Luku 19

Pappeusjohtajat Jeesuksen Kristuksen kirkossa

”Herra valvoo tätä työtä. Tämä on Hänen valtakuntansa. Me emme ole niin kuin lampaat ilman paimenta. Me emme ole niin kuin armeija ilman johtajaa.”

Gordon B. Hinckleyn elämänvaiheita

Presidentti Gordon B. Hinckley muisteli: ”Ensimmäinen tehtäväni kirkossa, ensimmäinen virka, joka minulla on ollut, oli sen pojan neuvonantajan virka, joka johti diakonien koorumiamme. Hyvä piispamme kutsui minut sisään ja puhui kanssani tästä kutsumuksesta. Se teki minuun valtavan vaikutuksen. Olin huolissani. Uskokaa tai älkää, mutta olin luonteeltani jokseenkin ujo ja sulkeutunut poika, ja luulen, että tämä kutsu diakonien koorumin neuvonantajaksi oli ikäni ja kokemukseni huomioon ottaen minulle yhtä suurena huolena kuin on ikäni ja kokemukseni huomioon ottaen nykyinen tehtäväni.”¹

Presidentti Hinckleyllä oli samankaltaisia tuntemuksia vuonna 1961, kun hänet kutsuttiin palvelemaan kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä. Ensimmäisessä yleiskonferenssipuheessaan apostolina hän sanoi:

”Luulen tuntevani jonkinlaisen aavistuksen tämän vastuun kuormasta olla Herran Jeesuksen Kristuksen todistajana maailmalle, joka on haluton ottamaan Häntä vastaan. ’Oi Jeesuksen laupeus, mi mua varjoaa.’ Herran profeetan osoittama luottamus ja näiden veljieni ilmaisema rakkaus minua kohtaan tekee minut nöyräksi. – – Rukoilen voimaa, rukoilen apua ja rukoilen uskoa ja tahtoa olla kuuliainen.”²

Huhtikuun 1. päivänä vuonna 1995 presidentti Hinckley puhui yleiskonferenssin pappeuskokouksessa ensimmäisen kerran sen jälkeen kun kirkon jäsenet olivat hyväksyneet hänet profeetakseen ja presidentikseen. Edellisten 14 vuoden ajan hän oli palvellut kolmen muun kirkon presidentin neuvonantajana. Hän oli toistuvasti todistanut heidän jumalallisesta kutsumuksestaan ja kehottanut myöhempien aikojen pyhiä noudattamaan heidän neuvojaan. Ollessaan nyt itse siinä tehtävässä hänen riippuvuuden tunteensa Herrasta eivät olleet vähentyneet ajoista, jolloin hän oli ollut diakoni ja juuri kutsuttu apostoli. Pikemminkin hän oli tullut vieläkin tietoisemmaksi siitä, että hän tarvitsi Herran vahvistavaa voimaa. Hän sanoi:

”Kohotetuista käsistänne juhlakokouksessa tänä aamuna tuli osoitus siitä, että olette valmiit ja halukkaat tukemaan meitä veljiänne ja palvelijoitanne luottamuksellanne, uskollanne ja rukouksillanne. Olen syvästi kiitollinen tuosta osoituksesta. Kiitän teitä, teitä jokaista. Vakuutan teille, kuten jo tiedätte, että Herran valintatavassa ei ole mitään viran tavoittelua. Kuten Herra sanoi opetuslapsilleen: ’Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät’ (Joh. 15:16, ks. englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös). Tätä virkaa ei voi tavoitella. Oikeus valita on Herralla. Hän on elämän ja kuoleman Herra. Hänen on valta kutsua. Hänen on valta ottaa pois. Hänen on valta pidättää. Se on kaikki Hänen käsissään.

