Perheen iankaikkinen tärkeys
Vanhin M. Russell Ballard
kahdentoista apostolin koorumista
Lokakuun 27. päivänä 2015 pidetystä puheesta.
Yhdeksännessä perheiden maailmankongressissa Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa pitämässään puheessa vanhin M. Russell Ballard sanoi, että perinteiseen avioliittoon uskovien on koottava yhteen kaikki mahdollinen tuki uskonsa, perheensä ja vapautensa vahvistamiseksi ja suojelemiseksi.
Temppelit ovat myöhempien aikojen pyhille hyvin tärkeitä, koska niissä aviopareja vihitään ajaksi ja iankaikkisuudeksi, ei vain siihen asti, kunnes kuolema heidät erottaa. Kuten kirkko julisti 23 vuotta sitten asiakirjassa ”Perhe – julistus maailmalle”: ”Avioliitto miehen ja naisen välillä on Jumalan säätämä ja – – perhe on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi.”1
Tämä oppi selittää perhettä koskevan vahvan kantamme. Uskomme myös, että meidän tulee suhtautua kaikkiin ihmisiin ymmärrystä, rakkautta ja myötätuntoa osoittaen. Esitykseni keskittyy ensin niihin opillisiin syihin, joiden vuoksi perinteisellä perheellä on niin tärkeä rooli kirkossamme. Toiseksi selitän, mikä suhde on perhettä koskevalla uskonnollisella vakaumuksella ja uskonnonvapaudella. Lopuksi ehdotan muutamia periaatteita, jotka ohjaavat suhtautumistamme ympärillämme oleviin ihmisiin mahdollisista väärinkäsityksistä tai erimielisyyksistä huolimatta.
Kirkon uskonkäsitykset perheestä
Haluaisin taustoittaa kirkkomme uskonkäsityksiä perheestä lainaamalla sanoja laulusta, jota lapsemme usein laulavat. Se on nimeltään ”Elin taivaassa”. Tämä laulu kertoo, mistä olemme tulleet, miksi olemme täällä ja minne olemme menossa. Sitä kaikkea myöhempien aikojen pyhät kutsuvat pelastussuunnitelmaksi – taivaallisen Isämme iankaikkiseksi suunnitelmaksi.
Tiedän, ett taivaassa elin mä aikaisemmin.
Siell oli ystävät rakkaat ja niin sinäkin.
Siell Isä ilmoitti tien meitä odottavan:
Maailman kauniin ja pelastussuunnitelman.
Jonkun Hän tahtoi, ken tarpeeksi vois rakastaa,
Vuoksemme kuolla ja taivaaseen viel johdattaa.
Yksi vain itselleen kunniaa tavoitteli,
Vaan Jeesus sanoi: ”Sen teen Isän kunniaksi.”
Niin Jeesus valittiin maailmaa vapahtamaan.
Pahan ja kuoleman lannisti Hän voimallaan.
Toivon Hän toi: Kerran elämän kauneimman saa
Kodissa taivaan, miss Isä jo mua odottaa.2
Saanen selittää tämän laulun pohjalta pelastussuunnitelman muutamia tärkeitä osatekijöitä, jotka tähdentävät meidän ja perheemme kuolematonta ja iankaikkista luonnetta.
Ennen tätä elämää me elimme Jumalan luona, joka on taivaallinen Isämme. Hän on henkemme kirjaimellinen Isä, ja me olemme Hänen henkilapsiaan. Siksi kaikki, jotka syntyvät tähän elämään, ovat henkiveljiä ja -sisaria.
”Jumalan koko tarkoitus – Hänen työnsä ja kirkkautensa – on antaa meille jokaiselle mahdollisuus nauttia kaikista Hänen siunauksistaan.” Päätöksemme siitä, noudatammeko Hänen käskyjään vai emme, ratkaisee iankaikkisen kohtalomme. ”Jeesus Kristus on keskeisellä sijalla Jumalan suunnitelmassa. Sovituksensa kautta Jeesus Kristus täytti Isänsä tarkoituksen ja teki meille kullekin mahdolliseksi saada kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän.”3 Avioliitto- ja perhesiteet sidotaan pappeuden valtuudella kestämään haudan tuolle puolen, jos meidät on vihitty temppelissä ”sekä ajaksi että koko iankaikkisuudeksi” (OL 132:7).
