Luku 24

Jeesuksen Kristuksen sovitus – ulottuvuudeltaan suunnaton, vaikutukseltaan henkilökohtainen

”Todistan – – Herran Jeesuksen Kristuksen [sovituksesta]. Ilman sitä elämä on merkityksetöntä. Se on olemassaolomme holvikaaren lakikivi.”

Gordon B. Hinckleyn elämänvaiheita

Tammikuun 1. päivänä 2000 presidentti Gordon B. Hinckley johti ensimmäistä presidenttikuntaa ja kahdentoista apostolin koorumia, kun he julkaisivat yhteisen todistuksensa Vapahtajasta. Tässä sanomassa nimeltään ”Elävä Kristus” he julistivat: ”Me lausumme oman todistuksemme Hänen vertaansa vailla olevan elämänsä todellisuudesta ja Hänen suurenmoisen sovitusuhrinsa äärettömästä voimasta. Kenelläkään muulla ei ole ollut niin syvällistä vaikutusta kaikkiin niihin, jotka ovat eläneet ja jotka vielä tulevat elämään maan päällä.”¹

Yleiskonferenssipuheessa kolme kuukautta myöhemmin presidentti Hinckley todisti siitä syvällisestä vaikutuksesta, joka Vapahtajalla oli hänen omaan elämäänsä. Hän puhui lempeästi ja henkilökohtaisesti äänen tukahtuessa välillä liikutuksesta:

”Kaikista niistä asioista, joista olen kiitollinen tänä aamuna, yksi kuitenkin kohoaa ylitse muiden. Se on elävä todistus Jeesuksesta Kristuksesta, Kaikkivaltiaan Jumalan Pojasta, Rauhan Ruhtinaasta, Jumalan Pyhästä. – –

Jeesus on ystäväni. Kukaan muu ei ole antanut minulle niin paljon. ’Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta’ (Joh. 15:13). Hän antoi henkensä minun puolestani. Hän avasi tien iankaikkiseen elämään. Vain Jumala voi tehdä sen. Toivon, että minua pidetään kelvollisena olemaan Hänen ystävänsä.

Hän on minun esikuvani. Hänen tapansa elää, Hänen ehdottoman epäitsekäs käyttäytymisensä, Hänen ojentautumisensa hätää kärsivien puoleen, Hänen viimeinen uhrinsa, kaikki ovat esimerkkinä minulle. En voi itse täysin täyttää vaatimuksia, mutta voin yrittää. – –

Hän on minun parantajani. Tunnen syvää kunnioitusta Hänen suurenmoisia ihmetekojaan kohtaan. Ja silti tiedän niiden tapahtuneen. Hyväksyn nämä asiat todeksi, koska tiedän Hänen olevan elämän ja kuoleman Herra. Hänen palvelutehtävänsä ihmeet todistavat myötätunnosta, rakkaudesta sekä inhimillisyyden tunteesta, joita on ihmeellistä katsella.

Hän on minun johtajani. Minulle on kunnia olla yksi siinä pitkässä ketjussa ihmisiä, jotka rakastavat Häntä ja jotka ovat seuranneet Häntä Hänen syntymänsä jälkeisten kahden vuosituhannen aikana. – –

Hän on minun Vapahtajani ja Lunastajani. Antamalla henkensä, tuskissaan ja sanoin kuvaamattomasti kärsien, Hän ojentautui kohottaakseen minut ja jokaisen meistä sekä kaikki Jumalan pojat ja tyttäret kuolemaa seuraavasta iankaikkisen pimeyden syöveristä. Hän on tarjonnut jotakin parempaa, valon ja ymmärryksen, kasvun ja kauneuden piirin, jossa voimme jatkaa eteenpäin iankaikkiseen elämään johtavalla tiellä. Kiitollisuudellani ei ole rajoja. Kiitoksellani Herralleni ei ole loppua.

Hän on minun Jumalani ja Kuninkaani. Iankaikkisesta iankaikkiseen Hän tulee hallitsemaan ja johtamaan kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana. Hänen herruudellaan ei tule olemaan loppua. Hänen kirkkaudelleen ei tule olemaan yötä.

