Presidentti Henry B. Eyring – huomattavaa älykkyyttä, lapsenkaltaista nöyryyttä
Presidentti Henry B. Eyringin elämän ja luonteen eri osa-alueet ovat yhtä puhtaita kuin ne ovat toisinaan paradoksaalisia.
Yksi presidentti Henry B. Eyringin pojista sanoi äskettäin: ”Isääni voi kuvailla kahdella sanalla: puhtaat motiivit.” Varmasti jokainen, joka on joskus tavannut tämän presidentti Russell M. Nelsonin uuden toisen neuvonantajan, katsellut hänen kanssakäymistään muiden kanssa tai kuullut hänen pitävän saarnan, olisi samaa mieltä. Tosiaankin näyttää siltä, että Hal Eyringin (kuten häntä on aina nimitetty perheen ja ystävien kesken) elämän ihmeellisen vaihtelevat ulottuvuudet ovat yhtä jatkuvaa harvinaislaatuisen puhtaan hyveellisyyden ilmenemistä, yhtä johdonmukaista osoitusta ainoasta ”puhtaasta motiivista”: olla sekä sanoissa että teoissa täsmälleen sitä, mitä Jumala haluaa lastensa olevan.
Presidentti Eyringin tapa pyrkiä siihen tavoitteeseen on yhtä selkeä ja mutkaton kuin on itse tehtäväkin – eikä yhtään vähemmän haasteellinen! Lapsuudestaan aina nykyhetkeen yli 80-vuotiaana Hal on sitoutunut näihin pyrkimyksiin pitää elämänsä järjestyksessä Jumalan edessä tavoitellen vakavasti – ja tuntien halua olla koskaan toimimatta ilman – Pyhän Hengen johdatusta, taivaallista kumppania, johon hän viittaa miltei jokaisessa keskustelussaan, jokaisessa hallinnollisessa päätöksessään ja jokaisessa julkisessa puheessaan. Pyhän Hengen toveruudesta nauttiminen on Henry B. Eyringin kattava keino kohti selestistä tavoitetta. Se on osoitus hänen todella lapsenkaltaisesta nöyryydestään. Se on todiste hänen harvinaislaatuisesta hengellisestä puhtaudestaan.
Niin yllättävää kuin se onkin, juuri hänen elämänsä monet paradoksit tuovat sen puhtauden vielä selvemmin esiin. Hal sai nimensä isänsä mukaan, joka oli Nobelin kemianpalkinnon saajaehdokas, ja hän perehtyi fysiikan ja kemian aloihin mutta valitsi akateemiseksi urakseen liiketoiminnan – alan, joka on niin kaukana Eyringin suvun perinteistä kuin vain voi olla. Vaikka hänellä ja hänen vaimollaan Kathleenilla on vuosien varrella ollut mahdollisuus merkittävään vaurauteen, he ovat päättäneet elää koko yhteisen avioliittonsa ajan vaatimattomasti ja säästäväisesti – ajoittain miltei tuskallisen säästäväisesti (ainakin kuten heidän lapsensa huvittuneina kertovat). Hal sai koulutuksen yhdessä Yhdysvaltain arvostetuimmista yliopistoista, toimi professorina toisessa ja vierailijaluennoitsijana kolmannessa, joten kukaan voisi tuskin kiivetä korkeammalle koulutuksen tikapuilla kuin hän suhteellisen nuorena. Silti hän jätti tämän akateemisesti merkittävän aseman ja ammatillisen vakauden mennäkseen johtamaan erästä käytännöllisesti katsoen tuntematonta kaksivuotista ohjelmaa tarjoavaa oppilaitosta (tuntematonta ainakin kaikille hänen työtovereilleen Harvardissa, Stanfordissa ja MIT:issa), jossa hän ei ollut koskaan käynyt – Ricks Collegea – kaupungissa, jonka sijaintia hän ei olisi osannut näyttää kartalta kenellekään – Rexburgissa Idahossa Yhdysvalloissa.
