Nuorille aikuisille
Löysin oman jumalallisuuteni
Kirjoittaja asuu New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Kun olin vuosia kamppaillut hyväksyäkseni itseni, koin viimein ihmeen, joka auttoi minua ymmärtämään iankaikkisen arvoni.
Kuvitus Getty Images
Lapsesta asti minulla on ollut vaikeuksia painoni kanssa ja vaikeuksia hyväksyä itseni. Alussa painoni aiheuttamat liikanimet tuntuivat harmittomilta, mutta ajan kuluessa aloin uskoa, että ne kielteiset asiat, joita ulkonäöstäni sanottiin, tarkoittivat myös kielteisiä asioita luonteessani.
Teini-iässä aloin ymmärtää, että vaikka itse pidinkin fyysisistä ominaisuuksistani, vartalotyyppini ei sopinut maailmallisiin odotuksiin. Ja vaikka pidin hiljaisesta luonteestani, sekään ei ollut sitä, mitä minulta odotettiin – opettajat halusivat minun puhuvan kuuluvasti luokassa, pojat pitivät puheliaammista tytöistä ja minulle sanottiin tämän tästä, että minun pitäisi olla seurallisempi kuin todellisuudessa olin. Vähä vähältä omanarvontuntoni alkoi heiketä.
Kun olin nuori aikuinen, olin masentunut, viihdyin huonosti kehossani ja kyselin, miksi Herra ei olisi voinut tehdä minusta edes vähän nätimpää ja kiinnostavampaa. Kokeilin useampia laihdutuskuureja kuin olisi pitänyt, ja ironista on, että mitä enemmän yritin laihtua, sitä enemmän sain lisää painoa. Naimattoman, sisäänpäin kääntyneen ja ylipainoisen nuoren aikuisen elämä ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta.
Olin lannistunut ja päätin, että olen sellainen kuin olen, vaikka en koskaan laihtuisi niin kuin halusin tai tulisi ulospäinsuuntautuneemmaksi. Vaikka en enää vihannutkaan itseäni niin paljon, olin yhä kaukana siitä, että näkisin itseni hienona ja arvokkaana Jumalan tyttärenä. En enää yksinkertaisesti yrittänytkään löytää arvoani.
Valo, jota tarvitsin
Eräänä päivänä tapahtui ihme, kun olin lukemassa sisar Mary G. Cookin, kahdentoista apostolin koorumiin kuuluvan vanhin Quentin L. Cookin vaimon, puhetta syyskuun 2016 maailmanlaajuisesta hartaustilaisuudesta nuorille aikuisille. Puheen nimenä oli ”Löytäkää iloa jokapäiväisestä elämästä”. Luin: ”Kun tulimme tänne maan päälle, me toimme mukanamme jumalallisen luonteemme Jumalan lapsina. Me saimme henkilökohtaisen arvomme taivaasta.” Tuntui kuin mieleni olisi viimeinkin avautunut valoon, jota niin kipeästi kaipasin mutta luulin, etten koskaan saisi. Ymmärsin, että aiemmin minusta oli tuntunut siltä kuin olisi ollut väärin pitää itsestäni, koska en sopinut maailmalliseen stereotypiaan siitä, millainen kauniin ja arvossa pidetyn naisen tulisi olla. Nyt olin valmis myöntämään, että rakastin sisäänpäin kääntynyttä ja nörttimäistä luonnettani, kiharapörröäni, ruskeita silmiäni, perunanenääni, leveää hymyäni ja jopa ylipainoista kehoani, joka yhä tekee juuri sen mitä sen pitääkin tehdä. Aloin olla kiitollinen siitä, että olen Jumalan luomistyö. Ymmärsin viimein, ettei Hän luo virheitä.
Kamppailtuani ja kärsittyäni niin monta vuotta emotionaalisesti ja fyysisesti opin viimein totuuden, joka monista saattaa vaikuttaa ilmiselvältä: yksilöllisellä arvollani ei ole mitään tekemistä tämän maailman kanssa! Sain arvoni taivaasta. Se on aina ollut minulla, vaikka olinkin sokea näkemään sen. Sitä eivät päätä tiedotusvälineet, ikätoverini eikä kukaan muu kuin taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus, ja He näkevät minut niinkin arvokkaana, että Vapahtaja kuoli vuokseni.
Perustus Kristuksessa
Se, että opin Hengen kautta ymmärtämään arvoni Jumalan silmissä, on muuttanut minua todella monin tavoin. Aloin jälleen rakastaa elämää. Olen kiitollisempi lukuisista siunauksistani. Tunnen valtavaa halua yrittää lujemmin tehdä oikein ja uskoa enemmän itseeni ja unelmiini. Se on saanut minut haluamaan olla ystävällisempi ja kärsivällisempi ympärilläni olevia ihmisiä kohtaan ja tuonut minut lähemmäksi Vapahtajaa.
Maailman äänet jatkavat nimittelyä ja arvostelua, mutta nyt minulla on arvostani vahva tieto, jota en halua koskaan unohtaa. Tuo tieto on tuonut minulle rauhaa ja iloa, jonka haluan jakaa jokaisen tapaamani ihmisen kanssa. Sen hartaustilaisuuden puheen avulla opin, että myös omanarvontunnollani ja itseluottamuksellani täytyy olla luja perustus Kristuksessa, ”niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa, niin, kun kaikki hänen rakeensa ja hänen väkevä myrskynsä pieksevät [minua], sillä ei ole valtaa [minuun] vetääkseen [minut] alas kurjuuden ja loputtoman onnettomuuden kuiluun, sen kallion tähden, jolle [minut] on rakennettu, joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua” (Hel. 5:12).
Olen kiitollinen Herrasta ja siitä iankaikkisesta arvosta, jonka Hän näkee meissä kaikissa. Olen kiitollinen innoitetuista sisar Cookin kaltaisista naisista, jotka pyrkivät elämään evankeliumin mukaan ja jakamaan sen viisautta. Olen kiitollinen tästä elämästä, kehomme ja mielemme ihmeestä sekä meissä kaikissa piilevästä jumalallisuudesta.