Luku 11

Koti – vanhurskaan elämän perusta

”Mitä varmemmin kasvatatte lapsenne Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaisesti, rakastaen ja suurin odotuksin, sitä todennäköisemmin heidän elämässään on rauha.”

Gordon B. Hinckleyn elämänvaiheita

Vuoden 1973 loppupuolella Gordon ja Marjorie Hinckley päättivät vastentahtoisesti muuttaa kodistaan East Mill Creekistä Utahista, jotta he voisivat olla lähempänä kirkon päämajaa Salt Lake Cityssä. Presidentti Hinckley, joka oli tuolloin kahdentoista apostolin koorumin jäsen, käytti sen vuoden uudenvuoden aattona aikaa kirjoittaakseen heidän kodistaan. Hänen sanansa ilmaisivat hänen tunteitaan tuota paikkaa kohtaan, mutta vielä enemmän ne ilmaisivat hänen tunteitaan rakastavaa perhettä kohtaan.

”Kuinka tunteilevan surullisia olemmekaan lähdöstä”, hän kirjoitti. Hän muisteli perheen uurastusta kodin rakentamiseksi ja sitä ympäröivän tontin kaunistamiseksi. Sitten hänen ajatuksensa kääntyivät suhteisiin – toisiinsa ja Jumalaan:

”Täällä olemme leikkineet yhdessä lasten varttuessa ja täällä olemme rukoilleet yhdessä. Täällä olemme lastemme kanssa oppineet tuntemaan taivaallisen Isämme ja tietämään, että Hän elää, kuuntelee ja vastaa.

Voisin melkein kirjoittaa kirjan – – en maailmalle vaan noille viidelle lapselle, heidän puolisoilleen ja jälkeläisilleen. Ja jos saisin puettua sanoiksi tuon kodin tarinan, siinä olisi kyyneliä ja naurua ja suurenmoista, hiljaista, vallitsevaa rakkauden henkeä, joka koskettaisi sitä lukevien sydäntä, sillä ne, jotka elivät ja varttuivat täällä, rakastivat toisiaan, rakastivat naapureitaan, rakastivat Jumalaansa ja Herraa Jeesusta Kristusta.”¹

Koko palvelutyönsä ajan presidentti Hinckley todisti rakastavien, uskollisten perheiden tärkeydestä. Hänen johdollaan ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi esittivät julkilausuman ”Perhe – julistus maailmalle”, jonka vanhin M. Russell Ballard kahdentoista koorumista kuvaili olevan ”vetoomus suojella ja vahvistaa perheitä”². Luettuaan julistuksen syyskuun 1995 yleisessä Apuyhdistyksen kokouksessa presidentti Hinckley julisti: ”Jokaisen kansakunnan voima lähtee sen kotien seinien sisäpuolelta. Kehotamme kansaamme kaikkialla vahvistamaan perheitään näiden perinteisten arvojen mukaisesti.”³

”Vetoamme vanhempiin, että he tekisivät parhaansa opettaakseen ja kasvattaakseen lapsiaan.”

Gordon B. Hinckleyn opetuksia

Perhesuhteet ovat kaikista ihmissuhteista pyhimpiä.

Perhe on – – jumalallinen. Se on taivaallisen Isämme asettama. Se sulkee sisäänsä kaikista ihmissuhteista pyhimmän. Vain sen toimintajärjestelmän kautta Herran tarkoitukset voivat täyttyä.⁴

Me olemme kirkko, joka todistaa perheen – isän, äidin, lasten – tärkeydestä ja siitä tosiseikasta, että me kaikki olemme Jumalan, iankaikkisen Isämme, lapsia. Vanhemmilla, jotka saattavat lapsia tähän maailmaan, on velvollisuus rakastaa noita lapsia, hoivata heitä ja pitää heistä huolta, opettaa heille niitä arvoja, jotka siunaavat heidän elämäänsä, jotta heistä kasvaa hyviä kansalaisia. – – Haluan tähdentää teille jo tuttua asiaa, että on tärkeää sitoa perheemme yhteen rakkaudella ja ystävällisyydellä, arvostuksella ja kunnioituksella sekä opettamalla Herran teitä, jotta lapsenne varttuvat vanhurskaudessa ja välttävät ne murhenäytelmät, jotka ovat nujertamassa hyvin monet perheet kautta maailman.⁵

On ehdottoman tärkeää, ettette laiminlyö perhettänne. Teillä ei ole mitään kallisarvoisempaa.⁶

Isillä ja äideillä on etuoikeus huolehtia lapsistaan ja opettaa heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.

