen sanojaan tuossa tilaisuudessa. Kun hän oli näin puhunut, hän mittaili edelleenkin lattiaa askeleillaan sanoen: ’Koska olen vierittänyt taakan harteiltani, tunnen itseni kevyeksi kuin korkki. Tunnen olevani vapaa. Kiitän Jumalaani tästä vapautuksesta.’”¹¹

Parley P. Pratt, kahdentoista koorumin jäsen, kirjoitti: ”Tätä suurta ja hyvää miestä johdettiin ennen kuolemaansa kutsumaan aika ajoin yhteen ne kaksitoista ja opettamaan heitä kaikessa, mikä kuuluu Jumalan valtakuntaan, toimituksiin ja hallintoon. Hän huomautti usein, että hän oli laskemassa perustaa, mutta kahdentoista tehtäväksi jäisi rakennuksen valmiiksi saattaminen. Hän sanoi: ’En tiedä miksi, mutta jostakin syystä minulla on pakottava tarve kiirehtiä valmistelujani ja antaa kahdelletoista kaikki pappeuden toimitukset, avaimet, liitot, endaumentit ja sinetöimistoimitukset ja asettaa siten heidän eteensä malli kaikkeen, mikä koskee tätä pyhäkköä [temppeliä] ja siellä saatavaa endaumenttia.’

Tehtyään näin hän riemuitsi tavattomasti, sillä, hän sanoi, Herra aikoo laskea taakan teidän harteillenne ja antaa minun levätä hetken, ja jos minut surmataan, hän jatkoi, Jumalan valtakunta vierii eteenpäin, sillä minä olen nyt päättänyt työn, joka minulle annettiin, uskomalla teille kaiken valtakunnan rakentamiseksi taivaallisen näyn mukaan ja minulle taivaasta näytetyn mallin mukaan.”¹²

Brigham Young, kirkon toinen presidentti, opetti: ”Joseph antoi meidän päämme päälle kaikki ne avaimet ja voimat, jotka kuuluvat apostolin virkaan ja joita hän itse piti hallussaan ennen kuin hänet otettiin pois, eikä yksikään ihminen tai ihmisjoukko voi asettua Josephin ja kahdentoista apostolin väliin tässä tai tulevassa maailmassa. Miten usein Joseph sanoikaan apostoleille: ’Minä olen laskenut perustan, ja teidän on rakennettava sille, sillä valtakunta lepää teidän harteillanne.’”¹³

Profeetta Joseph Smith ja hänen veljensä Hyrum olivat suuria eläessään ja suuria kuollessaan todistuksensa vuoksi evankeliumista.

Kuten kohtaan OL 135:1–6 on merkitty, John Taylor kirjoitti kahdentoista koorumin jäsenenä palvellessaan: ”Sinetöidäksemme tämän kirjan ja Mormonin kirjan todistuksen annamme tiedoksi profeetta Joseph Smithin ja patriarkka Hyrum Smithin marttyyrikuoleman. Heidät ampui Carthagen vankilassa kesäkuun 27. päivänä 1844 noin kello viisi iltapäivällä aseistettu 150–200 henkilöä käsittävä mustaksi maalattu joukko. Hyrum ammuttiin ensiksi, ja hän kaatui rauhallisesti huudahtaen: Olen mennyttä miestä! Joseph hyppäsi ikkunasta, ja hänet ammuttiin kuoliaaksi hänen sitä yrittäessään, ja hän huudahti: Oi Herra, Jumalani! Heitä kumpaistakin ammuttiin, kun he olivat kuolleet, raa’alla tavalla, ja kumpaankin osui neljä luotia.

John Taylor ja Willard Richards, kaksi kahdestatoista, olivat ainoat henkilöt huoneessa sillä hetkellä; edellinen haavoittui pahasti neljästä luodista mutta on toipunut sittemmin; jälkimmäinen välttyi Jumalan varjeluksen tähden saamatta edes reikää viittaansa.