Puhtaus ja paradoksit jatkuvat. Presidentti Eyring, joka on älykkäämpi kuin tavanomaiset esimerkkitapaukset nerokkuudesta, ei ole halukas turvautumaan omaan lahjakkuuteensa tai hyvään harkintakykyynsä tehdessään mitään päätöstä asiassa, jolla on hengellisiä seurauksia. Hänellä on tarpeen mukaan rohkeutta sanan täydessä merkityksessä ja lujuutta perinteistä määritelmää enemmän, ja siksi hän – kuten presidentti M. Russell Ballard ja myös presidentti Eyringin omat lapset ovat sanoneet – ei yksinkertaisesti suostu ”ryntäämään päätöksentekoon kiireesti tai valitsemaan toimintatapaa huolettomasti. Hän ei koskaan toimisi tavalla, joka asettaisi vaaraan kirkon tai kenenkään muun, josta hän olisi vastuussa.”1
Vielä yksi esimerkki Henry B. Eyringin sielun puhtaudesta ja sen sisältämästä paradoksista voisi tehdä yhteenvedon tämän merkittävän miehen nuhteettomuudesta:
Kerran presidentti Eyringin oli tarpeen järjestää sakramentti eräälle ryhmälle, joka ei pystynyt osallistumaan tavanomaiseen seurakunnan sakramenttikokoukseen. Ennen kuin hän ryhtyi tähän ystävälliseen tekoon, hän soitti kiireesti useita kertoja seurakuntansa piispalle ennen kuin tavoitti hänet pyytääkseen lupaa toimittaa sakramentin. Tietysti piispa suostui pyyntöön auliisti ja rakastavasti.
Kerron tästä nimenomaisesta tapahtumasta tarkoituksellisesti. Epäilemättä kaikki huomaavat sen opetuksen. Tässä pyytäjänä on siis kirkon ensimmäisen presidenttikunnan jäsen. Hän on tehtävään asetettu apostoli, jolla on kaikki pappeuden avaimet, joita kenelläkään ihmisellä voi olla tämän maan päällä. Hän on henkilö, joka voisi antaa ja antaakin ohjeita kaikille muille seurakuntien ja vaarnojen pappeusjohtajille kirkossa, myös oman seurakuntansa piispalle Bountifulissa Utahissa Yhdysvalloissa. Hän on henkilö, joka voi käyttää avaimiaan yli kaikkien paikallisten johtohenkilöiden, ja kirkon johtavana virkailijana häntä usein myös vaaditaan tekemään niin. Mutta tässä presidentti Henry B. Eyring – osoittaen sitä sydämen puhtautta, joka luonnehtii kaikkea, mitä hän tekee, ja mukautuen paradoksiin, johon kaikki eivät olisi valmiita mukautumaan – noudattaa tunnontarkasti sitä käytäntöä, joka on laadittu kaikkia kirkon maallikkojäseniä varten kaikkialla maailmassa, esittäen nöyrästi pyyntönsä Herran voidellun edessä ja enemmän kuin halukkaana ottamaan vastaan neuvoa ja noudattamaan paikallisen johtohenkilön päätöstä.
Hänen uskonsa juuret
Tämä presidentti Eyringin uskon runsas hengellisyys ja avoin puhtaus saivat alkunsa varhain. Hän syntyi Henry ja Mildred Bennion Eyringin perheeseen 31. toukokuuta 1933, kun Henry-isä oli maailmankuulu professori Princetonin yliopistossa, ja varttui alueella, missä oli niin vähän kirkon jäseniä, että Eyringit pitivät lepopäivän kokoukset omassa kodissaan. Presidentti Eyring vitsaili myöhemmin, että hän ja hänen nuorempi veljensä Harden muodostivat seurakunnan koko Alkeisyhdistyksen ja heidän vanhempi veljensä Ted täytti koko Nuorten Miesten ohjelman. Heidän äitinsä Mildred oli säestäjä ja musiikinohjaaja, vaikka presidentti Eyring ei aivan muistakaan, kuinka äiti huolehti niistä kummastakin.
Vaikka Hal ei voinutkaan osallistua jumalanpalveluksiin isossa seurakunnassa, se ei estänyt häntä aloittamasta todistuksen hankkimista. ”Opin silloin”, hän muisteli, ”että kirkko ei ole rakennus. Kirkko ei edes ole suuri joukko ihmisiä. Tunsin olevani lähellä taivaallista Isää ja tiesin [jo silloin], että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on Hänen kirkkonsa. Sillä ei ollut väliä, että pieni seurakuntamme kokoontui ruokasalissamme.”
Kun Hal oli 13-vuotias, hänen isänsä otti vastaan merkittävän toimen Utahin yliopistossa. Henry nuorempi osallistui aamuseminaariin ja nautti kyllä pelaamisesta lukionsa koripallojoukkueessa, mutta oman kertomansa mukaan hän ei saanut läheisiä ystäviä.
Kun hän eräänä päivänä oli säälimässä itseään, hän sai vaikutelman, joka sittemmin muutti hänen elämänsä. Hän tunsi, että se oli varoitus Jumalalta: ”Jonakin päivänä, kun tiedät, kuka todella olet, tulet olemaan pahoillasi siitä, ettet käyttänyt aikaasi paremmin.” Hän vastasi siihen innoitukseen lukemalla Mormonin kirjan useita kertoja teini-ikäisenä. Hän tunsi saavansa opastusta myös presidentti David O. McKayn kirjasta Evankeliumin ihanteita, joka muun muassa opetti hänelle, kuinka kohdella asianmukaisesti naisia. Sitä kiintymystä hän on osoittanut koko elämänsä rakkaalle vaimolleen Kathleenille.
