Uskon saaria: Kertomus uutteruudesta
Coilan perhe voi estää saarensa uppoamisen vain rakentamalla sitä jatkuvasti.
Nelson ja Dora Coila asuvat saarella. Se ei ole mikään tavanomainen kalliopohjainen saari, joka työntyy esiin valtamerestä tai järvestä, vaan pikkuruinen saari, jonka he ovat itse rakentaneet kelluvista kaisloista Titicacajärvellä Perussa.
Saaren rakentaminen ja sen luominen omaksi kodiksi vaatii uskoa. Coilan perheen sekä arviolta tusinan muun mökkiä heidän saarellaan kannattelee vain runsaan metrin paksuinen kerrostettu kaislarakennelma. Saarta ympäröi kymmenasteinen vesi, ja luonnonvoimat uhkaavat jatkuvasti kirjaimellisesti tuhota heidän kelluvan kotinsa.
Mutta Nelsonille ja Doralle heidän saarensa edustaa fyysisesti sitä, mitä he yrittävät rakentaa perheelleen hengellisesti: uskon saarta, joka kestää lujana maailman edessä.
Kaiken tämän keskellä he ovat oppineet, että rakentamiseen liittyvän uskon täytyy aina saada seurakseen ylläpitämiseen liittyvää uutteruutta.
Syy johdonmukaisuuteen
Uru-heimo on rakentanut näitä saaria ja elänyt niillä sukupolvien ajan. Heille totora-kaisla on välttämätön osa päivittäistä elämää. Kaislaa, jota kasvaa Titicacajärven matalikoissa, voidaan käyttää polttoaineena ruoanvalmistuksessa. Sen juuria voi syödä. Sen kuoria voidaan käyttää lääkitsemiseen. Ja tietenkin sitä käytetään miltei kaiken valmistamiseen: heidän asuntojensa, heidän perinteisten veneidensä, heidän vartiotorniensa, itse saarten ja myös heidän jätekoriensa valmistamiseen.
Urut ovat rakentaneet saaret lisäämällä kaisloja kerros kerrokselta. Mutta mitä rakennusmateriaaleihin tulee, totora-kaislat eivät ole pitkäikäisiä. Kuivana kautena aurinko kuivattaa niitä. Sadekauden kosteus kiihdyttää niiden lahoamista. Ja upoksissa olevat pohjakerrokset hajoavat vähitellen. Coilan perheen saaren jatkuva eroosio tarkoittaa sitä, että Nelsonin on lisättävä uusi kaislakerros aina 10–15 päivän välein.
”Saaren rakentaminen oli vasta alku”, hän sanoo. ”Jos lakkaan lisäämästä kaisloja, saari luhistuu vähitellen. Mutta mitä useampia kerroksia lisään, sitä lujemmaksi saari tulee ajan mittaan.”
Viivyttelemisen vaarallisuus
Kaislakerroksen lisääminen ei ole monimutkaista tai vaikeaa, mutta se on työtä. Sen lykkääminen olisi helppoa.
Viivyttely kuitenkin lisää sitä riskiä, että joku perheenjäsenistä astuu heikkoon kohtaan ja päätyy kylmään veteen. Se voi olla pieni harmi aikuisille, mutta pienille lapsille, kuten Coilan perheen kaksivuotiaalle Emerson-pojalle, se saattaa olla hengenvaarallista.
Niinpä Nelson lisää kaislakerroksen tänään tietäen, että jokaisen perheenjäsenen turvallisuus huomenna riippuu siitä.
Tämä uutteruuden opetus on vaikuttanut Coilan perheen elämään.
Uutteruuden vaikutuksia
Uutteruus on sitä, että tekee sinnikkäästi jotakin vastustuksesta huolimatta.1 Ensimmäisen kerran Dora oppi, kuinka tärkeää – ja kuinka vaikeaa – uutteruus voi olla, kun hän oli mennyt kasteelle vuonna 1998.
Kun Dora oli 17-vuotias, hänet ja hänen nuorempi sisarensa Alicia kastettiin. Se vaikutti osaltaan kirkon kasvuun Urusaarilla. Suunnilleen kuukauden päästä tyttöjen isä kuitenkin kielsi heitä olemasta missään tekemisissä kirkon kanssa.
Silloin tytöille tapahtui jotakin outoa. He eivät yhtäkkiä enää olleetkaan niin miellyttävää seuraa vaan kiistelivät herkemmin. Heidän isänsä käsitti, että sinä aikana, jolloin he olivat osallistuneet kirkon toimintoihin, he olivat muuttuneet parempaan suuntaan.
”Se muutti hänen mielensä”, Dora kertoo. ”Hän alkoi herättää meidät varhain varmistaakseen, että ehtisimme kirkkoon ajoissa.”
Dora katsoo, että se muutos, jonka evankeliumi sai aikaan heidän elämässään, on ollut niiden pienten asioiden ansiota, joita hän ja Alicia ovat tehneet säännöllisesti, kuten maksaneet kymmenykset, rukoilleet, tutkineet pyhiä kirjoituksia, pyhittäneet lepopäivän ja uudistaneet liittonsa viikoittain nauttimalla sakramentin.
Kun Doran isä itse näki niitä muutoksia, joita tulee uskosta ja uutteruudesta2, hän liittyi kirkkoon muun perheen kanssa.
Uutteruuden palkintoja
Herran liittokansalta vaaditaan, että he tekevät sinnikkäästi sitä, mikä on oikein – vastustuksesta huolimatta. Herra kuitenkin lupaa suuria siunauksia niille, jotka rukoilevat uutterasti3, pitävät käskyt4, ottavat varteen ilmoitukset5, tutkivat pyhiä kirjoituksia6 ja tekevät Hänen työtään7.
Niiden kokemusten pohjalta, joita Coilat ovat saaneet ylläpitäessään uskon saartaan niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin, he ovat huomanneet uutteruuden palkintojen olevan todellisia. ”Joskus me tukehdumme päivittäisiin rutiineihin, jotka liittyvät työhön, ruoanlaittoon ja muuhun sellaiseen”, Nelson sanoo. ”Kun unohdamme Jumalan, asiat mutkistuvat. Ongelmia on enemmän, ja asiat alkavat luhistua.”
Nelson hiljenee ja viittoo sinä aamuna laittamaansa uuteen kaislakerrokseen. ”Jos olemme johdonmukaisia”, hän sanoo, ”jos rukoilemme, tutkimme, paastoamme ja pidämme perheillan säännöllisesti, meistä tulee vahvempia.”
Valokuvat Adam C. Olson
Nelson Coila (vasemmalla) lisää uuden kerroksen totora-kaisloja kelluvaan Utamasaareen, jolla hän ja hänen perheensä (yllä) asuvat Titicacajärvellä.
Coilan perheelle – Nelsonille, Doralle ja Emersonille – ja uruheimon jäsenille, jotka asuvat Titicacajärvellä, totora-kaisla on tärkeä elämän ylläpitäjä. Mutta evankeliumin periaatteiden tavoin sen käytön pitää olla säännöllistä.