Hyvä, parempi, paras
Meidän on jätettävä väliin joitakin hyviä asioita voidaksemme valita toisia, jotka ovat parempia tai parhaita, koska ne kehittävät uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja vahvistavat perheitämme.
Useimmilta meistä odotetaan enemmän kuin voimme mitenkään tehdä. Perheen elättäjinä, vanhempina, kirkon työntekijöinä ja jäseninä teemme monia valintoja sen suhteen, mihin käytämme aikaamme ja muita voimavarojamme.
I
Meidän tulisi ensiksi ymmärtää se tosiasia, että vaikka jokin asia on hyvä, se ei yksin ole riittävä syy sen tekemiseksi. Niiden hyvien asioiden määrä, joita voimme tehdä, ylittää reilusti niihin käytettävissä olevan ajan. Jotkin asiat ovat parempia kuin hyviä, ja ne ovat niitä, jotka tulisi asettaa ensimmäiseksi elämässämme.
Jeesus opetti tätä periaatetta Martan kotona. Sillä aikaa kun Martalla ”oli kädet täynnä työtä” (Luuk. 10:40), hänen sisarensa Maria ”asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan” (jae 39). Kun Martta valitti, että hänen sisarensa oli jättänyt hänet yksin palvelemaan, Jeesus kiitti häntä hänen tekemästään työstä (jae 41) mutta opetti hänelle: ”Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Jae 42.) Oli kiitettävää, että Martta huolehti ja hätäili niin monista asioista (ks. jae 41), mutta evankeliumin oppiminen Mestariopettajalta oli tarpeellisempaa. Pyhissä kirjoituksissa on muitakin opetuksia siitä, että jotkin asiat ovat pyhempiä kuin toiset (ks. Ap. t. 20:35; Alma 32:14–15).
Eräs lapsuuden kokemus tutustutti minut ajatukseen siitä, että jotkin valinnat ovat hyviä, mutta toiset parempia. Asuin kaksi vuotta maatilalla. Menimme harvoin kaupunkiin. Teimme jouluostoksemme postimyyntiluettelosta. Vietin tuntikausia tutkimalla sen sivuja. Sen ajan maalaisperheissä postimyyntiluettelon sivut vastasivat nykyajan ostoskeskusta tai Internetiä.
Yksi asia postimyyntiluettelon joidenkin tuotteiden esittelyissä iskostui mieleeni. Laatua oli kolmenlaista: hyvää, parempaa ja parasta. Esimerkiksi joitakin miesten kenkiä sanottiin hyviksi (1,84 dollaria), joitakin paremmiksi (2,98 dollaria) ja joitakin parhaiksi (3,45 dollaria).1
Harkitessamme eri vaihtoehtoja meidän tulee muistaa, ettei riitä, että jokin on hyvää. Toiset vaihtoehdot ovat parempia ja edelleen toiset parhaita. Vaikka jokin tietty vaihtoehto maksaisi enemmän, sen paljon suurempi arvo voi tehdä siitä parhaan vaihtoehdon.
Miettikääpä, kuinka käytämme aikaamme tehdessämme valintoja television katselun, videopelien pelaamisen, Internetissä surffaamisen tai kirjojen tai lehtien lukemisen suhteen. Tietenkin on hyvä katsoa tervehenkistä viihdettä tai saada mielenkiintoista tietoa. Mutta ei kaikki senkaltainen ole sen arvoista, kuinka paljon elämästämme käytämme sen saamiseksi. Toiset asiat ovat parempia ja toiset parhaita. Kun Herra kehotti meitä opiskelemaan, Hän sanoi: ”Etsikää parhaista kirjoista viisauden sanoja” (OL 88:118; kursivointi lisätty).
II
Jotkin tärkeimmistä valinnoistamme liittyvät perheen toimintoihin. Monet perheen elättäjät ovat huolissaan siitä, että heidän työnsä jättää liian vähän aikaa heidän perheelleen. Tälle tärkeiden asioiden keskinäiselle kilpailulle ei ole olemassa helppoa ratkaisua. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut miestä, joka työelämäänsä muistellessaan olisi sanonut: ”En vain tainnut käyttää tarpeeksi aikaa työhöni.”
