Luku 10

Avioliiton iankaikkisen kumppanuuden vaaliminen

”Elämän kauneimmat tunteet, ihmissydämen runsaimmat ja tyydyttävimmät voimat saavat ilmaisunsa avioliitossa, joka pysyy puhtaana ja tahrattomana maailman pahan yläpuolella.”

Gordon B. Hinckleyn elämänvaiheita

Kun presidentti ja sisar Hinckley istuivat eräänä iltana hiljaa yhdessä, sisar Hinckley sanoi: ”Sinä olet aina antanut minulle siivet, joilla lentää, ja olen rakastanut sinua sen vuoksi.”¹ Kommentoidessaan tuota vaimonsa ajatusta presidentti Hinckley sanoi: ”Olen yrittänyt arvostaa vaimoni yksilöllisyyttä, hänen persoonallisuuttaan, hänen toiveitaan, hänen taustaansa, hänen tavoitteitaan. Antanut hänen lentää. Niin, antanut hänen lentää! Antanut hänen kehittää omia kykyjään. Antanut hänen toimia omalla tavallaan. Pysytellyt poissa tieltä ja ihaillut sitä, mitä hän tekee.”² Sisar Hinckley oli samalla tavoin tukena aviomiehelleen tämän tehtävässä isänä, tämän henkilökohtaisissa kiinnostuksen kohteissa ja tämän laajassa palvelutyössä kirkossa.

Suurimman osan kasvuvuosiaan Gordon B. Hinckley ja Marjorie Pay olivat saman seurakunnan jäseniä ja asuivat monet vuodet saman kadun varrella vastapäätä toisiaan. ”Näin hänet ensi kerran Alkeisyhdistyksessä”, presidentti Hinckley muisteli myöhemmin. ”Hän esitti luentaa. En tiedä, miten se oikein vaikutti minuun, mutta en unohtanut sitä koskaan. Sitten hänestä kasvoi kaunis nuori nainen, ja minulla oli tarpeeksi järkeä mennäkseni naimisiin hänen kanssaan.”³

He kävivät ensimmäisillä treffeillään – eräissä kirkon tansseissa – kun Gordon oli 19-vuotias ja Marjorie 18-vuotias. ”Siitä nuoresta miehestä tulee vielä jotakin”, Marjorie sanoi myöhemmin äidilleen.⁴ Heidän suhteensa vahvistui Gordonin opiskellessa Utahin yliopistossa. Sitten vuonna 1933, vuosi sen jälkeen kun Gordon oli valmistunut yliopistosta, hänet kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä Englannissa. Kun hän palasi vuonna 1935, he jatkoivat seurusteluaan, ja vuonna 1937 heidät vihittiin Suolajärven temppelissä. Muistellessaan heidän avioliittonsa alkuvaiheita sisar Hinckley sanoi:

”Rahaa oli niukasti, mutta me olimme täynnä toivoa ja optimismia. Tuo alkuaika ei ollut pelkkää autuutta, mutta se oli täynnä päättäväisyyttä ja suurta halua perustaa onnellinen koti. Ei ollut epäilystäkään siitä, ettemmekö olisi rakastaneet toisiamme. Mutta meidän täytyi myös tottua toisiimme. Luulen, että jokaisen parin on totuttava toisiinsa.

Tajusin varhain, että olisi parempi, jos yrittäisimme enemmän tottua toisiimme kuin että yrittäisimme jatkuvasti muuttaa toinen toistamme – minkä huomasin olevan mahdotonta. – – Onnellisen kodin luomisessa täytyy olla hieman antamista ja ottamista ja paljon joustavuutta.”⁵

Presidentti Hinckley kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi vuonna 1958, ja hänen palvelutyönsä varhaisvuosina sisar Hinckley oli yleensä kotona hoitamassa heidän viittä lastaan presidentti Hinckleyn matkustaessa kirkon tehtävissä. Kun heidän lapsensa olivat varttuneet vanhemmiksi, Hinckleyt matkustivat usein yhdessä, sillä he nauttivat siitä suuresti. Huhtikuussa 1977 he viettivät 40. hääpäiväänsä ollessaan pitkällä matkalla tapaamassa pyhiä Australiassa. Sinä päivänä presidentti Hinckley pohdiskeli päiväkirjassaan:

”Olemme tänään Perthissä Australiassa, ja se, että olemme täällä, kuvaa sitä, mitä vuodet ovat meille tuoneet. Olemme viettäneet päivän Perthin lähetyskentän lähetyssaarnaajien kanssa. Tämä on ollut hieno päivä, jolloin olemme kuulleet todistuksia ja opetusta. Lähetyssaarnaajat antoivat Marjorielle rinnukseen kukan, jota minulla ei ollut aikaa hankkia hänelle itse.

Voisimme kirjoittaa melkoisen teoksen kuluneista 40 vuodesta. – – Meillä on ollut kamppailumme ja ongelmamme. Mutta kaiken kaikkiaan elämä on ollut hyvää. Meitä on siunattu ihmeellisesti. Tässä iässä alkaa aistia iankaikkisuuden merkityksen ja iankaikkisen kumppanuuden arvon. Jos olisimme olleet tänä iltana kotona, meillä olisi todennäköisesti ollut jonkinlainen perheen yhteinen päivällinen. Nyt olemme kuitenkin kaukana kotoa Herran palveluksessa, ja se on suloinen kokemus.”⁶

Kun presidentti Hinckley 22 vuotta myöhemmin palveli kirkon presidenttinä, hän kirjoitti sisar Hinckleylle kirjeen, jossa hän ilmaisi tunteitaan yli 60 vuotta kestäneestä avioliitosta. ”Miten kallisarvoinen kumppani oletkaan ollut”, hän sanoi. ”Nyt olemme tulleet yhdessä vanhoiksi, ja se on ollut suloinen kokemus. – – Kun jonakin päivänä tulevaisuudessa kuolema koskettaa hellästi jompaakumpaa meistä, silmät kyllä kostuvat kyynelistä, mutta sisimmässä on myös hiljainen ja selvä varmuus jälleennäkemisestä ja iankaikkisesta kumppanuudesta.”⁷

Vuoden 2004 alkupuolella Hinckleyt olivat matkalla kotiin Ghanassa sijaitsevan Accran temppelin vihkimistilaisuudesta, kun sisar Hinckley lyyhistyi väsymyksestä. Hän ei saanut enää voimiaan takaisin vaan kuoli 6. huhtikuuta 2004. Puoli vuotta myöhemmin lokakuun konferenssissa presidentti Hinckley sanoi:

”Kun pitelin häntä kädestä ja näin kuolevaisen elämän valuvan hänen sormistaan, tunnustan olleeni murtunut. Ennen kuin menimme naimisiin, hän oli ollut unelmieni tyttö – –. Hän oli rakas kumppanini enemmän kuin kaksi kolmannesta vuosisadasta, vertaiseni Herran edessä, itse asiassa parempi kuin minä. Ja nyt vanhalla iälläni hänestä on jälleen tullut unelmieni tyttö.”⁸

Murheessaan presidentti Hinckleyä tuki tieto siitä, että hänet ja Marjorie oli sinetöity iankaikkisuudeksi. ”Se, että menettää hyvin rakkaan kumppanin, jonka kanssa on kulkenut pitkään läpi auringonpaisteen ja varjon, on kerta kaikkiaan järkyttävää”, hän sanoi. ”Yksinäisyys on jäytävää, ja se vain voimistuu. Se kalvaa tuskallisesti ihmisen sielua. Mutta yön hiljaisuudessa kuuluu hiljainen kuiskaus, joka sanoo: ’Kaikki on parhain päin.’ Ja tuo ääni tuntemattomasta tuo rauhaa ja varmuutta ja horjumattoman vakuutuksen, ettei kuolema ole loppu, että elämä jatkuu ja työtä on tehtävänä ja voittoja saavutettavana. Se ääni tuo hiljaa, edes kuolevaisin korvin kuulematta, vakuutuksen, että yhtä varmasti kuin on ollut ero, on oleva riemullinen jälleennäkeminen.”⁹

President and Sister Hinckley — Presidentti ja sisar Hinckley nauttivat onnellisesta ja rakastavasta avioliitosta ja heitä vahvisti ”hiljainen ja selvä varmuus jälleennäkemisestä ja iankaikkisesta kumppanuudesta”.

