”Parannuin temppelissä”, Liahona, syyskuu 2023.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Parannuin temppelissä
Temppelissä tunsin syvää varmuutta siitä, että Herra rakastaa minua ja on tietoinen kamppailuistani.
Valokuva kirjoittajan luvalla; taustavalokuva Durbanin temppelistä Etelä-Afrikassa Matthew Reier
Vuonna 2017 ensimmäinen poikamme syntyi kuolleena. Yhdeksän kuukautta ennen kuin Durbanin temppeli Etelä-Afrikassa vihittiin käyttöön vuonna 2020, toinen poikamme syntyi kuolleena.
Siihen aikaan tunsin itseni Vanhan testamentin Hannaksi. Murheessani minä rukoilin Herraa ja itkin katkerasti (ks. 1. Sam. 1:10).
Minä tunsin avuttomuutta ja vihaa ja kärsin sietämätöntä kipua. Kamppailin emotionaalisesti, fyysisesti ja hengellisesti. Rautakaiteesta kiinni pitäminen tuntui kuin pitäisin kiinni langasta, joka vähitellen lipesi käsistäni. Minä tosiaankin paloin ”ahdingon ahjossa” (Jes. 48:10).
Olen hyvin kiitollinen siitä, että sain apua ja parantumista perheeltäni, pyhistä kirjoituksista ja rukouksesta. Sain apua myös terapeuteilta. Parantumiseni suurin lähde oli temppeli.
Kun aloin palvella temppelissä, aloin täyttyä suuremmalla valolla. Siellä tunsin olevani kotona. Tunsin myös syvän varmuuden siitä, että Herra rakastaa minua ja on tietoinen kamppailuistani.
Kun jatkoin palvelemista Herran huoneessa, aloin tarkastella esivanhempieni nimiä eri tavalla. Ne eivät olleet vain nimiä. Ymmärsin esimerkiksi, että yksi esivanhemmista oli tytär, äiti, isoäiti, täti, sisko, veljentytär. Hänen poismenonsa on varmasti ollut vaikeaa eloonjääneille sukulaisille. Mutta siunauksista, joita tälle esiäidille tarjottiin temppelissä pyhien sijaistoimitusten myötä, muodostuu suuri ja suloinen ilo, joka ylittää kaikki tuskat, joita hänen elossa olevat sukulaisensa ovat saattaneet tuntea hänen poismenonsa vuoksi.
Tämä ymmärrys on siunannut minua, kun olen ajatellut kallisarvoisia poikiamme, henkemme iankaikkista luonnetta ja taivaallisen Isän pelastussuunnitelmaa. Poikiemme menettäminen saa minut tekemään parhaani elääkseni evankeliumin mukaan.
Jotkin päivät ovat edelleen vaikeampia kuin toiset. Mutta liittoon kuuluvista lupauksistani kiinni pitäminen tekee niistä päivistä helpompia.
Lainaan presidentti Russell M. Nelsonin sanoja: ”Me kaipaamme [poikiamme] suuresti. Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin ansiosta me emme kuitenkaan ole huolissamme [heistä]. Kun edelleenkin pidämme kunniassa Jumalan kanssa tekemämme liitot, me elämme odottaen sitä, kun olemme jälleen [heidän] kanssaan.”1