Henkilökuvia uskosta
Libuletswe Gofrey Mokgatle
Gauteng, Etelä-Afrikka
Libuletswe sokeutui 21-vuotiaana. Hän oppi uudelleen monia asioita, mutta hän ei oppinut pistekirjoitusta. Hän halusi lukea pyhiä kirjoituksia, joten hän rukoili apua Jumalalta.
Cody Bell, valokuvaaja
Vuonna 1991 halusin todella kovasti palvella Herraa, mutta en tiennyt, kuinka palvelisin. Rukoilin asiasta ja mietin liittymistä erääseen herätysliikkeeseen. Kun jo ajattelin sen olevan oikea tie, oveemme koputti kaksi nuorta valkopaitaista miestä.
Vaimoni avasi oven ja sanoi minulle, että hän arveli heidän olevan opiskelijoita, mutta he esittäytyivät Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajiksi. He halusivat kertoa minulle evankeliumista. Otin tarjouksen vastaan.
Lähetyssaarnaajat kävivät keskustelun minun ja perheeni kanssa, ja sitten he jättivät meille Mormonin kirjan ja sanoivat, että meidän pitäisi lukea sitä. Kerroin heille, että perheeni pitäisi lukea sitä minulle, koska olen sokea. Sovimme uuden tapaamisen lähetyssaarnaajien kanssa.
Kun he tulivat takaisin, sanoin: ”Perheeni ei ole vielä lukenut minulle Mormonin kirjaa. He ovat kiireisiä eikä heillä ole aikaa minulle.”
Silloin lähetyssaarnaajat kertoivat minulle, että kirkko on tehnyt Mormonin kirjasta äänikasetteja. He kysyivät, kuuntelisinko niitä, jos he toisivat niitä minulle. Lupasin tehdä niin. Seuraavan kerran he tulivat mukanaan laatikko Mormonin kirjan äänikasetteja ja antoivat sen minulle. Luulin, että minun pitää maksaa kaseteista, mutta he antoivat ne minulle ilmaiseksi.
Aloin kuunnella kasetteja ja nautin niistä. Kun lähetyssaarnaajat tulivat seuraavan kerran meille, heillä oli mukanaan kolmaskin mies. Hän oli tullut läheisestä kaupungista käymään perheensä luona. Hän oli kirkon jäsen, ja hän suostutteli minut lähtemään sunnuntaina mukanaan kirkkoon.
Sinä ensimmäisenä sunnuntaina kuulin sellaista evankeliumia, jota en ollut kuullut koskaan aiemmin. Kirkossa ei ollut paljon ihmisiä, mutta minä tunsin jotakin. Huomasin, että kirkon laulut olivat erilaisia kuin kaikki ne laulut, joita olin kuunnellut muissa kirkoissa. Jokin sisälläni toisteli, että minun pitäisi jatkaa käymistäni kirkossa.
Kävin kirkossa melko pitkään, ja viimein minut kastettiin. Hieman sen jälkeen minut kutsuttiin toiseksi neuvonantajaksi pyhäkoulun johtokuntaan. Kutsun saatuani yksi korkean neuvoston jäsen antoi minulle erään käsikirjan. Sanoin hänelle, että olen sokea enkä pysty lukemaan. Hän sanoi, että voisin ottaa sen käsikirjan ja pyytää jotakuta lukemaan sen minulle. ”Silloin tiedät, mitkä ovat vastuusi pyhäkoulun toisena neuvonantajana”, hän sanoi.
Etsin jotakuta, joka lukisi sen minulle. Toinen lähetyssaarnaajista sanoi lukevansa minulle käsikirjan ja äänittävänsä sen. Kun kuuntelin hänen äänitystään, aloin ymmärtää vastuitani. Palvelin tehtävässäni melko pitkään.
Sitten minut kutsuttiin toiseksi neuvonantajaksi vanhinten koorumiin. Sielläkin minulla oli käsikirja, mutta en pystynyt käyttämään sitä. Kaikilla kirkon jäsenillä oli käsikirjoja, joita he voivat käyttää, ja mietin, olisiko minulle raskas taakka olla riippuvainen aina siitä, että muut ihmiset lukisivat kirjoja minulle ja äänittäisivät ne. Aloin rukoilla ja pyysin, että taivaallinen Isä auttaisi minua löytämään jotakin, mitä voisin käyttää ymmärtääkseni paremmin evankeliumia. Rukoillessani tunsin Hengen sanovan minulle, että jos minulla on uskoa, voin jopa siirtää vuoria.
Eräällä kotiopetuskäynnillä sanoin sisarelle, jonka luona olimme: ”En pysty lukemaan pyhiä kirjoituksia, koska en näe. Haluan mennä kouluun, missä voin oppia lukemaan pistekirjoitusta ja kirjoittamaan sillä.”
Hänen veljensä työskenteli sokeainkoulussa. Tämä mies auttoi minua pääsemään siihen kouluun. Opiskelin pistekirjoitusta joka päivä. Heräsin myös yöllä harjoittelemaan pistekirjoituksen lukemista. Pystyin lukemaan sitä jo neljän kuukauden kuluttua.
Kävin koulun loppuun ja kerroin seurakunnanjohtajallemme, että osaan nyt lukea pistekirjoitusta. Hän antoi minulle pappeusluokan oppikirjan ja kaikki pyhät kirjoitukset pistekirjoituksella kirjoitettuna. En tiennyt lainkaan, että kirkolla oli sellaisia. Silloin vasta aloin todella ymmärtää evankeliumia ja nauttia siitä.
Minut on kutsuttu piispakuntaan, ja olen palvellut siinä tehtävässä luullakseni noin kymmenen vuotta. Pystyn nyt nousemaan muiden ihmisten eteen ja opettamaan Hengen avulla. Koska oppitunnilla pistekirjoituksen lukeminen veisi paljon aikaa, harjoittelen ja opettelen oppiaiheen kotona, jotta voin opettaa ilman edessäni olevaa oppikirjaa.
Tiedän, että pyhät kirjoitukset ovat totta. Opin niistä joka kerta niitä lukiessani. Saan niistä aina jotakin.
Noudatan mielelläni totuuksia, joita opin pyhistä kirjoituksista. Esimerkiksi: ”Jos pidät minun käskyni ja kestät loppuun asti, saat iankaikkisen elämän” (OL 14:7).
Siphiwe Ndou (vasemmalla), kotiin palannut lähetyssaarnaaja, juttelee Libuletswen kanssa seurakunnan perheillassa.
Se, että Libuletswe oppi lukemaan pistekirjoitusta, avasi hänelle monia mahdollisuuksia. Tärkeintä hänelle on ollut tilaisuus opiskella evankeliumia.
Naledi Modige (keskellä), eräs saman seurakunnan jäsen, nauraa Libuletswen ja hänen vaimonsa Makhosazanan (äärimmäisenä vasemmalla) kanssa perheillassa. Mokgatleista on mukavaa saada kotiinsa ihmisiä.
Libuletswe ja Makhosazana vuokraavat muille muutamia kotinsa huoneita. He nauttivat tilaisuuksista, joita heillä on puhua vuokralaistensa kanssa.