Mormonin ihmeellinen kirja
Mormon toteutti tehokkaalla ja ihmeellisellä tavalla vaativan tehtävän laatia lyhennelmä nefiläisistä aikakirjoista.
Joseph Brickeyn maalaus
Kun Mormon huomasi, että hänen kansansa nefiläiset oli tuhoutumassa, hän päätti kirjoittaa ”pienen lyhennelmän” heidän aikakirjoistaan (Morm. 5:9). Tämä työ alkoi viimeisessä paikassa, jossa nefiläiset leiriytyivät ennen lopullista kokoontumistaan Kumoran maahan. Nefiläisillä on täytynyt olla ankarat elinolot. He olivat pakolaisia, joilla ei ollut varmuutta ruoasta, vaatteista tai suojasta. Mormonin kirjoitustyö jatkui todennäköisesti siihen neljä vuotta kestäneeseen kauteen, jolloin he valmistautuivat lamanilaisjohtajan kanssa sovittuun viimeiseen taisteluun. Joka tapauksessa lyhennelmä historiasta valmistui ja aikakirjat kätkettiin Kumorankukkulaan hyvissä ajoin ennen viimeistä taistelua (ks. Morm. 6:6).
On selvää, että Mormonin kirjan luominen oli valtava saavutus, etenkin kun otetaan huomioon ne ”kenttäolosuhteet”, joissa Mormon joutui työskentelemään toimiessaan samalla joukkojensa johtajana niiden valmistautuessa viimeiseen taisteluun. Ymmärrettävästi lopputulos ei ole aivan täydellinen.1
Mormonin työn rajoituksia
Ajatelkaa rajoituksia, joita Mormonilla oli tavoitteensa toteuttamisessa:
-
Hänen uuden aikakirjansa kokoa täytyi supistaa ankaralla kädellä. Kirjan oli oltava sen kokoinen, että Moroni pystyisi kantamaan sen turvalliseen paikkaan.
-
Itse kirjan täytyi olla valmistettu materiaalista, joka kestäisi vuosisatoja.
-
Kirjoitusjärjestelmistä, joita Mormon saattoi käyttää, vain yksi oli tarpeeksi tiivistä mahtuakseen kirjaan.
-
Kertomuksen oli oltava sopivan mittainen, sen tuli toistaa uskollisesti hänen lyhentämiensä aikakirjojen historialliset tosiasiat, ja asiat tuli ilmaista hänen sopivaksi katsomallaan tavalla.
-
Työ oli tehtävä nopeasti. Mormonilla oli vain vähän yli kolme vuotta aikaa koota ja kirjoittaa yli 600 vuotta historiaa. Hänellä ei ehkä ollut aikaa edes lukea kaikkia hallussaan olleita aikakirjoja eikä hänellä varmastikaan ollut aikaa viimeistellä kirjoituksensa tyyliä tai muokata tekstiä.
Ottaen huomioon kaikki nuo rajoitukset, kuinka Mormon valitsi, mitä tietoja ottaisi mukaan ja mitä jättäisi pois?
Tietyillä tavoilla hänen innoitettu saavutuksensa kirjoittaa Mormonin kirja oli aivan yhtä hämmästyttävä ja ihailtava kuin Joseph Smithin myöhempi saavutus kääntää kyseinen aikakirja niin lyhyessä ajassa.
Kirjoitusjärjestelmän valinta
Mormonin kirjan tekstissä kerrotaan useaan otteeseen, kuinka vaikeaa kirjoittajilla oli ilmaista sanomansa selkeästi (ks. MK Jaak. 4:1; Morm. 9:33; Et. 12:23–25, 40). Mormon sanoi: ”On monia asioita, joita me emme oman kielemme mukaisesti pysty kirjoittamaan” (3. Nefi 5:18). ”Oma kieli” viittaa tässä selvästikin heidän kirjoitusjärjestelmäänsä eikä puhuttuun kieleen. Moroni kertoo lisäksi, ettei ”mitään vajavaisuutta” (Morm. 9:33) olisi ollut, jos he olisivat kirjoittaneet hepreaksi, aakkoskirjoituksella.
