Vanhin Ronald A. Rasband: lahjakas johtaja, omistautunut isä
Vanhin M. Russell Ballard
kahdentoista apostolin koorumista
Valokuvat Rasbandin perheen luvalla, ellei toisin ole mainittu
Ron Rasband ei koskaan epäillyt, etteikö hän palvelisi kokoaikaisessa lähetystyössä. Ainoa kysymys, joka hänellä oli 19-vuotiaana mielessään avatessaan lähetystyökutsuaan, oli missä hän palvelisi.
”Isäni palveli lähetystyössä Saksassa. Vanhempi veljeni palveli lähetystyössä Saksassa. Tuleva lankoni kutsuttiin lähetystyöhön Saksaan”, hän muistelee. ”Ajattelin, että minäkin saan kutsun Saksaan.”
Herralla oli kuitenkin muita suunnitelmia. Ron olikin kutsuttu palvelemaan Itäisten osavaltioiden lähetyskentälle, jonka keskuspaikka oli New York City, Yhdysvallat. Pettyneenä hän otti kutsunsa ja meni makuuhuoneeseensa. Hän polvistui vuoteensa ääreen, piti rukouksen, avasi pyhät kirjoituksensa satunnaisesta kohdasta ja alkoi lukea:
”Katso ja näe, minulla on paljon väkeä tässä paikassa, ympäröivillä seuduilla; ja teille avataan ovi menestykselliseen työhön ympäröivillä seuduilla tällä maan itäisellä alueella.
Sen tähden minä, Herra, olen sallinut teidän tulla tähän paikkaan; sillä se oli minusta välttämätöntä sielujen pelastukseksi.” (OL 100:3–4, kursivointi lisätty.)
Välittömästi Pyhä Henki vahvisti Ronille, että hänen lähetystyökutsunsa Itäisten osavaltioiden lähetyskentälle ei ollut erehdys.
”Pettymykseni vaihtui ensimmäiseen pyhistä kirjoituksista saamaani vaikutelmaan siitä, että Herra halusi minun lähtevän juuri tuohon paikkaan”, hän muistelee. ”Se oli minulle käänteentekevä hengellinen kokemus.”
Lähetystyö itäisissä osavaltioissa oli ensimmäinen hänen lukuisista kirkon tehtävistään, jotka veisivät hänet paikkoihin, joissa hän ei ikinä kuvitellut käyvänsä. Ja jokaisessa tehtävässään – opettajana, piispana, korkean neuvoston jäsenenä, lähetysjohtajana, seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä, seitsemänkymmenen koorumien virkaiältään vanhimpana johtajana sekä Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina – vanhin Ronald A. Rasband on hyväksynyt Herran tahdon ja turvannut jatkuvasti Hänen Henkeensä palvellessaan Jumalan lapsia.
Syntynyt hyvistä vanhemmista
Ensimmäisessä puheessaan Jeesuksen Kristuksen apostolina vanhin Rasband ilmaisi vilpittömän kiitoksensa esivanhemmistaan. ”Minäkin synnyin hyvistä vanhemmista evankeliumissa”, hän sanoi, ”ja he syntyivät hyvistä vanhemmista kuuden sukupolven ajan taaksepäin.”1
Hänen äitinsä Verda Anderson Rasband oli rakastava johtaja, joka ravitsi nuoren Ronin rakkautta pyhiin kirjoituksiin. Hänen isänsä Rulon Hawkins Rasband oli uskollinen pappeudenhaltija, joka oli esimerkkinä kovan työnteon hyveistä.
Ronald A. (Anderson) Rasband syntyi 6. helmikuuta 1951 Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa vanhempiensa liiton ainoana yhteisenä lapsena. Molemmat vanhemmat olivat olleet aikaisemmin naimisissa ja eronneet, joten Ron sai nauttia myös isosiskon ja kahden isoveljen hoivasta.
”Hän oli yhdistelmä vanhemmistamme, joten me kaikki rakastimme häntä”, sanoo hänen siskonsa Nancy Schindler. ”Ron ei antanut äidin ja isän koskaan seistä tai istua vierekkäin ilman että hän olisi ollut heidän välissään.”
Ron oli yleensä kunnon poika, mutta hän myöntää, että hänessä oli myös ilkikurinen puoli.
