Palveleminen
Etsikää tilaisuuksia siunata muiden elämää näennäisen yksinkertaisilla palveluteoilla.
David O. McKay lainasi kerran Abraham Lincolnin sanoja: ”Kaikesta siitä, mitä olen tai miksi toivon tulevani, olen kiitollisuudenvelassa enkeliäidilleni.”1 Nämä sanat kuvaavat hyvin minunkin tunteitani omaa äitiäni kohtaan. Viola Jean Goates Snow, Jeanie kaikille hänet tunteneille, syntyi vuonna 1929 ja kuoli pian sen jälkeen kun oli vuonna 1989 täyttänyt 60 vuotta. Hän opetti minua ja kannusti minua. Hän todella sai minut vakuuttuneeksi siitä, että voisin saavuttaa kaiken, mitä halusin. Hän piti minut myös kurissa. Kuten minun omat poikani sanovat äidistään, ”hän osasi herättää syyllisyydentuntoja”. Äiti oli ihmeellinen äiti, suurenmoinen roolimalli, ja tuskin kuluu päivääkään, etten ajattelisi häntä ja kaipaisi häntä.
Muutamaa vuotta ennen äidin kuolemaa hänellä todettiin syöpä, sairaus, jota vastaan hän taisteli hyvin rohkeasti. Niin kummallista kuin se onkin, meidän perheemme oppi, että syöpä on rakkauden tauti. Se suo tilaisuuksia korjata aitoja, jättää jäähyväisiä ja ilmaista rakkautta. Muutamaa viikkoa ennen äitini kuolemaa olimme keskustelemassa lapsuudenkotini olohuoneessa. Äidillä oli hyvä maku, ja hän piti kauniista tavaroista. Hän kaipasi myös matkoille, mutta perheemme eli vaatimattomalla talousarviolla, eivätkä ne unelmat aivan toteutuneet. Tämän tietäen kysyin häneltä, oliko hän mistään pahoillaan. Odotin todellakin kuulevani, että hän oli aina toivonut suurempaa, kauniimpaa kotia tai että hän olisi ollut pahoillaan ja pettynyt siitä, ettei ollut milloinkaan päässyt matkustamaan. Hän pohti kysymystäni muutaman hetken ja vastasi yksinkertaisesti: ”Toivon, että olisin palvellut enemmän.”
Hänen vastauksensa järkytti minua. Äitini oli aina ottanut vastaan kirkon tehtävät. Hän oli palvellut seurakunnan Apuyhdistyksen johtajana, pyhäkoulun opettajana, kotikäyntiopettajana ja Alkeisyhdistyksessä. Me lapset veimme aina uuniruokaa, hilloa ja säilöttyjä hedelmiä naapureille ja seurakunnan jäsenille. Kun muistutin hänelle kaikesta tästä, se ei saanut häntä muuttamaan käsitystään. ”Olisin voinut tehdä enemmän”, hän vain sanoi. Äitini oli elänyt esimerkillisen ja täyden elämän. Perhe ja ystävät rakastivat häntä. Hän oli saavuttanut paljon elämässä, joka oli usein kovaa ja jonka sairaus päätti liian varhain. Kaikesta tästä huolimatta hän katui eniten sitä, ettei ollut palvellut tarpeeksi. Nyt minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Herra olisi hyväksynyt äitini maanpäällistä uhria ja etteikö Hän olisi toivottanut äitiäni tervetulleeksi. Mutta miksi se oli päällimmäisenä äitini mielessä vain muutama päivä ennen hänen poismenoaan? Mitä on palveleminen ja miksi sillä on niin tärkeä sija Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa?
Ensiksi, meitä on käsketty palvelemaan toisiamme. Ensimmäinen käsky on rakastaa Jumalaa. ”Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”2
Me osoitamme rakkautemme, kun me autamme ja palvelemme toisiamme.
Presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Kukaan sellainen ei voi olla oikea myöhempien aikojen pyhä, joka on epäystävällinen lähimmäisiään kohtaan, joka ei ojenna kättään auttaakseen muita. Itse evankeliumin luonteeseen kuuluu, että teemme niin. Veljeni ja sisareni, emme voi elää itsellemme.”3
Vapahtaja opetti opetuslapsilleen tätä tärkeää periaatetta Matteuksen evankeliumissa:
”’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’
Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’”4
Tätä palvelusta annetaan epäitsekkäästi ilman ajatustakaan omakohtaisesta hyödystä tai palkkiosta. Sitä tulee antaa tarpeen mukaan, ei silloin kun se on meille sopivaa. Palvelumahdollisuudet eivät kenties aina näytä ilmeisiltä, koska ihmisluonnon mukaista on murehtia omia puutteitamme ja tarpeitamme. Meidän täytyy vastustaa sellaisia taipumuksia ja etsiä mahdollisuuksia palvella. Kun käymme katsomassa niitä, jotka kärsivät sairaudesta, jotka ovat menettäneet rakkaitaan tai joilla on muuta murhetta, ei riitä, että vain sanomme: ”Soita, jos voin tehdä jotakin.” Etsikää pikemminkin tilaisuuksia siunata muiden elämää näennäisen yksinkertaisilla palveluteoilla. On parempi tehdä sellaistakin, mikä ei ole kovin tärkeää, kuin ei mitään.
