Jumalan lapsen henkilökohtainen matka
Jumalan liittolapsina me rakastamme, kunnioitamme, hoivaamme ja suojelemme niitä henkiä, jotka tulevat kuolevaisuutta edeltävästä maailmasta, sekä toivotamme heidät tervetulleiksi.
Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut jokaiseen meistä, kun perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä on odottamatta siirtynyt kuolevaisuuden tuolle puolen. Saanen mainita kolme, joita kovasti kaipaamme ja jotka edustavat kaikkia niitä, joita hyvin paljon rakastamme.
Tässä ovat veli Philippe ja sisar Germaine Nsondi. Veli Nsondi palveli Brazzavillen vaarnan patriarkkana Kongossa, kun hän kuoli. Hän oli lääkäri, joka käytti anteliaasti kykyjään muiden hyväksi.1
Tämä on sisar Clara Elisa Ruano de Villareal Tulcánista Ecuadorista. Hän otti palautetun evankeliumin vastaan 34-vuotiaana ja oli rakastettu johtohenkilö. Hänen perheensä hyvästeli hänet laulaen hänen lempilauluaan ”Hän elää, Vapahtajani”2.
Tässä on veli Ray Tuineau Utahista Yhdysvalloista kauniin perheensä kanssa. Hänen vaimonsa Juliet sanoo: ”Haluan [poikieni muistavan, että heidän isänsä] asetti Jumalan aina ensimmäiselle sijalle.”3
Herra on sanonut: ”Eläkää keskenänne rakkaudessa, niin että itkette kuolevien menetystä.”4
Itkiessämme me myös riemuitsemme Vapahtajamme loistavasta ylösnousemuksesta. Hänen ansiostaan meidän rakkaamme ja ystävämme jatkavat iankaikkista matkaansa. Kuten presidentti Joseph F. Smith selitti: ”Emme voi unohtaa heitä. Emme lakkaa rakastamasta heitä. – – He ovat menneet eteenpäin. Me menemme eteenpäin. Me kasvamme, kuten he ovat kasvaneet.”5 Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Surun kyyneleemme – – vaihtuvat odotuksen kyyneliksi.”6
Me tiedämme elämästä ennen syntymää
Iankaikkinen näkökulmamme paitsi laajentaa ymmärrystämme niistä, jotka jatkavat matkaansa kuolevaisuuden tuolla puolen, myös avaa ymmärryksemme niiden osalta, jotka ovat varhaisemmassa vaiheessa matkaansa ja juuri nyt tulossa kuolevaisuuteen.
Jokainen ihminen, joka tulee maan päälle, on ainutlaatuinen Jumalan poika tai tytär.7 Meidän henkilökohtainen matkamme ei alkanut syntymästä. Ennen kuin synnyimme, me olimme yhdessä valmistautumisen maailmassa, missä saimme ”ensimmäiset [opetuksemme] henkien maailmassa”8. Jehova sanoi Jeremialle: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni.”9
Jotkut saattavat kysellä, alkaako elämä siitä, kun sikiö muodostuu vai kun sydän alkaa lyödä vai kun vauva pystyy elämään kohdun ulkopuolella, mutta meille on varmaa se, että Jumalan henkityttäret ja -pojat ovat omalla henkilökohtaisella matkallaan tulossa maan päälle saamaan ruumiin ja kokemaan kuolevaisuuden.
Jumalan liittolapsina me rakastamme, kunnioitamme, hoivaamme ja suojelemme niitä henkiä, jotka tulevat kuolevaisuutta edeltävästä maailmasta, sekä toivotamme heidät tervetulleiksi.
Naisten ihmeellinen vaikutus
Naiselle lapsen saaminen voi olla suuri uhraus fyysisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti. Me rakastamme ja kunnioitamme tämän kirkon ihmeellisiä naisia. Älyllä ja viisaudella te kannatte perheenne kuormia. Te rakastatte. Te palvelette. Te uhraudutte. Te vahvistatte uskoa, palvelette apua tarvitsevia ja vaikutatte suuresti yhteiskuntaan.