Kukaan muu ei voi ottaa Hänen paikkaansa. Kukaan muu ei koskaan tule tekemään sitä. Tahrattomana, vailla minkäänlaista virhettä, Hän on Jumalan Karitsa, jota kumarran ja jonka kautta lähestyn taivaallista Isääni. – –

Kiitollisin mielin, vähentymättömällä rakkaudella, todistan näistä asioista Hänen pyhässä nimessään.”²

Christ praying in Gethsemane — ”Kaikki riippui Hänestä – Hänen sovittavasta uhristaan. – – Se oli lakikivi [Isän] suuren suunnitelman holvikaaressa.”

Gordon B. Hinckleyn opetuksia

Taivaallisen Isämme rakkaus ilmenee Hänen ainosyntyisen Poikansa lahjassa.

Sydämeni tuntee nöyryyttä, kun ajattelen taivaallisen Isäni suurta rakkautta. Kuinka kiitollinen olenkaan tietäessäni, että Jumala rakastaa meitä. Sen rakkauden käsittämätön syvyys sai ilmauksen Hänen ainosyntyisen Poikansa lahjassa, kun Hän tuli maailmaan tuomaan toivoa sydämiimme, tuomaan ystävällisyyttä ja suopeutta ihmissuhteisiimme ja ennen kaikkea pelastamaan meidät synneistämme ja ohjaamaan meidät sille tielle, joka johtaa iankaikkiseen elämään.³

Vapahtajan kuolevaisuutta edeltävä palvelutyö

Meidän kaikkien Isä, joka rakastaa lapsiaan, esitti – – suunnitelman, jonka mukaan meillä olisi vapaus valita elämämme tie. Hänen ainosyntyisellä Pojallaan, meidän vanhimmalla Veljellämme, on avainrooli tuossa suunnitelmassa. Ihmisellä olisi tahdonvapautensa, ja tuohon tahdonvapauteen liittyisi vastuullisuus. Ihminen kulkisi maailman ja synnin teitä ja kompastuisi. Mutta Jumalan Poika pukeutuisi lihaan ja antaisi itsensä uhrina sovittaakseen kaikkien ihmisten synnit. Sanoin kuvaamattoman kärsimyksen kautta Hänestä tulisi suuri Lunastaja, koko ihmiskunnan Vapahtaja.⁴

Vapahtajan maanpäällinen palvelutyö

Koko historiassa ei ole ollut mitään Hänen majesteettisuutensa kaltaista. Hän, suuri Jehova, alentui syntymään kuolevaiseen elämään Betlehemin tallissa. Hän kasvoi poikana Nasaretissa, ja Hänelle ”karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä” (Luuk. 2:52).

Johannes kastoi Hänet Jordanin vesissä, ja ”samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.

Ja taivaista kuului ääni: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.’” (Matt. 3:16–17.)

Maanpäällisen palvelutyönsä kolmen vuoden aikana Hän teki sellaista, mitä kukaan muu ei ollut ennen tehnyt. Hän opetti tavalla, jolla kukaan muu ei ollut aikaisemmin opettanut.

Sitten oli Hänen aikansa tulla uhratuksi. Hän nautti yläkerran huoneessa kahdentoista apostolinsa kanssa viimeisen ateriansa kuolevaisuudessa. Pestessään heidän jalkansa Hän opetti nöyryyttä ja palvelemista tavalla, jota he eivät koskaan unohtaisi.⁵

Kärsiminen Getsemanen puutarhassa

Seurasi kärsiminen Getsemanessa, ja tämä ”kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä” (OL 19:18).⁶

Getsemanen puutarhassa Hän kärsi niin suuresti, että Hän hikoili veripisaroita rukoillessaan Isäänsä. Tämä kaikki oli kuitenkin osa Hänen suurta sovitusuhriaan.⁷

[Istuin kerran] vanhan oliivipuun varjossa [Getsemanen puutarhassa] ja luin tuosta Jumalan Pojan suunnattomasta kamppailusta, jossa Hän kohtasi väistämättömän tulevaisuuden hikoillen veripisaroita ja rukoillen Isältään, että malja menisi Hänen ohitseen, jos mahdollista – mutta sanoen siitä huolimatta: Tapahtukoon kuitenkin Sinun tahtosi. – – Minulla oli pakahduttava tunne, ettei Hän esittänyt pyyntöään, ettei Hän kohdannut tuota koettelemusta ajatellen tulevaa fyysistä tuskaansa ja kauheaa, raakaa ristiinnaulitsemistaan. Se oli varmastikin osa sitä. Mutta suuri osa sitä oli luullakseni tunne Hänen roolistaan kaikkien ajan sukupolvien kaikkien Jumalan poikien ja tyttärien iankaikkisessa hyvinvoinnissa.

