Johtohenkilön tie ilmoitukseen
Paikallisilla pappeusjohtajilla ja apujärjestöjen johtohenkilöillä on neljä periaatetta, jotka auttavat heitä toimimaan innoitettuina tehtävässään.
”Silloin kun minut kutsuttiin, se tuntui ylivoimaiselta”, sanoo eräs seurakunnanjohtaja, joka on nyt palvellut tehtävässään monta vuotta. ”Minä uskoin taivaallisen Isän tietävän, kuinka siunata jäseniä ja heidän perheitään, mutta kuinka minä tietäisin, mitä Hän haluaisi erityisesti minun tekevän heidän avukseen?”
Seurakunnanjohtaja tunsi kaksi periaatetta, jotka olivat vahvistaneet häntä kirkon käännynnäisenä ja nuorena isänä: pyhien kirjoitusten tutkiminen ja rukous. Joten hän alkoi toteuttaa niitä entistä määrätietoisemmin.
”Kun tein niin, tunsin, että minun pitäisi lukea niin kuin kohdassa OL 9:8 sanotaan: ’Tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä [Herralta], onko se oikein.’ Kun luin nuo sanat jälleen kerran, tiesin, että Herra johdatti minua jo ilmoituksen tiellä.”
Se on tie, jota pitkin kaikkien johtohenkilöiden täytyy kulkea toimiakseen tehokkaasti tehtävässään. Ja kun he tavoittelevat innoitusta, jota he ovat oikeutettuja saamaan, he oppivat yhä uudelleen, että tietyt evankeliumin periaatteet helpottavat jumalallisen ohjauksen saamista. Tässä on niistä neljä.
1. Neuvotelkaa yhdessä
”Huomasin, että silloinkin, kun tunsin voimakasta innoitusta tehdä jotakin, sain vahvistusta, kun puhuin asiasta neuvonantajieni kanssa”, entinen lähetysseurakunnan Apuyhdistyksen johtaja sanoo. ”Joskus he yksinkertaisesti vakuuttivat tuntevansa samalla tavalla, ja voimme mennä eteenpäin yhteisymmärryksessä. Mutta joskus he auttoivat minua huomaamaan asioita, joita en itse ollut huomannut, ja me joko muokkasimme sitä, mitä olimme tekemässä, tai olimme herkempiä siinä, kuinka me teimme sen. Sen jälkeen etenimme silti yhteisymmärryksessä.”
Neuvoja saa myös katsomalla käsikirjoista, tutkimalla yleiskonferenssin sanomia ja rukoilemalla uskoen.
”Jotkin parhaista saamistani neuvoista tulevat silloin kun luen yhä uudelleen yleiskonferenssipuheita”, sanoo eräs seurakunnan Nuorten Naisten johtaja. ”Kun sitten polvistun rukoukseen, kysyn taivaalliselta Isältä tutkimistani asioista ja siitä, kuinka voin käyttää elävien profeettojen ja apujärjestöjen ylijohtajien opetuksia auttaakseni seurakuntani nuoria naisia.”
Eräs neuvonantaja vaarnan pyhäkoulun johtokunnassa sanoo: ”Kun tapaamme johtokuntana, kertaamme aina pienen katkelman Käsikirjasta 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa. Kun kertaamme säännöllisesti jo saamiamme ohjeita, Henki auttaa meitä pysymään sopusoinnussa annettujen suuntaviivojen kanssa.”
”Minä saan paljon lohtua siitä tiedosta, että Herran kirkko on neuvostojen kirkko”, eräs vaarnanjohtaja sanoo. ”On hieno kokemus johtaa neuvostoissa, joissa ihmiset, joilla on paljon viisautta ja kokemusta, rukoilevat yhdessä ja sitten keskustelevat parhaasta tavasta edetä asiassa. Heidän innoituksensa tekee mahdolliseksi sen, että voin ajatella eri vaihtoehtoja, kuunnella Henkeä ja sitten esittää päätökseni täysin luottavaisena Herran edessä.”1
Joskus neuvojen etsiminen tarkoittaa kokeneemman henkilön löytämistä. ”Yritin auttaa erästä taloudellisissa vaikeuksissa olevaa perhettä ja sain sen vaikutelman, että heidän pitäisi puhua eräälle seurakunnassa olevalle veljelle, joka on talousneuvoja”, kertoo vastikään tehtävästään vapautettu piispa. ”Hän pystyi auttamaan heitä tavoilla, joihin en olisi ikinä kyennyt.”
Eräs toinen piispa, jolle oli neuvottu, että piispojen täytyy sallia muiden seurakunnan johtohenkilöiden astua esiin ja tehdä velvollisuutensa, kertoo tällaisesta kokemuksesta: ”Eräs seurakunnassamme oleva leski halusi, että piispa kävisi hänen luonaan ainakin kerran viikossa. Hänelle kelpasi vain piispan vierailu. Yritin tavata hänet niin usein kuin mahdollista, mutta minulla oli monia vastuullisia tehtäviä, kuten perheeni, jossa oli pieniä lapsia. Lopulta menin taas hänen luokseen toisen neuvonantajani kanssa.