Elämän suojelemisen pyhä vastuu
Vuosia sitten tuntien syvää huolta aborttien lukumäärästä maailmassa presidentti Gordon B. Hinckley puhui kirkon naisille lausuen sanoja, jotka ovat merkityksellisiä meille tänä päivänä. Hän sanoi: ”Te, jotka olette vaimoja ja äitejä, olette perheen ankkureita. Te synnytätte lapset. Mikä suurenmoinen ja pyhä tehtävä se onkaan. – – Mitä on tapahtumassa ihmiselämän pyhyyttä kohtaan tuntemallemme kunnioitukselle? Abortti on voimakas, todellinen ja vastenmielinen pahe, joka lakaisee yli maan. Minä pyydän tämän kirkon naisia välttämään sitä, seisomaan sen yläpuolella, pysyttelemään poissa noista arveluttavista tilanteista, jotka saavat abortin tuntumaan suotavalta. Saattaa olla muutamia tapauksia, joissa se voi tulla kysymykseen, mutta niitä on äärimmäisen vähän.10 – – Te olette Jumalan poikien ja tyttärien äitejä, ja heidän elämänsä on pyhä. Heidän suojelemisensa on Jumalan antama tehtävä, jota ei voi sivuuttaa kevyesti.”11
Vanhin Marcus B. Nash kertoi minulle eräästä hyvästä 84-vuotiaasta naisesta, joka kastepuhuttelunsa aikana ”tunnusti abortin [monia vuosia aiemmin]”. Hyvin liikuttuneena nainen kertoi: ”Olen kantanut kuormaa lapsen abortoimisesta elämäni jokaisena päivänä 46 vuoden ajan. – – Mikään, mitä tein, ei vienyt pois tuskaa tai syyllisyyttä. Olin epätoivoinen, kunnes minulle opetettiin Jeesuksen Kristuksen tosi evankeliumia. Opin tekemään parannuksen – – ja yhtäkkiä olin täynnä toivoa. Viimein sain tietää, että voisin saada anteeksi, jos todella teen parannuksen synneistäni.”12
Kuinka kiitollisia olemmekaan parannuksen ja anteeksiannon jumalallisista lahjoista.
Mitä me voimme tehdä?
Mikä on meidän vastuumme Jeesuksen Kristuksen rauhaisina opetuslapsina? Eläkäämme Jumalan käskyjen mukaan, opettakaamme niitä lapsillemme ja kertokaamme niistä muille, jotka ovat halukkaita kuuntelemaan.13 Kertokaamme elämän pyhyyttä koskevista syvistä tunteistamme niille, jotka tekevät päätöksiä yhteiskunnassa. He eivät ehkä täysin arvosta sitä, mihin me uskomme, mutta rukoilemme, että he ymmärtävät paremmin, miksi meille nämä päätökset ovat paljon muutakin kuin vain sitä, mitä ihminen haluaa omalta elämältään.
Jos tulossa on lapsi, joka ei ollut toivottu, auttakaamme osoittaen rakkautta ja kannustusta sekä antaen tarpeen mukaan taloudellista apua vahvistaen äitiä hänen antaessaan lapsensa syntyä ja jatkaa matkaansa kuolevaisuudessa.14
Adoption kauneus
Omassa perheessämme meitä on siunattu mittaamattomasti, kun kaksi vuosikymmentä sitten eräs nuori 16-vuotias sai tietää odottavansa lasta. Hän ja vauvan isä eivät olleet naimisissa, eivätkä he pystyneet näkemään mitään mahdollisuutta kulkea eteenpäin yhdessä. Nuori nainen uskoi, että hänen kantamansa elämä oli kallisarvoinen. Hän synnytti tyttövauvan ja antoi erään vanhurskaan perheen adoptoida vauvan omakseen. Brycelle ja Jolinnelle pienokainen oli vastaus heidän rukouksiinsa. He antoivat hänelle nimen Emily ja opettivat hänet luottamaan taivaalliseen Isäänsä ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
Emily varttui. Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että Emily ja pojanpoikamme Christian rakastuivat ja menivät naimisiin Herran huoneessa. Emilyllä ja Christianilla on nyt oma pieni tyttö.
Emily kirjoitti hiljattain: ”Näiden viimeisten yhdeksän raskauskuukauden aikana minulla oli aikaa pohtia oman syntymäni tapahtumia. Ajattelin biologista äitiäni, joka oli vasta 16-vuotias. Kun koin kipuja ja muutoksia, joita raskaus tuo, en voinut olla kuvittelematta, miten vaikeaa se on mahtanut olla 16-vuotiaana. – – Nytkin silmäni täyttyvät kyynelistä, kun ajattelen biologista äitiäni, joka tiesi, ettei hän voisi antaa minulle sellaista elämää, [jollaisen hän halusi minulle, ja epäitsekkäästi antoi] minut adoptoitavaksi. En pysty käsittämään, mitä hän on mahtanut käydä läpi niiden yhdeksän kuukauden aikana – miten häntä on tarkkailtu tuomitsevin silmin hänen kehonsa muuttuessa, mistä nuoruuden kokemuksista hän on jäänyt paitsi, miten hän on tiennyt, että tämän äidillisen rakkauden työn päätteeksi hän antaisi lapsensa jonkun toisen syliin. Olen hyvin kiitollinen hänen epäitsekkäästä valinnastaan – ettei hän päättänyt käyttää omaa tahdonvapauttaan tavalla, joka riistäisi minulta minun tahdonvapauteni.” Emily sanoo lopuksi: ”Olen hyvin kiitollinen taivaallisen Isän jumalallisesta suunnitelmasta, uskomattomista vanhemmistani, jotka [ovat rakastaneet minua ja huolehtineet] minusta, ja temppeleistä, joissa meidät voidaan sinetöidä perheeseemme iankaikkisuudeksi.”15
Vapahtaja ”asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi: ’Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.’”16
Kun vanhurskaat halut eivät vielä toteudu
Ilmaisen rakkauteni ja myötätuntoni niitä vanhurskaita aviopareja kohtaan, jotka menevät naimisiin eivätkä pysty saamaan lapsia, joita he niin innokkaasti odottavat, ja niitä naisia ja miehiä kohtaan, joilla ei ole ollut tilaisuutta mennä naimisiin Jumalan lain mukaan. Elämän toteutumatta jääneitä unelmia on vaikea ymmärtää, jos niitä tarkastellaan vain kuolevaisuuden näkökulmasta. Herran palvelijana lupaan teille, että kun olette uskollisia Jeesukselle Kristukselle ja liitoillenne, te saatte korvaavia siunauksia tässä elämässä ja vanhurskaat halunne täytetään Herran iankaikkisessa aikataulussa.17 Kuolevaisuuden matkalla voi kokea onnea silloinkin kun kaikki vanhurskaat toiveemme eivät toteudu.18
Syntymän jälkeen lapset tarvitsevat edelleen apuamme. Jotkut tarvitsevat sitä kipeästi. Joka vuosi huolehtivien piispojen sekä paastouhreina antamienne ja humanitaarisiin varoihin tekemienne runsaiden lahjoitusten avulla siunataan miljoonien ja miljoonien lasten elämää. Ensimmäinen presidenttikunta ilmoitti äskettäin kirkon antavan UNICEFille 20 miljoonaa dollaria lisää järjestön pyrkiessä maailmanlaajuisesti antamaan kaksi miljardia rokotetta.19 Jumala rakastaa lapsia.
