Muistelmia Sveitsin temppelistä
Syyskuun kahdestoista päivä vuonna 1955 oli paljon enemmän kuin historiallinen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenille Suomessa. He aloittivat matkan Sveitsin temppelin vihkiäisiin. Tätä päivää oli odotettu hartaasti. Lähtijöitä oli noin 60. Joukko koostui jäsenistä ja lähetyssaarnaajista. Valmisteluja oli tehty innolla. Olin lähetyssaarnaajana Helsingissä. Tehtäväni oli auttaa Alkeisyhdistyksen perustamista Suomessa. Käänsin oppiaiheita ja lauluja. Kaikki toimintaa käsittelevät ohjeet oli myös käännettävä. Näiden velvollisuuksien lisäksi valmistin päivittäin aterian Helsingissä työskenteleville lähetyssaarnaajille. Mieleeni on jäänyt erityisesti vanhin Gary Driggs. Hänellä oli paljon vastuuta temppelimatkan valmisteluissa. Olin kirjoittanut päiväkirjaani, että hänellä oli niin paljon tehtävää, että hän ei ehtinyt syödä kahteen viikkoon. Sisar Lea Antsola Mahoney ja minä olimme ensimmäiset täysiaikaiset suomalaiset sisarlähetyssaarnaajat. Presidentti Robinson ei sallinut meidän mennä temppelin vihkiäisiin sanoen, etta meillä oli liian paljon työtä voidaksemme tehdä sen.
Lokakuussa 1953 presidentti McKay kutsui koolle komitean, jolle hän antoi tehtäväksi valmistaa temppeliseremonian Euroopan eri kielillä ja käyttää siinä ainoastaan minimimäärä temppelityöntekijöitä. Yksi komitean jäsenistä oli veli Gordon B. Hinckley, joka oli lähetystyökomitean sihteeri. Vähitellen veli Hinckley joutui yhä enemmän vastuuseen uudesta hankkeesta. Hänelle annettiin kaksi vuotta aikaa suorittaa tämä työ. Sen odotettiin valmistuvan Sveitsin temppelin vihkiäisiin mennessä. Gordon B. Hinckleyn elämäkerran kirjoittaja sanoi, että tehtävällä olisi valtava vaikutus, joka ulottuisi paljon Sveitsin temppeliä kauemmaksi. Presidentti McKay varasi veli Hinckleylle huoneen temppelin viidennessä kerroksessa. Samassa huoneessa James E. Talmage oli kirjoittanut monumentaalisen teoksensa Jeesus Kristus. Lukemattomat olivat ne päivät ja illat, jotka veli Hinckley vietti siinä huoneessa työstäen uutta ohjelmaa. Hän käytti paljon aikaa miettimiseen ja rukoilemiseen. Niiden tuloksena hänelle tuli ajatus, että ehkä seremonia pitäisi tehdä elokuvaksi. Hän työskenteli tiiviisti yhteistyössä presidentti McKayn kanssa, joka sanoi, että kirkossa ei ole ketään, joka on tehnyt yhtä paljon tämän temppeliseremoniasuunnitelman toteuttamiseksi kuin veli Hinckley.
Asuessamme Provossa mieheni Markin opiskellessa Brigham Youngin yliopistossa saimme kutsun osallistua temppeliseremonian suomenkielisen version tekemiseen. Se oli meille suuri etuoikeus ja kunnia. Kuvaukset suoritettiin Suolajärven temppelin viidennessä kerroksessa sijaitsevassa suuressa kokoushuoneessa, josta oli muovattu meille studio. Tarvitsimme erityisluvan mennä huoneeseen. Lupa oli temppelin presidentti ElRay Christiansenin nimellä varustettu pieni kortti. Harjoittelimme ahkerasti. Saara Patjas Werner oli kääntänyt seremonian ja hän oli mukanamme harjoituksissa. Kun olimme saaneet esityksen veli Hinckleyn mielestä tarpeeksi hiotuksi, oli kuvausten aika. Teimme ne toukokuun viimeisenä maanantaina, vainajien muistopäivänä. Kenenkään ei silloin tarvinnut olla työssä tai koulussa. Kuvaukset onnistuivat hyvin.Veli Hinckleyllä oli kiire saada elokuva Sveitsiin eikä meillä ollut tilaisuutta nähdä lopullista tuotosta. Kiitokseksi työstämme hän tarjosi meille lounaan läheisessä ravintolassa.
Tämä oli suurenmoinen hengellinen kokemus. Sain palvella taivaallista Isääni yhdessä rakkaan mieheni ja ystävieni kanssa, työskennellä tulevan kirkon presidentin seurassa ja ennen kaikkea olla apuna antamassa suomalaisille veljilleni ja sisarilleni tilaisuuden tehdä temppelityötä omalla kauniilla kielellään, kielellä jota rakastan, jota luen päivittäin, puhun usein ja joka on rukouskieleni.