Kun valitsemme, kuinka vietämme aikaa perheen kesken, meidän on syytä varoa kuluttamasta koko käytettävissämme olevaa aikaamme asioihin, jotka ovat pelkästään hyviä, jolloin jää tuskin ollenkaan aikaa siihen, mikä on parempaa tai parasta. Eräs ystäväni vei nuoren perheensä usealle kesälomareissulle, joihin kuului käyntejä ikimuistettavilla historiallisilla paikoilla. Kesän lopussa hän kysyi teini-ikäiseltä pojaltaan, mistä näistä hyvistä kesätoiminnoista tämä oli nauttinut eniten. Isä otti opikseen pojan vastauksesta, ja niin tekivät muutkin, joille hän kertoi siitä. ”Eniten tänä kesänä”, poika vastasi, ”pidin siitä illasta, jolloin sinä ja minä makasimme nurmikolla ja katselimme tähtiä ja juttelimme.” Huippuhienot perhetoiminnot voivat olla lapsille hyviä, mutta ne eivät aina ole parempia kuin kahdenkeskinen aika rakastavan vanhemman kanssa.
On myös tarpeen huolella säädellä sitä aikaa, joka lapsilta ja vanhemmilta kuluu hyvissä toiminnoissa, kuten yksityistunneilla, joukkuelajeissa ja muissa koulun ja kerhon toiminnoissa. Muuten lasten aikataulu muodostuu liian rankaksi ja vanhemmatkin uupuvat ja turhautuvat. Vanhempien on aktiivisesti varattava aikaa perherukoukseen, perheen yhteiseen pyhien kirjoitusten tutkimiseen, perheiltaan ja muuhun arvokkaaseen yhdessäoloon sekä kahdenkeskiseen aikaan, joka sitoo perheen yhteen ja kiinnittää lasten arvot iankaikkisesti tärkeisiin asioihin. Vanhempien tulee opettaa evankeliumin tärkeimpiä asioita sen avulla, mitä he tekevät lastensa kanssa.
Perheasiantuntijat ovat varoittaneet siitä, mitä he kutsuvat ”lasten aikataulun ylikuormittamiseksi”. Viime sukupolven lapset ovat paljon kiireisempiä ja perheet viettävät paljon vähemmän aikaa yhdessä. Tätä huolestuttavaa suuntausta kuvaavien monien tulosten joukossa on raportteja siitä, että ohjattuun urheilutoimintaan käytetty aika on kaksinkertaistunut, mutta lasten vapaasti viettämä aika on vähentynyt 12 tunnilla viikkoa kohti ja omatoiminen ulkoilu on vähentynyt puoleen.2
Niiden lukumäärä, jotka ilmoittavat, että ”koko perhe syö tavallisesti päivällistä yhdessä” on laskenut 33 prosenttia. Tämä on mitä huolestuttavinta, koska perheen yhdessä viettämä aika kotona aterioilla on vahvin lasten koulumenestystä ja psykologista sopeutumista ennustava muuttuja.3 Perheen yhteiset ruokailut ovat osoittautuneet myös vahvaksi suojaksi lasten tupakoimista, alkoholinkäyttöä tai huumeidenkäyttöä vastaan.4 Tässä vanhemmille suunnatussa neuvossa on innoitettua viisautta: Se, mitä lapsesi todella haluavat päivällisellä, olet sinä itse.
Presidentti Gordon B. Hinckley on pyytänyt: ”Meidän täytyy täyttää velvollisuutemme vanhempina, ikään kuin kaikki elämässä riippuisi siitä, koska itse asiassa kaikki elämässä todellakin riippuu siitä”.
