Sato tulee
Filipponin perhe on oppinut, että sekä fyysisen että hengellisen sadonkorjuun laki edellyttää sisukkuutta, kärsivällisyyttä ja rukousta.
Oscar Filipponille ja hänen perheelleen elannon hankkiminen maasta ei ole koskaan ollut helppoa. Tuuli, kuivuus, rikkoutuvat laitteet, huonot markkinahinnat ja muut haasteet näyttävät toisinaan olevan liitossa perheen parhaita ponnistuksia vastaan.
”Joka päivä täällä chacralla – maallamme – meidän täytyy etsiä innoitusta ja ilmoitusta, jotta kykenemme elämään sillä, mitä maa meille antaa”, sanoo Oscar, joka viljelee 40 hehtaarin maatilaa Chubut-joen alajuoksulla olevassa laaksossa Chubutin provinssissa Etelä-Argentiinassa. ”Jokainen päivä tuo haasteita.”
Yksi Filipponin perheen suurimmista haasteista on, etteivät he aina tiedä, tuottavatko heidän väsymättömät ponnistuksensa tulosta. He ovat kuitenkin oppineet, että kova työ ja sisukkuus ennen pitkää kannattavat.
”Maanviljely ei palkitse ponnistuksia päivittäin eikä viikoittain”, Oscar selittää. ”Me teemme työtä kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin – joka viikko, joka kuukausi – emmekä välttämättä näe rahallista korvausta, joten meidän on suunniteltava talousasiat tarkkaan. Joskus vie kuukausia tai jopa vuoden, ennen kuin voimme nauttia työmme tuloksista. Meidän täytyy aina muistaa, että työ, jota teemme nyt, kantaa sadon myöhemmin.”
Oscar viljelee alfalfaa ja kasvattaa karjaa vaimonsa Lilianan ja heidän vielä kotona asuvan kahden lapsensa Danielin ja María Célesten kanssa.
”Joskus meillä on rahaa ja joskus ei, koska se kaikki kuluu maatilan kustannuksiin”, hän sanoo. ”Joskus koneemme menevät rikki. Joskus emme saa eläimiämme myytyä, kun ne ovat valmiina myytäviksi. Mutta jos pohdimme ja rukoilemme, pysymme kärsivällisinä ja pidämme kiinni toivosta, niin päivän tai parin päästä löytyy ratkaisu. Joku tulee käymään ja sanoo: ’Che1, onko sinulla yhtään eläimiä kaupan?’ Asiat järjestyvät, ja me menemme eteenpäin. Elannon hankkiminen maasta on vaikeaa, mutta päivittäiset ponnistelumme ovat pitäneet meidät hengissä.”
Kiintopisteitä
Daniel sanoo, että elannon hankkiminen maasta tuo hänelle joka päivä tilaisuuksia pohtia siunauksia ja haasteita evankeliumin näkökulmasta. ”On siunaus puhua Herran kanssa ja olla tarkkaavainen Hengen vaikutukselle ilman melun tai musiikin tai mainosten tuomia häiriötekijöitä”, hän sanoo maanviljelyksestä.
”On helppoa olla kirkon jäsen, kun asuu tällaisessa paikassa rakkaat ihmiset ja luonto ympärillä”, lisää Liliana. ”Se auttaa minua muistamaan, että me olemme riippuvaisia Herrasta ja että kaikki, mitä meillä on, on Hänen ansiotaan. Melkein kaikki, mitä täällä teemme, kuvastaa jotakin evankeliumin periaatetta. Oscar tulee aina sisälle mielessään jokin pohdinta maanviljelystä tai eläinten kanssa työskentelemisestä.”
Kun Oscar esimerkiksi kyntää peltoa, hän valitsee jonkin kiintopisteen kuten kaukana olevan puun tai kivenlohkareen, mikä auttaa häntä kyntämään suoran vaon. ”Ei haittaa, vaikka hänen tiellään on esteitä”, Liliana sanoo. ”Hän ei saa eksyä suunnastaan, koska hän haluaa vakojen olevan suoria.”
Oscar lisää: ”Jos katson taakseni, jotta näen, miltä vakoni näyttää, eksyn suunnasta. Niinpä keskityn kiintopisteeseeni ja kuljen eteenpäin.”