Toivon, että tämä lyhyt katsaus auttaa teitä ymmärtämään, kuinka erottamattomasti teologiamme liittyy perinteiseen perheeseen. Yhteiskunta, laki ja yleinen mielipide saattavat muuttua, mutta yhteiskunnan tulkinta perheestä ei voi korvata eikä korvaa Jumalan tarkoitusta ja suunnitelmaa lapsiaan varten.
Nykyajan maailmassa, jossa avioliittoa ja lapsia yhä lisääntyvässä määrin väheksytään, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ei ole ainoa, joka pitää perinteistä perhettä yhtenä tärkeimmistä opillisista perustekijöistään.
Paavi Franciscus on sanonut: ”Hän [Jumala] loi miehet ja naiset onneen, jakamaan matkansa jonkun heitä täydentävän kanssa, elämään ihmeellisen rakkauden kokemuksen: rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi ja näkemään rakkautensa kantavan hedelmää lapsissa.”4
Eteläisessä baptistikirkossa julistetaan: ”Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen yhdistäminen sitoumusliittoon eliniäksi. – – Aviomies ja vaimo ovat yhtä arvokkaita Jumalan edessä, koska kumpikin on luotu Jumalan kuvaksi.”5
Iankaikkista perhettä koskevien opillisten uskonkäsitystemme ja muiden huomattavien kristillisten johtajien lausuntojen avulla on helpompi ymmärtää, miksi olemme niin omistautuneita vaalimaan, suojelemaan ja suosimaan perinteistä perhettä.
Maallinen tuki uskonnollisille näkemyksille
On niitä, jotka ajattelevat, että tällainen oppi ja tällaiset lausunnot ovat järjettömiä uskonnollisia mielipiteitä. Yhdysvaltain korkein oikeus näki kesäkuussa 2015 kuitenkin erityistä vaivaa todetessaan, että vaikka se hyväksyikin samaa sukupuolta olevien avioliiton, niin vilpittömillä ja järkevillä ihmisillä voi olla erilainen mielipide:
”Avioliitto on pyhä niille, jotka elävät uskontonsa mukaan. – –
Avioliiton kauneuteen on lukemattomia viittauksia uskonnollisissa ja filosofisissa teksteissä – ulottuen eri aikoihin, kulttuureihin ja uskontoihin – sekä kuvataiteessa ja kirjallisuudessa kaikissa muodoissaan. On oikeudenmukaista ja tarpeellista sanoa näiden viittausten perustuvan ymmärrykseen avioliitosta kahden vastakkaista sukupuolta olevan henkilön liittona. – –
Näiden näkemysten mukaan avioliitto on luonteeltaan eri sukupuolta olevien miehen ja naisen välinen liitto. Järkevillä ja vilpittömillä ihmisillä, joilla on hyvät ja rehelliset aikeet, on ollut tämä näkemys täällä ja kautta maailman jo kauan – ja on edelleen.”6
Korkein oikeus myönsi aivan oikein, että monet vilpittömät ja järkevät ihmiset maailmassa tunnustavat edelleenkin perinteisen avioliiton.
Usko, perhe ja vapaus
Yleisen ilmapiirin tulee hyväksyä nämä näkemykset ja ymmärtää, että järkevät ja vilpittömät ihmiset saavat pitää avioliittoa vain vastakkaista sukupuolta olevien yksilöiden välisenä, ja uskonnonvapauden täytyy suojella näitä näkemyksiä. Todellakin, koska uskonnolliset käsitykset voivat vaikuttaa siihen, kuinka uskovat ihmiset suhtautuvat itse elämän tarkoitukseen, nämä näkemykset ilmaisevat, kuinka he toimivat yhteiskunnassa.
Mieleeni tulee uutisartikkeli pienistä lapsista, joiden opettaja luki heille kertomuksen kahdesta toisiinsa rakastuvasta prinssistä. Opettaja esitti tämän kertomuksen varoittamatta ja ilmoittamatta siitä etukäteen. Kun vanhemmat pyysivät, että heille ilmoitettaisiin, jos tämä kertomus aiottaisiin lukea uudelleen tulevaisuudessa, koulu kieltäytyi siitä.7
Olisiko tosiaan koulun johtajia vahingoittanut se, että he olisivat sallineet vanhempien hakea lapsensa pois koulusta silloin kun siellä opetetaan aineistoa, joka on vastoin vanhempien uskonkäsityksiä? Koulun päätös tuntuu suoralta hyökkäykseltä sitä roolia vastaan, joka vanhemmilla on lastensa kasvatuksessa.
