Työnteko, palveleminen ja hengellinen omavaraisuus
Ahkeran työnteon ja palvelemisen siunaukset ulottuvat pidemmälle kuin vain suomaan ajallista apua.
Muurarin töissä 16-vuotiaana
Nuorena on olennaista oppia tekemään työtä ahkerasti. Rankka fyysinen työnteko on osa elämää. Sain oppia sen varhain, kun minut kutsuttiin erityiseen kirkon palvelutehtävään auttamaan seurakuntakeskusten rakentamisessa. Olin vasta 16-vuotias ja olin juuri päässyt koulusta. Minut määrättiin muurausporukkaan. Se oli raskasta työtä, mutta pidin siitä kovasti.
Meidät jaettiin ryhmiin, ja matkustimme Ruotsista, jossa asuin, muutamiin naapurimaihin. Jokaisella paikkakunnalla järjestimme majoituksen jonkun paikalliseen seurakuntaan kuuluvan jäsenen luona. Hyvien, kunnollisten kirkon jäsenten aulius avata kotinsa ovet ja osallistua työhön voimavarojensa mukaan teki minuun suuren vaikutuksen. He halusivat auttaa silloinkin kun heillä ei ollut liiemmin varallisuutta.
Useimmat nuoret miehet, jotka oli kutsuttu näihin kirkon palvelutehtäviin, olivat vanhempia, mutta minä olin 16-vuotias. Palvelin myöhemmin lähetyssaarnaajana käännytystyössä, kun olin 19-vuotias. Kun veljeni ja minä saimme nuo kutsut, isä sanoi meille: ”Vaikka se voikin aiheuttaa väliaikaisen tauon jatko-opinnoissanne, haluan, että minun poikani oppivat varhain palvelemaan kirkossa. Se kokemus luo perustan sille, kuinka suhtaudutte elämään.” Nykyään nuorten miesten tärkeimpänä asiana on vastata kutsuun palvella käännytystyötä tekevänä lähetyssaarnaajana.
Saadessani kutsun palvella tässä tehtävässä minua vähän pelotti, mutta en epäröinyt ottaa kutsua vastaan. Minua oli nuoresta pitäen opetettu sanomaan kyllä, kun minua pyydetään palvelemaan Herran työssä missä ominaisuudessa tahansa. Joten tunsin pikemminkin innostusta kuin pelkoa. Oli suurenmoinen kokemus olla avuksi seurakuntakeskusten rakentamisessa kirkolle.
Todistuksen saaminen ja itseluottamus
Tiedän, että palvelemalla toisia voimme saada rakkauden evankeliumia kohtaan ja todistuksen siitä. Siihen aikaan kun olin nuorena miehenä poissa perheeni parista, opin, että minun täytyi ottaa vastuu omasta elämästäni – ei pelkästään fyysisesti vaan myös hengellisesti. Opin myös, kuinka todella kuunnella Hengen kehotuksia ja noudattaa niitä.
Mutta nuo tunteet ja kyvyt eivät tulleet pelkästään palvellessani kirkon palvelulähetyssaarnaajana. Todistukseni ja haluni palvella saivat alkunsa ennen sitä. Olin nuorena arka, ja puhuminenkin oli minulle haastavaa epävarmuuteni tähden. Mutta vähitellen, kun osallistuin palvelemiseen, minua vahvistettiin – askel kerrallaan. Sain tilaisuuksia oppia, palvella ja kehittyä seurakunnassamme saamieni virkojen ja tehtävien kautta. Tein innokkaasti työtä (ks. OL 58:27). Opin, että elämässä lähtökohta ei sanele määränpäätä; lähtökohta on alku muutoksia täynnä olevalle elämälle.
Lupaus avuksemme
Avain niiden muutosten tekemiseen on muistaa aina, keitä me olemme. Me olemme taivaallisen Isän poikia ja tyttäriä. Jokainen meistä on syntynyt lupauksen kera: kun me solmimme liittoja ja pysymme uskollisina niille ja teemme parhaamme omissa olosuhteissamme, omilla kyvyillämme ja taidoillamme, me saamme sen jälkeen kunniakkaasti palata taivaallisen Isämme luokse. Se on osa iankaikkista näköalaamme, ja meidän täytyy muistaa, ettemme ole yksin. Taivaallinen Isä antaa meille voimaa ja kyvyn kohdata haasteemme.
Juuri näiden kokemusten kautta, joita minulla oli nuorena palvellessani, aloin rakentaa omaa luottamustani Herraan. Kohdassa OL 121:45 meitä kannustetaan: ”Silloin luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä.” Kun olette Herran palveluksessa, te tunnette Hänen Henkensä, tunnette Hänen rakkautensa ja tulette ymmärtämään, että vaikka tämä elämä on koetus, te ette ole yksin. Kun elätte vanhurskaasti ja kun palvelette, te saatte apua ja voimia, jotka ylittävät omat voimanne.