Kirkon jäsenistön moninaisuus rikkoo stereotypioita

Harlemissa New York Cityssä afroamerikkalainen piispa johtaa seurakuntansa rukoukseen. Miamissa lähellä asuvat astuvat kirkkaankeltaiseen seurakuntakeskukseen ja tervehtivät toisiaan haitinkreoliksi. Salt Lake Cityssä opettaja opettaa Raamattu-luokkaansa kiinaksi. Samanaikaisesti Floridassa koko seurakunta laulaa amerikkalaisen viittomakielen runollisin liikkein. Ja Kaliforniassa pieni lapsi pitää ensimmäisen puheensa Alkeisyhdistyksessä espanjaksi.

Tämä kuva on hätkähdyttävä vastakohta sille stereotyyppiselle käsitykselle, joka monilla on kirkon jäsenistä Yhdysvalloissa valkoihoisina, keskiluokkaan kuuluvina utahilaisina. Silti se antaa oikean kuvan siitä, miten kirkon jäsenistö muuttuu yhä moninaisemmaksi heijastaen kulttuurien ja kokemusten laajaa kirjoa.

Tämä moninaisuus ei ole jäänyt huomaamatta tiedotusvälineiltä niiden toitottaessa maailmalle sellaisia otsikoita kuin ”Mormonit saavat jalansijaa suurkaupunkilähiöissä – kirkko vetää puoleensa enemmän mustia ja latinoja” Philadelphia Inquirer -lehdessä, ”MAP-kirkko löytää jäseniä suurkaupunkilähiöistä” Denver Post -lehdessä, ”Värisokea usko” Chicago Reporter -lehdessä ja ”Harlemin mormonit kaipaavat suurempia tiloja” New York Times -lehdessä.

Jan Shipps, historian ja uskontotieteen emeritusprofessori Indianan yliopistosta, kertoi toimittajien soittavan hänelle usein ihmetellen kirkon kasvua suurkaupunkilähiöissä. ”’Missä mormoneja on?’ he kysyvät. Minä vastaan heille: ’Heitä on kaikkialla.’”

Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli 150:ssä myöhempien aikojen pyhien seurakunnassa puhutaan yhteensä 20 eri kieltä, kuten puolaa, navajoa, venäjää, espanjaa ja saksaa.

Suuri osa kirkon kasvusta on maailmanlaajuisen vapaaehtoisen lähetystyöohjelman ansiota. Tämä ohjelma on myös lajissaan maailman laajin. Yli 52 000 lähetyssaarnaajaa opettaa 347 lähetyskentällä yli 140 kansakunnan keskuudessa.

”Me teemme lujasti töitä lähettääksemme maailmalle sanoman, joka tuo toivoa”, sanoi vanhin Earl C. Tingey seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta. ”Me välitämme sanomaa, joka auttaa perheitä. Me tuomme toivoa siihen, kuinka isä voi olla isä, äiti voi olla äiti – ja kaikki tämä perustuu Jeesuksen Kristuksen opetuksiin.”

Samanaikaisesti vanhin Tingey halusi heti tuoda esiin myöhempien aikojen pyhien uskon ainutlaatuisuuden kristillisessä maailmassa. Hän sanoi, ettei kirkko ole katolinen eikä protestanttinen vaan palautettu Jeesuksen Kristuksen muinainen kirkko.

Kirkko kasvaa myös kansainvälisesti moninaisemmaksi. Yli puolet kaikista kirkon jäsenistä asuu nykyään muualla kuin Yhdysvalloissa. Tämä virstanpylväs saavutettiin helmikuussa 1996.

Tämä miltei 13 miljoonan myöhempien aikojen pyhän muodostama maailmanlaajuinen jäsenistö on kaukana siitä kuuden jäsenen joukosta huhtikuussa 1830, jolloin Joseph Smith perusti kirkon New Yorkin osavaltion pohjoisosassa.

Tällaisesta kasvusta eri kulttuurien ja kansakuntien keskuudessa on tullut kirkon tärkein haaste. Vastatakseen siihen kirkko kääntää pyhiä kirjoituksia, konferenssikokouksia, satelliittilähetyksiä, oppikirjoja, lehtiä, tietokoneohjelmia, Internet-aineistoa ja muuta materiaalia yli sadalle eri kielelle. Sen edellyttämä käännösorganisaatio on yksi laajimmista tällaisista verkostoista maailmassa.

Vuonna 2000 kansalliselle lehdistöklubille Washington D.C.:ssä pitämässään puheessa presidentti Gordon B. Hinckley sanoi, että kirkon kasvu on tuonut joitakin vakavia haasteita. ”Ensimmäinen on paikallisten johtajien koulutus”, presidentti Hinckley huomautti. ”Toinen – – on jumalanpalveluspaikkojen tarjoaminen, koska kasvamme niin nopeasti.”

Pyrkimyksenä vastata useampien jumalanpalveluspaikkojen tarpeeseen pystytetään eri puolille maailmaa joka vuosi satoja uusia rakennuksia.

Johtajien kouluttaminen seurakunnissa, joissa kukaan ei ole ollut kirkon jäsen kovin pitkään, tuo kuitenkin erityisiä haasteita. Joissakin maissa, joissa kirkko on vasta vähän aikaa sitten saanut jalansijan, jotkut johtajat ovat saaneet johtotehtäviä vain muutama kuukausi kirkkoon liittymisestään. Näillä uusilla johtajilla on harvoja roolimalleja johtamisesta.

Oivaltaen tämän haasteen kirkko on perustanut johtavien auktoriteettien valvomia vyöhyketoimistoja eri puolille maailmaa. Johtavat auktoriteetit kokoontuvat säännöllisesti uusien paikallisjohtajien kanssa ja kouluttavat näitä näiden äidinkielellä.

Valtava kasvu tuo myös haasteen yhdistää monissa kulttuureissa elävät myöhempien aikojen pyhät. Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista sanoi, että kasvava moninaisuus jäsenten keskuudessa on vain asiaintila, ei kirkon tavoite. Todellinen tavoite on ykseys, ei erilaisuus. ”Me saarnaamme ykseyttä pyhien yhteisössä ja suvaitsevaisuutta persoonallisia eroja kohtaan, jotka ovat väistämättömiä moninaisen joukon uskonkäsityksissä ja käyttäytymisessä.”

Sen vuoksi myöhempien aikojen pyhille eri puolilla maailmaa pyritään opettamaan kirkon oppia ja paikallisia johtajia pyritään kouluttamaan tyrkyttämättä amerikkalaista kulttuuria.

”Joskus meidän kulttuurimme ja länsimainen kulttuuri ovat hyvin erilaisia”, sanoi Seung Hwun Ko, kirkon jäsen Soulista Koreasta, ”mutta kun me puhumme Jeesuksen Kristuksen evankeliumista, näkökantamme kohtaavat.”