Hän jatkoi: ”Pyydän erityisesti teitä miehiä pysähtymään ja arvioimaan itseänne aviomiehenä ja isänä ja perheenne päänä. Rukoilkaa opastusta, apua ja johdatusta ja seuratkaa sitten Hengen kuiskauksia, jotta ne ohjaisivat teitä kaikkein vakavimmassa tehtävässä, sillä johtajuutenne seuraukset kodissanne tulevat olemaan iankaikkisia ja ikuisia.”5
Ensimmäinen presidenttikunta on pyytänyt vanhempia, että he ”tekisivät parhaansa opettaakseen ja kasvattaakseen lapsiaan evankeliumin periaatteiden mukaisesti. – – Koti on vanhurskaan elämän perusta, eikä mikään muu taho voi ottaa sen paikkaa tämän Jumalan antaman vastuun täyttämisessä.” Ensimmäinen presidenttikunta on julistanut: ”Olivatpa muut pyyteet tai toiminnat miten kelvollisia ja asiallisia tahansa, niiden ei saa sallia syrjäyttää Jumalan antamia velvollisuuksia, jotka vain vanhemmat ja perheet voivat asianmukaisesti täyttää.”6
III
Kirkon johtajien tulee ymmärtää, että kirkon kokouksista ja toiminnoista voi tulla liian monimutkaisia ja rasittavia, jos seurakunta tai vaarna yrittää saada jäsenensä tekemään kaikkea sitä, mikä on hyvää ja mahdollista kirkkomme lukuisissa ohjelmissa. Asioiden tärkeysjärjestystä tarvitaan siinäkin.
Kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ovat painottaneet sitä, kuinka tärkeää on käyttää innoitettua harkintaa kirkon ohjelmissa ja toiminnoissa. Vanhin L. Tom Perry opetti tätä periaatetta ensimmäisessä maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouksessa vuonna 2003. Neuvoessaan samoja johtajia vuonna 2004 vanhin Richard G. Scott sanoi: ”[Sovittakaa] toimintanne paikallisia olosuhteita ja voimavaroja vastaavaksi. – – Varmistakaa, että välttämättömät tarpeet tulevat täytetyiksi, mutta älkää liioitelko järjestämällä niin paljon hyvää toimintaa, että välttämättömät asiat jäävät saavuttamatta. – – Muistakaa, ettette laajenna työtä, joka teillä on tehtävänä, vaan yksinkertaistatte sitä.”7
Vanhin M. Russell Ballard varoitti viime vuonna yleiskonferenssissa perhesuhteiden heikentymisestä, joka voi seurata siitä, kun käytämme liian paljon aikaa tehottomiin toimintoihin, jotka tuottavat hengellistä ravintoa tuskin ollenkaan. Hän varoitti vaikeuttamasta kirkon palvelutyötä ”tarpeettomilla rimpsuilla ja koristeilla, jotka vievät liikaa aikaa, maksavat liikaa rahaa ja ehdyttävät liikaa energiaa. – – Ohje pitää kutsumuksemme kunniassa ei ole käsky koristella tai mutkistaa niitä. Innovatiivisuus ei tarkoita välttämättä laajentamista; hyvin usein se tarkoittaa yksinkertaistamista. – – Tärkeintä kirkon tehtävissämme”, hän sanoi, ”eivät ole tilastot, joita raportoidaan, tai kokoukset, joita pidetään, vaan se, ovatko yksittäiset ihmiset – joita on palveltu yhtä kerrallaan aivan kuten Vapahtaja palveli – kokeneet ylentyvänsä ja rohkaistuvansa ja viimein muuttuvansa, vai eivät.”8
Vaarnan johtokuntien ja piispakuntien on käytettävä valtuuttaan kitkeäkseen pois sen ylimääräisen ja tehottoman touhottamisen, jota heidän vaarnojensa tai seurakuntiensa jäseniltä joskus vaaditaan. Kirkon ohjelmien tulee keskittyä siihen, minkä avulla parhaiten (tehokkaimmin) saavutetaan niille asetetut tavoitteet loukkaamatta kohtuuttomasti sitä aikaa, jonka perheet tarvitsevat täyttääkseen omat ”Jumalan antamat velvollisuutensa”.