”Varsin usein minun opettajani [Alkeisyhdistyksessä] kävivät kertomassa äidilleni, joka oli vaarnan Alkeisyhdistyksen johtaja: ’Tuo Ronnie Rasband on aika hurja lapsi.’ Mutta he eivät koskaan antaneet periksi minun suhteeni. He osoittivat minulle paljon rakkautta ja kutsuivat minut aina takaisin luokkaan.”2
Ronin lapsuudessa kirkolla oli keskeinen sija – oli seurakunnan kokouksia, juhlia, päivällisiä ja urheilujoukkueita. Ja jos hän ei puuhaillut Cottonwoodin ensimmäisen seurakunnan seurakuntakeskuksessa, hän teki tilapäistöitä, osallistui partiotoimintaan tai vietti aikaa ystäviensä kanssa. Kotona perheen yhteinen aika keskittyi pyhien kirjoitusten tutkimiseen, peleihin ja kotiaskareisiin.
”Isäni opetti minulle esimerkillään, mitä työnteko on”, hän sanoo. ”Äitini opetti minulle työntekoa antamalla minun tehdä töitä.”
Ronin isä ajoi työkseen leipäautoa. Hän heräsi joka aamu klo 4.00 ja palasi kotiin vasta myöhään iltaisin. Hänen äitinsä oli kotiäiti, joka lastenkasvatuksen lomassa osallistui perheen tulonhankintaan valmistamalla ja myymällä pitsipukuisia posliininukkeja.
Ronin synnynnäinen kyky johtaa, delegoida ja saada asiat hoidettua – joka olisi hänelle hyödyksi hänen ammatillisissa ja hengellisissä vastuutehtävissään – osoittautui käyttökelpoiseksi jo varhain.
”Ronin piti leikata nurmikko”, hänen sisarensa muistelee. Mutta Ronilla, kuten Mark Twainin kirjan Tom Sawyerilla, oli keino saada ystävänsä auttamaan.
”Katsoessani ulos näin hänen parhaan ystävänsä leikkaamassa nurmikkoa hänen puolestaan”, Nancy kertoo. ”Seuraavalla viikolla toinen hänen ystävistään leikkasi nurmikkoa. Hän vain istui etukuistilla ja nauroi ja vitsaili ystäviensä kanssa heidän tehdessään hänen työnsä.”
Ronin vanhemmilla oli taloudellisia vaikeuksia, mutta onneksi perheellä oli evankeliumi. ”Meillä ei ollut koskaan paljon rahaa”, Ron muistelee, ”mutta se ei milloinkaan vaikuttanut onnellisuuteeni.”
Luotettuja ystäviä ja johtajia
Ronia siunattiin hänen varttuessaan hyvillä ystävillä ja luotettavilla pappeusjohtajilla. Esimerkiksi hänen lapsuusaikainen vaarnanjohtajansa 14 vuoden ajan oli James E. Faust (1920–2007), joka myöhemmin palveli kahdentoista apostolin koorumissa ja ensimmäisessä presidenttikunnassa. Ronin perheellä oli läheinen suhde presidentti Faustiin ja tämän perheeseen. ”Hän aina viittasi minuun yhtenä Cottonwoodin pojistaan, koska hän auttoi minun kasvatuksessani”, Ron kertoo.
Ronilla ei ollut lukioaikanaan enää aikaa urheiluun, koska hänellä oli aina töitä, mutta hän järjesti aikaa hoitaa ystävyyssuhteitaan, jotka ovatkin kestäneet koko hänen elämänsä ajan.
”Olen aina ihaillut Ronia siksi, millainen hän on, vaikkei hänkään ollut täydellinen”, kertoo lapsuudenystävä Kraig McCleary. Ja hymyillen hän lisää: ”Olen sanonut hänelle, että jos hän pääsee taivaaseen, niin pääsen minäkin, koska teimme varttuessamme samoja asioita.”
Ron lähti lähetystyöhön vuoden 1970 alussa, mutta Kraig ajatteli lykätä lähetystyöhön lähtöään, kunnes syksyn metsästyskausi olisi ohi. Silloin Ron soitti lähetystyöstään Kraigille.
”En tiedä, kuinka hän sai luvan soittaa, mutta hän nuhteli minua siitä, etten ollut innokkaampi lähtemään lähetystyöhön heti”, veli McCleary sanoo. ”Tietenkään en enää lykännyt lähtöäni.”
Ron kutsuu lähetystyötään ”upeaksi” kokemukseksi. ”Herra siunasi minua monilla ihmeellisillä, uskoa vahvistavilla kokemuksilla”, hän kertoo. ”Lähetystyölläni oli valtava vaikutus hengelliseen elämääni.”