Hänen mukaansa se, mikä pätee chacrassa, pätee kirkossa. ”Jotta pysymme elämässämme oikeassa suunnassa, meidän täytyy katsoa Herraan, lukea pyhiä kirjoituksia ja pitää käskyt. Jos sallimme huomiomme kääntyä muualle, kadotamme kiintopisteemme ja polustamme tulee vino.”
Hengellistä satoa
Filipponit käyvät kirkossa läheisessä Gaimanin kaupungissa. Tässä 6 000 asukkaan kaupungissa, jonka walesilaiset siirtolaiset asuttivat 1870-luvulla, seurakuntalaisilla on runsaasti tilaisuuksia pitää valonsa korkealla. ”Meidän pitää olla joka päivä niin hyviä kuin suinkin voimme, koska ihmiset tarkkailevat meitä aina”, sanoo Liliana.
Ihmisten saaminen kiinnostuneiksi evankeliumista voi viedä aikaa. Sadonkorjuun fyysisen lain tavoin sadonkorjuun hengellisessä laissakin tarvitaan kärsivällisyyttä. Mutta koska perhe elää johdonmukaisesti evankeliumin periaatteiden mukaan, ihmiset ovat oppineet tuntemaan ja kunnioittamaan heidän noudattamiaan myöhempien aikojen pyhien mittapuita.
Aiemmin kun Oscar oli valtion palveluksessa, hän torjui johdonmukaisesti tarjoukset nauttia kahvia, teetä ja alkoholia. ”Muutaman vuoden kuluttua”, hän sanoo, ”työtoverit alkoivat olla huomaavaisia ja kannustavia ja kysyivät: ’Minkä virvoitusjuoman haluat?’ Joskus he jopa kiinnostuivat kirkosta. Se on sadonkorjuuta.”
Evankeliumin periaatteiden oppimisen ja niiden mukaan elämisen hengellinen sato on ollut erityisen runsas Filipponien omassa perheessä.
Satoa on tullut siunauksina Oscarin palvelemisesta Trelewin pohjoisen vaarnan patriarkkana, Lilianan palvelemisesta Apuyhdistyksen johtajana seurakunnassa sekä niistä lukuisista muista kirkon tehtävistä, joissa perheenjäsenet ovat vuosien mittaan palvelleet.
Satoa on tullut lepopäivän pyhittämisestä ja kymmenysten lain mukaan elämisestä. ”Taivaan ikkunat todellakin avautuvat – jos eivät heti, niin jatkuvan kuuliaisuuden myötä”, Oscar sanoo.
Satoa on tullut, kun kaikki Filipponin lapset ovat suorittaneet lukion ja kaikki neljä poikaa palvelleet kokoaikaisessa lähetystyössä. Heidän koulutuksensa ja lähetystyöpalvelunsa ovat tuoneet heille työpaikkoja ja johtamistilaisuuksia, joita heillä ei todennäköisesti muutoin olisi ollut.
Satoa on tullut kysymyksinä, joita María Célestelle ovat esittäneet ikätoverit halutessaan tietää hänen veljiensä kokoaikaisesta lähetystyöpalvelusta, hänen uskonnollisista käsityksistään ja siitä, miksi hän välttelee juhlia, jotka alkavat myöhään lauantai-iltaisin.
Ja satoa on tullut Pyhän Hengen kuiskauksina ja rauhoittavana vaikutuksena, mikä auttoi perhettä myöhään eräänä iltana välttämään murhenäytelmän, kun he luulivat, että heidän kotiinsa oli murtauduttu. Daniel heräsi kuultuaan äänen ja valmistautui puolustamaan kotia, mutta oletettu murtautuja osoittautui naapuriksi, joka oli tullut pyytämään apua, kun hänen autonsa oli mennyt epäkuntoon.
”Ymmärsin, että Henki oli rauhoittanut minua niin, että kykenimme ratkaisemaan tilanteen ilman ylilyöntejä”, Daniel sanoo. ”Jälkeenpäin kiitimme rukouksessa taivaallista Isää siitä, ettei mitään pahaa tapahtunut.”
Filipponin perheen jäsenet sanovat, että kun me todella annamme itsemme Jumalalle, Hän siunaa meitä tarpeissamme ja meistä tulee välineitä Hänen käsissään. Se on tapahtumaketju, jossa tarvitaan sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja rukousta. Siinä tarvitaan myös paljon uskoa ja työtä. Mutta sato tulee Herran hyväksi katsomana aikana.
Valokuvat perheestä Michael R. Morris