Valmistamme paikkaa Herralle

Piispa Gérald J. Caussé

johtava piispa

Joka kerta kun kuulen kertomuksen Vapahtajan syntymästä ja maanpäällisestä palvelutyöstä, ajattelen henkilökohtaista vastuutamme valmistaa Hänet vastaanottavia paikkoja sitä päivää varten, jolloin Hän palaa.

Viime vuonna juuri ennen joulua osallistuin päivällisille, jotka järjestettiin erään korkea-arvoisen ranskalaisen virkamiehen kunniaksi, joka ei ole kirkon jäsen. Päivällistilaisuus järjestettiin Joseph Smithin muistorakennuksessa Salt Lake Cityssä Utahissa.

Ennen kuin istuuduimme aterialle, veimme vieraamme kymmenenteen kerrokseen näköalaikkunan luo, joka tarjoaa vieraille kauniin näkymän temppeliaukiolle. Maisema oli miltei taianomainen Suolajärven temppelin kohotessa korkealle lukemattomien kimaltavien valojen keskellä. Seisoimme siinä useita minuutteja miltei sanattomina.

Palatessamme juhlapäivällissaliin tämä virkamies esitti meille odottamattoman kysymyksen: ”Uskotteko te maailmanloppuun?” Tämä johti innoittavaan keskusteluun Herran toisesta tulemisesta sekä siitä, kuinka tärkeää meidän kaikkien on olla valmiina vastaanottamaan Hänet sinä päivänä, jona Hän palaa.

Kun ajattelin temppeliä, jota olimme juuri ihailleet, mieleeni tuli suurenmoinen ajatus: ”Palatessaan Jeesuksella on viimeinkin kaunis paikka, jossa asua!”

Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaan, että temppeli on ”kirjaimellisesti Herran huone”¹. Toisin sanoen se on muutakin kuin vertauskuvallinen paikka. Meidän taloudenhoitokautemme temppelit ovat valmisteltuja ja vihittyjä rakennuksia, joihin Hän voi tulla fyysisesti. Herra on sanonut, että Hänen kirkkonsa tulee perustaa, ”jotta minun liittokansani voidaan koota yhteen sinä päivänä, jona minä tulen temppeliini” (OL 42:36, kursivointi lisätty).

Kuinka hätkähdyttävä kontrasti Vapahtajan vaatimattomaan alkuun kuolevaisuudessa. Hän, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra, syntyi yksinkertaiseen talliin ja Hänet pantiin seimeen, ”koska heille ei ollut tilaa majapaikassa” (Luuk. 2:7). Varhaislapsuutensa aikana Jeesus ei aina päässyt nauttimaan pysyvän kodin mukavuuksista, kuten silloin kun Hänen perheensä pakeni Egyptiin välttyäkseen erään tyrannin julmuudelta (ks. Matt. 2:13–14).

Emme tiedä yksityiskohtia Hänen perheensä oleskelusta Egyptissä, mutta todennäköisesti Hän ja Hänen vanhempansa elivät raskasta pakolaiselämää – elämää, jota voi verrata niiden monien meidän aikamme maahanmuuttajien elämään, jotka ovat paenneet sotien ja sisäisten levottomuuksien näyttämöiltä Afrikasta ja Lähi-idästä.

Myös aikuisena Jeesus antoi ymmärtää, ettei Hänellä ollut vakituista kotia. Eräänä päivänä muuan mies tuli Hänen luokseen ja sanoi: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Vapahtaja vastasi: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” (Luuk. 9:57–58.)

Veljeni ja sisareni, joka kerta kun kuulen kertomuksen Vapahtajan syntymästä ja maanpäällisestä palvelutyöstä, ajattelen henkilökohtaista vastuutamme valmistaa Hänet vastaanottavia paikkoja sitä päivää varten, jolloin Hän palaa. Mitä me voimme tehdä?