Vetoamme vanhempiin, että he tekisivät parhaansa opettaakseen ja kasvattaakseen lapsiaan evankeliumin periaatteiden mukaisesti ja pitäisivät heidät näin kirkon piirissä. Koti on vanhurskaan elämän perusta, eikä mikään muu taho voi ottaa sen paikkaa tai täyttää sen perustehtäviä tämän Jumalan antaman vastuun täyttämisessä.⁷

Olen varma siitä, ettei mikään takaa suurempaa onnistumista uskaliaassa vanhemmuuden hankkeessa kuin sellainen perhe-elämän ohjelma, joka pohjautuu evankeliumin ihaniin opetuksiin: että perheen isä voidaan pukea Jumalan pappeuteen, että hänen etuoikeutenaan ja velvollisuutenaan on huolehtia taivaallisen Isämme hänelle uskomien lasten tarpeista, että hänen on määrä johtaa kotona pappeuden hengessä taivuttelulla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, nöyryydellä ja vilpittömällä rakkaudella (ks. OL 121:41–42); että perheen äiti on Jumalan tytär, älykäs, omistautuva ja rakastava sielu, joka voidaan pukea Jumalan Hengellä, että hänen etuoikeutenaan ja velvollisuutenaan on hoivata taivaallisen Isämme hänelle uskomia lapsia heidän päivittäisissä tarpeissaan, että hänen on myös määrä yhdessä miehensä kanssa opettaa lapsiaan ”ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, Jumalan Poikaan, ja kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta kätten päällepanemisen kautta – – [ja] rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä” (OL 68:25, 28).

Tällaisessa kodissa lapset rakastavat eivätkä kammoksu vanhempiaan, he kunnioittavat eivätkä pelkää heitä. Ja vanhemmat pitävät lapsia Herran lahjoina, joista tulee huolehtia ja joita tulee hoivata, rohkaista ja ohjata.

Satunnaisia mielipide-eroja saattaa syntyä; pieniä riitoja saattaa tulla. Mutta jos perheenjäsenet rukoilevat, rakastavat ja ovat huomaavaisia, tuloksena on sellainen kiintymys, joka yhdistää ikuisesti, ja sellainen uskollisuus, joka on oleva alati oppaana.⁸

Nyt muutama sana yksinhuoltajille. – – [Te] kannatte uuvuttavia taakkoja taistellessanne päivittäisiä taisteluja, jotka liittyvät lasten kasvattamiseen ja heidän tarpeistaan huolehtimiseen. Se on yksinäinen velvollisuus. Mutta teidän ei tarvitse olla täysin yksin. Tässä kirkossa on monia, todella monia, jotka auttaisivat teitä hienotunteisesti ja ymmärtäen. He eivät halua tupata sinne, minne heitä ei haluta. Mutta heidän kiinnostuksensa on aitoa ja vilpitöntä, ja he siunaavat omaa elämäänsä siunatessaan teidän elämäänne ja lastenne elämää. Ottakaa vastaan heidän apunsa. Heidän pitää antaa sitä niin heidän itsensä vuoksi kuin teidän vuoksenne.

Meillä on tässä kirkossa tuhansittain hyviä piispoja. Meillä on tuhansittain hyviä koorumien virkailijoita. Meillä on tuhansittain suurenmoisia Apuyhdistyksen sisaria. Meillä on kotiopettajia ja kotikäyntiopettajia. He ovat ystäviänne, jotka Herra on asettanut paikalleen antaakseen heidän voimastaan teidän avuksenne. Älkääkä koskaan unohtako, että Herra itse on suurempi voimanlähde kuin mikään muu. Minua liikutti tapaus, josta kertoi – – eräs seitsemän lapsen yksinhuoltaja. Hän pyysi taivaalliselta Isältään, että voisi mennä Hänen luokseen vaikka vain yhdeksi illaksi saamaan lohtua ja voimaa seuraavan päivän koettelemuksia varten. Hänen mieleensä tuli hellä vastaus, joka oli melkein kuin ilmoitus: ”Sinä et voi tulla minun luokseni, mutta minä tulen sinun luoksesi.”⁹

Mitä varmemmin kasvatatte lapsenne Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaisesti, rakastaen ja suurin odotuksin, sitä todennäköisemmin heidän elämässään on rauha.¹⁰

Perherukouksen avulla lapset varttuvat uskoen elävään Jumalaan.