Kun keskustelimme, tunsin innoitusta sanoa: ’Rakas sisar, tiedät, että olen sinun piispasi ja että olet minulle rakas. Ja koska rakastan sinua niin paljon, olen pyytänyt kahta uskollista Melkisedekin pappeuden haltijaa ja kahta hienoa Apuyhdistyksen sisarta käymään luonasi ainakin kerran kuukaudessa, useamminkin tarvittaessa. He kyllä ilmoittavat minulle, jos tarvitset jotakin tai jos sinulla on huolenaiheita. Sopiiko se sinulle?’ ’Voi kyllä, piispa’, hän sanoi. Kysyin häneltä, haluaisiko hän tietää heidän nimensä, ja hän vastasi myöntävästi. Kun kerroin hänelle, hän sanoi: ’Hehän ovat minun kotiopettajani ja kotikäyntisisareni!’ Ja minä sanoin: ’Nyt ymmärrät, millä tavalla Herra on järjestänyt sen, että voimme pitää sinusta huolta.’”
2. Kuunnelkaa tarkkaavaisina
Johtohenkilöt sanovat myös, että kyky kuunnella ja huomata asioita on hyödyllinen, kun tavoitellaan innoitusta.
”Kun tapaamme sisaria, yritän kuunnella muutakin kuin heidän sanojaan, kun he puhuvat”, sanoo eräs seurakunnan Apuyhdistyksen johtaja. ”Joskus voin tuntea Hengen avulla, että he tarvitsevat apua. Tunnen olevani siunattu, kun voin nähdä sen heidän silmistään tai tuntea sen heidän olemuksestaan. Joskus olen jopa sanonut: ’Olen sinun Apuyhdistyksen johtajasi, ja minusta tuntuu, että sinä tarvitset jotakin. Kuinka voin palvella sinua?’ Tunnen, että saan usein innoitusta kysymällä: ’Mitä Vapahtaja tekisi?’”
”Arvostan sitä, kuinka meidän piispamme kuuntelee sisaria seurakuntaneuvostossamme”, sanoo eräs seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtaja. ”Hän kysyy aina, mitä meille kuuluu, ja kuuntelee tarkkaavaisesti kaikkea, mitä meillä on sanottavana. Hän on monta kertaa sanonut: ’Meidän täytyy muistaa, että vaimot, äidit ja naimattomat sisaret saavat paljon oivalluksia.’”
”Meidän täytyy myös muistaa, että kuuntelemiseen kuuluu Hengen kuunteleminen”, sanoo eräs ylipappien ryhmän johtaja. ”Kaikkein täsmällisin johtohenkilön menestyksen mitta saattaa olla hänen kykynsä tuntea Henkeä ja noudattaa Hengen kehotuksia. Presidentti Monson on osoittanut sen kerran toisensa jälkeen.”2
3. Seisokaa pyhissä paikoissa
Johtohenkilöt ovat myös sitä mieltä, että ilmoitusta saadaan helpommin tietyissä paikoissa.
”Minulle paras paikka tuntea innoitusta on temppeli”, sanoo eräs neuvonantaja piispakunnassa. ”Kun haluan tuntea olevani lähellä Herraa, menen Hänen huoneeseensa, jossa voin olla vailla huolia ja keskittyä Hengen kuuntelemiseen.”
”Minulla on kotonani huone, joka toimii työhuoneenani”, vaarnan patriarkka sanoo. ”Olen pyytänyt Herraa auttamaan, että se olisi paikka, jossa Henki tuntee olevansa tervetullut. Kun valmistaudun antamaan siunausta, menen sinne rukoilemaan. Se on myös paikka, jossa pidän puhutteluja ja annan siunauksia.”
”Meidän seurakuntakeskuksemme on vihitty jumalanpalveluspaikoiksi”, eräs piispa sanoo. ”Joskus arki-iltana, kun haluan tuntea rauhaa, istun kirkkosalissa. Ajattelen seurakunnan jäseniä ja sitä, kuinka paljon Vapahtaja rakastaa heitä. Tai joskus laulan kirkon laulun.”
”Minulle Alkeisyhdistys on pyhä paikka”, sanoo toinen piispa. ”Kun haluan tuntea innostusta ja rohkaisua, menen istumaan Alkeisyhdistyksen lasten luokse, kun he laulavat. Se piristää aina mieltäni.”
”Rukous voi tehdä mistä hyvänsä paikasta pyhän paikan”, sanoo eräs lähetysseurakunnan Nuorten Miesten johtaja. ”Ajatelkaa ilmoituksia, joita profeetta Joseph sai ollessaan Libertyn vankilassa. Hän kykeni tekemään siitä pyhän paikan kääntymällä Herran puoleen.”
4. Toimikaa valtuudella
”Jotkut seurakuntamme jäsenet eivät ottaneet tehtäviään vakavasti”, eräs piispa sanoo. ”Minusta tuntui, että voisin auttaa heitä selittämällä, kuinka me piispakunta olimme rukoilleet tietääksemme, kenet tulisi kutsua, ja että olimme saaneet vastauksen. Halusin heidän tietävän, että Herra oli kutsunut heidät sellaisten johtajien kautta, joilla on valtuus. Se vaikutti suuresti, kun he tiesivät kutsunsa olevan innoitettu ja että Herra odotti heidänkin tavoittelevan innoitusta, jotta he voisivat tehdä parhaansa tuossa tehtävässä.”
Tämä piispa ja hänen neuvonantajansa olivat kulkeneet ilmoituksen tietä – tietä, joka on avoinna kaikille kirkon jäsenille ja johtohenkilöille. Ja kuvaillessaan kulkemaansa tietä he samalla innoittivat muita.