En tiedä, miksi Hänen suuressa suunnitelmassaan on paikka minun kaltaiselleni. Mutta kun tämä viitta on laskettu harteilleni, minä omistan nyt uudelleen kaikki voimani ja aikani ja kykyni ja koko elämäni Mestarini työhön veljieni ja sisarteni palveluksessa. Jälleen kiitän teitä – – tämän päivän toiminnastanne. Rukoukseni pääsisältönä on, että olisin kelvollinen. Ja toivon, että te muistaisitte minua rukouksissanne.”³

First Presidency — Ensimmäinen presidenttikunta vuonna 1995. Presidentti Gordon B. Hinckley *(keskellä)*, presidentti Thomas S. Monson, ensimmäinen neuvonantaja *(vasemmalla)*, ja presidentti James E. Faust, toinen neuvonantaja *(oikealla)*.

Gordon B. Hinckleyn opetuksia

Herra kutsuu jokaisen kirkon presidentin koeteltuaan, jalostettuaan ja hiottuaan häntä.

Olen tehnyt työtä kirkon presidenttien kanssa presidentti Heber J. Grantista lähtien. – – Olen tuntenut kaikkien näiden miesten neuvonantajat ja kahdentoista neuvoston jäsenet näiden presidenttien toimikaudella. Kaikki nämä miehet ovat olleet inhimillisiä. Heillä on ollut inhimillisiä ominaisuuksia ja kenties joitakin inhimillisiä heikkouksia. Mutta ennen kaikkea ja tästä kaikesta huolimatta heidän jokaisen elämässä on ollut suunnatonta Jumalan innoituksen ilmenemistä. Kirkon presidentit ovat olleet profeettoja hyvin todellisella tavalla. Olen nähnyt läheltä, kuinka innoituksen henki on heidän päällänsä. Presidenttikuntaan tullessaan jokaisella on ollut vuosikausien kokemus kahdentoista neuvoston jäsenenä ja muissa tehtävissä. Herra on jalostanut ja hionut jokaista, antanut tuntea masennusta ja epäonnea, antanut kokea sairautta ja joissakin tapauksissa syvää murhetta. Kaikesta tästä on tullut osa suurta jalostusprosessia, ja tuon prosessin vaikutus on näkynyt kauniisti heidän elämässään.

Rakkaat ystäväni evankeliumissa, tämä on Jumalan työtä. Tämä on Hänen kirkkonsa ja Hänen rakkaan Poikansa kirkko, jonka nimeä se kantaa. Jumala ei ole koskaan salliva huijarin johtaa sitä. Hän nimittää profeettansa, ja Hän innoittaa ja johtaa heitä.⁴

Jotkut ovat huolissaan siitä, että kirkon johtajana tulee todennäköisesti aina olemaan vanhahko mies. Minun vastaukseni tähän on: ”Mikä siunaus!” – – Hänen ei tarvitse olla nuori. Hänellä on ja tulee olemaan apunaan nuorempia miehiä, jotka voivat matkustaa ympäri maailmaa palveluksen työssä. Hän on johtava ylipappi, hänellä on kaikki pyhän pappeuden avaimet ja hän on Jumalan ilmoituksen ääni kansalleen. – –

Minusta on hyvin rauhoittavaa tietää, että – – meillä on vastakin johtaja, joka on koulittu ja koeteltu, tutkittu ja tarkasteltu, jonka uskollisuus ja vilpittömyys tätä työtä kohtaan on karkaistu palvelutyön ahjossa, jonka usko on kypsää ja joka vuosien varrella on päässyt yhä lähemmäksi Jumalaa.⁵

Puhun – – [kiitollisena] profeetasta, joka johtaa meitä näinä myöhempinä aikoina. Pyydän teidän uskollisuuttanne hänelle, jonka Herra on kutsunut ja voidellut. Pyydän, että olisitte järkähtämättömiä tukiessanne häntä ja kiinnittäessänne huomion hänen opetuksiinsa. – – Olen sanonut – –, että jos meillä on profeetta, meillä on kaikki. Jos meillä ei ole profeettaa, meillä ei ole mitään. Meillä on profeetta. Meillä on ollut profeettoja tämän kirkon perustamisesta saakka. Me emme tule koskaan olemaan ilman profeettaa, mikäli elämme kelvollisina saamaan profeetan.

