2018
Tutkikaa Vapahtajan sanoja
January 2018


Tutkikaa Vapahtajan sanoja

Artikkelista sivustolla lds.org/blog.

Sen lisäksi, että minulla on nyt vahvempi todistus Herrasta ja Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta, olen myös saanut vahvistuksen ehdottomalle vakaumukselleni siitä, että se menetelmä, jota Joseph Smith käytti kääntäessään Mormonin kirjan, oli lahja Jumalalta.

Kuva
young woman studying

Tammikuun 2017 maailmanlaajuisessa hartaustilaisuudessa nuorille aikuisille haastoin katselijat vahvistamaan todistustaan Vapahtajasta varaamalla joka viikko aikaa

  • tutkia kaikkea, mitä Jeesus on sanonut ja tehnyt, kuten Vanhaan testamenttiin on tallennettu

  • tutkia Hänen lakiaan, kuten se on tallennettu Uuteen testamenttiin

  • tutkia Hänen oppiaan, kuten se on tallennettu Mormonin kirjaan

  • tutkia Hänen sanojaan, kuten ne on tallennettu Oppiin ja liittoihin.

Lupasin kuulijoille, että jos he ryhtyisivät opiskelemaan kaikkea, mitä he voivat oppia Jeesuksesta Kristuksesta, heidän rakkautensa Häntä ja Jumalan lakeja kohtaan kasvaisi enemmän kuin he sillä hetkellä pystyivät kuvittelemaan.

Jätin puheeni aikana kuitenkin mainitsematta, että tiesin tämän lupauksen olevan totta, koska olin itse ensimmäistä kertaa suorittamassa tätä samaa opiskelutehtävää.

Joulukuun 1. päivänä 2016 hankin itselleni uudet pyhät kirjoitukset ja aloitin saman opiskelutehtävän, jonka antaisin myöhemmin nuorille aikuisille tammikuussa. Kun sain tuon tehtävän valmiiksi kuusi viikkoa myöhemmin, olin etsinyt ja merkinnyt neljästä pyhästä kirjasta yli 2 200 lainausta.1

Minusta se, että pystyin suorittamaan tuon tehtävän, oli kerrassaan kiehtovaa!

Erityisen oivaltavana koin mielestäni sen, mitä Vapahtaja kertoo meille itsestään näinä eri aikakausina – Vanhassa testamentissa, Uudessa testamentissa, palautuksen aikana ja meidän aikanamme. Kaikissa näissä pyhissä kirjoissa kertomus on sama ja kertoja on sama.

Kuva
President Nelson studying the scriptures

Olen omistanut suuren osan 93 elinvuodestani opin saamiseen Vapahtajasta, mutta harvoja ovat ne tilanteet, jolloin olen pystynyt oppimaan yhtä paljon kuin opin tuon kuuden viikon opiskelujakson aikana. Itse asiassa opin tämän tutkimisen perusteella Hänestä niin paljon, että aion kertoa suuren osan siitä muissa tulevissa puheissa, joita parhaillaan valmistelen.2

Aloittaessani tämän tehtävän en odottanut, että tämä tutkiminen auttaisi minua saamaan uuden todistuksen Joseph Smithin työn jumalallisuudesta – mutta niin tapahtui! Joseph Smithin tallentamat ilmoitukset ja Raamatusta löytyvät näkemykset ovat hämmästyttävän yhdenmukaisia. Minulle oli hyvin valaisevaa nähdä se tutkiessani.

Joseph Smithillä ei olisi mitenkään ollut aikaa korreloida Mormonin kirjaa ja Raamattua ja tehdä niistä ristiviitteitä siinä nopeassa tahdissa, jossa hän käänsi Mormonin kirjan – mutta kaikki löytyy sieltä!

Sen lisäksi, että minulla on nyt vahvempi todistus Herrasta ja Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta, olen saanut myös vahvistuksen ehdottomalle vakaumukselleni siitä, että se menetelmä, jota Joseph Smith käytti kääntäessään Mormonin kirjan, oli lahja Jumalalta.

Ymmärrän kyllä, että muutamat teistä ajattelevat luultavasti mielessään, ettei teillä mitenkään voi olla aikaa suorittaa tällaista tehtävää.

Tiedän, miltä teistä tuntuu. Ajattelin itsekin samoin – ettei minulla mitenkään olisi aikaa tehdä tätä kaikkea. Minun piti muistuttaa itselleni, ettei sellainen ajatus ole uskoa edistävä. Uskoa edistävä ajatus olisi: ”Tiedän, ettei minulla ole aikaa tähän, mutta aion järjestää aikaa. Ja aion tehdä sen siinä ajassa, joka minulla on.”

Jokainen meistä, joka ottaa vastaan tämän haasteen, saa sen päätökseen oman aikansa rajoissa. Omalla kohdallani suuri osa tässä tehtävässä kokemastani riemusta johtui siitä, että sain sen kaiken tehtyä ainoastaan kuudessa viikossa. Tämän tiiviin ja suhteellisen lyhyen tutkimisajan ansiosta opin arvostamaan sitä, miten Vanhassa testamentissa, Mormonin kirjassa, Uudessa testamentissa ja Opissa ja liitoissa olevat opetukset täydentävät toisiaan.

Jos teistä tuntuu, ettei teillä ole aikaa, niin jos teette uhrauksen, teidät palkitaan runsaasti ja tulette olemaan erittäin kiitollisia näkökulman muutoksesta, lisääntyneestä tiedosta ja aiempaa syvemmästä kääntymyksestänne. Tiedän, että niin käy, koska minua on palkittu samalla tavoin omassa elämässäni.

Kuva
President Nelsons marked scriptures

Kuten mainitsin siinä hartaustilaisuudessa, niin jonakin päivänä esittäydytte Vapahtajan edessä. Tulette liikuttumaan kyyneliin saadessanne olla Hänen pyhässä seurassaan. Kamppailette löytääksenne sanat kiittääksenne Häntä siitä, että Hän maksoi syntienne hinnan, että Hän antoi teille anteeksi mahdollisen epäystävällisyytenne muita kohtaan, että Hän paransi teidät tämän elämän vaurioista ja epäoikeudenmukaisuuksista.

Kiitätte Häntä siitä, että Hän vahvisti teitä niin, että suoriuduitte mahdottomasta, että Hän käänsi heikkoutenne vahvuuksiksi ja teki teille mahdolliseksi sen, että saatte elää Hänen ja perheenne kanssa ikuisesti. Te saatte henkilökohtaisen ja todellisen tiedon Hänen sovituksestaan, Hänen ominaisuuksistaan ja siitä, kuka Hän on.

Mutta teidän ei tarvitse odottaa siihen saakka. Päättäkää olla yksi Hänen todellisista opetuslapsistaan nyt. Olkaa niitä, jotka todella rakastavat Häntä, jotka todella haluavat palvella ja johtaa kuten Hän. Lupaan teille, että jos tutkitte Hänen sanojaan, kykynne olla enemmän Hänen kaltaisensa lisääntyy. Tiedän, että tämä on totta.

Viitteet

  1. Kuten presidentti Nelson ehdotti hartaustilaisuuden puheessaan, voit käyttää avuksesi Pyhien kirjoitusten oppaan artikkelissa ”Jeesus Kristus” olevia viitteitä.

  2. Ks. presidentti Nelsonin huhtikuun 2017 yleiskonferenssipuhe, ”Kuinka ammennamme elämäämme Jeesuksen Kristuksen voimaa”.

Tulosta