Ron palveli osan lähetystyöajastaan Bermudalla. Hänen lähetysjohtajansa Harold Nephi Wilkinson lähetti sinne ainoastaan ”nuhteettomia ja kuuliaisia lähetyssaarnaajia”, koska hän pystyi vierailemaan heidän luonaan vain silloin tällöin.
”Olimme siellä todella omillamme, mutta lähetysjohtajan ei tarvinnut kantaa huolta meistä”, Ron muistelee. ”Me saimme työn tehtyä.”
Delta Phi -oppilasyhdistyksen ”unelmatyttö”
Palattuaan kokoaikaisesta lähetystyöstä vuonna 1972 Ron hankki itselleen työpaikan, ilmoittautui samana syksynä Utahin yliopistoon ja liittyi Delta Phi Kappa -oppilasyhdistykseen, joka on kotiin palanneiden lähetyssaarnaajien veljeskunta. Veljeskunnan yhteisissä vapaa-ajan toiminnoissa hän ei voinut olla huomaamatta viehättävää nuorta naista nimeltä Melanie Twitchell. Melanie oli valittu yhdeksi Delta Phi -oppilasyhdistyksen ”unelmatytöistä”, jotka auttoivat veljeskunnan palvelutoiminnoissa.
Myös Melanie oli Ronin tapaan aktiivisesta myöhempien aikojen pyhiin kuuluvasta perheestä. Hänen isänsä, ammatiltaan armeijan upseeri, sekä äitinsä eivät koskaan antaneet perheen tiheiden muuttojen muodostua tekosyyksi sille, etteivät he kävisi kirkossa.
Ronin ystävällisyys, huomaavaisuus ja evankeliumin tietämys tekivät Melanieen vaikutuksen. ”Sanoin itsekseni: ’Hän on niin upea mies, ettei haittaa, vaikka en pääsisi koskaan hänen kanssaan treffeille. Haluan vain olla hänen paras ystävänsä.’”
Heidän ystävyytensä kehittyessä Henki vahvisti Melanielle hänen saamansa vaikutelman Ronista ja tämän sitoumuksesta Herraan. Pian heidän ystävyydestään kehkeytyi jotakin, mitä Melanie kutsuu ”satukirjan romanssiksi”.
Vanhin Rasband sanoo Melanien sopineen hänelle täydellisesti. ”Melanie oli joka suhteessa tasavertaiseni evankeliumille omistautumisessa ja sen perinnössä. Meistä tuli parhaita ystäviä, ja silloin kosin häntä.”
Heidät vihittiin Suolajärven temppelissä 4. syyskuuta 1973. Ron kertoo, että siitä lähtien hänen ”[epäitsekäs iankaikkinen kumppaninsa] – – on omalta osaltaan muovannut minua kuin savenvalajan savea hiotummaksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi. Hänen rakkautensa ja tukensa sekä viiden lapsemme, heidän puolisoidensa ja 24 lastenlapsemme rakkaus ja tuki antavat minulle voimaa.”3
”Lähdetään!”
Palvellessaan vanhinten koorumin johtajana naimisissa olevien opiskelijoiden seurakunnassaan Ron tutustui Jon Huntsman sr.:iin, seurakunnan neuvojana toimivaan korkean neuvoston jäseneen. Ronin tapa johtaa koorumia teki välittömästi Joniin vaikutuksen.
”Hänellä oli uskomattomat johtamis- ja organisointitaidot”, muistelee vanhin Huntsman, joka palveli vyöhykeseitsenkymmenenä vuodesta 1996 vuoteen 2011. ”Mielestäni oli epätavallista, että nuori mies, joka vielä opiskeli yliopistossa, kykeni johtamaan koorumia sillä tavalla.”
Useiden kuukausien ajan Jon seurasi, kuinka Ron muutti ideat toiminnaksi täyttäessään pappeusvelvollisuuksia. Kun Jonin yrityksessä – josta myöhemmin tuli Huntsman Chemical Corporation – avautui vanhemman markkinointihenkilön paikka, Jon päätteli, että Ronilla oli työhön tarvittavat kyvyt, ja tarjosi hänelle tuota paikkaa. Työ alkaisi seuraavalla viikolla Ohiossa Yhdysvalloissa.
”Sanoin Melanielle: ’En aio jättää opintojani kesken ja muuttaa’”, Ron muistelee. ”Olen tehnyt töitä koko elämäni ajan, jotta valmistuisin yliopistosta, ja vihdoin olen lähellä päämäärääni.”
