Mara, pioneeri
Kirjoittaja asuu Texasissa Yhdysvalloissa.
Lokakuu 2018, Phnom Penh, Kambodža
Mara napitti hameensa ja katsoi peiliin. Tuntui hassulta käyttää kirkkovaatteita lauantaina, mutta tämä oli erityinen lauantai. Oli yleiskonferenssi!
”Oletko innoissasi naisten kokouksesta?” Mak (äiti) kysyi. Hän kampasi Maran hiukset nopein, lempein vedoin. ”Minä haluan, että yrität kuunnella mahdollisimman paljon.”
”Kyllä! Minä toivon, että siellä kerrotaan pioneeritarinoita!” Mara piti niistä eniten.
”Ehkä kerrotaankin”, Mak sanoi. ”Tiesitkö, että isä on pioneeri?”
Mara oli ymmällään. Ei isä ollut ikinä vetänyt käsikärryjä.
”Kuinka hän on pioneeri?” Mara kysyi.
Mak nyökkäsi ikkunaa kohti, jokea kohti. ”Hän oli kalastamassa tuolla, kun hän tapasi lähetyssaarnaajat. Hän oli ensimmäinen perheessään, joka kastettiin”, Mak sanoi. ”Se tekee hänestä pioneerin! Lähdetään etsimään mummi.”
Yiay (mummi) odotti heitä eteisessä. Maran perhe ja isovanhemmat asuivat kaikki yhdessä. Yiay hoiti Maraa koulun jälkeen, kun Maran vanhemmat olivat työssä. Nyt Yiay seisoi mopedin vieressä. Se oli suuri skootteri, joka kuljetti heitä ympäri kaupunkia.
”Kirkko on ollut Kambodžassa vasta 25 vuotta”, Mak kertoi Maralle avatessaan oven ja työntäessään mopedin kadulle. ”Niinpä me kaikki olemme pioneereja. Myös sinä!”
”Kuinka minä olen pioneeri?” Mara mietti noustessaan mopedin selkään. Mak ajoi mopedia Yiayn istuessa takana ja Maran istuessa keskellä. Mara piteli tiukasti kiinni, kun he sukkuloivat ruuhkaisella kadulla.
Heidän ohittaessaan kahvilan heidän ylleen leijaili teen tuoksu. Melkein kaikki täällä joivat teetä. Mutta Mara ei juonut. Hän noudatti viisauden sanaa. Mara virnisti. Se oli yksi tapa, jolla hän oli pioneeri!
Kun mopedi kääntyi kulmasta, Mara näki watin, buddhalaistemppelin. Punainen suippokärkinen katto kohosi muiden rakennusten yläpuolelle. Munkit, joilla oli kaljuksi ajeltu pää ja oranssi viitta, istuivat opiskelemassa pihalla.
Mara tiesi, että useimmat ihmiset Kambodžassa olivat buddhalaisia. He eivät uskoneet Jeesukseen Kristukseen. Mutta Mara uskoi. ”Se on toinen tapa, jolla minä olen pioneeri”, Mara ajatteli. Ja tänään hän saisi kuunnella profeettaa!
Kun mopedi kääntyi kirkon pysäköintipaikalle, Mara näki monien naisten saapuvan. Jotkut olivat kävelleet tai ajaneet mopedilla. Toiset saapuivat tuk tukeilla, pienillä moottoripyörän vetämillä kärryillä. Monet naisista olivat pukeutuneet mekkoihin tai yksinkertaiseen hameeseen, kuten Mara. Ja joillakuilla oli sampot, kaunis, värikkäästi koristellusta kankaasta tehty pitkä hame.
Mara, Mak ja Yiay istuutuivat kappeliin muiden naisten kanssa. Konferenssi oli itse asiassa pidetty kokonainen viikko aiemmin Salt Lake Cityssä Utahissa Yhdysvalloissa. Mutta nyt ihmiset Kambodžassa pystyisivät seuraamaan lähetystä khmerin kielellä. Kotona Mara puhui sekä englantia että khmeriä, ja koulussa hän oppi vielä ranskaa. Mutta monet kambodžalaiset puhuivat vain khmeriä.
Ensimmäinen puhuja ei kertonut yhtään tarinaa pioneereista. Mutta sitten seuraava puhuja kertoi siitä, kuinka hän oli kävellyt jyrkkää polkua matkalla koulusta kotiin. Sitä kutsuttiin ”poikien reitiksi”, ja toisinaan hän otti kengät pois jalasta ja käveli paljasjaloin. Hän halusi tehdä vaikeita asioita, jotta hän voisi olla kuin pioneeri! Mara hymyili, kun hän ajatteli kaikkia niitä tapoja, joilla hän itse oli pioneeri.
Viimeinen puhuja oli profeetta. Hän näytti pitkältä. Mara kuunteli erityisen tarkkaan. ”Kehotan teitä lukemaan Mormonin kirjan tämän loppuvuoden aikana”, profeetta sanoi. ”Taivaat avautuvat teille. Herra siunaa teitä.”
Mara tiesi, ettei olisi helppoa lukea koko Mormonin kirjaa. Hän katsoi naisia ympärillään. He kaikki olivat päättäneet seurata Jeesusta Kristusta. He kaikki olivat tulleet tänä iltana kuuntelemaan profeettaa. Hän seuraisi profeettaa, aivan kuten he. Hän olisi pioneeri!