Tehkää se nyt

Vanhin Donald L. Hallstrom

seitsemänkymmenen koorumista

Nyt on aika tehdä sovinto Jumalan kanssa sen armollisen muutosprosessin avulla, jonka ihmiskunnan Lunastaja tarjoaa meille.

Kun vanhin lapsemme (joka on nykyään kolmen lapsen isä ja joka on läsnä tässä pappeuskokouksessa tänä iltana) oli 11-vuotias, hänelle ja muille hänen koulunsa kuudesluokkalaisille annettiin tehtäväksi tuoda kotoa lempireseptinsä. Kuudes luokka osallistuisi suuriin kevätmyyjäisiin valmistamalla keittokirjan, jota myytäisiin ympäri asuinaluettamme. Kun opettaja ilmoitti tehtävän ja asetti aikarajan seuraavan viikon perjantaiksi, poikamme Brett päätteli heti, että myöhemmin olisi reilusti aikaa tehdä se, ja unohti koko asian. Seuraavan viikon alussa, kun opettaja muistutti oppilaita perjantain aikarajasta, Brett päätti, että hän voisi helposti suoriutua vaaditusta tehtävästään torstai-iltana ja voisi siihen asti keskittyä hauskempiin asioihin.

Sovittuna perjantaiaamuna opettaja kehotti kaikkia oppilaita antamaan reseptinsä eteenpäin yhteen kerättäväksi. Brettin vitkastelu aiheutti sen, että hän oli unohtanut tehtävän eikä ollut valmistautunut lainkaan. Hämillään hän kääntyi lähellä istuvan luokkatoverinsa puoleen ja tunnusti ongelmansa. Luokkatoveri yritti olla avuksi ja sanoi: ”Minä toin yhden ylimääräisen reseptin. Jos haluat, voit käyttää toista näistä.” Brett nappasi nopeasti reseptin, kirjoitti siihen nimensä ja antoi sen eteenpäin tuntien, että oli välttynyt seurauksilta, jotka johtuivat hänen valmistautumattomuudestaan.

Eräänä iltana joitakin viikkoja myöhemmin tulin töistä kotiin laittamaan itseni kuntoon lähteäkseni iltakokouksiini kirkolle. Muutamia päiviä aiemmin minut oli kutsuttu vaarnanjohtajaksi palveltuani useita vuosia piispana. Meidät tunnettiin paikkakunnalla melko hyvin kirkon jäseninä, jotka yrittivät elää uskontonsa periaatteiden mukaan. ”Sinun täytyy nähdä jotakin”, vaimoni Diane sanoi astuessani sisään. Hän ojensi minulle kirjan, jossa oli yksi sivu merkittynä. Vilkaistuani kantta, jossa oli kirjan nimi Noelanin koulun suosikkeja – – 1985, käänsin esiin merkityn sivun ja luin ”Hallstromin perhe, lempiresepti – – Bacardi-rommikakku.”

Monet meistä joutuvat tilanteisiin, joista on paljon muitakin seurauksia kuin kiusaantuneisuus, koska vitkastelemme kääntymistä täysin Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Me tiedämme, mikä on oikein, mutta viivytämme täydellistä hengellistä osallistumista laiskuuden, pelon, järkeilyn tai uskon puutteen vuoksi. Vakuuttelemme itsellemme, että ”jonakin päivänä teen sen”. Kuitenkaan monelle se ”jokin päivä” ei tule koskaan, ja niillekin, jotka lopulta tekevät muutoksen, aiheutuu korvaamatonta edistymisen menetystä ja varmastikin taantumista.

Osana hengellisen vitkastelutasomme itsearviointia, millä mielellä osallistumme kirkon kokouksiin? Etsimmekö oppia vieläpä tutkimalla sekä uskon kautta (ks. OL 88:118), mikä tarkoittaa sitä, että se mitä opimme, näkyy teoissamme? Vai onko meillä ”aina sitä samaa” -mieliala, joka estää välittömästi Hengen pääsyn mieleemme ja sydämeemme ja antaa vitkastelulle suuren sijan luonteessamme?

Eräästä huomattavasta palautetun kirkon varhaisesta tutkijasta, joka teki liiton noudattaa mitä tahansa käskyä, jonka Herra hänelle antaisi, on sanottu: ”Ja hän otti sanan vastaan iloiten, mutta Saatana kiusasi häntä heti – – ja maailman huolet saivat hänet hylkäämään sanan” (OL 40:2). Verratkaa sitä Herran selkeisiin sanoihin: ”Se, joka ottaa vastaan minun lakini ja noudattaa sitä, se on minun opetuslapseni” (OL 41:5).

Alma julisti syvästi liikuttuneena: ”Ja nyt, veljeni, minä toivon sydämeni pohjasta, niin, jopa tuskallista huolta tuntien, että te kuuntelisitte sanojani ja panisitte pois syntinne ettekä lykkäisi parannuksenne aikaa” (Alma 13:27).

Amulek, Alman ystävä ja opettajatoveri, täsmensi sanomaa julistamalla:

”Sillä katso, tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala; niin, katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä. Ja nyt, – – koska te olette saaneet näin monia todistuksia, minä sen tähden pyydän teitä, ettette lykkää parannuksenne päivää loppuun asti.” (Alma 34:32–33.)