Nefiläishistorioitsijat kutsuivat kirjoitusmerkkejään ”uudistetuiksi egyptiläisiksi” (Morm. 9:32). Tässä tavassa yhdistyivät ”juutalaisten tietämys ja egyptiläisten kieli” (1. Nefi 1:2). Muinaisessa Palestiinassa käytettiin toisinaan egyptiläistä kuvakirjoitusta heprealaisten sanojen äänteiden merkkeinä.2 Näyte ”Anthonin puhtaaksikirjoituksen”3 kirjoitusmerkeistä – sitä väitetään kopioksi Joseph Smithin kääntämien levyjen kirjoitusmerkeistä – osoittaa selvästi, että se poikkesi siitä egyptiläisestä kirjoitustavasta, jota Lehin aikoina yleisesti käytettiin. Se näyttää ennemminkin hieraattiselta egyptiltä, joka on vanhempi rinnakkainen merkkijärjestelmä, jota käytettiin yhä kun sivellin ja muste otettiin käyttöön kiveen kaivertamisen sijaan.
Hieraattinen kirjoitusjärjestelmä oli tiiviimpää kuin aakkosellinen heprealainen kirjoitus, mutta myös monimerkityksisempää, koska suurin osa kirjoitusmerkeistä edusti kokonaisia, monimutkaisia morfeemeja tai sanoja (niitä kutsutaan nykyään logogrammeiksi) sen sijaan, että sanat muodostuisivat äänteitä kuvaavista aakkosista. Kunkin logogrammin merkitys oli opittava ulkoa. Tämä monimerkityksisyys on saattanut olla osa ongelmaa ”sanojemme asettelussa” (Et. 12:25), josta Moroni kirjoitti.
Lisäsyy ”vajavaisuuteen” voi olla sekin, että koska hieraattista egyptiä kirjoitettiin tavallisesti kirjoitusmerkkejä yhteen liittäen, sen kaivertaminen metallilevyille tarkoitti sitä, että vähäisetkin kaivertajan käden lipsahdukset saattoivat tehokkaan korjauskeinon puuttuessa johtaa väärään tulkintaan.
Monta eri aikakirjaa
Nefin isojen levyjen lisäksi Mormon käytti kertomusta luodessaan paikoittain muitakin aikakirjoja. Hän mainitsi useaan kertaan käyttäneensä Alman omaa aikakirjaa (ks. Alma 5:2; luku 7, johdanto; 35:16). Hän hyödynsi myös Helamanin ja tämän poikien aikakirjoja (ks. Helamanin kirjan johdanto) ja mainitsi myös Nefin aikakirjan (ks. 3. Nefi 5:10).
Joskus Mormon käytti myös muita alkuperäisiä kirjoituksia, eikä hän aina maininnut niitä erikseen. Mahdollisia esimerkkejä muista aikakirjoista:
-
teksti kuningas Benjaminin suurenmoisesta puheesta (Moosia 2:9–Moosia 5)
-
Senifin levyillä oleva aikakirja (Moosia 9–22)
-
Alman ensimmäisessä persoonassa pitämä saarna Sarahemlassa, Gideonissa ja Melekissä (Alma 5, 7 ja 8)
-
kertomus Alman ja Amulekin kokemuksista Ammonihassa (Alma 9–14)
-
yksityiskohtainen kertomus Moosian poikien ja heidän toveriensa palvelutyöstä lamanilaisten keskuudessa (Alma 17–27)
-
Alman puheet pojilleen Helamanille, Siblonille ja Koriantonille (Alma 36–42).
Moroni otti mukaan myös oman käännöksensä ja lyhennelmänsä Eterin kirjoittamasta jerediläisten historiasta ja liitti sen mukaan Eterin kirjaksi sekä otteita isänsä Mormonin opetuksista ja kirjeistä (Moroni 7–9).4
Nämä tärkeimmät pyhät aikakirjat oli kirjoitettu metallilevyille, jotta ne varmasti säilyisivät; he olettivat, että johonkin muuhun kirjoitettuina ne olisivat muuttuneet ajan mittaan lukukelvottomiksi (ks. MK Jaak. 4:2). Siihen, että arkikäytössä oli myös paperikopioita pyhistä kirjoituksista, viitataan kohdassa, jossa Alman käännynnäisten pyhät kirjoitukset poltettiin Ammonihassa (ks. Alma 14:8; vrt. Moosia 2:8; 29:4 ja Alma 63:12). Metallilevyjen valmistaminen (ks. Morm. 8:5) ja niihin kaivertaminen oli työlästä, joten niitä oli rajallinen määrä.
