Julkaistaan vain sähköisenä
Yleiskonferenssin ’tekemisemme ja puhumisemme’
Mukailtu Sarah Jane Weaverin podcast-jaksosta ”Episode 24: Elder Bednar Shares His Pattern for Studying General Conference Messages”, Church News (podcast), 30. maaliskuuta 2021, thechurchnews.com.
Kun kuuntelemme, katsomme ja luemme yleiskonferenssipuheita, vanhin Bednar neuvoo meitä panemaan merkille opetettavan opin, esitetyt kutsut ja luvatut siunaukset.
Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) kehotti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä antamaan konferenssipuheiden ”olla opas tekemisilleen ja puheilleen seuraavan puolen vuoden ajan”. Hän opetti: ”Nämä ovat tärkeitä asioita, jotka Herra näkee sopivaksi ilmoittaa tälle kansalle tänä aikana.”1
Samalla tavoin presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) tähdensi yleiskonferenssipuheiden kuuntelemisen ja tutkimisen tärkeyttä. Hän opetti: ”Millään muilla teoksilla tai julkaisuilla – kirkon pyhiä kirjoja lukuun ottamatta – ei pitäisi olla niin merkittävää paikkaa henkilökohtaisen kirjastonne hyllyillä.”2
Lokakuun 1977 yleiskonferenssin päätteeksi presidentti Kimball sanoi: ”Tämä on ollut suurenmoinen konferenssi, ja seuratessani näitä kaikkia erinomaisia puheita, joita on pidetty, olen kuunnellut hyvin tarkkaavaisesti ja olen tehnyt mielessäni päätöksen, että menen kotiin ja olen parempi ihminen kuin koskaan aikaisemmin. – – Kehotan ja pyydän teitä ajattelemaan paljon näitä asioita palatessanne kotiin tästä konferenssista [ja] kertaamaan mielessänne kaikkea sitä, mitä täällä olette kuulleet.”3
Tieto siitä, että jopa kirkon presidentit oppivat yleiskonferenssissa pidetyistä puheista, teki minuun suuren vaikutuksen nuorena miehenä. Kun aloin noudattaa heidän neuvojaan, huomasin kolme asiaa:
1. Kirkon johtohenkilöt tähdentävät puheissaan perusoppia ja -periaatteita.
2. Miltei aina heidän sanomiinsa sisältyy kutsuja toimia, ja ne liittyvät opetettuun oppiin tai periaatteisiin.
3. Kutsun mukaisesti kirkon johtohenkilöt tarjoavat luvattuja siunauksia.
Laadin mallin kolmen sarakkeen piirtämisestä paperille. Sitten yritin huomata yleiskonferenssipuheissa olevan opin, kutsut ja luvatut siunaukset ja tehdä niistä lyhyen yhteenvedon. Siitä tuli pohjimmiltaan minun tekemiseni ja puhumiseni seuraavaksi puoleksi vuodeksi.
Kutsun tärkeys
Jos ihmiset tavoittelevat asianmukaisesti hengellistä uskon lahjaa Herraan, heidän pitää toimia Hänen opetustensa mukaisesti. Kutsut ovat avainasemassa, koska usko Vapahtajaan on toiminnan ja voiman periaate. Ja Hänen palvelijanaan pyrin esittämään kutsuja, jotka voivat auttaa ihmisiä vahvistamaan uskoaan Häneen ja omistautumistaan Hänelle.
Monta kertaa kirkon palvelutyössämme saatamme sanoa esimerkiksi: ”Haastan sinut tekemään tämän tai tuon asian.” En kuitenkaan löydä sellaisia sanoja Vapahtajan palvelutyöstä, pyhistä kirjoituksista enkä kirkon johtohenkilöiden opetuksista. Vapahtajan tavoin kirkon johtohenkilöiden tulee kutsua, houkutella, kannustaa ja luvata siunauksia – auttaa yksilöitä ja perheitä enemmän Kristuksen kaltaisella tavalla.
