”Se on totta, se on totta”
Kirjoittaja asuu Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Kun rukoilin todistusta Mormonin kirjasta, mitään ei tapahtunut – ennen kuin aloin lukea Raamattua.
Kun olin noin 12-vuotias, halusin tietää omakohtaisesti, että Mormonin kirja on totta. Puheessa saatoin todistaa, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, koska Alkeisyhdistyksen opettajani oli sanonut niin. Mutta sisimmässäni en ymmärtänyt, mitä se tarkoitti.
Tiesin Moronin lupauksesta, jossa sanottiin, että jos lukisin, pohtisin ja rukoilisin, minäkin voisin tietää (ks. Moroni 10:3–4). Luin viikkojen ajan ja tunsin rauhaa, mutta mitään hohdokasta ei tapahtunut – ei valoa, ei enkeleitä, ei ääntä. Lopulta lakkasin lukemasta Mormonin kirjaa.
Yhtenä päivänä tutkiessani Toista Mooseksen kirjaa luin, että kun israelilaisilta puuttui ruokaa, Jumala lähetti heille mannaa. Jokaisen henkilön tuli kerätä tietty määrä joka päivä. Hän lähetti heille ruokaa, mutta heidän oli selvitettävä, kuinka sitä tuli kerätä.
Mieleeni tulivat Nefin sanat: ”Herra [ei] anna ihmislapsille mitään käskyjä valmistamatta heille keinoa toteuttaa sitä, mitä hän käskee heidän tehdä” (1. Nefi 3:7). Tästä ymmärsin, että Jumala oli käskenyt israelilaisia lähtemään Egyptistä ja suunnitellut tyydyttävänsä heidän nälkänsä. Tämä Mormonin kirjan kohta valaisi ymmärrystäni Raamatusta, ja tulin siihen tulokseen, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa.
Kuten vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, henkilökohtainen ilmoitus muistuttaa enemmän auringon nousua vähitellen kuin valoa, joka syttyy äkkiä, kun napsautamme katkaisijaa.1 Aloin nähdä Mormonin kirjan eri tavalla.
Seuraavina kuukausina tiesin varmemmin kuin koskaan, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa. Vaikutelma, jonka tunsin lukuisia kertoja Hengen äänen välityksellä, oli: ”Se on totta, se on totta, se on totta.”
Luen yhä Mormonin kirjaa melkein joka päivä, ja joka kerta kuulen nämä sanat: ”Se on totta.”