Kasvata kelvollisia poikia

Janness Johnson, Kalifornia, USA

Kuvitus Stan Fellows

Vuosia sitten, kun olin yksinhuoltajaäiti ja olin uupunut hoitaessani ja elättäessäni neljää lastani, äitini ja veljeni avokätinen lahjoitus antoi minulle tilaisuuden jatkaa opintojani. Ajaessani korkeakoululle minulla oli tapana ajatella toiveita ja unelmia, joita minulla oli lasteni suhteen. Olin käännynnäinen kirkossa. Suurin toiveeni oli, että heillä olisi mahdollisuus opettaa evankeliumia toisille ja suoda heille sitä onnea, jota itse tunsin.

Eräänä aamuna ajaessani oppilaitokselleni ajattelin kahta vanhinta poikaani, joilla on vajaan kahden vuoden ikäero. Jos he lähtisivät palvelemaan, vanhempi päättäisi lähetystyönsä juuri kun nuorempi aloittaisi omansa. Tuskailin asian kanssa ja ihmettelin, kuinka voisin koskaan auttaa heitä kustantamaan lähetystyönsä. En oikein tiennyt, mistä löytäisin varat ensimmäiseen saati toiseen lähetystyöhön.

Asia kiusasi minua neljä päivää rukoillessani vastausta siihen. Viidentenä päivänä tuli vastaus: ”Kasvata kelvollisia poikia. Rahaa on helppo löytää, kelvollisia poikia ei niinkään.”

Rauha täytti sydämeni. Vastaus oli niin kaukana rahahuolia koskevista ajatuksistani, että hätkähdin. Minun tehtäväni oli kasvattaa kelvollisia lapsia. Voin pitää perheiltoja, käydä kirkossa, viedä lapseni seminaariin ja auttaa poikiani Nuorten Miesten toiminnoissa. Voin tehdä rukouksesta, paastosta ja pyhien kirjoitusten lukemisesta osan perhe-elämäämme. Tiesin, että jos tekisin oman osani, lapsillani voisi olla mahdollisuus palvella lähetystyössä.

Oman arkielämämme lisäksi meillä oli mahtava kotiopettaja, joka rakasti perhettämme. Hän kävi meillä vaimonsa kanssa uskollisesti joka kuukausi. Hän opetti lapsilleni oppiaiheita, antoi heille siunauksia ja kävi heidän urheilukilpailuissaan. Ystävät ottivat poikani mukaan vaarnan pappeuskokouksiin ja yöretkille. Jotkut vaarnamme jäsenet antoivat heille tilaisuuksia tehdä töitä ja ansaita rahaa, naapurit toimivat tarvittaessa varavanhempina ja koulun opettajat opettivat heille itsekuria ja johdonmukaisuutta lukuaineiden, musiikin ja urheilun välityksellä.

Kun vanhin poikani täytti 19 vuotta, lähetystyörahat olivat koossa häntä varten. Kävi ilmi, että varat riittivät siihen, että kaikki neljä saattoivat lähteä palvelemaan. He palvelivat Meksikossa ja Brasiliassa sekä Etelä-Carolinassa ja Virginiassa Yhdysvalloissa. Kaksi nuorinta jopa palveli samaan aikaan!

Tämä kokemus on saanut minut usein ajattelemaan Herran sanoja Jesajan kirjassa: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni” (Jes. 55:8).

Rukouksiin vastataan, kun me noudatamme saamiamme neuvoja, ja sitä seuraavat usein siunaukset. Tiedän, että se palvelutyö, jonka lapseni antoivat Herralle, muutti heidän elämänsä ja niiden ihmisten elämän, joita he opettivat. Heidän palvelemisensa on siunannut kotiamme ja siunaa edelleen sukupolvien ajan.