Aikakirjan pitämistä
Kirkon historian osaston työntekijät työskentelevät kulissien takana säilyttääkseen kirkon – ja sinun – historiaa.
Kirkon historian kirjastossa kävijät tutkivat huolella säilytettyjä päiväkirjoja, sanomalehtiä ja sukuhistorioita lähellä Kirkon historian kirjaston aulaa, jossa korkealla seinällä on suurin kirjaimin teksti: ”Katso, teidän keskuudessanne pidettäköön aikakirjaa” (OL 21:1).
Alkaen vuodesta 1830, jolloin profeetta Joseph Smith sai tämän jumalallisen tehtäväksiannon, aina tähän päivään asti kirkossa on pidetty laajaa aikakirjaa ja historiallisia asiakirjoja, tekstiilejä sekä muita esineitä on kerätty ja myös säilytetty pienen mutta omistautuneen konservaattoriryhmän ansiosta.
Kirkon konservointityö
Kirkon konservaattoreiden tärkeimpänä huolena on säilyttää aikakirjat – pysäyttää luonnollinen vanheneminen.
Kirkon historian kirjaston neljännessä kerroksessa huipputason konservointilaboratoriossa konservaattoreiden työtehtävinä on muun muassa kerrostaa läpikuultavaa japanilaista paperia vuosikymmeniä vanhoissa hauraissa sivuissa olevien pienten halkeamien päälle ja pelastaa lähes käyttökelvottomia valokuvanegatiiveja. Kunnostettu tai stabiloitu työ asetetaan sitten kirjahyllylle, jossa sitä on helppo tarkastella, tai se arkistoidaan korkeatasoisiin holveihin, joiden lämpötilaa ja kosteutta voidaan säädellä ja joissa sitä voidaan säännöllisesti tarkkailla.
Vain kahden korttelin päässä Kirkon historian museosta taitavat kädet ompelevat mallinukkeja, kiillottavat metallia ja hiovat puuta, paikkaavat tilkkutäkkejä sekä rakentavat näyttelyalustoja ja -jalustoja. Suuri osa konservaattoreiden työstä on näytteillä museossa tai lähetetään historiallisille kirkon paikoille, kun taas osa valmistellaan varastoitavaksi.
”Pitäminen tarkoittaa ’säilyttämistä’”, kertoo kirkon konservaattori Christopher McAfee. ”Se ei tarkoita vain historian kirjoittamista vaan huolehtimista siitä, että se säilyy.”
Kirkon konservaattorit ovat yhtä mieltä siitä, että jokaisella esineellä profeettojen päiväkirjoista henkilökohtaisiin sukuhistorioihin on itsessään arvoa.
”Kyse on tunteesta, että jos joku on viitsinyt kirjoittaa sen muistiin tai panna sen talteen, niin minun on paras huolehtia siitä”, veli McAfee sanoo. ”Me olemme kokoelman suojelijoita.”
Elämä, jota ei ole dokumentoitu, saattaa nopeasti unohtua, hän muistuttaa, ja aivan yhtä traagista on, jos mikä tahansa noista dokumenteista häviää tai vahingoittuu.
”Historian tallentaminen on meille pyhissä kirjoituksissa annettu toimeksianto”, sanoo Jennifer Hadley, joka toimii konservaattorina Kirkon historian museossa. ”Se auttaa meitä muistamaan, mitä Herra on tehnyt kansansa hyväksi.”
Dokumenttien konservoiminen
Konservointilaboratoriossa käsitellään suurta määrää erilaisia dokumentteja kuten kirjoja, päiväkirjoja, sanomalehtiä, leikekirjoja ja valokuvia. Jokaista kappaletta käsitellään yksilöllisesti sen mukaan, millaisessa kunnossa se on.
Eri puolilla avaraa laboratoriota on kiinnostavia välineitä ja koneita – muun muassa leikkuri, meisti, liimasidontalaite ja ultraääniumpiointilaite – ja niitä käytetään sitä mukaa kuin kukin projekti edellyttää.