Pyhä päätös saada lapsi
On huolestuttavaa, että jopa joissakin maailman vauraimmista maista syntyy entistä vähemmän lapsia.20 ”Jumalan lapsilleen antama käsky lisääntyä ja täyttää maa on yhä voimassa.”21 Päätös siitä, milloin lapset tulevat ja kuinka monta lasta perheeseen tulee, on henkilökohtainen, ja se tulee tehdä miehen ja vaimon sekä Herran välillä. Uskon ja rukouksen avulla nämä pyhät päätökset voivat olla kauniita, ilmoitusta tuovia kokemuksia.22
Kerron Laingin perheestä Etelä-Kaliforniassa. Sisar Rebecca Laing kirjoittaa:
”Kesällä 2011 perheemme elämä vaikutti täydelliseltä. Olimme onnellisesti naimisissa ja meillä oli neljä lasta – 9-, 7-, 5- ja 3-vuotiaat. – –
Raskauksiini ja synnytyksiini [oli liittynyt] suuria riskejä – –, [ja] tunsimme itsemme [hyvin] siunatuiksi, kun meillä oli neljä lasta, [ja ajattelimme], että perheemme oli täysi. Kun lokakuussa kuuntelin yleiskonferenssia, tunsin erehtymättömän tunteen siitä, että meidän pitäisi saada vielä yksi vauva. Kun LeGrand ja minä pohdimme ja rukoilimme, – – me tiesimme, että Jumalalla oli erilainen suunnitelma meitä varten kuin meillä itsellämme oli.
Jälleen yhden vaikean raskauden ja synnytyksen jälkeen meitä siunattiin kauniilla tyttövauvalla. Annoimme hänelle nimen Brielle. Hän oli ihme. Hetkiä hänen syntymänsä jälkeen, kun olin yhä [synnytyssalissa], kuulin Hengen erehtymättömän äänen: ’On vielä yksi.’
Kolme vuotta myöhemmin tuli jälleen yksi ihme, Mia. Brielle ja Mia ovat valtavana ilona perheellemme.” Hän kirjoittaa lopuksi: ”Se, että olemme avoimia Herran ohjaukselle ja noudatamme Hänen suunnitelmaansa meitä varten, tuo aina suurempaa onnea kuin – – jos luotamme omaan ymmärrykseemme.”23
Vapahtaja rakastaa jokaista kallisarvoista lasta.
”Ja hän otti heidän pienet lapsensa yksitellen ja siunasi heidät – –.
Ja – – he loivat katseensa taivaalle, – – ja he näkivät enkeleitä laskeutuvan taivaasta – – tulen keskellä; ja [enkelit] ympäröivät nuo pienokaiset, – – ja enkelit palvelivat heitä.”24
Todistan, että teidän oma henkilökohtainen matkanne Jumalan lapsena ei alkanut siitä, kun ensimmäinen henkäys ilmaa virtasi keuhkoihinne maan päällä, eikä se pääty, kun hengitätte viimeisen henkäyksenne kuolevaisuudessa.
Muistakaamme aina, että jokainen Jumalan henkilapsi tulee maan päälle omalla henkilökohtaisella matkallaan.25 Toivottakaamme heidät tervetulleiksi, suojelkaamme heitä ja rakastakaamme heitä aina. Kun otatte vastaan näitä kallisarvoisia lapsia Vapahtajan nimessä ja autatte heitä heidän iankaikkisella matkallaan, lupaan teille, että Herra siunaa teitä ja vuodattaa teidän yllenne rakkautensa ja hyväksyntänsä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.