Katsokaa pienokaisianne. Rukoilkaa heidän kanssaan. Rukoilkaa heidän puolestaan ja siunatkaa heitä. Se maailma, johon he ovat astumassa, on monimutkainen ja vaikea maailma. He joutuvat kokemaan suuria vastoinkäymisiä. He tulevat tarvitsemaan kaiken sen voiman ja kaiken sen uskon, mitä te voitte heille antaa niin kauan kuin he vielä ovat luonanne. Ja he tulevat myös tarvitsemaan suurempaa voimaa, joka tulee korkeudesta. Heidän on tehtävä enemmän kuin vain kuljettava sen mukana, mitä he löytävät. Heidän on kohotettava maailmaa, ja ainoa työkalu, joka heillä on, on heidän oman elämänsä antama esimerkki ja se vakuuttava voima, joka tulee heidän todistuksestaan ja heidän tiedostaan siitä, mikä on Jumalan. He tarvitsevat Herran apua. Rukoilkaa heidän kanssaan heidän ollessaan vielä nuoria, että he voisivat tulla tuntemaan tuon voimanlähteen, joka on silloin aina oleva ulottuvilla tarpeen tullen.¹¹

En tiedä mitään muuta tapaa, jolla olisi yhtä myönteinen vaikutus elämäänne kuin polvistumisella yhteiseen rukoukseen. Jo sanoilla ”taivaallinen Isämme” on valtava vaikutus. Ette voi lausua niitä vilpittömästi ja Hänet Isäksenne tunnustaen tuntematta jonkinlaista vastuullisuutta Jumalaa kohtaan. – –

Päivittäinen keskustelunne Hänen kanssaan antaa rauhaa sydämeenne ja sellaista elämäniloa, jota ette voi saada mistään muualta. – – Rakkautenne syvenee. Keskinäinen arvonantonne lisääntyy.

Lapsianne siunataan turvallisuuden tunteella, koska he saavat elää kodissa, jossa vallitsee Herran Henki. He saavat tuntea ja rakastaa vanhempia, jotka kunnioittavat toisiaan, ja kunnioituksen henki kehittyy myös lasten sydämessä. He saavat kokea ystävällisen kielenkäytön tuomaa turvallisuutta. Heillä on turvanaan vanhemmat, jotka ovat rehellisiä Jumalalle, toisilleen ja muille lähimmäisilleen. He saavat kehittyä kiitollisuuden ilmapiirissä, koska he ovat kuulleet vanhempiensa kiittävän Herraa pienistä ja suurista siunauksistaan. He kasvavat uskoen elävään Jumalaan.¹²

Perheilta voi vetää vanhemmat ja lapset yhteen oppimaan Herran teitä.

Voin muistaa, kuinka ollessani pieni poika, viisivuotias, presidentti Joseph F. Smith ilmoitti koko kirkolle, että jäsenten tulee koota perheensä yhteen perheiltaan. Isäni sanoi: ”Kirkon presidentti on pyytänyt, että teemme niin, ja me aiomme tehdä niin.”

Niinpä me kaikki kokoonnuimme perheiltaan. Se oli hassua. Hän sanoi: ”Me laulamme laulun.” Me emme olleet mitään laulajia. – – Yritimme vain laulaa ja nauroimme toisillemme. Samoin teimme monen muun asian kanssa. Mutta tuosta kokemuksesta tuli vähitellen jotakin suurenmoista – käytäntö, joka auttoi meitä, joka veti meidät yhteen perheenä, joka vahvisti meitä, ja sydämessämme kasvoi vakaumus perheillan arvosta.¹³

Olen kiitollinen siitä, että meillä kirkkona on ohjelmamme perusosana viikoittaisen perheillan käytäntö. On merkittävää, että näinä kiireisinä aikoina tuhannet perheet kautta maailman pyrkivät vilpittömästi pyhittämään yhden illan viikossa siihen, että laulamme yhdessä, opetamme toisillemme Herran teitä, polvistumme yhdessä rukoilemaan kiittäen silloin Herraa Hänen armolahjoistaan ja pyytäen Hänen siunauksiaan elämällemme, kodillemme, työllemme, maallemme. Mielestäni me arvostamme liian vähän sitä suurta hyvää, joka tästä ohjelmasta koituu.¹⁴

Jos teillä on epäilyksiä perheillan hyödyistä, kokeilkaa sitä. Kootkaa lapsenne ympärillenne, opettakaa heitä, todistakaa heille, lukekaa pyhiä kirjoituksia yhdessä ja pitäkää hauskaa yhdessä.¹⁵

Vanhempien tulee aloittaa lastensa opettaminen, kun lapset ovat aivan pieniä.

