Luku 4

Perheen vahvistaminen ja varjeleminen

”Herran tahtona on vahvistaa perheyksikköä ja säilyttää se.”

Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita

Presidentti Joseph Fielding Smith julisti: ”Perhe on tärkein organisaatio ajassa ja iankaikkisuudessa.”¹ Missään hän ei opettanut tätä selkeämmin kuin omassa kodissaan näyttäen esimerkkiä rakastavasta aviomiehestä, isästä ja isoisästä. Vaikka hänen aikataulunsa apostolina oli kiireinen, hän järjesti aina aikaa perheelleen ”korvaten erossaolon päivät osoittamalla kaksin verroin kiintymystä ollessaan kotona”².

Presidentti Smithin toiselta vaimolta, Etheliltä, pyydettiin kerran: ”Kertoisitteko meille jotakin miehestä, jonka tunnette?” Tietoisena siitä, että monet kirkon jäsenet pitivät hänen aviomiestään erittäin ankarana, hän vastasi:

”Pyydätte minua kertomaan miehestä, jonka tunnen. Olen usein ajatellut, että kun hän on poissa, ihmiset sanovat: ’Hän on oikein hyvä mies, vilpitön, oikeaoppinen jne.’ He puhuvat hänestä sellaisena kuin hänet julkisuudessa tunnetaan, mutta mies, joka heillä on mielessään, on aivan erilainen kuin se mies, jonka minä tunnen. Minun tuntemani mies on hyvä, rakastava aviomies ja isä, jonka suurin tavoite elämässä on tehdä perheensä onnelliseksi ja joka kokonaan unohtaa itsensä pyrkiessään siihen. Hän on mies, joka tuudittaa uneen levottoman lapsen, joka kertoo iltasatuja pikkuisille, joka ei ole koskaan liian väsynyt tai kiireinen valvomaan myöhään illalla tai nousemaan varhain aamulla auttamaan vanhempia lapsia ratkaisemaan vaikeita koulutehtäviä. Kun joku sairastuu, tuntemani mies hoivaa hellästi vaivattua ja palvelee häntä. Juuri isäänsä lapset huutavat uskoen, että hänen läsnäolonsa parantaa kaikki vaivat. Juuri hänen kätensä sitovat haavat, hänen sylinsä rohkaisee kärsivää, hänen äänensä nuhtelee heitä hellästi, kun he tekevät väärin, kunnes he ovat onnellisia tehdessään sitä, mikä saa hänet iloiseksi. – –

Tuntemani mies on epäitsekäs, valittamaton, huomaavainen, ajattelevainen, sympaattinen ja tekee kaikkensa, jotta elämä olisi täynnä iloa hänen rakkailleen. Se on mies, jonka minä tunnen.”³

Presidentti Smithin lapset kertoivat esimerkkejä hänen pyrkimyksistään vahvistaa ja varjella perhettään ja ”tehdä elämästä [heille] ylintä iloa”. Joseph Fielding Smithin elämäkerran kirjoittajat Joseph Fielding Smith jr. ja John J. Steward sisällyttivät teokseen seuraavan muiston: ”Lapsukaisille oli onnen päivä se, kun he näkivät isän pukevan ylleen esiliinan ja aloittavan ison piiraserän leipomisen. Rusinainen hedelmäpiiras oli yksi hänen suosikeistaan. Hänellä oli siihen oma täytteensä. Mutta hän kokeili myös toisenlaisia piiraita: omenaa, kirsikkaa, persikkaa ja kurpitsaa. Hänen piiraanteostaan tuli koko perheen projekti, kun lapset lähetettiin tuonne tai tänne kokoamaan avuksi tarpeellisia työvälineitä ja valmistusaineita. Suuressa uunissa paistuvien piiraiden herkullinen, houkutteleva tuoksu teki odotuksesta iloisen hetken. Niitä vahdittiin tarkoin, ettei niitä otettaisi uunista liian varhain tai liian myöhään. Sillä välin Ethel valmisti erän kotitekoista jäätelöä, ja lapset veivasivat vuorotellen jäätelökirnua.”⁴