Me elämme äärimmäisyyksien aikaa. Usein kompromissi näyttää vaikealta ja etäiseltä. Kuulemme kertomuksia ihmisistä, jotka ovat yrittäneet olla uskollisia omille mittapuilleen ja joita on sitten syytetty kiihkoilusta tai suvaitsemattomuudesta tai rangaistu ilmeisen kohtuuttomasti.
Useimmat maailman lähes 200 kansakunnasta, myös Yhdysvallat, ovat tunnustaneet vanhempien etuoikeuden opettaa lapsiaan, kun ne ovat allekirjoittaneet Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Sen 18. artiklassa sanotaan: ”Sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain – – vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.”8
Tämä kansainvälinen ihmisoikeussuoja on yhdenmukainen kirkon kannan kanssa, joka ilmaistaan perhejulistuksessa: ”Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa – – ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan [sekä] noudattamaan Jumalan käskyjä. – – Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä.”9
Voi tuntua siltä, että yleinen mielipide on meitä vastaan, mutta me saamme paljon tukea pitäessämme edelleen kunniassa näkemyksemme perinteisestä avioliitosta. Olen tuonut esiin vain muutaman lähteen. Niitä on monia muita.
Meidän täytyy koota yhteen kaikki mahdollinen tuki vahvistaaksemme ja varjellaksemme uskontojamme, perheitämme ja vapauksiamme. Jotkut yrittävät aktiivisesti ottaa meiltä pois nämä oikeudet. Yhdessä uutisessa kerrottiin, että uskonnonvapautta koskevan suojan romuttamiseen Yhdysvalloissa on lahjoitettu miljoonia dollareita.10
Työtoverini, vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on uskoakseni ilmaissut parhaiten, kuinka suhtautua tällaisiin uhkiin: ”Silloinkaan kun pyrimme olemaan sävyisiä ja välttämään kiistelyä, me emme saa tehdä myönnytyksiä tai heikentää sitoutumistamme niihin totuuksiin, jotka me ymmärrämme. Me emme saa luopua näkemyksistämme tai arvoistamme.”11
Jos ne, jotka vastustavat meitä, ovat aidosti sitoutuneet monimuotoisuuden ja tasa-arvoisuuden arvoihin, meidän pitäisi pystyä työskentelemään yhdessä myötätunnon ja rauhan löytämiseksi. Se, että joku pakotetaan omaksumaan toisen uskonkäsitykset – kuten tapahtui lapsille, joille luettiin heidän vanhempiensa toiveiden vastaista aineistoa – vähentää monimuotoisuutta ja vinouttaa tasa-arvoisuuden vaakaa. Suostumalla sovittelemaan ja osoittamalla rakkautta kaikkia Jumalan lapsia kohtaan, jotka ovat veljiämme ja sisariamme, me voimme luoda ihanteiden ja uskonkäsitysten rauhanomaisen, monimuotoisen kirjon.
Ohjaavia periaatteita siihen, kuinka rakastaa toisiamme
Kun nyt olen kuvaillut sitä, miten tärkeä perinteinen avioliitto on, ja sitä, että meidän täytyy puolustaa oikeuksiamme, saanen selittää, miksi meidän pitäisi ojentaa toveruuden käsi niille, joiden kanssa olemme eri mieltä. Jeesus Kristus on käskenyt:
”Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä;
että olisitte taivaallisen Isänne lapsia” (3. Nefi 12:44–45).
Aivan kuten emme karta eikä meidän pitäisikään karttaa perheenjäseniä, joiden kanssa olemme eri mieltä, emme voi eikä meidän pitäisi karttaa niitä, jotka näyttävät erilaisilta tai ajattelevat tai toimivat eri tavoin kuin me. Me osoitamme parasta inhimillisyyttämme, kun kohtelemme rakastavasti ja ystävällisesti kaikkia Jumalan lapsia. Me osoitamme opetuslapseuttamme, kun kieltäydymme käyttämästä karkeaa kieltä ja pilkallisia leimoja ja kun astumme julkisuuteen pyrkien oikeudenmukaisiin tuloksiin ymmärryksen ja keskinäisen kunnioituksen avulla.