Toiseksi, meillä on kirkon jäseninä velvollisuus ottaa vastaan tehtäviä palvella Jumalan valtakunnan rakentamiseksi maan päälle. Kun me palvelemme eri tehtävissämme, me siunaamme muiden elämää. Lähetystyössä ihmisten elämä muuttuu, kun he saavat tietää Jeesuksen Kristuksen evankeliumista ja saavat todistuksen sen totuudellisuudesta. Temppeleissä tehtävällä pyhällä työllä me siunaamme niiden elämää, jotka ovat menneet ennen meitä. Evankeliumin palveluksessa meillä on etuoikeus palvella muita, vahvistaa nuoria ja siunata pienten lasten elämää, kun he oppivat evankeliumin yksinkertaisia totuuksia. Kirkon palveluksessa me opimme antamaan aikaamme ja auttamaan muita.
Presidentti Spencer W. Kimball, suurenmoinen esikuva palvelemisesta, on sanonut: ”Jumala huomaa meidät, ja Hän valvoo meitä. Mutta tavallisesti Hän täyttää tarpeemme jonkun toisen henkilön välityksellä. Siksi on tärkeää, että me palvelemme toinen toistamme valtakunnassa.”5 Velvollisuus palvella kirkossa ei kuitenkaan vapauta meitä velvollisuudestamme palvella perhettämme ja lähimmäisiämme. Presidentti Kimball jatkoi varoittamalla: ”Kenenkään meistä ei pitäisi tulla niin kiireiseksi kirkon virallisissa tehtävissä, että vähäeleiselle, kristilliselle lähimmäistemme palvelemiselle ei jää tilaa.”6
Lopuksi meillä on velvollisuus palvella kotipaikkakunnallamme. Meidän pitäisi tehdä työtä lähiympäristömme, koulujemme, kaupunkiemme ja kyliemme kohentamiseksi. Kiitän keskuudessamme niitä, jotka poliittisesta suuntauksestaan riippumatta tekevät työtä paikkakunnan, osavaltion tai liittovaltion hallintotehtävissä meidän elämämme parannukseksi. Samoin kiitän niitä, jotka antavat vapaaehtoisesti aikaansa ja voimavarojaan arvokkaisiin paikallisiin hankkeisiin tai hyväntekeväisyystarkoituksiin siunaten muiden elämää ja tehden maailmasta paremman paikan. Isoisäni opetti minua varhaisella iällä: ”Meidän tekemämme julkinen palvelutyö on vuokra paikastamme maan päällä.”
Palveleminen vaatii epäitsekkyyttä, jakamista ja antamista. Vaimoni ja minä saimme arvokkaan opetuksen palveluaikanamme Afrikassa. Meidät oli lähetetty piirikonferenssiin Jinjaan Ugandaan. Varhain lauantaiaamuna ennen kokoustemme alkua saimme tilaisuuden tutustua erääseen uuteen kappeliin alueella. Kun saavuimme rakennukselle, meitä vastassa oli pieni 3–4-vuotias poika. Hän oli tullut kirkon alueelle katsomaan, mitä siellä tapahtui. Hänen iloisen hymynsä hellyttämänä sisar Snow sujautti käden käsilaukkuunsa ja antoi pojalle paperiin käärityn kovan kermatoffeekaramellin. Poika ilahtui.
Kiertelimme kappelissa muutaman minuutin ja menimme sitten takaisin ulos. Meitä vastassa oli yli tusina hymyilevää lasta, jotka kaikki halusivat tavata paikan uuden karkkitädin.
Phyllis oli murheen murtama, sillä hän oli antanut pojalle viimeisen karamellinsa. Pettyneenä hän viittoili lapsille, ettei niitä ollut enempää. Meitä alun perin vastassa ollut pikkupoika ojensi silloin karamellin takaisin sisar Snow’lle viittoillen, että tämän pitäisi avata sen kääre. Phyllis teki niin raskain sydämin täysin olettaen, että poika panisi kermatoffeekaramellin omaan suuhunsa kateellisten ystäviensä nähden.
Sen sijaan poika meni suureksi yllätykseksemme jokaisen ystävänsä luokse, jotka pistivät kielensä ulos ja saivat nuolaista kerran herkullista kermatoffeekaramellia. Nuolaisten välillä itsekin pieni poika kiersi ympyrää, kunnes karamelli loppui.
Tämän jakamistavan hygienian puutteesta voidaan keskustella, mutta kukaan ei voi kiistää tämän pienen pojan näyttämää esimerkkiä. Palvelemisessa oleellista on jakaminen ja antaminen. Tuo lapsi oli oppinut sen läksyn hyvin.
Toivon ja rukoilen, että me kaikki voimme palvella enemmän. Ellemme palvele, emme saa palautetun evankeliumin täysiä etuoikeuksia ja siunauksia. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.