Menkää temppeliin

Ensimmäiseksi, olkaamme valmiita vastaanottamaan Hänet Hänen omassa huoneessaan – temppelissä. Kukapa meistä ei olisi unelmoinut vierailuista niissä paikoissa, joissa Vapahtaja syntyi, eli ja toteutti maanpäällisen palvelutyönsä. Monet ovat huomattavin uhrauksin matkanneet Pyhään maahan. Mutta kuinka tärkeää onkaan, että käymme niissä paikoissa, joihin Hän saattaa jonakin päivänä palata. Yksi parhaita tapoja, joilla me Hänen opetuslapsinaan voimme valmistautua Hänen toiseen tulemiseensa, on mennä säännöllisesti Hänen pyhään huoneeseensa ja sitoa itsemme Häneen pyhin liitoin.

Valmistakaa kotianne

Toiseksi, me voimme tehdä kodistamme paikan, jonne Herra haluaisi jäädä. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan lukuisia kertomuksia ystävällisistä ihmisistä, jotka toivottivat Vapahtajan tervetulleeksi kotiinsa ja kestitsivät Häntä. Kysykäämme siis itseltämme: Onko oma kotini Herralle mieluinen? Onko se turvallinen, rauhallinen ja Hengen täyttämä paikka, jossa Hän viihtyisi? Kotimme ei tarvitse olla tilava tai ylellinen. Vaatimaton asunto, joka keskittyy evankeliumiin ja on täynnä huolehtivia perheenjäseniä ja ystäviä, tekisi Hänet onnelliseksi.

Kootkaa valitut

Kolmanneksi, me voimme auttaa Hänen valittujensa kokoamisessa kaikkialta maailmasta – vaikka se merkitsisikin kotimme jättämistä joksikin aikaa auttaaksemme Hänen maanpäällisen valtakuntansa rakentamisessa. Jumalan kansan historia on kertomus pyhistä, jotka ovat aina olleet valmiita ja halukkaita menemään sinne, minne Herra on halunnut heidän menevän. Ajattelen entisaikojen profeettoja, kuten Abrahamia, Iisakia, Jaakobia, Joosefia, Moosesta, Lehiä ja monia muita. Ajattelen ajan keskipäivänä vaikuttaneita Herran apostoleja, jotka hellittämättä levittivät evankeliumia eri puolille Välimeren aluetta.

Myöhempien aikojen profeetat ja apostolit sekä tuhannet lähetyssaarnaajat ovat vieneet ja vievät jatkuvasti Kristuksen sanomaa maan neljälle äärelle. He ovat halukkaita jättämään oman kotinsa mukavuudet tarjotakseen palveluaan Herran viinitarhassa.

Auttakaa avun tarpeessa olevia

Lopuksi, yksi suurenmoinen tapa valmistaa paikkaa Herralle on auttaa lähimmäisiämme, joilla ei ole kotia. Palautuksen varhaisina päivinä oli aikoja, jolloin pyhät olivat ilman suojaa. Kun he pyrkivät kohti Siionia, heidän vastustajiensa suvaitsemattomuus ja jumalattomuus pakottivat heidät usein jättämään kotinsa.

Presidentti Brigham Young (1801–1877) käytti näitä koskettavia sanoja kuvaillessaan heidän ahdinkoaan: ”Meidät on kerta toisensa jälkeen ajettu pois rauhallisista kodeistamme, ja naisemme ja lapsemme ovat joutuneet asumaan preerioilla, metsissä, teiden varsilla ja teltoissa, keskellä sydäntalvea, kärsien kaikenlaisista vaikeuksista, kohdaten jopa itse kuoleman.”²

Yksi liikuttavimmista tapahtumista tältä aikakaudelta tuo esiin Quincyn pikkukylän Illinoisissa talvella 1839. Siihen aikaan tähän uudisasukkaiden ja maatilallisten yhteisöön, joka sijaitsi Mississippijoen rantamilla, kuului noin 1 500 sielua, jotka elivät vaikeissa oloissa. Ankaran talven keskellä heidän yhteisöönsä saapui yllättäen suunnilleen 5 000 kirkon jäsentä, jotka pakenivat Missourin kuvernöörin antamaa hävityskäskyä. Pyhät kärsivät äärimmäisestä hädästä ja puutteesta ylitettyään jäätyneen Mississippijoen jalkaisin. Osoittaen uskomatonta anteliaisuutta Quincyn asukkaat ottivat heidät avosylin vastaan avaten heille kotinsa ja jakaen heille niukoista muonavaroistaan.