Presidentti Dallin H. Oaks esitti kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä tärkeän kutsun Aaronin pappeuden haltijoille. Hän kertoi esimerkin häiritsemättömyyden periaatteen noudattamisesta. Hän sanoi: ”Periaate, jota ehdotan sakramenttitoimitukseen osallistuvien – sen valmistajien, siunaajien tai jakajien – työn ohjaamiseksi on, ettei heidän pidä tehdä mitään, mikä häiritsee jonkun jäsenen jumalanpalvelusta ja liittojen uudistamista.”4.
Joku Aaronin pappeuden haltija saattaisi kysyä itseltään: ”No, miten minun pitäisi pukeutua, kun osallistun sakramenttitoimitukseen?” Jos nuori mies ymmärtää tämän yksinkertaisen periaatteen, hän ei yritä esittää henkilökohtaista ”julkilausumaa” pukeutumisellaan tai käytöksellään. Sen sijaan hän yrittää olla huomaamaton, niin ettei hän haittaa tai häiritse ihmisiä näiden uudistaessa liittoja sakramenttitoimituksessa – tai missään muussa toimituksessa.
Presidentti Oaks lisäsi: ”En ehdota yksityiskohtaisia sääntöjä.”5 Minun mielestäni se oli kaikille pappeudenhaltijoille kutsu ajatella, kuinka tämä periaate voi johtaa korkeampaan ja pyhempään tapaan suorittaa pappeusvelvollisuuksia.
Presidentti Russell M. Nelson esitti samanlaisen kutsun huhtikuun 2015 yleiskonferenssissa opettaessaan meille, että ”lepopäivä on ilon päivä”6. Hän sanoi: ”Kuinka me pyhitämme lepopäivän? Ollessani paljon nuorempi tutkin muiden kirjoittamia luetteloja asioista, joita piti tehdä, ja asioista, joita ei saanut tehdä lepopäivänä. Vasta myöhemmin opin pyhistä kirjoituksista, että oma käytökseni ja oma asenteeni lepopäivänä oli merkkinä minun ja taivaallisen Isäni välillä [ks. 2. Moos. 31:13; Hes. 20:12, 20]. Sen ymmärryksen myötä en tarvinnut enää luetteloja siitä, mitä piti ja mitä ei saanut tehdä. Kun minun täytyi päättää, oliko jokin toiminta sopivaa lepopäivälle, kysyin itseltäni yksinkertaisesti: ’Minkä merkin haluan antaa Jumalalle?’ Tämä kysymys sai lepopäivää koskevat valintani päivänselviksi.”7
Presidentti Nelsonin kysymyksestä ja presidentti Oaksin esimerkistä voimme huomata kutsun toimia. Ja kun toimimme, seuraa aina suurenmoisia siunauksia.
Toimi ja ole siunattu
Myöhempien aikojen pyhät voivat tehdä monia asioita valmistautuakseen yleiskonferenssiin. Tähdennän vain kahta.
Ensiksi, meidän pitää valmistautua toimimaan. Kun innokkaasti pyydämme, etsimme ja kolkutamme, me osoitamme uskoa Vapahtajaan ja kutsumme Pyhän Hengen opettajaksemme. Henki tuo ajatuksia mieleemme ja tunteita sydämeemme, ja Henki opettaa meille yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti sitä, mikä on tarpeen.
Se, että saamme tarvitsemamme, on vaikeampaa, jos mielentilamme on: ”Aion vain kuunnella puheita ja toivoa, että jokin auttaa minua.” Ilmoituksen saamisen prosessi edellyttää innokasta osallistumista eikä vain passiivista mukanaoloa.
Valmistautuminen edeltää tehokasta toimimista, ja yksi erityinen tapa valmistautua yleiskonferenssiin on esittää kysymys tai kysymyksiä, joita voimme pitää mielessä yleiskonferenssipuheita kuunnellessamme.