Herra valvoo tätä työtä. Tämä on Hänen valtakuntansa. Me emme ole niin kuin lampaat ilman paimenta. Me emme ole niin kuin armeija ilman johtajaa.⁶

Kun kirkon presidentti kuolee, virkaiältään vanhimmasta apostolista tulee seuraava presidentti.

Valtuuden siirtyminen [uudelle kirkon presidentille] on yksinkertaisuudessaan kaunis tapahtuma. Olen saanut muutaman kerran olla siinä mukana. Se osoittaa, kuinka Herra toimii. Hänen toimintatavassaan profeetta valitsee jonkun miehen kahdentoista apostolin neuvoston jäseneksi. Tuo mies ei valitse itse sitä elämänurakseen. Hänet kutsutaan samalla tavalla kuin Jeesuksen ajan apostolit, joille Herra sanoi: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät” (Joh. 15:16, ks. englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös). Vuodet kuluvat. Hän kouliintuu ja harjaantuu virkaansa kuuluvissa velvollisuuksissa. Hän matkustaa ympäri maailman täyttäessään apostolinkutsumustaan. Se on pitkä valmistautumisaika, ja sen aikana hän oppii tuntemaan myöhempien aikojen pyhät eri puolilla maailmaa, ja he oppivat tuntemaan hänet. Herra koettelee hänen sydäntään ja sisintään. Luonnollisella tavalla tuossa neuvostossa tulee virkoja avoimeksi, ja uusia nimityksiä tehdään. Tämän tapahtumaketjun kautta joku tietty mies tulee virkaiältään vanhimmaksi apostoliksi. Hänellä ja muilla johtavilla veljillä on kaikki pappeuden avaimet, jotka kullekin on annettu asettamisen hetkellä, mutta he eivät käytä niitä. Valtuus näiden avainten käyttämiseen rajoittuu kirkon presidenttiin. Kun [profeetta] kuolee, valtuus astuu voimaan virkaiältään vanhimman apostolin kohdalla, jonka muut kahdentoista neuvoston jäsenet silloin nimeävät, erottavat ja asettavat profeetaksi ja presidentiksi.

Ei ole mitään äänten kalastelua, ei mitään vaalikampanjoita. Jumalallinen suunnitelma toteutuu vain hiljaa ja yksinkertaisesti ja antaa innoitetun ja koetellun johtajan.

Olen nähnyt omin silmin tämän ihmeellisen prosessin. Todistan teille, että Herra itse [valitsee profeetan].⁷

Presidentti [Howard W.] Hunterin kuollessa ensimmäinen presidenttikunta hajosi. Veli Monson ja minä, jotka olimme palvelleet hänen neuvonantajinaan, otimme paikkamme kahdentoista koorumissa, josta tuli kirkon johtava auktoriteetti.

– – Kaikki elossa olevat asetetut apostolit kokoontuivat paaston ja rukouksen hengessä temppelin ylähuoneeseen. Siellä lauloimme pyhän laulun ja rukoilimme yhdessä. Nautimme Herran ehtoollisen sakramentin uudistaen siinä pyhässä, vertauskuvallisessa todistuksessa liittomme ja suhteemme Häneen, joka on jumalallinen Lunastajamme.

Presidenttikunta järjestettiin sitten uudelleen noudattaen aikaisempien sukupolvien aikana vakiintunutta tapaa.

Ei ollut kampanjointia, kilpailua eikä virkaan pyrkimistä. Se oli hiljaista, rauhallista, yksinkertaista ja pyhää. Se suoritettiin Herran itsensä säätämän mallin mukaan.⁸

Herra on antanut periaatteet ja toimintatavat kirkkonsa johtamiseksi, jos presidentti ei kykene toimimaan täysipainoisesti.