Joseph Smith, Herran profeetta ja näkijä, on tehnyt enemmän ihmisten pelastamiseksi tässä maailmassa kuin kukaan toinen ihminen, joka koskaan on siinä elänyt – paitsi ainoastaan Jeesus. Lyhyessä kahdenkymmenen vuoden ajassa hän on tuonut julki Mormonin kirjan, jonka hän käänsi Jumalan lahjan ja voiman avulla, ja hänen ansiostaan se on julkaistu kahdella mantereella; on lähettänyt ikuisen evankeliumin täyteyden, jonka se sisälsi, maan neljään ilmansuuntaan; on tuonut julki ne ilmoitukset ja käskyt, jotka muodostavat tämän Opin ja liittojen kirjan, sekä monia muita viisaita asiakirjoja ja ohjeita ihmislasten hyödyksi; koonnut monta tuhatta myöhempien aikojen pyhää, perustanut suuren kaupungin ja jättänyt jälkeensä maineen ja nimen, joita ei voida hävittää. Hän oli suuri eläessään ja suuri kuollessaan Jumalan ja kansansa silmissä; ja kuten useimmat Herran voidelluista muinaisina aikoina, on sinetöinyt elämäntehtävänsä ja työnsä omalla verellään; ja samoin on hänen veljensä Hyrum. Eläessään he olivat yhtä, ja kuollessaan he olivat yhdessä!

Kun Joseph lähti Carthageen antautuakseen uskoteltujen lain vaatimusten mukaisesti, hän sanoi kaksi, kolme päivää ennen murhaansa: ’Minä menen kuin karitsa teurastettavaksi, mutta minä olen tyyni kuin kesäaamu; omallatunnollani ei ole rikkomuksia Jumalaa eikä keitään ihmisiä kohtaan. Minä kuolen viattomana, ja minusta sanotaan vielä: Hänet murhattiin kylmäverisesti.’ – Samana aamuna, kun Hyrum oli valmistautunut lähtemään – sanottaisiinko teurastettavaksi; kyllä, sitä se oli – hän luki seuraavan kappaleen läheltä Eterin kirjan kahdennentoista luvun loppua Mormonin kirjasta ja taittoi lehdenkulman siltä kohdalta:

“Ja tapahtui, että minä rukoilin Herraa, että hän antaisi pakanoille armon, että heillä olisi rakkautta. Ja tapahtui, että Herra sanoi minulle: Ellei heillä ole rakkautta, sillä ei ole väliä sinulle, sinä olet ollut uskollinen; sen vuoksi sinun vaatteesi puhdistetaan. Ja koska sinä olet nähnyt heikkoutesi, sinusta tehdään vahva, jopa niin että voit istua sille sijalle, jonka minä olen valmistanut Isäni huoneisiin. Ja nyt minä – – jätän jäähyväiset pakanoille, niin, ja myös veljilleni, joita minä rakastan, kunnes me kohtaamme Kristuksen tuomioistuimen edessä, missä kaikki ihmiset tulevat tietämään, että minun vaatteeni eivät ole teidän verenne tahraamia. [Et. 12:36–38, kursivointi lisätty.] Testamentin tekijät ovat nyt kuolleet, ja heidän testamenttinsa on voimassa.

Hyrum Smith täytti neljäkymmentäneljä vuotta helmikuussa 1844, ja Joseph Smith täytti kolmekymmentäkahdeksan vuotta joulukuussa 1843; ja tästä lähtien heidän nimensä lasketaan uskonnon marttyyrien joukkoon; ja lukijoita kaikkien kansakuntien keskuudessa muistutetaan siitä, että Mormonin kirjan ja tämän – kirkon Opin ja liittojen kirjan – julki saattaminen rappioituneen maailman pelastamiseksi maksoi yhdeksännentoista vuosisadan parhaan veren ja että jos tuli voi vahingoittaa vihantaa puuta Jumalan kunniaksi, kuinka helposti se polttaakaan kuivat puut viinitarhan puhdistamiseksi turmeluksesta. He elivät kirkkauden tähden, he kuolivat kirkkauden tähden, ja kirkkaus on heidän iankaikkinen palkkansa. Ajasta aikaan heidän nimensä kulkevat jälkeläisille pyhitettyjen jalokivinä.”¹⁴

Joseph Smith täytti maallisen palvelutehtävänsä ja sinetöi todistuksensa verellään.

