Kertomuksia konferenssista
Opetimme sydämeltään vilpittömiä
Puheesta ”Me olemme yhtä”, Liahona, toukokuu 2013, s. 62–63.
Vuonna 1955 minusta tuli upseeri Yhdysvaltain ilmavoimiin. Kotiseurakuntani piispa antoi minulle siunauksen juuri ennen kuin lähdin ensimmäiselle komennukselleni, joka oli Albuquerquessa New Mexicon osavaltiossa.
Siunauksessaan hän sanoi, että aikani ilmavoimissa olisi palvelua lähetystyössä. Menin ensimmäisenä sunnuntainani kirkkoon Albuquerquen 1. seurakuntaan. Luokseni tuli mies, joka esittäytyi piirinjohtajaksi ja kertoi minulle, että aikoi kutsua minut palvelemaan piirilähetyssaarnaajana.
Sanoin hänelle, että olisin siellä vain muutaman viikon koulutuksessa ja sitten minut lähetettäisiin jonnekin muualle maailmaan. Hän sanoi: ”En tiedä siitä, mutta meidän on määrä kutsua sinut palvelemaan.” Kesken sotilaskoulutustani ja aivan kuin sattumalta minut valittiin satojen upseerien joukosta koulutettavaksi erään odottamatta kuolleen upseerin tehtävään esikunnassa.
Niinpä niiden kahden vuoden ajan, jotka olin siellä, tein työtä toimistossani. Useimpina iltoina ja joka viikonloppu opetin Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ihmisille, joita jäsenet toivat luoksemme.
Toverini ja minä työskentelimme lähetystyössämme keskimäärin yli 40 tuntia kuukaudessa, eikä meidän tarvinnut kertaakaan koputella oviin löytääksemme jonkun, jota opettaa. Jäsenet järjestivät meille niin paljon työtä, että usein meillä oli illassa kaksi perhettä opetettavana. Näin omakohtaisesti voiman ja siunauksen siinä profeettojen toistuvassa kutsussa, että jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja.
Viimeisenä sunnuntaina ennen kuin lähdin Albuquerquesta tuohon kaupunkiin järjestettiin ensimmäinen vaarna. Nyt siellä on pyhä temppeli, Herran huone – kaupungissa, jossa me kerran kokoonnuimme ainoassa kappelissa pyhien kanssa, jotka toivat ystäviä meidän opetettavaksemme ja tuntemaan Hengen todistuksen. Nuo ystävät tunsivat olevansa lämpimästi tervetulleita Herran tosi kirkkoon.