Toteutunut unelma
Varhaislapsuudestaan asti Halin syvimpänä toiveena oli mennä naimisiin ja perustaa perhe. Hän ajatteli tulevia lapsiaan niin usein, että hän oli jo antanut heille yhteisen lempinimen ”Punapäät”, kuvitellen heille punaiset hiukset kuten hänen omalla äidillään.
Tämä unelma alkoi vähitellen toteutua, kun Hal palveli neuvonantajana Bostonin piirin johtokunnassa. Tämän kirkon tehtävän hän sai suorittaessaan maisterinopintojaan Harvardin yliopistossa sen jälkeen kun hän oli ensin suorittanut kandidaatinopintonsa Utahin yliopistossa. Tehdessään väitöskirjaa kesällä 1960 Hal edusti piirin johtokuntaa naimattomien aikuisten hartaustilaisuudessa, joka pidettiin luonnon keskellä sijaitsevassa merkittävässä Cathedral of the Pines -amfiteatterissa lounaisessa New Hampshiressa Yhdysvalloissa. Tapahtuman aikana hän näki erään nuoren naisen punavalkoisessa mekossa, ja häneen teki vaikutuksen se puhdas hyvyys, joka nuoresta naisesta säteili. Hän ajatteli: ”Tuo on paras ihminen, jonka olen koskaan nähnyt. Jos voisin olla hänen kanssaan loppuelämäni, voisin olla kaikkea sitä hyvää, mitä olen koskaan halunnut olla.”
Nuori nainen oli Kathleen Johnson Palo Altosta Kaliforniasta, eikä hän ollut aikonut olla Uudessa-Englannissa sinä kesänä, mutta ystävänsä vaatimuksesta hän oli osallistunut tämän kanssa kesäkursseille Harvardissa. Sen ulkona pidetyn hartaustilaisuuden jälkeen Hal järjesti niin, että hän tapasi Kathyn eräänä sunnuntaina kirkossa, ja hän ilahtui kuullessaan Kathyn pitävän tenniksen pelaamisesta. Hal oli pelannut tennistä useita kertoja viikossa erään yliopistoystävän kanssa ja oli luonnostaan urheilullinen, joten hän oletti, että tennispeli sopisi hyvin ihanteellisiksi ensitreffeiksi ja hän voisi sen avulla tehdä mahtavan vaikutuksen. Kathleen ei kuitenkaan ollut kertonut hänelle toimineensa lukionsa tennisjoukkueen kapteenina! ”Hän teki minusta selvää”, Hal yhä purnaa siitä ottelusta. Tämä oli ensimmäinen suurenmoinen esimerkki siitä, miten hänen tuleva vaimonsa eli nöyrästi ja sitten auttoi aviomiestään tekemään samoin.
Uusi polku
Kun he olivat menneet naimisiin ja Hal oli nimitetty Stanfordin yliopiston kauppakorkeakoulun opettajaksi, niin myöhään eräänä joulukuun iltana 1970, vain muutama kuukausi ennen kuin Hal vapautettiin opiskelijaseurakunnan piispan tehtävästä Palo Altossa, Kathy esitti aivan yllättäen erään kysymyksen. Kun Hal oli vaativan päivän päätteeksi tullut vuoteeseen, Kathy kääntyi hänen puoleensa ja kysyi: ”Oletko varma, että toimit urasi suhteen niin kuin sinun pitäisi?”
Kathyn kysymys yllätti Halin täysin. Heidän elämässään kaikki vaikutti täydelliseltä. Tulevaisuus näytti valoisalta ja selkeältä – jopa perheen unelmien koti, jota Hal oli hiljattain luonnostellut päiväkirjaansa. Talossa olisi sellaisia mukavuuksia kuten ”askarteluhuone, joka olisi kyllin iso ja rouhea, jotta siinä voisi työstää ja säilyttää kajakkia”, sekä ”keittiön pöydän luona ainakin viisi pistorasiaa” ja ”vaja tai piharakennus, jonne voisi vetäytyä kirjoittamaan”.
”Mitä tarkoitat?” Hal kysyi vaimoltaan.