Douglas A. Smith sanoi, että hänellä ja hänen isällään oli ”hieno suhde”. Hän kertoi esimerkkejä toiminnasta, josta he nauttivat yhdessä: ”Meillä oli tapana nyrkkeillä silloin tällöin tai ainakin olla nyrkkeilevinämme. Kunnioitin häntä liikaa iskeäkseni häntä, ja hän rakasti minua liikaa iskeäkseen minua. – – Se oli enemmän tai vähemmän varjonyrkkeilyä. Me pelasimme shakkia, ja minä riemuitsin silloin kun onnistuin voittamaan hänet. Nyt sitä muistellessani minusta tuntuu, että ehkäpä se oli ennalta suunniteltua.”⁵

Amelia Smith McConkie muisteli: ”Oli miltei hauskaa olla sairas, sillä hän osoitti meille aivan erityistä huomiota. – – Hän viihdytti meitä soittamalla hyvää musiikkia vanhalla Edisonin fonografilla. Meidän iloksemme hän tanssi musiikin tahtiin tai marssi ympäri huonetta ja yritti jopa laulaa. – – Hän toi meille kauniita, suuria, makeita appelsiineja ja istuutui vuoteelle kuorimaan niitä ja antoi niitä sitten meille viipale kerrallaan. Hän kertoi meille tarinoita omasta lapsuudestaan tai siitä, kuinka hänen isänsä hoiti häntä, kun hän oli sairas. Jos tilanne sitä vaati, hän antoi meille siunauksen.”⁶ Amelia paljasti myös isänsä menetelmän lastensa kurissa pitämiseksi: ”Jos jotakuta meistä piti oikaista jostakin huonosta käytöksestä, hän yksinkertaisesti laski kätensä harteillemme ja katsoen silmiimme surullisen näköisenä sanoi: ’Toivon, että lapsoseni olisivat kilttejä.’ Mikään selkäsauna tai muu rangaistus ei olisi ikinä voinut olla tehokkaampi.”⁷

Presidentti Smithin rakkaus ja huolenpito lapsiaan kohtaan ulottui hänen lastenlapsiinsa. Hänen tyttärenpoikansa Hoyt W. Brewster jr. kertoi tilanteesta, kun hän oli lähetyssaarnaajana Alankomaissa ja sai luvan osallistua Lontoon temppelin vihkimiseen Englannissa vuonna 1958. Kun hän ja muut lähetyssaarnaajat astuivat kokoussaliin, hänen isoisänsä näki hänet. Hoyt muisteli myöhemmin: ”Hetkeäkään epäröimättä hän hyppäsi ylös tuolistaan ja ojensi kätensä viittoen minut luokseen. Sillä hetkellä en nähnyt Joseph Fielding Smithiä, kahdentoista apostolin neuvoston presidenttiä, – – vaan isoisän, joka näki yhden lastenlapsistaan, jota rakasti suuresti. En epäröinyt irrottautua joukosta vaan kiiruhdin korokkeelle, jossa hän halasi minua ja suukotti minua koko tuon juhlavan kokousyleisön edessä. Se oli minulle yksi elämäni pyhimmistä ja unohtumattomimmista hetkistä.”⁸

Joseph Fielding Smithin opetuksia

Perhe on tärkein organisaatio ajassa ja iankaikkisuudessa.

Saanen muistuttaa teitä siitä, miten tärkeä on perheyksikkö taivaallisen Isämme kokonaissuunnitelmassa. Kirkko-organisaation tarkoituksena itse asiassa onkin perheen ja sen jäsenten auttaminen korotukseen.

Perheen eheys ja perheen omistautuminen evankeliumille ovat niin merkittäviä asioita, että sielunvihollinen on kohdistanut suuren osan huomiostaan perheiden tuhoamiseen yhteiskunnassamme. Perheen, kaiken elämässä ilmenevän hyvän ja jalon perustan, elintärkeätä eheyttä vastaan hyökätään joka taholta. – – Aborttilakien väljentyminen kaikkialla maailmassa viittaa siihen, ettei elämän pyhyyttä enää kunnioiteta. Lisääntyvä huumeiden käyttö ja lääkkeiden väärinkäyttö repii perheitä hajalle. Yhä useampien nuorten halveksunta esivaltaa kohtaan alkaa tavallisesti kotona ilmenevästä epäkunnioituksesta ja tottelemattomuudesta. – –