Pian naimisiin mentyämme me rakensimme ensimmäisen kotimme. Meillä ei ollut paljon rahaa, ja tein suuren osan työstä itse. Pihapiirin kunnostus jäi täysin minun tehtäväkseni. Ensimmäinen monista istuttamistani puista oli piikitön kolmioka, ja näin sieluni silmin päivän, jolloin puu varjostaisi taloa viilentäen sitä kesäkuumalla. Istutin sen tontin nurkkaan, jossa itäpuolella olevasta kanjonista tuleva tuuli puhalsi tuimimmin. Kaivoin kuopan, panin paljaat juuret siihen ja täytin kuopan mullalla, kastelin taimen ja sitten suurin piirtein unohdin sen. Se oli vain hento puuntaimi, ehkäpä parin sentin vahvuinen rungostaan. Se oli niin norja, että sitä saattoi taivutella helposti joka suuntaan. Vuosien varrella en kiinnittänyt siihen juuri lainkaan huomiota. Sitten eräänä talvipäivänä, kun puu seisoi lehdetönnä, satuin katsomaan sitä ikkunasta. Huomasin, että se oli kallellaan länteen päin, vääristynyt ja vino. En ollut uskoa silmiäni. Menin ulos ja nojasin runkoa vasten ja yritin suoristaa puuta. Mutta rungon läpimitta oli jo kolmisenkymmentä senttiä. Minun voimani eivät mitenkään vetäneet sille vertoja. Hain vajasta taljan, kiinnitin toisen pään puuhun ja toisen tukevaan aidanpylvääseen. Kiristin vaijeria. Väkipyörät liikkuivat hieman, ja puu vavahti hiukkasen. Mutta siinä kaikki. Se tuntui sanovan: ”Et sinä pysty minua suoristamaan. On liian myöhäistä. Olen kasvanut tällaiseksi sinun laiminlyöntisi tähden, enkä aio taipua.”

Lopulta otin epätoivoissani sahan ja sahasin poikki suuren ja tukevan oksan puun länsipuolelta. Astahdin taaksepäin ja silmäilin, mitä olin tehnyt. Olin sahannut pois suurimman osan puuta, ja jäljellä oli valtava arpi, halkaisijaltaan noin 20 senttiä, ja vain yksi pieni oksa, joka kasvoi kohti taivasta.

– – Hiljattain katsoin taas puuta. Se on suuri, sen muoto on parempi, ja se palvelee taloa hyvin. Mutta kuinka vakava olikaan sen nuoruusvuosien trauma ja kuinka kovakouraisesti olinkaan ojentanut sitä. Istutusvaiheessa narunpätkä olisi pitänyt sen suorana tuulen voimaa vastaan. Olisin voinut panna sen narun paikoilleen hyvin pienellä vaivalla, ja minun olisi pitänyt tehdä se, mutta en vain tehnyt. Ja puu taipui siihen kohdistuneiden voimien vaikutuksesta.

Lapset ovat samanlaisia kuin puut. Kun he ovat vielä pieniä, heidän elämäänsä voi muovata ja ohjata, ja se tapahtuu yleensä hyvin pienellä vaivalla. Sananlaskujen kirjoittaja sanoi: ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea” [Sananl. 22:6]. Tämän ohjauksen perusta on kodissa.¹⁶

”Kootkaa lapsenne ympärillenne, opettakaa heitä, todistakaa heille, lukekaa pyhiä kirjoituksia yhdessä ja pitäkää hauskaa yhdessä.”

Jesaja on sanonut: ”Herra itse on opettava sinun poikiasi, runsas on lastesi onni ja rauha” (Jes. 54:13).

Johdattakaa siis poikianne ja tyttäriänne, opastakaa ja ohjatkaa heitä pienestä pitäen, opettakaa heille Herran teitä niin, että rauha on heidän kumppaninaan kautta elämän.¹⁷

Jos lapset kapinoivat, vanhempien tulee edelleen rukoilla heidän puolestaan, rakastaa heitä ja tarjota heille apuaan.