Gordon B. Hinckleyn opetuksia

Taivaallinen Isä sääti avioliiton alusta alkaen.

Kuinka ihana asia avioliitto onkaan meidän iankaikkisen Isämme suunnitelman mukaan, sen suunnitelman, jonka Hän antoi jumalallisessa viisaudessaan lastensa onneksi ja turvaksi ja suvun jatkumiseksi.

Hän on Luojamme, ja Hän sääti avioliiton alusta alkaen. Eevan luomisen yhteydessä Aadam sanoi: ”Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani – –. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:23–24.)

Paavali kirjoitti korinttilaisille pyhille: ”Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista” (1. Kor. 11:11).

Meidän aikamme ilmoituksessa Herra on sanonut: ”Ja vielä, totisesti minä sanon teille, että se, joka kieltää menemästä naimisiin, ei ole Jumalan asettama, sillä Jumala on säätänyt avioliiton ihmiselle” (OL 49:15). – –

Ei kukaan sekä muinaisia että meidän aikamme pyhiä kirjoituksia lukeva voi epäillä avioliiton jumalallista periaatetta. Elämän kauneimmat tunteet, ihmissydämen runsaimmat ja tyydyttävimmät voimat saavat ilmaisunsa avioliitossa, joka pysyy puhtaana ja tahrattomana maailman pahan yläpuolella.

Uskon, että sellaista avioliittoa halajavat, toivovat, kaipaavat ja rukoilevat miehet ja naiset kaikkialla maailmassa.¹⁰

Temppelissä aviomies ja vaimo voidaan sinetöidä yhteen koko iankaikkisuudeksi.

Temppelit – – tarjoavat siunauksia, joita ei voi saada missään muualla. Kaikki, mitä näissä pyhissä huoneissa tapahtuu, liittyy ihmisen iankaikkiseen luonteeseen. Täällä mies ja vaimo ja lapset sinetöidään yhteen perheenä koko iankaikkisuudeksi. Avioliitto ei ole siihen asti, ”kunnes kuolema teidät erottaa”. Se on iankaikkisuudeksi, jos osapuolet elävät sen siunauksen arvoisina.¹¹

Onko koskaan ollut miestä, joka on todella rakastanut naista, tai naista, joka on todella rakastanut miestä ja joka ei olisi rukoillut, että heidän aviosuhteensa jatkuisi haudan tuollakin puolen? Ovatko vanhemmat koskaan haudanneet lastaan kaipaamatta varmuutta siitä, että heidän rakkaansa olisi tulevassa maailmassa jälleen heidän? Voiko kukaan iankaikkiseen elämään uskova epäillä, suoko taivaan Jumala pojilleen ja tyttärilleen tuon elämän kallisarvoisimman ominaisuuden, rakkauden, joka tulee mielekkäimmin ilmi perhesuhteissa? Ei, terve järki vaatii perhesuhteen jatkumista kuoleman jälkeen. Ihmissydän kaipaa sitä, ja taivaan Jumala on ilmoittanut tavan, jolla se voidaan taata. Siihen suovat mahdollisuuden pyhät toimitukset Herran huoneessa.¹²

Miten suloinen onkaan varmuus, miten lohdullinen onkaan rauha, jotka tulevat tiedosta, että jos solmimme avioliiton oikealla tavalla ja elämme oikein, meidän suhteemme jatkuu kuoleman ja ajan kulumisen väistämättömyydestä huolimatta. Ihmiset voivat kirjoittaa rakkauslauluja ja laulaa niitä. He voivat kaivata ja toivoa ja unelmoida. Mutta kaikki se on vain romanttista kaipausta, ellei käytetä valtuutta, joka ylittää ajan ja kuoleman vallan.¹³

Aviomies ja vaimo kulkevat rinta rinnan iankaikkisella matkalla.