Kun pahan voimat hyökkäävät yksilön kimppuun ja repivät irti hänen perhesiteitään, myöhempien aikojen pyhiin kuuluville vanhemmille käy ratkaisevan tärkeäksi varjella ja lujittaa perhettä. On mahdollisesti joitakin harvoja hyvin voimakkaita yksilöitä, jotka kykenevät selviytymään ilman perheen tukea, mutta useimmat meistä tarvitsevat sitä rakkautta, opetusta ja hyväksyntää, jota saamme niiltä, jotka välittävät meistä todella suuresti.⁹

On tiettyjä vanhoja totuuksia, jotka tulevat olemaan totuuksia niin kauan kuin maailma pysyy ja joita mikään määrä edistystä ei voi muuttaa. Yksi näistä on se, että perhe (organisaatio, joka koostuu isästä, äidistä ja lapsista) on kaiken perusta kirkossa; toinen, että synnit puhdasta ja tervettä perhe-elämää kohtaan ovat niitä, joilla ennen kaikkea on varmasti vakavimmat seuraukset niille kansakunnille, joissa niihin syyllistytään. – –

Paljon tärkeämpi kuin kysymys ihmisten ammatista tai varakkuudesta on kysymys siitä, kuinka heidän perhe-elämänsä sujuu. Kaikki muut asiat ovat vähemmän tärkeitä niin kauan kuin on todellisia koteja ja niin kauan kuin ne, joista nuo kodit koostuvat, tekevät velvollisuutensa toisiaan kohtaan.¹⁰

Family reading a book. — ”Evankeliumi on perhekeskeistä; sen mukaan elämistä tulee toteuttaa perheessä.”

Vanhurskaalle kodille ei ole olemassa mitään korviketta. Maailmassa ei ehkä ajatella niin, mutta niin on ja pitäisi olla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Perhe on Jumalan valtakunnan yksikkö.¹¹

Perhe on tärkein organisaatio ajassa ja iankaikkisuudessa. – – Herran tahtona on vahvistaa perheyksikköä ja säilyttää se. Vetoamme isiin, että he ottaisivat heille kuuluvan paikan perheen päänä. Pyydämme äitejä auttamaan ja tukemaan aviomiestään sekä olemaan valona lapsilleen.¹²

Evankeliumi on perhekeskeistä; sen mukaan elämistä tulee toteuttaa perheessä. Juuri perheessä me saamme parhaimman ja tärkeimmän koulutuksen, kun pyrimme luomaan itsellemme iankaikkisen perheyksikön, jonka mallina on Isämme Jumalan perhe.¹³

Herra sääti perheen kestämään iankaikkisesti.

Olemme oppineet, että avioliitto on iankaikkinen periaate, joka asetettiin ennen maailman perustamista ja säädettiin tänne maan päälle ennen kuin kuolema tuli tänne. Ensimmäisten vanhempiemme käskettiin lisääntyä ja täyttää maa. Luonnollinen seuraus on, että perheorganisaation oli myös tarkoitus olla iankaikkinen. Tätä maailmaa varten valmistetussa suunnitelmassa selestistä maailmaa hallitsevat lait tulivat perustaksi. Herran suurena työnä ja kirkkautena on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” [Moos. 1:39]. Tämä voi tapahtua ainoastaan avioliiton ja perheen kautta, ja itse asiassa tämä on ja on ollut iankaikkinen periaate korotettujen keskuudessa ja maailmoissa, joilla ei ole loppua.¹⁴

Evankeliumin antama suunnitelma, joka hallitsee ihmistä tämän maan päällä, on tyypillinen esimerkki niistä laeista, jotka hallitsevat Jumalan valtakunnassa. Onko mahdollista kuvitella suurempaa murheen aihetta kuin jäädä iankaikkisessa maailmassa vaille oikeutta isään tai äitiin tai lapsiin? Ajatus kansasta, jonka perustana ei olisi perheyksikkö; jossa kaikki kansalaiset olisivat verrattain vieraita toisilleen ja jossa ei ilmenisi luonnollista kiintymystä; jossa mitkään perhesiteet eivät yhdistäisi ryhmiä, on kauhistuttava ajatus. Sellainen tila voisi johtaa vain yhteen tulokseen – sekasortoon ja hajaannukseen. Eikö ole järjenmukaista uskoa, että niin on myös Jumalan valtakunnan suhteen? Jos tuossa valtakunnassa ei olisi mitään perhesiteitä ja kaikki miehet ja naiset olisivat ”enkeleitä”, vailla luonnollisia sukulaisuussuhteita, kuten monet ihmiset uskovat, voisiko se olla onnellinen paikka – taivas?¹⁵