Toinen valmistautumisen osatekijä on erityisesti kutsua Pyhä Henki kumppaniksemme, mikä on yksi rukouksen tarkoituksista. Pyhän Hengen jatkuva kumppanuus ei ole automaattista vain siksi, että kädet on asetettu päämme päälle ja meitä on kehotettu ”ottamaan vastaan Pyhä Henki”. Meidän täytyy tehdä oma osuutemme saadaksemme tuon lahjan.
Me kutsumme Pyhän Hengen, kun rukoilemme vilpittömästi ja vakain aikein. Me kutsumme Pyhän Hengen, kun kestitsemme itseämme pyhissä kirjoituksissa olevilla Kristuksen sanoilla. Me kutsumme Pyhän Hengen, kun noudatamme kirkkomme johtohenkilöiden antamia neuvoja. Tällaiset uskon ilmaukset Vapahtajaa kohtaan kutsuvat Pyhän Hengen kumppaniksemme. Ja uskon, että Hän tulee auliimmin, kun erityisesti kutsumme Hänet.
Meidän pitää myös oppia ja ymmärtää, ettei siunauksia välttämättä tule elämäämme silloin kun haluamme tai sillä tavalla kuin haluamme niiden tulevan. Sen sijaan niitä suodaan meille Herran tahdon ja ajoituksen mukaisesti.
Asemastaan tai tilanteestaan riippumatta kuka tahansa tämän kirkon jäsen – kunhan hän pyrkii olemaan kelvollinen ja tavoittelemaan Pyhän Hengen kumppanuutta – voi pyytää, etsiä ja kolkuttaa (ks. Matt. 7:7; 3. Nefi 14:7) ja saada vastauksia ja hengellistä johdatusta.
Taivaan suunnittelemaa
Kun myöhempien aikojen pyhät pohtivat yleiskonferenssissa pidettyjen puheiden yhteyttä toisiinsa ja niiden yhtenäisyyttä, jotkut saattavat miettiä, annetaanko aiheet etukäteen ja suunnitellaanko ne. Ne suunnitellaan – taivaassa. Sitä eivät tee konferenssiin osallistujat sinänsä.
Olen osallistunut yleiskonferenssiin lähes 20 vuoden ajan, ja vain harvoissa tilanteissa puhujalle on annettu erityinen tehtävä käsitellä jotakin tiettyä aihetta. Mutta istuessani korokkeella ja tietäessäni, että puhuisin pian, on ollut kertoja, jolloin olen huomannut jatkuvuuden rakentuvan pidetyissä puheissa. Kirkon johtohenkilöt, jotka eivät ole puhuneet toistensa kanssa henkilökohtaisten puheidensa sisällöstä, antavat kukin oman panoksensa konferenssin yhtenäisyyden lisääntymiseen, ja se on ihmeellistä. Niinpä kyllä, yleiskonferenssi suunnitellaan – mutta sen tekee taivas, eivät osallistujat.
Opin ja liittojen luvussa 52 Herra ilmoittaa, että Hän antaa meille ”mallin kaikkeen” (jae 14). Yksi noista malleista on se, kuinka Vapahtaja palvelee meitä. Kun Hän ilmestyi 2 500 ihmisen väkijoukolle temppelin luona Runsaudenmaassa, Hän ei kutsunut vain yhtä tai kahta tulemaan ja tunnustelemaan haavoja käsissään, jaloissaan ja kyljessään. Hän antoi tuon tilaisuuden kaikille ihmisille ”yksitellen” (3. Nefi 11:15).
Yleiskonferenssissa Herra puhuu maailmanlaajuiselle kuulijakunnalle palvelijoidensa välityksellä, ja Hän puhuu meille jokaiselle ”yksitellen” Pyhän Hengen voimalla. Tämä hengellinen malli voi hyödyttää meitä kaikkia, kun kuuntelemme, opimme ja pyrimme tulemaan omistautuneiksi Vapahtajan opetuslapsiksi.