Tiedän, että on vanhempia, jotka huolimatta runsaasti osoittamastaan rakkaudesta sekä uutterista ja uskollisista pyrkimyksistään opettaa lapsiaan saavat nähdä lastensa kasvavan päinvastaiseen suuntaan, ja he surevat, kun heidän kurittomat poikansa ja tyttärensä valitsevat tahallaan suunnan, jolla on murheelliset seuraukset. Tunnen suurta myötätuntoa sellaisia vanhempia kohtaan, ja minulla on tapana lukea heille Hesekielin sanat: ”Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä” (Hes. 18:20).¹⁸

Silloin tällöin, riippumatta kaikesta, mitä yritätte tehdä, lapsi on kapinallinen. Mutta jatkakaa työtä. Älkää koskaan antako periksi. Ette ole hävinneet niin kauan kuin yritätte. Jatkakaa työtä.¹⁹

Jos jollakulla teistä on lapsi tai rakas ihminen tuossa [kapinoinnin] tilassa, älkää antako periksi. Rukoilkaa heidän puolestaan ja rakastakaa heitä ja tarjotkaa heille tukenne ja auttakaa heitä.²⁰

Se voi joskus tuntua liian myöhäiseltä – –. Mutta muistakaa istuttamaani piikitöntä kolmiokaa [ks. s. 176–177]. Leikkaus ja kärsimys saivat aikaan jotakin kaunista, ja puun myöhemmät vaiheet ovat suoneet tervetullutta suojaa päivän kuumuudelta.²¹

Me vahvistamme perhettämme, kun pyydämme taivaan apua ja vaalimme rakkauden ja kunnioituksen henkeä toisiamme kohtaan.

[Perheen kasvattaminen] ei ehkä ole helppoa. Siihen sisältyy varmaan paljon pettymyksiä ja haasteita. Se vaatii rohkeutta ja kärsivällisyyttä. – – Rakkaudesta riippuu niin paljon – rakkaudesta, jota osoitetaan kitsastelematta lapsuudessa ja joka jatkuu nuoruuden pulmallisten vuosien läpi. Se saa aikaan sellaista, mitä lapsiin upotettu raha ei milloinkaan saa aikaan.

– Ja kärsivällisyys, johon liittyy kielensä hillitseminen ja vihan hallitseminen. – –

– Ja rohkaisu, joka on nopea antamaan tunnustusta ja hidas arvostelemaan.

Nämä yhdessä rukousten kera saavat aikaan ihmeitä. Ette voi odottaa voivanne selviytyä siitä yksinänne. Te tarvitsette taivaan apua kasvattaessanne taivaan lasta – teidän lastanne, joka on myös hänen taivaallisen Isänsä lapsi.²²

Jokainen lapsi muutamaa mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta on kodin tuote, olipa koti hyvä, paha tai välinpitämätön. Kun lapset kasvavat vuosien varrella, heidän elämänsä tulee suuressa mitassa heijastamaan ja välittämään perheen opetuksia. Jos kodissa on karkeutta, pahoinpitelyä, hillitsemätöntä vihaa, uskottomuutta, hedelmät ovat varmat ja näkyvät, ja kaiken todennäköisyyden mukaan ne toistuvat seuraavassa sukupolvessa. Jos toisaalta kodissa on kärsivällisyyttä, anteeksiantamusta, kunnioitusta, toisten huomioon ottamista, ystävällisyyttä, armeliaisuutta ja laupeutta, ovat hedelmät jälleen näkyvät ja ikuisesti palkitsevat. Ne ovat myönteiset ja suloiset ja ihanat. Ja kun vanhemmat osoittavat ja opettavat armeliaisuutta, se jatkuu seuraavan sukupolven elämässä ja toiminnassa.

