Pelottava pyörremyrsky
Kirjoittaja asuu Vermontissa Yhdysvalloissa.
Kaikkialla ympäri maailmaa tapahtui pelottavia asioita. Mitä Josiah voisi tehdä?
”Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa” (Moosia 2:17).
Kun Josiah kuuli pyörremyrskystä, häntä pelotti. Hän ajatteli näkemiään kuvia – kuvia pyörremyrskystä ja kuvia kaikista sen aiheuttamista tuhoista. Yhdessä kuvassa Josiah näki pienen tytön, jolla oli vaaleanpunaiset kumisaappaat. Tyttö näytti hänen ikäiseltään ja seisoi rauniokasan päällä, jonka paikalla oli ollut tytön koti. Mitä tytölle tapahtuisi? Ja kaikille niille ihmisille, jotka menettivät kotinsa?
”Sinä näytät kovin väsyneeltä”, äiti sanoi seuraavana aamuna. ”Oletko kunnossa?”
Josiah kohautti olkapäitään.
Äiti tunnusteli hänen otsaansa. ”Ei kuumetta. Pitäisikö meidän katsoa, miltä sinusta tuntuu aamupalalla? Isä valmistaa pannukakkuja.”
Keittiössä isä seisoi lieden ääressä kääntelemässä pannukakkuja. Hän myös vilkuili puhelintaan.
”Pyörremyrsky aiheutti paljon tuhoa”, hän sanoi. ”Tuhansilla ei vieläkään ole sähköjä.”
”Toivottavasti he saavat ne pian takaisin”, äiti sanoi. Äiti ja isä jatkoivat puhumista pyörremyrskystä. Josiah istahti pöydän ääreen. Hän nojasi päätään käsiinsä.
”Oletko kunnossa, kaveri?” isä kysyi.
Josiah kohotti katseensa. ”Minua pelottaa”, Josiah vastasi. ”Tuleeko pyörremyrsky tänne meille? Minä en halua, että meidän talo lentää ilmaan.” Hän alkoi itkeä.
Äiti istuutui ja kietoi kätensä Josiahin ympärille.
”Me emme tiedä, tapahtuuko meille jotakin pelottavaa, mutta voimme luottaa siihen, että taivaallinen Isä auttaa meitä, tapahtuipa mitä tahansa.”
”Mutta entä ne kaikki ihmiset pyörremyrskyssä?” Josiah kysyi. ”Miksi taivaallinen Isä ei auttanut heitä?”
”Taivaallinen Isä kyllä auttaa heitä”, isä sanoi. Hän laski pöydälle ison pinon pannukakkuja. ”Taivaallinen Isä ei estä kaikkea pahaa tapahtumasta, mutta Hän auttaa aina lapsiaan.”
”Miten?” Josiah kysyi.
”No, toisinaan Hän lähettää pieniä ihmeitä tai auttaa ihmisiä tuntemaan lohtua tai innoittaa muita ihmisiä auttamaan.”
Äiti nyökkäsi. ”Monta kertaa taivaallinen Isä auttaa muita ihmisiä meidän avullamme.”
”Muistatko, kun Johnsoneilla oli tulipalo ja me kutsuimme heidät asumaan luoksemme? Sinä annoit heille huoneesi”, isä sanoi.
”Ja leikit vauvan kanssa, jotta me voimme auttaa heitä rakentamaan talonsa uudelleen”, äiti lisäsi. ”Siitä oli paljon apua. Nyt Johnsonit asuvat taas omassa talossaan.”
Josiah hymyili. Hänestä oli hauskaa auttaa Johnsoneita. Oliko taivaallinen Isä auttanut heitä hänen avullaan?
”Ja sitten oli se spagettipäivällinen rahan keräämiseksi ihmisille maanjäristyksessä”, isä sanoi.
”Minä autoin lakaisemalla lattian”, Josiah sanoi.
”Niin sinä teit”, isä vastasi.
”Entä ne ihmiset lähellä pyörremyrskyä?” Josiah kysyi. ”Voidaanko me auttaa heitä?”
”Minusta tuntuu, että taivaallinen Isä innoittaa sinua auttamaan. Mitä me voisimme mielestäsi tehdä?” äiti kysyi.
”Auttaisivatko synttärirahani?” Josiah sanoi. ”Ne on minulla vielä.”
”Kyllä ne auttaisivat”, äiti sanoi. ”Isällä ja minullakin on vähän rahaa, jonka voimme lähettää.”
Josiah katsoi pannukakkuja. Ne näyttivät herkullisilta. ”Saanko minä pitää rukouksen?”
”Tietenkin saat”, isä sanoi.
Josiah painoi päänsä ja kiitti taivaallista Isää ruoasta, jota heillä oli, ja siitä, että Hän aina auttaa lapsiaan. Sitten Josiah rukoili pyörremyrskystä kärsineiden ihmisten puolesta. Hän pyysi tietoa siitä, millä muilla tavoilla hän ja hänen perheensä voisivat auttaa.
Rukouksen jälkeen Josiah söi ison pinon pannukakkuja. Oli monia tapoja auttaa! Ja Josiahista tuntui paljon paremmalta.