Suuressa suunnitelmassaan luodessaan alussa ihmisen Jumala loi kaksi sukupuolta. Avioliitossa on nähtävissä tuon kahtalaisuuden jalostavuus. Toinen täydentää toista.¹⁴

Avioliiton kumppanuudessa ei ole alempiarvoisuutta eikä ylempiarvoisuutta. Nainen ei kulje miehen edellä, eikä mies kulje naisen edellä. He kulkevat rinta rinnan Jumalan poikana ja tyttärenä iankaikkisella matkalla.¹⁵

Avioliitto todellisimmassa merkityksessään on tasa-arvoisten yksilöiden kumppanuutta, jossa kumpikaan ei hallitse toista vaan jossa kumpikin pikemminkin kannustaa ja auttaa toista kaikissa tämän tehtävissä ja pyrkimyksissä.¹⁶

Vaimot, pitäkää aviomiestänne kallisarvoisena elämäntoverinanne ja eläkää tuon toveruuden arvoisesti. Miehet, nähkää vaimonne arvokkaimpana, mitä teillä on ajassa tai iankaikkisuudessa. Hän on Jumalan tytär, kumppani, jonka kera voitte kulkea käsi kädessä niin hyvällä kuin myrskyisälläkin säällä, läpi elämän kaikkien vaarojen ja voittojen.¹⁷

Ajattelen kahta [ystävää], jotka tunsin – – lukio- ja yliopistovuosina. Poika oli kotoisin pikkukaupungista, tavallisen näköinen, rahaton eikä mitenkään lupaavalta vaikuttava. Hän oli varttunut maatilalla, ja jos hänessä oli jokin puoleensavetävä ominaisuus, niin se oli kyky tehdä työtä. – – Mutta vaikka hänestä ehkä puuttui tyylikkyyttä, niin hänen hymynsä ja persoonallisuutensa viestittivät pelkkää hyvyyttä. Tyttö oli kaupunkilaistyttö ja kotoisin varakkaasta kodista. – –

Noiden kahden välillä tapahtui jotakin ihmeellistä. He rakastuivat. – – [He] nauroivat ja tanssivat ja opiskelivat yhdessä nuo vuodet. He menivät naimisiin, vaikka ihmiset ihmettelivät, kuinka he mitenkään voisivat ansaita elantonsa. Mies opiskeli sinnikkäästi, menestyi hyvin ja valmistui ammattiinsa. Vaimo pihisteli ja säästi ja teki työtä ja rukoili. Hän kannusti ja tuki miestään, ja kun oli oikein tiukka paikka, hän sanoi hiljaa: ”Kyllä me jotenkin selviämme.” Vaimonsa luottamuksen kannustamana mies selviytyi näistä vaikeista vuosista. Lapsia syntyi, ja yhdessä he rakastivat ja hoitivat heitä ja antoivat heille turvallisuutta, joka syntyi heidän esimerkillisestä rakkaudestaan ja uskollisuudestaan toisiaan kohtaan. Noista ajoista on kulunut yli 45 vuotta. Heidän lapsensa ovat aikuisia ja kunniaksi heille, kirkolle ja yhteiskunnalle.

Kun äskettäin lensin New Yorkista ja kävelin käytävää pitkin puolihämärässä lentokoneen matkustamossa, näin valkohiuksisen naisen, joka nukkui nojaten päätään miehensä olkapäähän. Mies puristi hellästi kädessään vaimonsa kättä. Mies oli hereillä ja tunnisti minut. Vaimokin heräsi, ja me aloimme jutella. Hekin olivat palaamassa New Yorkista, missä mies oli pitänyt esitelmän eräälle valtakunnan tärkeälle tiedeyhteisölle. Hän itse ei sanonut asiasta paljonkaan, mutta vaimo kertoi ylpeänä, millaisia kunnianosoituksia hänen miehensä oli saanut. – –