Puhun isille ja äideille kaikkialla, ja pyydän teitä jättämään taaksenne karkeudet, hillitsemään vihastuksenne, alentamaan ääntänne ja kohtelemaan armeliaasti ja rakkaudella ja kunnioituksella toisianne kodeissamme.²³

On kirjoitettu, että ”sävyisä vastaus taltuttaa kiukun” (Sananl. 15:1). Joudumme harvoin ikävyyksiin, kun puhumme sävyisästi. Vasta silloin kun korotamme äänemme, kipinät sinkoilevat ja pienistä kärpäsistä tulee suurten riitojen härkäsiä. – – Taivaan ääni on kuin hiljainen tuulen humina [ks. 1. Kun. 19:11–12]; vastaavasti on kotirauhan ääni hiljainen ääni.²⁴

Tietenkin perheessä tarvitaan kuria. Mutta kurinpito ankaruutta ja julmuutta käyttämällä ei suinkaan saa aikaan parannusta vaan pikemminkin kaunaa ja katkeruutta. Se ei paranna mitään vaan ainoastaan pahentaa ongelmaa. Se on tuhoon tuomittua.²⁵

Koko maailmassa ei ole rakkauden veroista kurinpitokeinoa. Siinä on aivan oma taikavoimansa.²⁶

Työskennelkäämme jatkuvasti vahvistaaksemme perheitämme. Edistäkööt miehet ja vaimot ehdottoman uskollisuuden henkeä toisiaan kohtaan. Älkäämme pitäkö toinen toistamme itsestäänselvyyksinä vaan työskennelkäämme jatkuvasti ravitaksemme rakkauden ja kunnioituksen henkeä toisiamme kohtaan.²⁷

Oi Jumala, iankaikkinen Isämme, siunaa vanhempia, jotta he voisivat opettaa rakkaudella, kärsivällisyydellä ja rohkaisua antaen niitä, jotka ovat kallisarvoisimpia, lapsia, jotka ovat tulleet Sinun luotasi, jotta he yhdessä varjeltuisivat ja jotta heitä ohjattaisiin hyvään tässä kasvun prosessissa ja he toisivat siunauksia maailmaan, josta he ovat osana.²⁸

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Hinckley opetti, että perhe ”sulkee sisäänsä kaikista ihmissuhteista pyhimmän” (osa 1). Kuinka tämä totuus voisi vaikuttaa suhteisiimme perheemme jäseniin? Kuinka se saattaisi vaikuttaa siihen, mikä on aikamme ja toimiemme tärkeysjärjestys?
Miksi vanhempien tulee tehdä parhaansa ”opettaakseen ja kasvattaakseen lapsiaan evankeliumin periaatteiden mukaisesti”? (Ks. osa 2.) Kuinka evankeliumin opettaminen kodissanne on ollut perheellesi siunauksena? Kuinka vanhemmat voivat edistyä pyrkimyksissään auttaa lapsiaan elämään evankeliumin mukaan?
Käy läpi presidentti Hinckleyn opetukset perherukouksen siunauksista (ks. osa 3). Miksi mielestäsi perherukous tuo siunauksia? Mitä siunauksia olet kokenut säännöllisestä perherukouksesta? Mitä menetämme, jos laiminlyömme perherukouksen?
Mitä voimme oppia Gordon B. Hinckleyn pikkupoikana saaman kokemuksen perusteella perheillasta? (Ks. osa 4.) Mitä siunauksia oma perheesi on saanut perheilloista?
Käy läpi presidentti Hinckleyn kertomus kolmioka-puusta (ks. osa 5). Mitä sovelluksia tällä kertomuksella voisi olla omaan elämääsi?
Kuinka presidentti Hinckleyn opetukset osassa 6 voivat auttaa vanhempia, joiden lapsi on kulkenut harhaan? Millä tavoin vanhemmat ja muut voivat tavoittaa tällaisen lapsen rakkaudessa?
Miksi on tärkeää, että vanhemmat pitävät lapsilleen kuria rakkaudessa eivätkä vihassa? Mitä asioita vanhemmat voivat tehdä pitääkseen kuria rakkaudessa? Kuinka perheenjäsenet voivat vaalia rakkauden ja kunnioituksen henkeä toisiaan kohtaan? (Ks. osa 7.)

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

5. Moos. 11:19; En. 1–5; Moosia 4:14–15; Alma 56:45–48; 3. Nefi 18:21; ks. myös ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129

Opetusvihje

”Sinusta voi tuntua, ettet ymmärrä jotakin tiettyä periaatetta, jota valmistaudut opettamaan. Mutta kun tutkit sitä rukoillen, pyrit elämään sen mukaan, valmistaudut opettamaan sitä ja sitten kerrot siitä muille, oma todistuksesi vahvistuu ja syvenee.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 19.)