Melanie muistutti Ronia, että hyvän työpaikan vuoksihan hän opiskelikin.
”Mikä sinua huolestuttaa?” hän kysyi. ”Minä osaan pakata ja muuttaa. Olen tehnyt sitä koko ikäni. Minä annan sinun soittaa äidillesi joka ilta. Lähdetään!”
Jonin usko Ronin kykyihin osoittautui oikeaksi. Jonin ohjauksessa Ronin eteneminen kasvavassa yrityksessä oli nopeaa, ja vuonna 1986 hänestä tulikin yrityksen toimitusjohtaja ja operatiivinen johtaja. Hän matkusti liikematkoillaan laajalti – sekä kotimaassa että ulkomailla. Huolimatta kiireisestä aikataulustaan Ron pyrki olemaan kotona viikonloppuina. Ja kun hän matkusti, hän otti välillä perheenjäseniä mukaansa.
”Kun hän oli kotona, hän sai lapset todella tuntemaan olevansa erityisiä ja rakastettuja”, Melanie kertoo. Ron osallistui heidän toimintoihinsa ja urheilutapahtumiinsa aina kun se oli mahdollista. Jenessa MacPherson, yksi parin neljästä tyttärestä, sanoi, että kirkolliset velvollisuudet estivät hänen isäänsä usein istumasta perheen kanssa kirkon kokousten aikana.
”Me lapset tappelimme siitä, kuka saisi istua hänen vieressään kirkossa, koska se, että hän oli siellä kanssamme, oli niin harvinaista”, hän sanoo. ”Muistan laittaneeni käteni hänen käteensä ja ajatelleeni itsekseni: ’Jos vain oppisin olemaan kuten hän, olisin oikealla polulla ja tulossa itse enemmän Vapahtajan kaltaiseksi.’ Hän oli aina sankarini.”
Parin poika Christian muistelee lämmöllä isän ja pojan yhteistä aikaa. Hän kertoo, että ystäviä tuli ja meni perheen tiheiden muuttojen johdosta, ”mutta isäni oli aina paras ystäväni” – vaikkakin aika kilpailuhenkinen ystävä.
Olipa sitten kyseessä koripallo Christianin kanssa, lautapelin pelaaminen tyttärien kanssa tai kalastus perheen ja ystävien kesken, Ron rakasti voittamista.
”Varttuessamme hän ei koskaan antanut kenenkään voittaa”, Christian sanoo. ”Meidän tuli ansaita voittomme, mutta se teki meistä parempia. Ja tuo perinne jatkuu hänen rakkaiden lastenlastensa kanssa.”
Vuosien saatossa Ronin perhe ei voinut olla huomaamatta, kuinka kirkon johtotehtävissä palveleminen lisäsi isän kykyä osoittaa rakkautta ja myötätuntoa, ilmaista Hengen läsnäolon tuntemuksia ja kannustaa toisia tekemään parhaansa. Ronin ja Melanien lapsenlapsen Paxtonin syntymän jälkeen perhe turvautui lujasti Ronin hengelliseen voimaan ja tukeen.
Paxtonilla oli syntyessään harvinainen geneettinen häiriö, jonka vuoksi hän kärsi lukuisista terveysongelmista. Ne koettelivat perhettä fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Vanhin Rasband on sanonut Paxtonin syntymää seuranneen matkan olleen ”tulikoe erityisten iankaikkisuuksiin liittyvien opetusten oppimiseksi”.4
Paxtonin kolmen lyhyen maanpäällisen elinvuoden aikana – kun kysymyksiä oli paljon ja vastauksia oli vähän – vanhin Rasband oli hengellinen tukipilari, jonka johdolla perhe sai voimaa Jeesuksen Kristuksen sovituksesta.
Kuullessaan hänen uudesta tehtävästään useat perheenjäsenet ja ystävät eivät yllättyneet. ”Me, jotka tunnemme hänet parhaiten”, Christian sanoo, ”kohotimme kätemme korkeimmalle silloin kun hänet hyväksyttiin apostoliksi.”
”Minä lähden palvelemaan”
Vuonna 1996 Ron oli 45-vuotias ja menestyi urallaan, kun saapui kutsu lähteä palvelemaan lähetysjohtajana New Yorkin pohjoisella lähetyskentällä New Yorkissa. Kuten entisaikojen apostolit, hän ”[jätti] heti verkkonsa” (Matt. 4:20).