Aviopari menee Herran temppeliin sinetöitäväksi eli solmimaan avioliiton ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Tuossa liitossa syntyvät lapset tulevat olemaan tuon isän ja äidin lapsia paitsi kuolevaisessa elämässä myös koko iankaikkisuudessa, ja heistä tulee Jumalan perheen jäseniä taivaassa ja maan päällä, kuten Paavali on sanonut [ks. Ef. 3:14–15], ja tuota perhejärjestystä ei pidä koskaan rikkoa. – –

Isälle ja äidille syntyneillä lapsilla on oikeus heidän kumppanuuteensa, ja isällä ja äidillä on iankaikkisen Isänsä edessä velvoite olla uskollisia toisilleen ja kasvattaa nuo lapset valossa ja totuudessa, jotta he voivat tulevissa iankaikkisuuksissa olla yhtä – perhe suuressa Jumalan perheessä.¹⁶

Meidän myöhempien aikojen pyhien tulee muistaa, ettei [kuoleman jälkeen] perhejärjestystä ole muualla kuin selestisessä valtakunnassa. Tuo järjestys on varattu niille, jotka ovat halukkaita elämään jokaisen liiton ja jokaisen velvoitteen mukaan, jotka meidät kutsutaan ottamaan vastaan ollessamme täällä kuolevaisessa elämässä.¹⁷

Jumalan valtakunta tulee olemaan yhtä suurta perhettä. Me kutsumme toisiamme veljiksi ja sisariksi. Meistä tulee Jeesuksen Kristuksen evankeliumin myötä todella perillisiä yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa [ks. Room. 8:16–17], Jumalan poikia ja tyttäriä, ja olemme oikeutettuja Hänen valtakuntansa siunausten täyteyteen, jos teemme parannuksen ja pidämme käskyt.¹⁸

Iankaikkisen elämän toivo, johon kuuluu perheenjäsenten uudelleen yhdistyminen ylösnousemuksessa, synnyttää sydämessä suuremman rakkauden ja kiintymyksen jokaista perheenjäsentä kohtaan. Tämän toivon ansiosta mies rakastaa vaimoaan voimakkaammalla ja pyhemmällä rakkaudella, ja samalla tavoin vaimo rakastaa miestään. Vanhempien hellyys lapsiaan kohtaan ja huoli heistä lisääntyy, sillä lapset kiinnittyvät heihin rakkauden ja onnen sitein, joita ei voi katkaista.¹⁹

Me vahvistamme ja varjelemme perhettämme, kun vietämme aikaa yhdessä, rakastamme toisiamme ja elämme yhdessä evankeliumin mukaan.

Myöhempien aikojen pyhien kodin tärkeimpänä tehtävänä on taata, että perheen jokainen jäsen ponnistelee sellaisen ilmapiirin ja sellaisten olosuhteiden luomiseksi, joissa kaikki voivat kasvaa kohti täydellisyyttä. Vanhemmilta tämä edellyttää sitä, että he uhraavat aikaansa ja tarmoaan paljon enemmän kuin heidän lastensa pelkkien aineellisten tarpeiden tyydyttäminen vaatisi. Lapsilta tämä edellyttää sitä, että he hillitsevät luontaisen taipumuksensa itsekkyyteen.

Käytättekö te yhtä paljon aikaa perheenne ja kotinne onnen luomiseksi kuin edetäksenne yhteiskunnassa ja omassa ammatissanne? Omistatteko parhaan luomiskykynne yhteiskunnan tärkeimmälle yksikölle – perheelle? Vai onko suhteenne perheeseenne pelkästään kaavamainen, epäantoisa osa elämäänne? Vanhempien ja lasten on oltava halukkaita asettamaan perheeseen liittyvät velvollisuutensa etusijalle, jotta perhe saisi korotuksen.²⁰

Family walking around the Atlanta Georgia Temple — ”Kirkko-organisaation tarkoituksena itse asiassa onkin perheen ja sen jäsenten auttaminen korotukseen.”