Kaikki riippui Hänestä – Hänen sovittavasta uhristaan. Se oli avain. Se oli lakikivi sen suuren suunnitelman holvikaaressa, jonka Isä oli tuonut esiin poikiensa ja tyttäriensä iankaikkisen elämän toteuttamiseksi. Niin kauheaa kuin olikin kohdata se ja niin raskasta kuin olikin toteuttaa se, Hän kohtasi sen, Hän toteutti sen, ja se oli ihmeellinen ja suurenmoinen asia. Se on uskoakseni käsityskykymme ulottumattomissa. Siitä huolimatta me näemme siitä pienen pilkahduksen, ja meidän täytyy oppia arvostamaan sitä yhä enemmän ja enemmän.⁸

Vangitseminen, ristiinnaulitseminen ja kuolema

Hänet vietiin pois karkeasti ja väkivaltaisesti ja tuotiin yöllä vastoin lakia Hannaksen ja sitten Kaifaksen, suuren neuvoston kavalan ja pahan virkamiehen, eteen. Varhain aamulla seurasi toinen kuulustelu tämän vehkeilevän ja katalan miehen edessä. Sitten Jeesus vietiin roomalaisen maaherran Pilatuksen eteen, jota tämän vaimo varoitti: ”Älä tee mitään sille pyhälle miehelle” (Matt. 27:19). Roomalainen ajatteli välttää vastuun ja lähetti Hänet Galilean turmeltuneen ja irstaan neljännesruhtinaan Herodeksen luo. Kristusta pahoinpideltiin ja ruoskittiin. Hänen päänsä kruunattiin pistävillä orjantappuroilla, ja Hänen verta vuotavaan selkäänsä heitettiin pilkaten punainen viitta. Hänet vietiin taas Pilatuksen eteen, jolle kansanjoukko huusi: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” (Luuk. 23:21.)

Kompastelevin askelin Hän kulki Golgatalle, missä Hänen haavoitettu ruumiinsa naulattiin ristille epäinhimillisimmällä, tuskallisimmalla teloitustavalla, mitä sadistinen mieli voi keksiä.

Kuitenkin Hän huusi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.)⁹

Koko historiassa ei ole riipaisevampaa kuvaa kuin kuva Jeesuksesta Getsemanessa ja ristillä, yksin: ihmiskunnan Lunastaja, maailman Vapahtaja toteuttamassa sovitusta.

Muistan, kuinka olin presidentti Harold B. Leen – – kanssa Getsemanen puutarhassa Jerusalemissa. Saatoimme aistia – vaikka vain hyvin vähäisessä määrin – sen kauhean kamppailun, joka siellä tapahtui, niin kiihkeän kamppailun Jeesuksen taistellessa yksin Hengessään, että Hän vuosi verta jokaisesta huokosesta (ks. Luuk. 22:44; OL 19:18). Muistelimme luottamustehtävään kutsutun suorittamaa kavallusta. Muistelimme, kuinka pahat ihmiset nostivat julmat kätensä Jumalan Poikaa vastaan. Muistelimme tuota ristillä riippuvaa yksinäistä hahmoa, joka huusi tuskissaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46.) Kuitenkin maailman Vapahtaja täytti rohkeasti työnsä toteuttaakseen sovituksen meidän puolestamme.¹⁰

Tunnit kuluivat Hänen elämänsä lähetessä tuskallisesti loppuaan. Maa vapisi, temppelin väliverho repesi. Hänen kuivuneilta huuliltaan kuultiin sanat: ”’Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.’ Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.” (Luuk. 23:46.)

Se oli ohi. Hänen kuolevainen elämänsä oli päättynyt. Hän oli uhrannut sen lunnaiksi kaikkien puolesta. Mennyttä oli Häntä rakastaneiden toivo. Unohdetut olivat Hänen antamansa lupaukset. Hänen ruumiinsa laskettiin kiireesti mutta hellästi lainahautaan juutalaisten sapatin aattona.¹¹

Ylösnousemus

Aikaisin sunnuntaiaamuna Magdalan Maria ja muita naisia tuli haudalle. Rientäessään haudalle he ihmettelivät, kuinka kivi saataisiin vieritetyksi hautakammion ovelta. Saapuessaan sinne he näkivät enkelin, joka puhui heille: ”Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta.

Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.” (Matt. 28:5–6.)

Sellaista ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Tyhjä hauta oli vastaus kautta aikojen esitettyyn kysymykseen. Paavali sanoi osuvasti: ”Missä on pistimesi, kuolema? Missä on voittosi, hauta?” (Ks. 1. Kor. 15:55.)¹²

empty tomb — ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi” (Matt. 28:6).

Vapahtajan lunastavan uhrin ansiosta kaikki ihmiset nousevat haudasta.

Tuon ylösnousemusaamun – – ihme on ihme koko ihmiskuntaa varten. Se on Jumalan voiman ihme, Jumalan, jonka rakas Poika antoi henkensä sovittaakseen kaikkien synnit. Se oli rakkauden uhri jokaisen Jumalan pojan ja tyttären puolesta. Niin tehdessään Hän rikkoi kuoleman sinetit.¹³

Ei ole mitään sen yleismaailmallisempaa kuin kuolema, eikä mitään kirkkaampaa toivoa ja uskoa kuin varmuus kuolemattomuudesta. Toivotonta murhetta, joka tulee kuoleman myötä, suurta surua, joka seuraa rakkaan poismenoa, lieventää vain varmuus Jumalan Pojan ylösnousemuksesta – –.

Kuoleman kohdatessa tuon hetken synkkyyden ja pimeyden läpi loistaa Herran Jeesuksen Kristuksen voitokas hahmo, Hänen, Jumalan Pojan, joka verrattomalla ja iankaikkisella voimallaan voitti kuoleman. Hän on maailman Lunastaja. Hän antoi henkensä meidän jokaisen puolesta. Hän otti sen jälleen, ja Hänestä tuli esikoinen niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Kuninkaiden Kuninkaana Hän seisoo voitokkaana kaikkien muiden kuninkaiden yläpuolella. Hän, Kaikkivaltias, on kaikkien hallitsijoiden yläpuolella. Hän on meidän lohtumme, ainoa todellinen lohtumme, kun maanpäällisen yön tummat varjot sulkevat meidät sisäänsä ja henki erkanee ihmishahmosta.

Koko ihmiskuntaa ylempänä seisoo Jeesus Kristus.¹⁴

Muistan puhuneeni erään hyvän miehen hautajaistilaisuudessa – ystävän, jonka hyvyys sai minut kurottamaan hieman korkeammalle. Vuosien kuluessa olin oppinut tuntemaan hänen hymynsä, hänen ystävälliset sanansa, hänen loistavan älykkyytensä ja sen, kuinka suuresti hän palveli toisia. Ja sitten hän, joka oli ollut niin lahjakas ja hyvä, yhtäkkiä kuoli. Katsoin hänen elotonta hahmoaan. Siinä ei näkynyt jälkeäkään mistään tunnistamisesta tai liikkeestä tai minkäänlaisesta puheesta. – –

Katsoin tämän miehen itkevää leskeä ja itkeviä lapsia. Minun laillani he tiesivät, etteivät he enää koskaan kuolevaisuudessa kuulisi hänen ääntään. Mutta lempeä, sanoin kuvaamaton suloisuus toi rauhaa ja varmuutta. Se tuntui lausuvan: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.” (Ps. 46:11.)

Se tuntui lausuvan edelleen: ”Älkää huolehtiko. Kaikki tämä kuuluu osana suunnitelmaani. Kukaan ei voi välttyä kuolemalta. Jopa rakas Poikani kuoli ristillä. Mutta sen kautta Hänestä tuli ylösnousemuksen loistava esikoinen. Hän vei kuolemalta sen pistimen ja haudalta sen voiton.”

Saatoin kuulla mielessäni Herran puhuvan surevalle Martalle. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25–26.)¹⁵

Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta meille tarjotaan mahdollisuus korotukseen ja iankaikkiseen elämään.