Eräs Quincyn asukas kuvaili näiden pakolaisten saapumista: ”Monet pyhistä iloitsivat löytäessään kodistani suojaa myrskyiltä, kunnes he löytäisivät paikan, jossa asua. Hyvin monina öinä lattiat sekä ylä- että alakerrassa olivat niin täynnä vuoteita, että oli mahdotonta laskea jalkaansa mihinkään astumatta samalla jonkin vuoteen päälle.”³

Niille meistä, joiden siunauksena on saada elää tyynemmissä ja vauraammissa oloissa, näillä kertomuksilla on suuri merkitys. Ne opettavat meitä olemaan kansa, joka on aina valmiina auttamaan kodittomia ja puutteenalaisia. Asuimmepa me alueella, jonne tulvii pakolaisia, tai pienessä syrjäisessä asuinyhteisössä, niin meillä on monia tapoja palvella niitä, joilla on vaikeuksia hankkia elämän perustarpeet. Voimme tehdä lahjoituksia kirkon humanitaarisen avun rahastoon. Voimme työskennellä omalla paikkakunnallamme yhdessä muiden kanssa, jotka tarjoavat rakastavaa palvelua apua tarvitseville. Voimme osoittaa ystävyyttämme niille, jotka ovat tulleet asuinpaikkakunnallemme pakolaisina. Voimme toivottaa vilpittömästi tervetulleiksi vieraat, jotka tulevat käymään seurakunnassamme.

Yksi kauneimmista kirkon lauluistamme kertoo muukalaisesta, joka löysi turvapaikan erään suurta rakkautta osoittaneen miehen luona:

Kun talven viimat temmelsi,
Ja hanget peitti koko maan,
Mä kuulin, kuinka vaikersi
Nyt yössä joku viluissaan.
Kun löysin raukan, vieraaksi
Toin hänet kohta luokseni
Ja ruokin, peitin vuoteeseen
– Sain paratiisin sydämeen. – –

Niin silloin verho poistettiin,
Ja tunsin, ketä palvelin.
Naulojen jäljet huomasin,
Näin edessäni Kristuksen.
Hän lausui: ”Saavu luokseni,
Sä lievitithän tuskaani.
Et kääntynyt pois häveten,
On sulla palkka ikuinen.”4

Olen ylpeä siitä, että kuulun kirkkoon, joka ei lakkaa koskaan auttamasta maapallon köyhiä ja puutteessa olevia. Ne lukemattomat rakkaudenosoitukset, suuret ja pienet, joita kirkko ja sen jäsenet tekevät joka päivä, saavat minut nöyräksi. Nämä teot tulevat aina olemaan keskeinen osa kirkon työtä, koska tämä on Jeesuksen Kristuksen kirkko ja me pyrimme noudattamaan Hänen esimerkkiään.

Jeesus on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Todistan, että Hän syntyi ajan keskipäivänä, että Hän elää ja että eräänä päivänä Hän palaa kunniassa hallitsemaan ja vallitsemaan maanpäällistä valtakuntaansa.

Kutsun teitä valmistautumaan siten, että menette useammin Hänen pyhään huoneeseensa, luotte turvallisen, rakastavan ja rauhallisen ympäristön kotiinne sekä osallistutte Hänen valittujensa kokoamiseen maan neljältä ääreltä. Rukoilen myös, että tunnette erityistä halua auttaa rakastaen niitä keskuudessanne olevia, jotka ovat kodittomia ja puutteessa. Niin tehdessänne te valmistatte sydämessänne ja kodissanne paikkaa toivottaaksenne tervetulleeksi Vapahtajan, ja Hänen paluunsa tulee todellakin olemaan suurenmoinen ja ihmeellinen päivä.