Kirkko on hiljattain tukenut lainsäädäntöä, joka pitää tasapainossa sukupuolivähemmistöjen huolenaiheet ja niiden huolenaiheet, joilla on perinteinen uskonnollinen vakaumus. Lainsäädäntö suojelee sukupuolivähemmistöjä niin, ettei heitä voi irtisanoa eikä heiltä voi kieltää asuntoa heidän seksuaalisen suuntautumisensa tai identiteettinsä vuoksi. Samaan aikaan tämä määrätietoinen lainsäädäntö suojelee uskonnollista omaatuntoa ja oikeutta elää syvästi koettujen uskonkäsitysten mukaan.12
Mikään osapuoli ei saavuttanut kaikkea haluamaansa, mutta työmme sukupuolivähemmistöjen yhteisön ja Utahin lainsäädäntöelimen kanssa on vähentänyt erimielisyyksiä yhteisöissämme vaarantamatta tärkeitä periaatteita.13 Me voimme rakastaa toisiamme tinkimättä henkilökohtaisista jumalallisista ihanteistamme. Ja me voimme puhua noista ihanteista väheksymättä muita.
Jeesus Kristus oli paras esimerkki siitä, kuinka rakastaa muita. Vain tunteja ennen kuin Hän alkoi maksaa tuskallisesti meidän jokaisen syntejä, Hän kokoontui apostoliensa kanssa nauttimaan pääsiäisateriaa – viimeistä ateriaansa – ja antamaan heille viimeisiä ohjeitaan kuolevaisuudessa. Hänen opetustensa joukossa on tämä sykähdyttävä, elämää muuttava julistus: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” (Joh. 13:34.)
Me voimme tuoda yksityiskohtaisesti ja voimallisesti esiin miehen ja naisen välisen avioliiton hyötyjä loukkaamatta niitä, jotka ajattelevat toisin, tai käyttäytymättä epäkunnioittavasti heitä kohtaan. Uskonkäsityksistä tai uskonnon harjoittamistavasta riippumatta meidän tulee veljinä ja sisarina pyrkiä ymmärtämään toisiamme. Muistakaa, että loppujen lopuksi me jokainen, olimmepa naimisissa tai naimattomia, olemme ainutkertainen osa Jumalan suurta suunnitelmaa.
Lopuksi
Väkijoukko surmasi profeetta Joseph Smithin ja hänen veljensä Hyrumin 27. kesäkuuta 1844, kun osavaltion viranomaiset olivat vanginneet heidät. Heidän marttyyrikuolemansa jälkeen vaino ja väkijoukot uhkasivat tuhota kirkon jäsenet heidän rakentaessaan Nauvoon temppeliä. Mutta jäsenet jatkoivat sitkeästi, vaikka he tiesivät, että joutuisivat jättämään temppelin. Ennen kuin väkijoukot karkottivat heidät, he olivat temppelissä päivin ja öin antamassa pyhiä lupauksia, jotka yhdistäisivät heidät perheinä iankaikkisesti.14
Vaelluksellaan Suolajärven laaksoon isovanhempieni isovanhemmat sekä äitini että isäni puolelta maksoivat valtavan hinnan kärsimyksinä ja puutteena. Kuolema erotti pioneeriperheitä, ja vaikka he hautasivat lapsia, puolisoita, vanhempia, isovanhempia ja ystäviä matkan varrelle karulla taipaleellaan länteen, he ponnistelivat eteenpäin.
Heidän uskonsa meitä rakastavien taivaallisten vanhempien laatimaan jumalalliseen suunnitelmaan antoi heille rohkeutta heidän kohdatessaan suunnattomia haasteita. He etsivät paikkaa, jossa he voisivat ilman vainoa kasvattaa perheensä rakastamaan Jumalaa ja palvelemaan Häntä. Kiitän heitä siitä, että he näyttivät tien.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppi ja teologia kirjaimellisesti alkavat perheestä ja päättyvät perheeseen. Toistan sen, mitä sanoin aiemmin: me uskomme, että me elimme ennen tätä maanpäällistä elämää Jumalan hengellisen, kuolevaisuutta edeltävän perheen jäseninä, ja taivaallisten vanhempien lapsina meidän tulee valmistautua maan päällä ollessamme palaamaan ja vastaanottamaan niille luvatut siunaukset, jotka pitävät Jumalan käskyt.
Tämä tieto valmistaa meitä jokaista sitä päivää varten, jolloin kuolemme, ja silloin, palatessamme pyhän Jumalan luo, tiedämme varmasti Hänen suunnitelmansa todellisen tarkoituksen meitä varten. Ja kuten perhejulistuksessa huomautetaan: ”Me vetoamme vastuuntuntoisiin kansalaisiin ja viranhaltijoihin kaikkialla sellaisten toimenpiteiden edistämiseksi, joiden tarkoituksena on ylläpitää ja vahvistaa perhettä yhteiskunnan perusyksikkönä.”15