Jeesus Kristus tuntee tuskan, jota koemme ennakkoluulojen vuoksi
Kirjoittaja asuu Gautengin provinssissa Etelä-Afrikassa.
Toiveeni on, että näemme ihmiset sellaisina kuin Vapahtaja näkisi heidät.
Rooman temppelin avointen ovien tilaisuuksissa Italiassa jäsenet ja ystävät ympäröivät Kristus-patsaan, tässä nähtynä vierailukeskuksen ikkunasta.
Olen kokenut ennakkoluuloja ja syrjintää muodossa jos toisessakin lähes 20 vuoden ajan.
Liityttyäni kirkkoon Mosambikissa muutin Etelä-Afrikkaan. Se on kaunis maa, yksi vauraimmista Afrikassa. Sen kauneutta korostaa sen asukkaiden moninaisuus ja kulttuurin rikkaus.
Etelä-Afrikka on kansakunta, joka toipuu yhä rotuerottelun synkentämästä historiasta. Vaikka apartheid lakkautettiin virallisesti vuonna 1994, tämän hallituksen aiemmin täytäntöön paneman menettelytavan arvet ovat yhä olemassa.
Koska olen musta mosambikilainen myöhempien aikojen pyhiin kuuluva nainen, joka on asunut Etelä-Afrikassa viimeiset 18 vuotta, koen syrjintää ja poissulkemista, joka ilmenee usein mikroaggressioina. Rasismi, luokkasyrjintä, heimosyrjintä, seksismi ja muukalaisviha ovat vain muutamia esimerkkejä erottelun tuomista ongelmista, joita yhteiskunnassa yhä on. Luonnollisessa ihmisessä on jotakin, mikä näyttää haluavan jakaa yhteiskuntaa ja saada meidät uskomaan, että erilaisuus on pahasta.
Mitä yritämme tehdä
Voivatko kirkon jäsenet olla alttiita tämäntapaiselle ajattelulle? Ehdottomasti. Meidän kaikkien täytyy riisua luonnollinen ihminen elinikäisessä pyrkimyksessä tulla pyhiksi Kristuksen sovituksen kautta (ks. Moosia 3:19).
Aina kun lapseni ja minä tunnemme, että meidät on jätetty syrjään, jätetty huomiotta, meitä on kuvattu kaavamaisesti tai pidetty eriskummallisina, me tulemme kotiin ja puhumme siitä. Sanomme: ”Mitä juuri tapahtui? Tarkastellaanpa tätä. Puhutaan siitä, miksi ihmiset käyttäytyvät tällä tavalla.” Asiasta puhuminen auttaa siinä, ettemme ala hautoa sitä sisällämme.
Yritän opettaa lapsilleni, että suuruutemme riippuu siitä, kuinka kohtelemme ihmisiä, jotka jätetään sivuun tai joita hyljeksitään yhteiskunnassa (ks. Matt. 25:40). Se voi tarkoittaa, että etsimme keinoja kääntyä muiden puoleen, ettemme itse sulje heitä ulkopuolelle.
Kuin Jeesus mä olla tahdon
Niin tuskallisia kuin jotkin kokemuksista ovatkin, niin asiat, joita opimme, tekevät lapsistani parempia ihmisiä. Ja minustakin. Pettymyksemme ovat auttaneet meitä omaksumaan laupeutta ja myötätuntoa muita kohtaan.
Kokemukset siitä, kun olen kohdannut ennakkoluuloja, antavat minulle mahdollisuuden valita. Aionko olla katkera ja kostaa vai aionko antaa sille ihmiselle paitsi yhden uuden mahdollisuuden niin myös toisen, kolmannen ja neljännen sellaisen? Aionko pitää yhteiskuntaa kamalana paikkana vai aionko olla voima myönteiseen muutokseen?
Vapahtajakin kohtasi ennakkoluuloja sen vuoksi, kuka Hän oli, mihin Hän uskoi ja mistä Hän oli kotoisin (ks. Joh. 1:46). Hän ei kuitenkaan reagoinut niihin väkivallalla, kiukulla, katkeruudella tai vihalla. Hän opetti kaikkea sellaista vastaan ja toimi rakkaudessa ja totuudessa. Hän opetti, että voima ja vaikutusvalta tulevat taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja rakkaudella (ks. OL 121:41). Hän opetti, että kun meitä loukataan, meidän tulee mennä veljemme luokse ja selvittää asia yhdessä (ks. Matt. 18:15). Hän opetti meitä rukoilemaan niiden puolesta, jotka vainoavat meitä (ks. Matt. 5:38–48). Ja kun Häntä syytettiin epäoikeudenmukaisesti oikeudessa ja Hän riippui ristillä kuolemaa odottaen, Hän opetti meitä antamaan anteeksi (ks. Luuk. 23:34).
Lopulta juuri Hänen rakkautensa muuttaa meidät ja maailman (ks. 2. Nefi 26:24).
Ja minä jatkan yrittämistä
Minä en ole täydellinen. En aina anna heti anteeksi, kun joku loukkaa minua. Se vaatii aikaa, se vaatii parantumista ja se vaatii sitä, että Pyhä Henki tekee työtä kanssani. Toisinaan päätän olla loukattu enkä heti hyväksy Hengen kehotuksia. Mutta jos olen avoin Hengelle, Hän toimii kärsivällisesti kanssani, kunnes pystyn ymmärtämään, mitä taivaallinen Isä haluaisi minun tekevän tilanteelle.
Toiveeni on, että näemme todella ihmiset sellaisina kuin Vapahtaja näkisi heidät. Jotta niin kävisi, meidän täytyy olla halukkaita hyväksymään, ettei meillä ole kaikkia vastauksia. Kun olemme halukkaita sanomaan: ”Minä en ole täydellinen ja minulla on paljon opittavaa. Mitä voin oppia muiden näkökulmasta?” – silloin me pystymme todella kuulemaan. Silloin me pystymme todella näkemään.
Kun jatkan tätä matkaa, minulle on apua siitä, että muistan olevani täällä tiettyä tarkoitusta varten, että elämän koettelemukset ovat väliaikaisia – välttämätön osa kuolevaisuutta – ja että en ole yksin. Kaikessa siinä kuin Jeesus mä olla tahdon! Yrittäminen on aktiivista, ja kun epäonnistumme, voimme yrittää uudelleen.