Kaikista saatavillaan olevista aineistoista Mormon kokosi historiansa ”sen tiedon ja ymmärryksen mukaisesti, jonka Jumala” oli hänelle antanut (Morm. s. 9). Jumalallinen apu oli toisinaan suoraa ja täsmällistä, kuten silloin kun Herra neuvoi häntä olemaan kirjoittamatta tarkemmin Jeesuksen opetuksista nefiläisille (ks. 3. Nefi 26:6–12), mutta siitä, että hän olisi saanut ilmoituksena lisää historiallista tietoa, ei ole mitään mainintaa.
”Ja näin me näemme”
Mormon mainitsi useaan otteeseen, ettei hänen lyhennelmänsä voinut kattaa kuin pienen osan Nefin isojen levyjen historiallisesta aineistosta (ks. Morm. s. 5; 3. Nefi 5:8; 26:6; ks. myös MK Jaak. 3:13–14; 4:1). Kuinka hän sitten valitsi käyttämänsä aineiston?
Hänen ensisijainen perusteensa tulee toistuvasti esiin hänen kirjassaan. Tarkoituksena oli varmistaa, että hänen lukijansa, etenkin Amerikan mantereen luvatun maan myöhemmät asukkaat, erityisesti Lehin jälkeläiset, ymmärtäisivät, mikä merkitys isä Lehille annetulla lupauksella ja profetialla on heille itselleen: ”Mikäli te pidätte minun käskyni, te menestytte maassa” (Jar. 9). Itse asiassa Mormon suo suurimman huomion Amaronin vastakkaiselle versiolle Lehin sanoista: ”Mikäli te ette pidä minun käskyjäni, te ette menesty maassa” (Omni 6, kursivointi lisätty).
Mormon opettaa dramaattisesti hyvän ja pahan välisen eron. Hänen aikakirjassaan ihmisissä korostuu toisaalta kuuliaisuus ja hyve ja toisaalta itsepintainen pahuus. Hän kuvauksissaan lurjukset ovat läpikotaisin pahoja ja ansaitsevat kohtalonsa; sankarit hän kuvaa ansiokkaina miltei kaikilta ominaisuuksiltaan. Harmaalla alueella olevia henkilöhahmoja ei juuri huomioida. Mormon halusi, ettei hänen lukijoilleen jää mitään epäselvyyttä siitä, että hyvä ja paha ovat täysin vastakkaisia (huomaa Mormonin omat sanat tästä vastakkaisuudesta kohdassa Moroni 7:5–19). Varmastikin Mormon väritti osin kertomustaan innoitetulla henkilökohtaisella tulkinnallaan. Tämä asennoituminen näkyy usein sellaisten ilmausten käytössä kuten ”ja näin me näemme” (esimerkiksi kohdissa Alma 42:4, 7, 14; Hel. 3:23–31; 6:34–40).
Mormon ja Moroni esittivät ”lyhyen” aikakirjansa tuleville lukijoilleen ainutlaatuisena tulkinnallisena historiana. He antoivat sen tulevia aikoja varten, ei historioitsijan kertomuksena vaan voimallisena moraalisena sanomana, joka pyrkii opettamaan lukijoilleen sen, mitä nämä kaksi miestä olivat oppineet pitkän ja vaivalloisen työnsä aikana kansansa ja Jumalan palveluksessa. He käyttivät parhaita saatavilla olevia lähteitä vaikuttavimmalla tuntemallaan tavalla. Heidän työnsä ilmentämä uutteruus ja omistautuminen on kaikkien ihmisten hyväksi omana aikanamme.
Kiitän heitä sydämeni pohjasta.