Presidentti Hinckley esitti seuraavan lausunnon vuonna 1992 palvellessaan ensimmäisenä neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa: Kirkon pää on Herra Jeesus Kristus. Tämä on Hänen kirkkonsa. Mutta maanpäällinen pää on profeettamme. Profeetat ovat miehiä, jotka ovat saaneet jumalallisen kutsun. Huolimatta tuon kutsun jumalallisuudesta he ovat ihmisiä. He ovat kuolevaisuuden ongelmien alaisia.

Me rakastamme ja kunnioitamme meidän aikamme profeettaa, presidentti Ezra Taft Bensonia, ja luotamme häneen. Hän on ollut suuri ja lahjakas johtaja, mies, jonka ääni on kajahtanut todistuksena tästä työstä ympäri maailman. Hänellä on kaikki pappeuden avaimet maan päällä tänä päivänä. Mutta hän on saavuttanut iän, jossa hän ei voi tehdä monia sellaisia asioita, joita hän on tehnyt aikaisemmin. Tämä ei suinkaan vähennä hänen arvoaan profeettana. Mutta se rajoittaa hänen fyysistä toimintaansa.⁹

Presidentti Hinckley esitti seuraavan lausunnon vuonna 1994 palvellessaan ensimmäisenä neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa: Ihmiset kaikkialla kirkossa ovat luonnollisesti halukkaita tietämään, mikä presidentin tila on. Presidentti Benson on nyt 94 vuotta vanha. – – Hän kärsii vakavasti ikänsä ja sairauksien seurauksista, eikä hän ole voinut täyttää pyhän virkansa tärkeitä tehtäviä. Tämä tilanne ei ole ensimmäinen laatuaan. Muutkin kirkon presidentit ovat olleet sairaita tai heidän toimintakykynsä on heikentynyt heidän elämänsä ehtookuukausina tai -vuosina. On mahdollista, että näin käy tulevaisuudessakin.

Periaatteet ja menettelytavat, jotka Herra on säätänyt kirkkonsa hallintoa varten, ottavat huomioon sellaisenkin tilanteen. On tärkeätä, ettei ole mitään epäilyksiä tai huolta kirkon hallinnosta ja profeetallisten lahjojen käytöstä, mukaan lukien oikeus saada innoitusta ja ilmoituksia kirkon asioiden ja ohjelmien johtamisessa, kun presidentti on sairas tai hänen toimintakykynsä on heikentynyt.

Ensimmäisellä presidenttikunnalla ja kahdentoista apostolin neuvostolla, jotka on kutsuttu ja asetettu pitämään pappeuden avaimia hallussaan, on valtuus ja vastuu johtaa kirkkoa, suorittaa sen toimituksia, selittää sen oppia sekä määrätä sen toimintatavoista ja ylläpitää niitä. Jokainen mies, joka on asetettu apostoliksi ja erotettu kahdentoista neuvoston jäseneksi, on hyväksytty profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi. Kuten edeltäjänsäkin presidentti Benson oli virkaiältään vanhin apostoli silloin kun hänet kutsuttiin kirkon presidentiksi. Hänen neuvonantajansa tulivat kahdentoista neuvostosta. Siksi kaikki virassaan toimivat ensimmäisen presidenttikunnan koorumin ja kahdentoista neuvoston jäsenet ovat saaneet ne avaimet, oikeudet ja valtuudet, jotka kuuluvat pyhään apostolinvirkaan.

Lainaan Oppia ja liittoja:

”Melkisedekin pappeudesta kolme johtavaa ylipappia, kirkon valitsemaa, tuohon virkaan nimitettyä ja asetettua ja kirkon luottamuksen, uskon ja rukouksen tukemaa, muodostavat kirkon presidenttikunnan koorumin” (OL 107:22).