Ajattelin sitä palatessani omalle paikalleni lentokoneessa. Sanoin itselleni, että heidän silloiset ystävänsä näkivät vain maalaispojan ja pisamanenäisen, hymyilevän tytön. Mutta nämä kaksi löysivät toisistaan rakkautta, uskollisuutta, rauhaa, uskoa ja tulevaisuuden. Joku voisi sanoa sitä kemiaksi, ja ehkä siinä oli vähän sitäkin, mutta siinä oli paljon enemmän. Heissä oli ennemminkin puhjennut kukoistukseensa jotakin jumalallista, jonka oli istuttanut Isä, joka on Jumalamme. Kouluaikoina he olivat eläneet kelvollisina tuohon kukoistukseen. He olivat eläneet hyveessä ja uskossa arvostaen ja kunnioittaen itseään ja toinen toistaan. Vaativina opiskelun ja taloudellisten vaikeuksien vuosina kumppanuus oli ollut heille suurin maanpäällinen voimanlähde. Nyt kypsässä iässä he kokivat rauhaa ja hiljaista tyytyväisyyttä yhdessä. Ja ennen kaikkea heillä oli varmuus iankaikkisesta riemullisesta yhdessäolosta jo kauan sitten Herran huoneessa tehtyjen liittojen ja lupausten vuoksi.¹⁸

Jumala ei evää mitään siunauksia kelvollisilta yksilöiltä, jotka eivät ole naimisissa.

Jotenkin olemme panneet leiman hyvin tärkeään ryhmään kirkossa. Siinä lukee ”Naimattomat”. Kunpa emme tekisi niin. Te olette yksilöitä, miehiä ja naisia, Jumalan poikia ja tyttäriä, ettekä mitään massaa, joka näyttää samanlaiselta tai toimii samalla lailla. Se, että te ette satu olemaan naimisissa, ei tee teitä pohjimmiltaan erilaisiksi kuin muut. Me kaikki olemme hyvin paljon samanlaisia näöltämme ja emotionaalisilta reaktioiltamme, kyvyltämme ajatella, järkeillä, olla onnettomia, olla onnellisia, rakastaa ja saada rakkautta.

Te olette aivan yhtä tärkeitä kuin kaikki muutkin taivaallisen Isämme suunnitelmassa, eikä Hän laupeudestaan pidätä teiltä ikuisesti mitään siunausta, mihin muutoin saattaisitte olla oikeutettuja.¹⁹

Saanen nyt sanoa sanasen niille, joilla ei ole koskaan ollut tilaisuutta solmia avioliittoa. Vakuutan teille, että me olemme tietoisia yksinäisyydestä, jota monet teistä tuntevat. Yksinäisyys on katkeraa ja tuskallista. Kaikki ihmiset ovat tainneet tuntea sitä kerran jos toisenkin. Sydämemme kääntyy teidän puoleenne ymmärtäväisesti ja rakastaen. – –

Tämä aika elämässänne voi olla suurenmoinen. Teillä on kypsyyttä. Teillä on arvostelukykyä. Useimmilla teistä on koulutusta ja kokemusta. Teillä on fyysistä, henkistä ja hengellistä voimaa kohottaa, auttaa ja rohkaista.

Maailmassa on niin monia, jotka tarvitsevat teitä. – – Pitäkää hengelliset paristonne täysin ladattuina ja sytyttäkää muiden lamput.²⁰

Teille, jotka ette ole naimisissa, – – Jumala on antanut erilaisia kykyjä. Hän on antanut teille kyvyn palvella toisten tarpeita ja siunata heidän elämäänsä ystävällisyydellänne ja huolenpidollanne. Auttakaa jotakuta, joka tarvitsee sitä. – –

Lisätkää tietoa tiedon päälle. Jalostakaa mieltänne ja taitojanne valitsemallanne tiedon alalla. Teille on tarjolla upeita tilaisuuksia, jos olette valmistautuneita käyttämään ne hyväksenne. – – Älkää luulko, että Jumala on hylännyt teidät, koska olette naimattomia. Maailma tarvitsee teitä. Kirkko tarvitsee teitä. Hyvin monet ihmiset ja asiat tarvitsevat vahvuuttanne ja viisauttanne ja kykyjänne.