Brigham Young julisti: ”Vaikka vihollisella oli valta surmata profeettamme eli surmata hänen ruumiinsa, eikö hän saanut päätökseen kaiken, mitä hän sydämestään halusi saada päätökseen omana aikanaan? Minulla on varma tieto siitä, että hän sai.”¹⁵

Brigham Young opetti myös: ”Kuka pelasti Joseph Smithin hänen vihollistensa käsistä aina hänen kuolinpäiväänsä asti? Jumala sen teki, vaikka Joseph yhä uudelleen joutui kuoleman partaalle eikä inhimillisesti katsoen ollut mitään vapautusta eikä mitään mahdollisuutta pelastua. Kun hän oli vankilassa Missourissa eikä kukaan odottanut hänen pääsevän koskaan heidän käsistään, minulla oli Abrahamin usko ja sanoin veljille: ’Niin totta kuin Herra Jumala elää, hän pääsee heidän käsistään.’ Vaikka hän olikin profetoinut, ettei hän eläisi neljänkymmenen vuoden ikään, me kaikki kuitenkin elätimme toiveita siitä, että se olisi väärä profetia ja me saisimme pitää hänet kanssamme ikuisesti. Me oletimme, että uskomme voittaisi, mutta me erehdyimme – lopulta hän kuoli marttyyrina uskontonsa puolesta. Sanoin: ’Kaikki on hyvin; nyt hänen todistuksensa on täysin voimassa; hän on sinetöinyt sen verellään.’”¹⁶

Wilford Woodruff todisti: ”Minulla oli ennen outoja tunteita hänen kuolemastaan ja tavasta, jolla hänen henkensä riistettiin. Minusta tuntui, että jos – – Josephin oma toive olisi täyttynyt, hän olisi raivannut tien Kalliovuorille. Mutta sen jälkeen olen sopeutunut täysin siihen tosiasiaan, että oli ohjelman mukaista, että tämän taloudenhoitokauden johtajana häntä vaadittiin sinetöimään todistuksensa verellään ja menemään sitten henkimaailmaan tämän taloudenhoitokauden avaimet mukanaan aloittamaan lähetystyön, jota nyt tehdään saarnaamalla evankeliumia ’vankeudessa oleville hengille’.”¹⁷

Joseph F. Smith, kirkon kuudes presidentti, opetti: ”Mitä [Joseph ja Hyrum Smithin] marttyyrikuolema opettaa meille? Suuri opetus on, että ’testamentin tekijän kuolema on aina voitava näyttää toteen. Testamenttihan astuu voimaan vasta sen tekijän kuoltua.’ (Hepr. 9:16–17.) Lisäksi marttyyrien veri on todellakin kirkon siemen. Herra salli uhrauksen, jotta noiden hyveellisten ja vanhurskaiden miesten todistus pysyisi todisteena turmeltunutta ja jumalatonta maailmaa vastaan. Siinä he olivat jälleen esimerkkejä siitä suurenmoisesta rakkaudesta, josta Lunastaja puhuu: ’Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta’ ( Joh. 15:13). Tätä suurenmoista rakkautta he osoittivat pyhille ja maailmalle, sillä he molemmat ymmärsivät ja ilmaisivat vakaumuksenaan ennen lähtöään Carthageen, että he kuolisivat. – – Heidän rohkeutensa, heidän uskonsa, heidän rakkautensa kansaa kohtaan oli rajatonta, ja he antoivat kaikkensa kansansa puolesta. Sellainen omistautuminen ja rakkaus ei jättänyt mitään epäilystä niiden mieleen, jotka nauttivat Pyhän Hengen toveruudesta, että nämä hyvät ja uskolliset miehet olivat todellakin Herran valtuutettuja palvelijoita.