Tässä on kuitenkin varoitus perheille. Oletetaanpa, että kirkon johtajat vähentävät kirkon kokouksiin ja toimintoihin kuluvaa aikaa, jotta perheille jäisi enemmän aikaa yhdessäoloon. Se ei johda tarkoitettuun tulokseen, elleivät yksittäiset perheenjäsenet – erityisesti vanhemmat – toimi pontevasti lisätäkseen perheen yhdessäoloa ja kahdenkeskistä aikaa. Joukkuelajit ja tekniset lelut kuten videopelit ja Internet ovat jo nyt valloittamassa lastemme ja nuortemme aikaa. Internetissä surffailu ei ole parempaa kuin Herran palveleminen tai perheen vahvistaminen. Jotkut nuoret miehet ja naiset jäävät pois kirkon nuorten toiminnoista tai vähentävät yhdessä perheen kanssa olemista voidakseen osallistua jalkapalloliigoihin tai etsiäkseen monenlaista ajanvietettä. Jotkut nuoret huvittelevat itsensä kuoliaaksi – kuoliaaksi hengellisesti.
Jotkin tavat käyttää omaa ja perheen yhteistä aikaa ovat parempia ja toiset ovat parhaita. Meidän on jätettävä väliin joitakin hyviä asioita voidaksemme valita toisia, jotka ovat parempia tai parhaita, koska ne kehittävät uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja vahvistavat perheitämme.
IV
Tässä on lisää kuvauksia hyvästä, paremmasta ja parhaasta.
On hyvä kuulua taivaallisen Isämme tosi kirkkoon ja pitää kaikki Hänen käskynsä ja täyttää kaikki velvollisuutemme. Mutta jotta sitä voitaisiin pitää ”parhaana”, se tulisi tehdä rakkaudella ja vailla ylimielisyyttä. Meidän tulisi, kuten eräässä suurenmoisessa laulussa lauletaan, ”kruunata hyvät tekomme veljeydellä”9 osoittaen rakkautta ja huolenpitoa kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat vaikutuspiirissämme.
Sadoilletuhansille kotiopettajillemme ja kotikäyntiopettajillemme esitän, että on hyvä vierailla piirissämme olevien perheiden luona; parempaa on keskustella lyhyesti opettaen oppia ja periaatetta; ja kaikkein parasta on vaikuttaa ratkaisevasti joidenkin niiden elämään, joiden luona käymme. Sama haaste soveltuu moniin pitämiimme kokouksiin – on hyvä pitää kokous, parempaa on opettaa jokin periaate, mutta parasta on, kun kokouksen seurauksena todella saadaan aikaan parannusta joidenkuiden elämässä.
Kun pian aloitamme vuoden 2008 ja uuden oppikurssin Melkisedekin pappeuden koorumeissamme ja Apuyhdistyksissämme, kertaan muistutuksemme siitä, kuinka käytämme Kirkon presidenttien opetuksia -oppikirjoja. Vuoden 2008 teos tämän taloudenhoitokauden perustajaprofeetan Joseph Smithin opetuksista on vaatinut vuosikausien innoitetun työn. Se on virstanpylväs kirkkomme kirjojen joukossa. Aiemmin jotkut opettajat ovat vain lyhyesti maininneet Kirkon presidenttien opetuksia -kirjan luvun ja sitten korvanneet sen itse valitsemallaan oppiaiheella. Se on saattanut olla hyväkin oppiaihe, mutta tämä ei ole hyväksytty käytäntö. Evankeliumin opettaja kutsutaan opettamaan tiettyä aihetta annetusta innoitetusta aineistosta. Parasta, mitä opettaja voi tehdä teoksen Joseph Smithin opetuksia kanssa, on valita ja lainata profeetan sanoja periaatteista, jotka sopivat erityisesti luokan jäsenten tarpeisiin, ja sitten johtaa luokan keskustelua siitä, kuinka noita periaatteita voidaan soveltaa heidän elinoloihinsa.
Todistan taivaallisesta Isästämme, jonka lapsia olemme ja jonka suunnitelma on valmistettu tekemään meistä kelvollisia iankaikkiseen elämään, ”joka lahja on suurin kaikista Jumalan lahjoista” (OL 14:7; ks. myös OL 76:51–59). Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, jonka sovitus tekee sen mahdolliseksi. Todistan myös, että meitä johtavat profeetat – presidentti Gordon B. Hinckley ja hänen neuvonantajansa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.