”Etkö voisi työskennellä Neal Maxwellille?” hän ehdotti viitaten kirkon uuteen kouluasiamieheen. Tämä sai Halin täysin sanattomaksi. Hän oli tavannut Neal A. Maxwellin vain kerran, ja hän tiesi, ettei Kathleen ollut tavannut veli Maxwellia kertaakaan. Hal yritti kuvailla vaimolleen, miksi sellainen uranvaihdos sopisi hänelle huonosti, mutta silti Kathleen vaati, että hänen piti ainakin rukoilla asiasta. Tämän hän teki heti polvistuen vuoteen viereen ja pitäen lyhyen rukouksen. Kun mitään vastausta ei tullut, Hal tunsi asian päätetyksi ja nukahti pian.
Seuraavana aamuna Hal sai kuitenkin kaksi erillistä hengellistä vaikutelmaa, jotka sittemmin muuttivat pysyvästi hänen uransa ja elämänsä suunnan. Hän kirjoitti molemmat vaikutelmat päiväkirjaansa. Ensiksi: ”Älä käytä inhimillistä harkintaasi karsien mahdollisuuksia, joita sinulle on tarjolla: rukoile niistä kaikista avoimin mielin.” Ja toiseksi: ”Suorita tehtävät, joita sinulle on osoitettu kirkossa ja työssäsi mahdollisimman hyvin. Ne ovat valmistautumista.”
Ensimmäinen vaikutelma tuli eräänlaisena nuhteena, jonka mukaisesti Hal on aina siitä lähtien elänyt. Kun hän oli aikaisemmin torjunut kolme eri työtarjousta rukoilematta niistä, hänen mieleensä tulivat sanat: ”Älä enää koskaan tee sitä virhettä. Sinä et tiedä, mihin suuntaan ne vievät uraasi.”
Tämä hengellinen ohjaus tuoreena mielessään Hal oli valmis, kun alle kolme viikkoa myöhemmin kouluasiamies Maxwell soitti ja sopi tapaamisesta hänen kanssaan Salt Lake Cityssä. Veli Maxwell meni suoraan asiaan. ”Haluaisin pyytää sinua Ricks Collegen rehtoriksi”, hän sanoi. Hal vastasi, että hänen pitäisi rukoilla asiasta. Hän rukoili, ja hän sai lyhyen vastauksen: ”Se on minun kouluni.” Lopun te tiedättekin. Hänen palvelemisensa kirkossa siitä lähtien on ollut esimerkillistä ja huomiota herättävää hänen siirtyessään toimimaan apulaiskouluasiamiehenä ja sitten kouluasiamiehenä (kahteen otteeseen) ja hänen palvellessaan myöhemmin johtavassa piispakunnassa, seitsemänkymmenen koorumissa, kahdentoista apostolin koorumissa ja neuvonantajana kolmelle kirkon presidentille.
Mutta hyvin todellisessa mielessä Halille mikään tehtävä kirkossa ei ole ollut toista tärkeämpi. ”Paineet jokaisessa elämänvaiheessa voivat houkutella meitä torjumaan tai laiminlyömään kutsut palvella Vapahtajaa”, presidentti Eyring on opettanut. ”Jotkin noista tehtävistä voivat vaikuttaa vähäpätöisiltä, mutta minun elämäni ja perheeni elämä muuttui parempaan suuntaan vastaanottaessani kutsun opettaa diakonien koorumia. Tunsin noiden diakonien rakkauden Vapahtajaa kohtaan ja Hänen rakkautensa heitä kohtaan.”2
Loppuun vielä yksi paradoksi: mieleeni ei tule juuri ketään muuta tuntemaani henkilöä, joka olisi niin paljon ristiriitoja vastaan ja inhoaisi niin suuresti väkivaltaa kuin ystäväni Henry B. Eyring. Silti hän valmistui ryhmänsä parhaana ROTC-kadettina Utahin yliopistosta ja palveli ansiokkaasti maataan Yhdysvaltain ilmavoimissa. Jos pitäisi osallistua sotaan – ja me mitä varmimmin olemme sodassa, joka alkoi taivaan neuvostoissa – niin ensiksikin jokainen haluaisi johtajaksi henkilön, joka vihaa koko ajatusta sodasta. Mutta jos (hengellinen) sota kerran on edessä, niin jokainen toivoisi, että tämä johtaja ajattelisi selkeästi, jopa nerokkaasti, punniten jokaista taktista ja strategista vaihtoehtoa ilmoitetun opin valossa sekä eläisi tavoitellakseen ja saadakseen Pyhän Hengen vahvistuksen jokaiseen tekemäänsä päätökseen. Tällainen ainutlaatuinen pyhyyden puolustaminen taistelussa kaikkea epäpyhää ja maallista vastaan osoittaa ehkä Henry B. Eyringin toisinaan ilmeisen paradoksaalisen elämän perimmäisen puhtauden. Olisin ylpeä saadessani palvella hänen lentomiehistössään, hänen taistelulaivassaan tai hänen poterossaan.