Lupaus lapselle

Lluvia Paredes Cabrera

Yucatán, Meksiko

Kuvitus Pascal Campion

Muutama vuosi sitten olin äärimmäisen masentunut. Ainoa asia, jota kohtaan tunsin edes pientä motivaatiota, oli paras ystäväni ja hänen lapsensa. Menimme viikonloppuisin kävelyille, mistä nautin. Ajan mittaan kävimme kuitenkin kävelyillä entistä harvemmin. Aloin kaivata ystävääni ja hänen perhettään. Myöhemmin sain tietää, että kävelymme harvenivat, koska ystäväni ja hänen perheensä olivat palanneet siihen käytäntöön, jonka he olivat monia vuosia sitten lopettaneet – he alkoivat käydä kirkossa.

Eräänä päivänä he kutsuivat minut lounaalle. Heidän näkemisensä jälleen sai minut hyvin onnelliseksi. Kerroin heille, kuinka paljon olin kaivannut heitä. Ystäväni kuusivuotias tytär ehdotti, että ratkaisisimme ongelman menemällä kirkkoon yhdessä. Niinpä sen enempää miettimättä hän kutsui minut kirkkoon.

Voi ei! Kuinka voisin saada tämän perheen ymmärtämään, että kirkossa käyminen sopi heille mutta olisi minulle liian ikävystyttävää? En ollut käynyt kirkossa vuosiin, mutta kuinka voisin sanoa ei lapselle? Sanoin, että menisin kirkkoon, mutta totuus oli, ettei minulla ollut pienintäkään aikomusta pitää sitä lupausta.

Sinä sunnuntaina menin syömään aamiaista isäni kanssa. Matkapuhelimeni soi jatkuvasti muistuttaen minua siitä, että olin luvannut eräälle pienelle tytölle, että menisin hänen kanssaan kirkkoon. En piitannut matkapuhelimestani, kunnes isä kysyi minulta, miksen vastannut siihen. Myönsin, että minut oli kutsuttu kirkon kokoukseen mutta en halunnut mennä. Hän hymyili ja sanoi: ”Lluvia, älä koskaan anna lupausta lapselle, ellet ole valmis pitämään sitä.” Päätin pitää lupaukseni.

Kun tulin kirkolle, tunsin jotakin erilaista, jotakin mitä en osaa kuvailla. En vieläkään osaa selittää, miten kaikki tapahtui, mutta seuraavana sunnuntaina huomasin olevani siellä jälleen, ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana, kunnes ymmärsin, mitä tunsin: Pyhän Hengen vaikutuksen.

Kirkon jäsenet alkoivat tehdä oloni kotoisaksi. Ilman minkäänlaisia epäilyksiä aloin kiinnostua kirkosta. Aloin tavata lähetyssaarnaajia ja aloin myös saada todistuksen. Lähetyssaarnaajien käynnit alkoivat toistua yhä säännöllisemmin, ja ymmärrykseni evankeliumista kasvoi, kunnes tunsin valtavaa halua mennä kasteelle. Minut kastettiin vähän sen jälkeen, ja nyt olen päässyt nauttimaan evankeliumin siunauksista. Tämän vuoksi olen hyvin kiitollinen, että pidin kuusivuotiaalle tytölle antamani lupauksen.