Rukoilkaa älkääkä menettäkö toivoa. – – Eläkää aivan parasta elämää, mihin kykenette, niin Herra suuremmassa viisaudessaan ja iankaikkisessa aikataulussaan antaa vastauksen rukouksiinne.²¹

Teille, jotka olette eronneet, toivomme teidän tietävän, ettemme pidä teitä epäonnistuneina, vaikka avioliittonne epäonnistuikin. – – Meidän tehtävämme ei ole tuomita vaan antaa anteeksi ja unohtaa, kohottaa ja auttaa. Lohduttomuuden hetkinänne kääntykää Herran puoleen, joka sanoi: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. – – Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28, 30.)

Herra ei torju teitä eikä käännytä teitä pois. Vastaukset rukouksiinne eivät ole ehkä dramaattisia, niitä ei ehkä ole helppo ymmärtää tai edes arvostaa. Mutta aika tulee, jolloin tiedätte, että teitä on siunattu.²²

Onnellisuus avioliitossa koituu siitä, että osoittaa rakastavaa huolta puolisonsa hyvinvoinnista.

Hoivatkaa ja vaalikaa avioliittoanne. Suojelkaa sitä ja tehkää työtä pitääksenne sen vankkumattomana ja kauniina. – – Avioliitto on sopimus, se on sitoumus, se on liitto miehen ja naisen välillä Kaikkivaltiaan suunnitelman mukaisesti. Se voi olla herkkä särkymään. Se vaatii hoivaa ja kovasti ponnistelua.²³

Oltuani vuosien varrella tekemisissä satojen avioerotilanteiden kanssa olen varma siitä, että yhden ainoan tavan omaksuminen tekisi enemmän kuin kaikki muut yhteensä tämän vakavan ongelman ratkaisemiseksi.

Jos jokainen aviomies ja jokainen aviovaimo tekisi jatkuvasti kaiken voitavansa taatakseen kumppaninsa hyvinvoinnin ja onnen, avioeroja olisi hyvin vähän, jos ollenkaan. Koskaan ei kuultaisi riitelyä. Kumpikaan ei syyttäisi toista. Ei olisi vihanpurkauksia, vaan rakkaus ja huolenpito astuisivat huonon kohtelun ja ilkeyksien sijaan. – –

Useimpia aviollisia ongelmia ei hoideta avioerolla. Niitä hoidetaan parannuksella ja anteeksiannolla, ystävällisyyden ja huolenpidon ilmaisemisella. Niitä hoidetaan soveltamalla kultaista sääntöä käytäntöön.

On erittäin kaunis näky, kun nuori mies ja nuori nainen tarttuvat toisiaan kädestä alttarin ääressä tehden liiton Jumalan edessä, että he kunnioittavat ja rakastavat toinen toistaan. Kuinka synkkä tilanne sitten onkaan, kun muutamaa kuukautta tai muutamaa vuotta myöhemmin kuullaan loukkaavia huomautuksia, ilkeitä ja teräviä sanoja, äänen korottamista, katkeria syytöksiä.

Niin ei tarvitse olla, rakkaat veljeni ja sisareni. Me voimme kohota elämässämme näiden heikkojen ja surkeiden alkuvoimien yläpuolelle (ks. Gal. 4:9). Me voimme etsiä ja tunnistaa toisissamme sen jumalallisen luonteen, jonka olemme saaneet taivaallisen Isämme lapsina. Me voimme elää yhdessä Jumalan asettamassa avioliittomallissa saavuttaen sen, mihin meillä on kykyjä, jos me harjoitamme itsekuria ja pidättäydymme yrittämästä ojentaa kumppaniamme.²⁴

woman and man — ”Hoivatkaa ja vaalikaa avioliittoanne. Suojelkaa sitä ja tehkää työtä pitääksenne sen vankkumattomana ja kauniina.”