Kun olin Aaronin pappeuden opettajan ikäinen, minusta tuntui, että joka lauantaiaamu kuukausien ajan heräsin siihen, että isäni teki puutarhatöitä makuuhuoneeni ikkunan edessä. (Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, miksi hän aloitti aina työnsä minun ikkunani alla.) Kun olin jonkin aikaa yrittänyt olla välittämättä metelistä, nousin ylös ja menin isän kanssa suorittamaan viikoittaista tehtävääni auttaa häntä huolehtimaan kotimme piha-alueesta.

Ehkäpä silloin kun en muutamana aamuna noussut ylös kovin nopeasti – tai johtuen muista vastaavista tapauksista, jolloin oli tarvittu hänen toistuvaa kannustustaan ennen kuin ryhdyin toimiin – isä istui eräänä päivänä viereeni ja näytti minulle suuren valokuvan laiskiaisesta, eläimestä, joka tunnetaan laiskuudestaan. Sitten hän avasi Opin ja liitot ja pyysi minua lukemaan: ”Sillä katso, ei ole soveliasta, että minä käsken kaikessa; sillä se, joka pakotetaan kaikkeen, se on laiska eikä viisas palvelija; sen tähden hän ei saa palkkaa” (OL 58:26; kursivointi lisätty). Siitä päivästä lähtien tuo kuva ja sen sanoma ovat olleet tärkeä asia elämässäni.

Yksi presidentti Spencer W. Kimballin tehokkaista kannustuksista oli ytimekäs ”Tee se.” Myöhemmin hän täsmensi sen sanoiksi ”Tee se nyt” opettaakseen selkeästi ajoissa tekemisen tarpeellisuutta.

Presidentti Kimball opetti myös seuraavan syvällisen periaatteen, että vitkastelu johtaa korotuksen menetykseen. Hän sanoi: ”Yhtenä vakavimmista inhimillisistä heikkouksista on kaikkina aikoina ollut vitkastelu, haluttomuus vastaanottaa henkilökohtaisia velvollisuuksia nyt. – – Monet ovat antaneet pyrkimystensä suuntautua muualle ja ovat tulleet – – henkisen ja hengellisen velttouden orjiksi ja maailmallisen nautinnon tavoittelijoiksi.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Spencer W. Kimball, 2006, s. 4.)

Monet meistä haluavat yksinkertaisen tavan – menettelyn, joka ei vaadi kovaa työntekoa ja uhrausta. No, kerran luulin löytäneeni sellaisen. Ajelin kerran vehreän laakson perukoilla Honolulun kaupungin ylle kohoavilla rinteillä, katsahdin ylöspäin ja näin sen: Easy Street, Helppokatu! Unelmoidessani löytöni elämää mullistavista eduista otin esiin kamerani, jotta voisin tallentaa tuon autuaan hetken. Katsoessani kameran tähtäimen lävitse näkymäni kuitenkin tarkentui sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Suuri keltainen liikennemerkki palautti minut todellisuuteen; Easy Street olikin umpikuja!

Vitkastelu voi näyttää helpolta keinolta, sillä se poistaa hetkeksi jonkin arvokkaan saavuttamiseen tarvittavan ponnistelun. Aikanaan vitkastelusta seuraa, ironista kyllä, raskas taakka, joka on koristeltu syyllisyydellä ja ontolla tyydytyksen puutteella. Ajallisia, ja mikä tärkeintä, hengellisiä tavoitteita, ei voi saavuttaa vitkastelemalla.

Nyt on aika harjoittaa uskoamme. Nyt on aika sitoutua vanhurskauteen. Nyt on aika tehdä se, mitä tarvitaan päästäksemme epämieluisista olosuhteistamme. Nyt on aika tehdä sovinto Jumalan kanssa sen armollisen muutosprosessin avulla, jonka ihmiskunnan Lunastaja tarjoaa meille.

Vetoamme teihin:

• jokaiseen, joka on saanut todistuksen evankeliumin totuudesta sekä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta ja jota ei ole vielä kastettu ja konfirmoitu

• jokaiseen Aaronin tai Melkisedekin pappeuden haltijaan, joka joko rikkomuksen takia tai siksi, ettei tee mitään, elää pyhän valan ja liiton vastaisesti (ks. OL 84:33–39)

• jokaiseen endaumentin saaneeseen kirkon jäseneen, joka ei tällä hetkellä ole kelvollinen saamaan temppelisuositusta

• jokaiseen jäseneen, jota jonkun toisen teot ovat loukanneet ja joka on jollakin tavoin vieraantunut kirkosta

• jokaiseen, joka elää kaksinaamaista elämää ja jota vaivaavat tunnustamattomat synnit.

Todistan siitä, että te ja me kaikki voimme muuttua, ja se voi tapahtua nyt. Se ei ehkä ole helppoa, mutta meillä ei tule olemaan ahdinkoja, joita ”ilo Kristuksessa ei voittanut” (Alma 31:38). Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.