Tämä marttyyrikuolema on ollut aina innoituksena Herran kansaan kuuluville. Se on auttanut heitä heidän omissa koettelemuksissaan, se on antanut heille rohkeutta pysyä vanhurskauden tiellä ja tietää totuus ja elää sen mukaan, ja niiden myöhempien aikojen pyhien, jotka ovat oppineet ne suuret totuudet, jotka Jumala ilmoitti palvelijansa Joseph Smithin kautta, on aina pidettävä se pyhänä muistona.”¹⁸

George Albert Smith, kirkon kahdeksas presidentti, julisti: ”Joseph Smith täytti palvelutyönsä; ja kun tuli aika kohdata kuolema, hän sanoi: ’Minä menen kuin karitsa teurastettavaksi, mutta minä olen tyyni kuin kesäaamu; omallatunnollani ei ole rikkomuksia Jumalaa eikä keitään ihmisiä kohtaan. Jos he ottavat henkeni, kuolen viattomana miehenä, ja vereni huutaa maasta kostoa, ja minusta sanotaan vielä: ”Hänet murhattiin kylmäverisesti.” [Ks. OL 135:4.]’ Hän ei pelännyt sitä, että joutuu seisomaan taivaallisen Isämme tuomioistuimen edessä ja vastaamaan ruumiissa tekemistään teoista. Hän ei pelännyt kohdata syytöksiä, joita häntä vastaan oli tehty, että hän petti ihmiset ja kohteli heitä epäoikeudenmukaisesti. Hän ei pelännyt elämäntehtävänsä tuloksia eikä sen työn lopullista voittoa, jonka hän tiesi olevan jumalallista alkuperää ja jonka puolesta hän antoi henkensä.”¹⁹

Gordon B. Hinckley, kirkon viidestoista presidentti, todisti: ”Niin varma [Joseph Smith] oli ajamastaan asiasta, niin vakuuttunut Jumalan antamasta kutsumuksestaan, että hän piti niitä suuremmassa arvossa kuin omaa henkeään. Tietäen ennalta lähestyvän kuolemansa hän antautui niille, jotka luovuttivat hänet puolustuskyvyttömänä väkivallantekijöiden käsiin. Hän sinetöi todistuksensa sydänverellään.”²⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–XI.

Vähän ennen kuin Joseph ja Hyrum Smith surmattiin, vanhin John Taylor lauloi laulun ”On tielleni mies murheiden” (s. 554). Laula tämä laulu (MAP-lauluja, 16) tai lue sen sanat ja mieti, kuinka ne liittyvät profeetta Joseph Smithin elämään. Miksi tämä laulu sopi noihin olosuhteisiin?
Käy läpi lausunnot, jotka todistavat, että Joseph Smith antoi pappeuden avaimet kahdelletoista apostolille (s. 556–559). Mistähän syystä apostoleista tuntui tärkeältä todistaa näistä kokemuksista? Millainen todistus sinulla on seuraannosta kirkon presidenttikunnassa?
Tutki John Taylorin selontekoa Joseph ja Hyrum Smithin marttyyrikuolemasta (s. 559–561). Kuinka saattaisit puolustaa väitettä, että Joseph Smith ”on tehnyt enemmän ihmisten pelastamiseksi tässä maailmassa kuin kukaan toinen ihminen, joka koskaan on siinä elänyt – paitsi ainoastaan Jeesus”? Ennen lähtöään Carthagen vankilaan Hyrum luki kohdan Et. 12:36–38, ja taittoi sivunkulman siltä kohdalta. Millä tavoin tämä kohta sopii Josephiin ja Hyrumiin? Mitä tunnet ajatellessasi uhrausta, jonka Joseph ja Hyrum Smith tekivät todistuksensa vuoksi Jeesuksesta Kristuksesta?
Lue myöhempien aikojen profeettojen todistukset sivuilta 561–563. Mitä kiitollisuuden ja todistuksen sanoja voisit lisätä heidän sanoihinsa?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Hepr. 9:16–17; OL 5:21–22; 98:13–14; 112:30–33; 136:37–40.

mob at Carthage Jail — Iltapäivällä 27. kesäkuuta 1844 mellakoitsijat ryntäsivät vankilaan Carthagessa Illinoisissa ja surmasivat profeetta Joseph Smithin ja Hyrum Smithin.

Joseph teaching — Wilford Woodruff muisteli, että profeetta Joseph Smith ”vietti elämänsä viimeisen talven, noin kolme tai neljä kuukautta, kahdentoista koorumin kanssa opettaen heitä. – – hän käytti [siihen] päivän toisensa jälkeen, viikon toisensa jälkeen ja kuukauden toisensa jälkeen.”