Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Sukututkimus auttoi minua löytämään suuremman yhteenkuuluvuuden tunteen
Pystyin löytämään syvällisempiä yhteyksiä kokemalla ihmeitä sukututkimustyössäni.
Muistan, kuinka äitini kertoi perheensä tilanteesta heidän asuessaan Meksikossa. Hän kertoi meille, kuinka eräs sukulainen oli varastanut hänen isänsä perintömaan ja kuinka hänen isänsä ei ollut koskaan tuntenut omaa isoisäänsä. Kertomus päättyi aina surulliseen selostukseen siitä, kuinka eräs jengi oli tullut ja polttanut hänen perheensä talon ja kaiken siellä olevan maan tasalle – myös heidän sukututkimusasiakirjansa.
Luulin, että kaikki sukututkimustietomme äitini puolelta olivat lopullisesti poissa.
Joka kerta kun avasin FamilySearchin, saatoin palata hänen puoleltaan vain pari sukupolvea taaksepäin, mutta uutteran sukututkimustyön ansiosta pystyimme jäljittämään isäni sukulinjaa aina vuoteen 300 eKr. asti. Ero oli ällistyttävä! Koska ajattelin, etten voisi tehdä mitään, en koskenut sukupuuhumme yli kymmeneen vuoteen. Esivanhempani olivat kuin unohdettu muisto, johon ei tarvinnut palata.
Mutta olen oppinut, että on olemassa voimallisia siunauksia, joita saamme tutustumalla esivanhempiimme.
Löysin yhteenkuuluvuuden ja parantumisen
Pidän kovasti siitä, mitä vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on sanonut sukututkimustyön tekemisestä:
”Emme kuollessamme lakkaa olemasta. – –
Esivanhempamme ovat yhä hyvinkin elossa ja ansaitsevat tulla muistetuiksi. Me muistamme perintömme suullisten kertomusten, sukukirjojen ja sukutarinoiden, muistomerkkien tai -paikkojen ansiosta sekä arvostamalla valokuvia, ruokia tai esineitä, jotka muistuttavat meitä rakkaistamme.”1
Tämä muistutus oli tärkein syy siihen, miksi päätin yrittää löytää lisää tietoa esivanhemmistani. Eihän voisi olla haitaksi kokeilla, vai mitä? Huomasin jopa, että sydämessäni oli palava tunne, joka sai minut tarkistamaan tietyn sukulinjan. (Tietenkin ymmärrän nyt, että se oli Henki.)
Joka kerta kun noudatin näitä kehotuksia, löysin sen jälkeen jonkun esivanhemman, jonka toimitukset piti suorittaa temppelissä. Ja kun löysin heitä edelleen, tunsin siteeni esivanhempiini alkavan kasvaa. Tajusin äkkiä, kuinka todellisia he ovat ja kuinka todellinen yhteytemme on. Kun tein sukututkimusta, minusta tuntui kuin esivanhempani olisivat olleet kanssani ja auttaneet minua edistymään.
Minulla oli äidin suvusta vain suullisia ja rajallisia kirjallisia aineistoja, joiden avulla edetä. Mutta koska ”pienillä ja yksinkertaisilla asioilla saadaan aikaan suuria” (Alma 37:6), tuo vähäinen tieto oli sitä, mitä tarvitsin luodakseni suvulleni ihmeelle otollisen ilmapiirin.
Kun lisäsin hitaasti nimiä äitini sukupuuhun, sain FamilySearchissa viestin joltakulta, jota en tuntenut. Tämä henkilö oli varannut äidinpuoleisen sukulaisnimen, jonka olin lähettänyt temppeliin, ja pyysi minulta apua saadakseen lisää tietoa suvustaan.
Vain tuon nimen jälkeläiset voivat varata temppelinimiä, mikä tarkoittaa, että olin sukua tälle henkilölle, joka viestitti minulle. Olin hämmästynyt! Perheeni oli aina uskonut, että me olimme ainoat kirkon jäsenet äitini puolelta ja ettei kukaan hänen puoleltaan asunut Yhdysvalloissa. Olimme kuitenkin väärässä.
Tämä henkilö osoittautui kaukaiseksi serkuksi. Hänen perheensä oli muuttanut Yhdysvaltoihin miltei 40 vuotta ennen äitiäni ja he ovat aktiivisia jäseniä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. He ottivat minuun yhteyttä juuri kun he olivat käymässä minun osavaltiossani – mitä voidaan kuvailla vain ihmeeksi – ja meillä oli tilaisuus tavata toinen toisemme.
Vuodatimme kyyneliä, kun viimein näimme toisemme. Kertoessamme elämästämme tajusimme, että meillä oli paljon enemmän yhteistä kuin olimme ajatelleetkaan. Kauan kadoksissa olevien sukulaisten löytämisessä on jotakin sellaista, mikä saa sydämeni kasvamaan rakkaudessa – rakkaudessa, jolla on voima parantaa yksinäisyys ja lannistuminen sekä muistuttaa minua jumalallisesta identiteetistäni ja iankaikkisista yhteyksistäni.
Esivanhempiemme kertomusten tärkeys
Olen tuntenut suurta iloa tämän työn ansiosta. Kuten vanhin D. Todd Christofferson on sanonut: ”Mikä tahansa uhraus, jonka teemme Herran työssä, auttaa meitä vahvistamaan paikkamme Hänen luonaan, joka antoi henkensä lunnaiksi monien edestä.”2
Siunaukset, joita voimme saada, kun teemme sukututkimustyötä, ovat ”henkeäsalpaavan hämmästyttäviä niiden laajuuden, erityisyyden ja merkityksen vuoksi kuolevaisuudessa”3, kuten vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on sanonut. Herra siunasi perhettäni sukulaisilla, jotka voisivat auttaa meitä tuntemaan olevamme hieman lähempänä kotia ja lievittämään sitä yksinäisyyttä, jota olemme tunteneet.
Uskon, että jokainen, joka kokeilee sukututkimustyötä, voi kokea sellaisen ihmeen.