Kiitos olkoon Kaikkivaltiaalle. Hänen kirkastettu Poikansa mursi kuoleman kahleet, saavutti kaikista voitoista suurimman. – – Hän on meidän voitokas Herramme. Hän on meidän Lunastajamme, joka sovitti meidän syntimme. Hänen lunastavan uhrinsa kautta kaikki ihmiset nousevat haudasta. Hän on avannut tien, jonka kautta me voimme saavuttaa paitsi kuolemattomuuden myös iankaikkisen elämän.¹⁶

Aavistan Hänen sovituksensa merkityksen pieneltä osin. En kykene ymmärtämään sitä kokonaan. Se on ulottuvuudeltaan niin suunnaton ja kuitenkin vaikutukseltaan niin henkilökohtainen, että se ylittää käsityskyvyn.¹⁷

Tuon sovituksen suuruutta meidän on mahdotonta täysin ymmärtää. Tiedän vain, että se tapahtui ja että se tehtiin minun tähteni ja teidän tähtenne. Kun Vapahtaja uhrasi itsensä lunnaina koko ihmiskunnan syntien tähden, kärsimys oli niin suuri, tuska niin ankara, ettei yksikään meistä pysty sitä ymmärtämään.

Hänen kauttaan me saamme anteeksiannon. Hänen ansiostaan meille annetaan varma lupaus siitä, että koko ihmiskunnalle suodaan pelastuksen siunaukset ja ylösnousemus kuolleista. Hänen ansiostaan ja Hänen suuren, kaikkia koskevan uhrinsa ansiosta meille tarjotaan kuuliaisuuden kautta mahdollisuus korotukseen ja iankaikkiseen elämään.¹⁸

Emmekö me kaikki ole tuhlaajapoikia ja -tyttäriä, joiden on tehtävä parannus ja otettava vastaan taivaallisen Isämme anteeksiantavaa armoa ja sitten noudatettava Hänen esimerkkiään?

Hänen rakas Poikansa, meidän Lunastajamme, tarjoaa meille anteeksiantonsa ja armonsa, mutta niin tehdessään Hän käskee tekemään parannuksen. – – Herra sanoi – ja minä lainaan profeetta Josephille annettua ilmoitusta:

”Ja nyt, minä käsken sinua tekemään parannuksen – tee parannus, etten minä löisi sinua suuni sauvalla ja kiivaudellani ja vihallani ja etteivät kärsimyksesi olisi ankaria – kuinka ankaria, et tiedäkään; kuinka suuria, et tiedäkään; niin, kuinka kovia kestää, et tiedäkään.

Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen;

mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä,

mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä. – –

Ota vastaan oppia minulta ja kuuntele minun sanojani; vaella minun Henkeni sävyisyydessä, niin sinulla on rauha minussa.” (OL 19:15–18, 23).¹⁹

Loppujen lopuksi kun koko historiaa tarkastellaan, kun ihmismielen syvimmätkin syöverit on tutkittu, niin mikään ei ole niin ihmeellinen, niin majesteettinen, niin suunnaton kuin tämä armonosoitus, jolloin Kaikkivaltiaan Poika, Isänsä kuninkaallisen perheen ruhtinas, Hän, joka oli kerran puhunut Jehovana, Hän, joka oli alentunut tulemaan maan päälle ja syntymään lapsena Betlehemissä, antoi henkensä häpeässä ja tuskassa, jotta kaikki kautta aikojen eläneet Jumalan pojat ja tyttäret, joista jokaisen täytyy kuolla, saattaisivat jälleen nousta ja elää iankaikkisesti. Hän teki meidän puolestamme sen, mitä yksikään meistä ei pystyisi tekemään omasta puolestaan. – –

Profeetta Jesaja julisti:

”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. – –

Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53:4–5.)

Tämä on joulun ihmeellinen ja todellinen kertomus. Jeesuksen syntymä Juudean Betlehemissä muodostaa johdannon. Mestarin kolmivuotinen palvelutyö muodostaa esipuheen. Kertomuksen suurenmoisena pääsisältönä on Hänen uhrinsa – täydellisen epäitsekäs tuskallinen kuolema Golgatan ristillä kaikkien meidän syntiemme sovittamiseksi.

Loppunäytöksenä on ylösnousemuksen ihme, joka tuo varmuuden siitä, että ”niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi” (1. Kor. 15:22).