Koti – – on työpaja, jossa ihmisluonteita rakennetaan, ja tapa, jolla niitä muovataan, riippuu vanhempien ja lasten välillä vallitsevasta suhteesta. Koti ei voi olla sitä, mitä sen pitäisi olla, elleivät nämä suhteet ole luonteeltaan oikeanlaisia. Ovatko ne sellaisia vai eivät, riippuu tietenkin sekä vanhemmista että lapsista, mutta paljon enemmän vanhemmista. Heidän täytyy tehdä parhaansa.²¹

”Mene pois ja jätä minut rauhaan, ei minulla ole aikaa tulla häirityksi”, sanoi kiireinen, kärsimätön äiti pienelle kolmevuotiaalle tyttärelleen, joka yritti auttaa erään kotiaskareen hoitamisessa. – – Halu auttaa on jokaiselle normaalille lapselle synnynnäinen, eikä vanhemmilla ole oikeutta valittaa. Sellaista kuin uuvuttavat kotityöt ei voi olla, kun kaikki auttavat askareissa, ja näiden tehtävien yhdessä hoitamisesta koituu suloisin toveruus, mitä voi kokea.

Jos minun pitäisi ehdottaa yhtä asiaa, jota mielestäni meiltä vanhemmilta puuttuu eniten, se olisi lastemme myötätuntoinen ymmärtäminen. Eläkää lasten kanssa, seuratkaa heidän polkujaan. – – Tuntekaa kaikki se, mikä lapsia kiinnostaa, olkaa hyvissä väleissä heidän kanssaan.²²

Olemme yrittäneet painaa vanhempien mieleen tarpeen kiinnittää enemmän huomiota lapsiinsa, luoda kotiinsa vähän enemmän evankeliumin henkeä, vähän enemmän ykseyttä ja vähän enemmän uskoa; isien osalta vähän enemmän vastuullisuutta uskonnollisesti, hengellisesti, ja myös äitien osalta enemmän evankeliumin opettamista kotona.²³

Vanhemmille kirkossa me sanomme: Rakastakaa toisianne koko sydämestänne. Noudattakaa siveyden lakia ja eläkää evankeliumin mukaan. Kasvattakaa lapsenne valossa ja totuudessa, opettakaa heille evankeliumin pelastavat totuudet ja tehkää kodistanne taivas maan päällä, paikka, missä Herran Henki voi asua ja missä vanhurskaus voi olla tärkeimmällä sijalla kaikkien perheenjäsenten sydämessä.²⁴

Rukoilen, että taivaallinen Isämme antaa meille kaikille voimaa toteuttaa täydet mahdollisuutemme. Pyydän Hänen Henkeään kirkon koteihin, jotta niissä vallitsisi rakkaus ja sopusointu. Varjelkoon Isämme perheitämme ja ohjatkoon Hän ne korotukseen.²⁵

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Kun luet tapauksia kohdasta ”Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita”, pohdi, kuinka presidentti Smithin esimerkki voi olla oppaana elämässäsi. Mieti tapoja, joilla voit itse kehittyä vahvistaaksesi perhesuhteita.
Pohdi perheen tärkeyttä kuten osassa 1 on esitetty. Mitä teet parhaillaan vahvistaaksesi perhettäsi maailman kielteisiä vaikutuksia vastaan?
Presidentti Smith puhui iankaikkisen elämän toivosta, ”johon kuuluu perheenjäsenten uudelleen yhdistyminen ylösnousemuksessa” (osa 2). Kuinka tämä toivo vaikuttaa siihen, miten olet tekemisissä perheenjäsenten kanssa?
Osassa 3 presidentti Smith esittää kolme sielua luotaavaa kysymystä. Vastaa mielessäsi näihin kysymyksiin. Kun luet tätä osaa, mieti, mitä sellaisia muutoksia voit tehdä elämässäsi, jotka voivat parantaa kotisi tunnelmaa.

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Sananl. 22:6; 1. Nefi 8:37; OL 88:119; 93:40–50; ks. myös ”Perhe – julistus maailmalle”

Opetusvihje

”Pyydä osallistujia valitsemaan luvusta yksi osa ja lukemaan se hiljaa itsekseen. Kehota heitä kokoontumaan kahden tai kolmen hengen ryhmiin sellaisten kanssa, jotka valitsivat saman osan, ja keskustelemaan oppimastaan.” (Tämän kirjan s. VII.)