”Palvelukutsun hyväksyminen kesti vain mikrosekunnin”, vanhin Rasband kertoo. Hän sanoi Herralle: ”Sinä haluat minun lähtevän palvelemaan, joten minä lähden palvelemaan.”
Ron otti mukaansa hienon opetuksen, jonka hän oli oppinut ammatissaan: ”Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin mikään muu.”5 Tuon tiedon sekä hänen hioutuneiden johtamistaitojensa avulla hän oli valmis aloittamaan kokoaikaisen palvelutyön Herran valtakunnassa.
Ron ja Melanie huomasivat lähetystyön New York Cityssä olevan sekä haastavaa että virkistävää. Ron jakoi lähetyssaarnaajille nopeasti vastuullisia tehtäviä – innoittaen heitä olemaan luotettavia sekä samalla opettaen, vahvistaen ja kohottaen heitä työn ohella.
Vuonna 2000, kun oli kulunut vain lyhyet kahdeksan kuukautta Ronin ja Melanien lähetystyön päättymisestä, Ron kutsuttiin seitsenkymmeneksi, jossa tehtävässä hänen valmistautumisensa, kokemuksensa ja monet kykynsä ovat olleet siunauksena kirkolle. Seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä hän palveli neuvonantajana Euroopan keskisen vyöhykkeen johtokunnassa auttaen työn valvonnassa 39 maassa. Vaikka hän jätti yli 40 vuotta sitten yliopisto-opinnot kesken, hän on yhä vakavasti otettava opiskelija ja ottaa mielellään vastaan jatkuvaa opastusta vanhemmilta johtavilta veljiltä, kuten palvellessaan Pohjois-Amerikan läntisen ja luoteisen vyöhykkeen sekä Utahin kolmen vyöhykkeen valvojana, temppeliosaston toimialajohtajana ja seitsemänkymmenen johtokunnassa, jolloin hän työskenteli läheisesti kahdentoista apostolin kanssa.
Hiljattain vanhin Rasband totesi: ”Mikä suuri kunnia ja etuoikeus minulla onkaan saada olla vähäisin kahdentoista joukossa ja ottaa oppia heiltä kaikin tavoin ja kaikissa tilanteissa.”6
”Mitä he tiesivät, sen minä tiedän”
Ylhäällä vasemmalla: valokuva Wendy Keeler; oikealla: Arnold Fribergin teos Mormonisaarnaajia, ensimmäiset lähetyssaarnaajat Tanskassa (perustuu Christen Dalsgaardin maalaukseen vuodelta 1856); Clark Kelley Pricen teos Dan Jones saarnaa evankeliumia Walesissa
Vanhin Rasbandin toimiston seinää koristaa kaksi maalausta. Ensimmäisessä mormonilähetyssaarnaajat opettavat erästä perhettä Tanskassa 1850-luvulla. Toisessa taulussa varhainen lähetyssaarnaaja nimeltään Dan Jones saarnaa evankeliumia Brittein saarilla kaivon kannen päällä seisten. Maalaukset (ylhäällä oikealla) muistuttavat vanhin Rasbandia hänen omista esivanhemmistaan.
”Nämä alkuaikojen pioneerit antoivat kaikkensa Jeesuksen Kristuksen evankeliumille ja ovat jättäneet jälkeensä tuleville perinnön, jota seurata”, hän todisti.7 Vanhin Rasbandin esivanhempia kannusti eteenpäin vastoinkäymisistä ja vainosta huolimatta juuri se, mikä eniten pätevöittää häntä hänen uuteen kutsumukseensa: tieto ja varma todistus Herrasta ja Hänen työstään.
”Minulla on erittäin paljon opittavaa uudessa tehtävässäni”, hän on sanonut. ”Se tekee minut hyvin nöyräksi. Mutta kutsumuksessani on yksi asia, jonka osaan tehdä. Osaan lausua todistukseni ’Kristuksen nimen erityisenä todistajana koko maailmassa’ (ks. OL 107:23). Hän elää!”8
Alkuaikojen pioneerien jälkeläisenä hän lisää: ”Mitä he tunsivat, sitä minä tunnen. Mitä he tiesivät, sen minä tiedän.”9
Ja se, mitä he toivoivat myöhemmin tuleville jälkeläisilleen, ilmenee vanhin Ronald A. Rasbandin elämässä, opetuksissa ja palvelutyössä. Hän seuraa esivanhempiensa esimerkkiä ja kunnioittaa heidän perintöään jatkaessaan matkaa yhtenä Herran erityisistä todistajista.