Ihmeitä edeltää usko
Cheenee Lagunzad, Bulacan, Filippiinit
Halusin pienestä pitäen tulla lähetyssaarnaajaksi. Se alkoi pienenä toiveena ja jatkoi kasvuaan. Mutta elämä Filippiineillä oli vaikeaa. Isälläni ja veljelläni ei ollut työpaikkaa, joten minä olin ainoa, joka kykeni auttamaan äitiä perheemme elättämisessä. Koska autoin perhettä taloudellisesti, säästöt lähetystyötäni varten karttuivat hitaasti.
En ollut varma, kuinka kaikki järjestyisi. Eräänä iltana luin kohdan Et. 12:12: ”Sillä ellei ihmislasten keskuudessa ole uskoa, Jumala ei voi tehdä mitään ihmettä heidän keskuudessaan; sen vuoksi hän ei näyttäytynyt, ennen kuin he uskoivat.” Sitten luin presidentti Spencer W. Kimballin (1895–1985) sanoman uskosta: ”Nuoret tarvitsevat uskoa – sokeaa uskoa – kohdata välittömästi perheen tuomat velvoitteet taloudellisen epävarmuuden edessä. – – Kokoaikainen lähetystyö vaatii uskoa. Mutta tietäkää tämä – että kaikki tämä on kylvämistä, kun taas uskolliset, hurskaat perheet, hengellinen varmuus, rauha ja iankaikkinen elämä ovat satoa.”1
Nämä opetukset auttoivat minua ymmärtämään, että tarvitsin enemmän uskoa lähettääkseni lähetystyöpaperini ja tullakseni kokoaikaiseksi lähetyssaarnaajaksi. Tiesin, että vaikka se olisi vaikeaa, Jumala auttaisi minua.
Seurakuntani johtaja puhutteli minut ja kertoi minulle jälkeenpäin, että minun pitäisi lopuksi vielä maksaa ensimmäinen maksuerä ja sitten mennä lähetysjohtajan puhutteluun. Olin hyvin onnellinen ja innoissani. Saisin palkkani sillä viikolla ja voisin antaa tarvittavan summan. Mutta kotiin tullessani sain tietää, että isä oli sairaalassa. Lannistuin, kun ymmärsin, että meidän täytyi maksaa sairaalaan täsmälleen sama rahasumma, jonka tarvitsin lähetystyömaksua varten.
Mutta taivaallinen Isä valmisti keinon. Saimme apua sukulaisilta ja kirkon jäseniltä, myös seurakuntani johtajalta. Ihme kyllä, isä pääsi sairaalasta viikon päästä, ja kykenin hoitamaan maksuni. Kaksi viikkoa sen jälkeen kun olin täyttänyt 22 vuotta, sain lähetystyökutsuni Olongapon lähetyskentälle Filippiineille.
Tiedän, että taivaallinen Isä teki mahdolliseksi sen, että voin lähettää lähetystyöpaperini. Tiedän, että jos luotan Häneen edelleen ja toimin uskossa, Hän tekee mahdottomista asioista mahdollisia. Hän vastaa kaikkiin rukouksiimme, ja Hän ohjaa meitä jatkuvasti, kunhan tottelemme Häntä edelleen.