Jokainen avioliitto joutuu toisinaan kokemaan myrskysäätä, mutta noista myrskyistä on mahdollista selviytyä kärsivällisyydellä, keskinäisellä kunnioituksella ja pitkämielisyyden hengessä. Kun virheitä on tehty, voidaan pyytää anteeksi, tehdä parannus ja antaa anteeksi. Mutta halukkuutta tehdä niin täytyy löytyä molemmilta osapuolilta. – –

Olen oppinut, että avioliiton onnen todellinen ydin – – on siinä, että huolehtii innokkaasti kumppaninsa mukavuudesta ja hyvinvoinnista. Yksinomaan itsensä ajatteleminen ja henkilökohtaisten halujen tyydyttäminen ei lisää luottamusta, rakkautta eikä onnea. Vain siellä, missä on epäitsekkyyttä, voi rakkaus siihen liittyvine ominaisuuksineen menestyä ja kukoistaa.²⁵

Monien meistä pitäisi lakata etsimästä virheitä ja ryhtyä etsimään hyveitä. – – Valitettavasti jotkut naiset haluavat muuttaa miehensä oman mielensä mukaiseksi. Jotkut miehet taas pitävät etuoikeutenaan pakottaa vaimonsa mukautumaan omiin mittapuihinsa ja ihanteisiinsa. Tällainen ei koskaan onnistu. Se johtaa vain riitoihin, väärinkäsityksiin ja murheeseen.

Meidän pitää kunnioittaa toistemme kiinnostuksen kohteita. Jokaisen tulee saada tilaisuuksia kehittää ja käyttää omia lahjojaan ja saada rohkaisua siihen.²⁶

Pysykää ehdottoman vilpittöminä ja uskollisina valitulle kumppanillenne. Aikaa ja iankaikkisuutta ajatellen hän on parasta, mitä teillä koskaan tulee olemaan. Hän ansaitsee kaikkein parhaan, mitä teissä on.²⁷

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Hinckley opetti, että taivaallinen Isä on tarkoittanut miehen ja naisen välisen avioliiton ”lastensa onneksi ja turvaksi” (osa 1). Kuinka tämä tieto voi vaikuttaa aviomiehen ja vaimon väliseen suhteeseen? Kuinka aviomies ja vaimo voivat pitää avioliittonsa ”puhtaana ja tahrattomana maailman pahan yläpuolella”?
Mitä ovat iankaikkisen avioliiton siunaukset tässä elämässä ja iankaikkisuudessa? (Ks. osa 2.) Mitkä kokemukset ovat saaneet sinut arvostamaan enemmän iankaikkisia suhteita? Kuinka voimme opettaa iankaikkisen avioliiton tärkeyttä lapsille?
Miksi avioliiton pitää olla ”tasa-arvoisten yksilöiden kumppanuutta”? (Ks. osa 3.) Mitä opit osassa 3 olevasta kertomuksesta? Kuinka aviopuolisot voivat edistää tämänkaltaista voimaa avioliitossaan?
Kuinka presidentti Hinckleyn lupaukset ja neuvot osassa 4 voivat auttaa henkilöitä, jotka eivät ole naimisissa? Kuinka tässä osassa olevat opetukset soveltuvat kaikkiin ihmisiin? Miksi meidän on tärkeää käyttää kykyjämme ja taitojamme muiden palvelemiseen?
Millä tavoin aviopuolisot voivat ”hoivata ja vaalia” avioliittoaan? (Ks. osa 5.) Mitä olet oppinut siitä, kuinka aviopuolisot voivat voittaa haasteita ja kokea suurempaa onnea yhdessä? Mitä esimerkkejä tästä olet nähnyt?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

1. Kor. 11:11; Matt. 19:3–6; OL 42:22; 132:18–19; Moos. 2:27–28; 3:18, 21–24

Tutkimisen avuksi

”Kun varaatte joka päivä aikaa henkilökohtaisesti ja perheenne kanssa Jumalan sanan tutkimiseen, elämässänne vallitsee rauha. Tuo rauha ei tule ulkopuolisesta maailmasta. Se tulee kodistanne, perheestänne, omasta sydämestänne.” (Richard G. Scott, ”Asettakaa uskon osoittaminen etusijalle”, Liahona, marraskuu 2014, s. 93.)