Joulua ei olisi, ellei olisi ollut pääsiäistä. Betlehemin Jeesus-vauva olisi vain yksi vauva muiden joukossa ilman Getsemanen ja Golgatan lunastavaa Kristusta sekä ylösnousemuksen voittoisaa todellisuutta.

Minä uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, iankaikkisen, elävän Jumalan Poikaan. Maan päällä ei ole koskaan kulkenut ketään Hänen vertaistaan. Kukaan muu ei ole antanut vastaavaa uhria tai suonut vastaavaa siunausta. Hän on maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Minä uskon Häneen. Julistan Hänen jumalallisuuttaan ilman kiertelyä tai siitä tinkimistä. Rakastan Häntä. Lausun Hänen nimensä kunnioittaen ja ihmetystä tuntien. Palvelen Häntä kuten palvelen Hänen Isäänsä, hengessä ja totuudessa. Kiitän Häntä ja polvistun Hänen rakkaan Poikansa edessä, joka kauan sitten kääntyi meidän puoleemme ja sanoi meille jokaiselle: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.)

– – Toivon, että jokaisella teistä on aikaa, vaikka vain hetkinen, viettää hiljaa mietiskellen ja pohtien Hänen, Jumalan Pojan, ihmettä ja majesteettisuutta.²⁰

Todistan – – Herran Jeesuksen Kristuksen [sovituksesta]. Ilman sitä elämä on merkityksetöntä. Se on olemassaolomme holvikaaren lakikivi. Se vahvistaa, että elimme ennen kuin synnyimme kuolevaisuuteen. Kuolevaisuus on vain astinkivi kohti loistavampaa olemassaoloa tulevaisuudessa. Kuoleman aiheuttamaa surua lievittää lupaus ylösnousemuksesta.²¹

Jeesus on Kristus, ennalta asetettu Jumalan Poika, joka alensi itsensä tullakseen maan päälle, joka syntyi seimeen vasallikansan keskuuteen valloitetussa kansakunnassa, Jumalan Poika, Isän Ainosyntyinen lihassa, Isän Esikoinen ja pelastuksemme tuoja. Hän on Lunastajamme, Vapahtajamme, jonka sovituksen kautta iankaikkinen elämä on mahdollinen kaikille, jotka vaeltavat kuuliaisuudessa Hänen opetuksilleen.²²

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Miksi taivaallinen Isä antoi meille lahjana ainosyntyisen Poikansa? (Ks. osa 1.) Miten sinä voit osoittaa kiitollisuutesi tästä lahjasta? Mitä ajatuksia ja tunteita sinulle herää, kun luet presidentti Hinckleyn yhteenvedon siitä, mitä Vapahtaja on tehnyt hyväksemme?
Vertaa osassa 2 sanoja, joita presidentti Hinckley käyttää kuvaillessaan kuolemaa, sanoihin, joita hän käyttää kuvaillessaan ylösnousemusta. Mitä opit eroista näissä sanoissa? Kuinka todistuksesi Vapahtajan ylösnousemuksesta vaikuttaa elämääsi?
Mitä opit presidentti Hinckleyn todistuksen perusteella Jeesuksen Kristuksen sovituksesta? (Ks. osa 3.) Kuinka sovitus on siunannut sinua henkilökohtaisesti? Mitä tunnet pohtiessasi Vapahtajan puolestasi antamaa uhria? Suunnittele käyttäväsi hetki siihen, että mietiskelet ja pohdit hiljaa Vapahtajaa.

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Jes. 53; Joh. 3:16; 11:25; 2. Nefi 9:6–13; Alma 7:11–13; 34:8–10; Hel. 14:13–19; OL 18:10–12

Opetusvihje

”Kun valmistaudut opettamiseen rukoillen, – – voit saada johdatusta korostaa tiettyjä periaatteita. Voit saada ymmärrystä siitä, mikä olisi paras tapa esittää tiettyjä ajatuksia. Voit keksiä esimerkkejä, havaintoesityksiä ja innoittavia kertomuksia yksinkertaisista elämän tapahtumista – –. Voit tuntea innoitusta kutsua tietyn henkilön auttamaan oppiaiheen opettamisessa. Voit muistaa jonkin henkilökohtaisen kokemuksen, jonka voit kertoa.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 47–48.)