Voinko tuntea Hengen vaikutusta epäsiistissä kodissani?

Amber Weston

En koskaan uskonut, että Henki voisi asua sotkuisessa kodissani. Mutta olin väärässä.

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Kannoin anoppini valmistaman ruoan tarjottimella erääseen sotkuiseen ja pölyiseen kotiin. Kodin ainoa asukas istui siinä, missä hän aina istui: suuressa nojatuolissa, joka oli asetettu ikkunan ääreen, jotta hän saattoi nähdä ulos. Hänen turvonneet jalkansa olivat ojennettuina eteenpäin, ja hänen keppinsä, jota hän pystyi vain vaivoin käyttämään, nojasi hänen käsivarteensa. Hän hymyili nähdessään minut, kiitti minua ruoasta ja kysyi anteeksipyytävästi, kuka minä olen. Kun istuuduin hänen viereensä ja kuuntelin hänen kertomuksiaan, mieleni täytti lämpö ja rauha.

Kolme vuotta myöhemmin olin lattialla kahden pienen lapseni kanssa, hyppyytin heitä jalkojeni päällä ja lauloin laulua kilpahevosesta. Parin metrin päässä keittiöni oli kaaoksessa, ja leluja oli ympäriinsä lattialla. Tunsin yhtäkkiä Hengen vakuutuksen siitä, että olin juuri siellä, missä minun pitikin olla. Lämpö ja rauha tulvivat sieluuni täyttäen sen kuluneet nurkat ja antaen voimaa sinne, missä sitä ei ollut yhtään jäljellä.

Kului jälleen kaksi vuotta, ja makasin vuoteella. Lattialla näkyi pyykkikasa, ja vasemmalla puolellani olevalla pöydällä oli sekainen paperipino, kun syötin vastasyntynyttä poikaani neljättä kertaa sinä yönä. Sivelin sormenpäilläni hänen pitkiä silmäripsiään, tunnustelin hänen pehmeää hiuksetonta päätään ja olin ihastuksissani, kun hänen sormensa kietoutuivat paitani pitsin ympärille. Lämpö ja rauha täyttivät minut niin, etten edes välittänyt siitä, että olin välillä hereillä aamukolmelta.

Kaikissa näissä tilanteissa Pyhä Henki oli kanssani kertoen minulle, että olin oikeassa paikassa ja tekemässä sitä, mikä oli oikein, ja kaikissa näissä tilanteissa olin epäsiistissä kodissa.

Muistan yhä järkytykseni, kun huomasin tämän yhteyden ensimmäisen kerran – aloin kyseenalaistaa kokemuksiani. Olinhan varttuessani aina ajatellut, ettei Pyhä Henki asu siivottomissa paikoissa – joten luulin likaisten kotien kuuluvan niihin. Kaikissa näissä ajatuksissa oli lähes aina mukana jokin pyhien kirjoitusten kohta. Saamme tietää jakeen 1. Nefi 10:21 pohjalta, ettei ”mikään epäpuhdas voi asua Jumalan luona”. Ja Herra sanoo meille jakeessa OL 88:124: ”Lakatkaa olemasta laiskoja; [ja] lakatkaa olemasta epäpuhtaita.”

On ironista, että minulta oli jäänyt huomaamatta näiden pyhien kirjoitusten kohtien syvällisempi merkitys – kuinka tärkeää on pitää meidän henkilökohtainen temppelimme, mielemme ja ruumiimme, puhtaina – ja sen sijaan olin heti hypännyt sanojen fyysiseen merkitykseen. Olin kaikista näistä opetuksista jotenkin ymmärtänyt asian niin, että arvoni nuorena vaimona ja äitinä perustui siihen, kuinka täydellinen ja puhdas kotini oli – ja tuon luulon vaikutus oli tuhoisa.

Olin aina kauhusta kankeana, kun kodissani ei vallinnut täydellinen siisteys. Usein en kuunnellut Hengen kuiskauksia, koska katsoin ympärilleni asunnossani ja ajattelin: ”Ei, eihän Henki voi mitenkään asua täällä.”

En muista sitä nimenomaista hetkeä, jolloin ymmärsin, että saatoin tuntea Hengen kodissa, jonka siisteys oli kaukana temppelin tasosta. Muistan kuitenkin, milloin ymmärsin, että äärettömän laupias ja myötätuntoinen Herra näki tarjoamani ponnistelut, jotka olivat vähemmän täydellisiä, hyväksyi ne ja lähetti vielä minulle sitä hengellistä kumppanuutta, jota niin kipeästi kaipasin. Minun ei tarvitse olla täydellinen juuri nyt – Hän odottaa minun vain tekevän parhaani.

Se ei ole tapahtunut hetkessä, mutta olen vähitellen päästänyt irti siitä, mitä vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista kutsuu ”myrkylliseksi perfektionismiksi” (ks. ”Olkaa siis täydellisiä – lopulta”, Liahona, marraskuu 2017, s. 42). Olen alkanut sallia itselleni uskon siihen, että Pyhä Henki voi olla kanssani, vaikka minulla ei olekaan voimia pysyä hereillä koko yötä hampaita saavan pienokaisen kanssa sekä huolehtia kaikesta pyykistä. Sen sijaan pidän huolen siitä, että teen parhaani ja otan vastaan sen rakkauden, jota taivaallinen Isä puolestaan lähettää minua varten. En ole luopunut toivosta tulla paremmaksi perheenäidiksi ja sanon vain kyllä sille armolle ja innoitukselle, jota Herra on yrittänyt antaa minulle jo pitkään. Sillä silloin kun pidän itseni hengellisesti puhtaana ja teen, mitä Hän haluaa minun tekevän, Pyhä Henki on läsnä – olipa koti epäsiisti tai ei.