Usein kirjan kannet irrotetaan ja selkämys puhdistetaan ja kunnostetaan. Dokumenteissa olevat repeämät täytetään käyttämällä korkealaatuista japanilaista paperia, jonka pidemmät kuidut parantavat paperin vahvuutta säilyttäen samalla sen joustavuuden. Liimana konservaattorit käyttävät vehnäntärkkelyksestä ja vedestä valmistettua liisteriä. Olemassa olevaa rakennetta vahvistetaan ja näkyviin jätetään mahdollisimman paljon alkuperäistä.
”Emme yritä saada dokumenttia näyttämään täysin uudelta”, veli McAfee sanoo. ”Yritämme säilyttää teoksen koskemattomuuden. Kaikki, mitä teemme, on peruttavissa.”
Vielä yksi dokumenttien konservointimenetelmä on peseminen. Papereita upotetaan suodatettuun, deionisoituun veteen ja lopuksi alkalisoituun veteen. Joka upotuskerralla vesi ja kemikaalit irrottavat likaa ja neutraloivat happoja paperissa vanhenemisen hidastamiseksi.
Tekstiilien ja esineiden konservoiminen
Konservaattoreiden tehtäväksi on annettu myös sellaisten esineiden säilyttäminen, jotka ovat merkityksellisiä kirkon historian kannalta – tekstiilien, huonekalujen, maalausten jne.
”Kaikella on tarinansa ja historiansa”, sanoo sisar Hadley. ”Kaikki, mitä meillä on, liittyy pyhiin kautta kansainvälisen kirkon.”
Museo on täynnä historiallisia vaatteita, kirjoja, maalauksia, malleja ja muita esineitä – satuloita, työkaluja ja onpa siellä jopa pienoismalli Suolajärven tabernaakkelin sisärakenteista. Konservaattoreiden, jotka tekevät töitä sellaisten esineiden kanssa, täytyy olla kekseliäitä, kun heidän eteensä tulee aina uusi esine ja sen mukana uusi haaste.
”Jokainen kappale on yhtä yksilöllinen kuin jokainen ihminen”, sisar Hadley sanoo. ”Kullakin on omanlaisiaan tarpeita ja kuhunkin on omanlaisensa ratkaisu.”
Jokainen esine tutkitaan tarkoin. Konservaattorit tekevät usein yhteistyötä päättäessään, miten ryhtyä konservoimaan esinettä. Useimmat esineet puhdistetaan ja stabiloidaan. Vaurioitumisen pysäyttämiseksi ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Joskus se tarkoittaa esineen happojen neutraloimista, alkuperäisen rakenteen tukemista, esineen päällystämistä sen suojaamiseksi ympäristöltä, sille sopivan vitriinin tai säilytyslaatikon rakentamista tai sille sopivan ja sen rakennetta tukevan alustan tai jalustan rakentamista. Joskus esine kaipaa vain tomuttamista.
Eräs pioneeriajalta peräisin oleva hilkka oli hajoamassa, joten siihen ommeltiin yksinkertainen pyöreä tuki pitämään se muodossaan. Lisäksi sisar Hadley ompeli alkuperäisen päälle samanlaisen palan silkkiä ja yhdisti ne käsin pienillä pistoilla.
James Raines, joka kuvailee itseään ”konservoimisen sekatyöläiseksi”, kunnostaa kaikkia niitä esineitä, jotka eivät ole dokumentteja, tekstiilejä eivätkä maalauksia. Nahkaruoskan kädensija, joka oli täytetty lyijyhauleilla, oli repeytynyt niin, että se menetti taipuisuutensa ja olisi voinut olla terveydelle vaaraksi lyijyn päästessä esiin. Konservaattorit poistivat jäljellä olevat lyijyhaulit ja sijoittivat kädensijaan akryylisauvan palauttaakseen siihen alkuperäisen muodon ja notkeuden.
”Kyse on esineen säilyttämisestä sellaisena kuin se oli tuolla historian hetkellä”, sisar Hadley sanoo. ”Minulle säilyttäminen luo konkreettisen yhteyden menneisyyteen.”
Christopher McAfee poistaa teippiä alkuperäisestä 1800-luvun asiakirjasta.
Valokuva Welden Andersen
Kathy Cardon leikkaa paperia konservointilaboratoriossa.
Valokuva Welden Andersen