Kun presidentti on sairas tai ei pysty toimimaan täysin kaikissa virkaansa kuuluvissa velvollisuuksissa, hänen kaksi neuvonantajaansa yhdessä muodostavat ensimmäisen presidenttikunnan koorumin. He huolehtivat päivittäisestä presidenttikunnan työstä. Poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun kenties vain yksi on kykenevä toimimaan, hän voi toimia presidenttikunnan viran valtuudella, kuten Opin ja liittojen luvussa 102 jakeissa 10–11 sanotaan. – –

Neuvonantajat ensimmäisessä presidenttikunnassa hoitavat tämän viran päivittäisiä asioita. Mutta ensimmäinen presidenttikunta ja kaksitoista yhdessä käsittelevät harkiten ja rukoillen kaikkia suuria kysymyksiä, jotka koskevat menettelytapoja, käytäntöä, ohjelmia tai oppeja. Nämä kaksi koorumia, ensimmäisen presidenttikunnan koorumi ja kahdentoista koorumi, kokoontuvat yhteen harkitsemaan kaikkia suuria kysymyksiä, ja jokaisella on täysi mahdollisuus ilmaista mielipiteensä.

Ja nyt lainaan taas Herran sanoja: ”Ja jokainen päätös, jonka mikä tahansa näistä koorumeista tekee, täytyy tehdä sen yksimielisellä äänellä; toisin sanoen jokaisen jäsenen kussakin koorumissa täytyy olla yhtä mieltä sen päätöksistä, jotta niiden päätöksillä olisi sama voima tai pätevyys keskenään” (OL 107:27). – –

Ymmärtäkööt kaikki, että Jeesus Kristus johtaa tätä kirkkoa, joka kantaa Hänen pyhää nimeään. Hän valvoo sitä. Hän ohjaa sitä. Seisten Isän oikealla puolella Hän johtaa tätä työtä. Hänellä on etuoikeus, voima ja valintamahdollisuus kutsua miehiä Hänen tavallaan korkeisiin ja pyhiin tehtäviin ja vapauttaa heidät tahtonsa mukaisesti kutsumalla heidät kotiin. Hän on elämän ja kuoleman Mestari. En ole huolissani siitä, missä olosuhteissa me elämme. Hyväksyn nämä olosuhteet Hänen tahtonsa ilmaisuna. Samalla tavalla hyväksyn veljieni rinnalla vastuun tehdä kaiken, minkä me voimme, viedäksemme tätä pyhää työtä eteenpäin pyhittäytymisen, rakkauden, nöyryyden, velvollisuuden ja uskollisuuden hengessä.¹⁰

Apostolit ovat Kristuksen nimen erityistodistajia koko maailmalle.

Kun [apostolit] on asetettu pyhään apostolinvirkaan ja erotettu kahdentoista neuvoston jäseniksi, heidän odotetaan omistautuvan ennen kaikkea tähän palvelutehtävään. He asettavat elämässään ensi sijalle, kaiken muun edelle – – sen, että heidän tulee olla Kristuksen nimen erityistodistajina kaikkialla maailmassa. – –

Hekin ovat ihmisiä kuten me kaikki. Heillä on vahvat puolensa ja heikkoutensa. Mutta tästedes heidän tulee lopun elämänsä ajan, sikäli kuin he pysyvät uskollisina, huolehtia ennen kaikkea Jumalan työn edistymisestä maan päällä. Heidän täytyy huolehtia meidän Isämme lasten hyvinvoinnista niin kirkossa kuin kirkon ulkopuolella. Heidän täytyy kaikkensa tehden lohduttaa surevia, vahvistaa heikkoja, rohkaista horjuvia, ystävystyä niiden kanssa, joilla ei ole ystävää, huolehtia puutteenalaisista, siunata sairaita ja todistaa, ei uskostaan vaan varmasta tiedostaan Jumalan Pojasta, ystävästään ja Mestaristaan, jota he palvelevat. – –

Todistan heidän veljeydestään, omistautumisestaan, uskostaan, ahkeruudestaan ja valtavasta palvelutyöstään Jumalan valtakunnan työn edistämiseksi.¹¹

Quorum of Twelve Apostles — Kahdentoista apostolin koorumi vuonna 1965. *Istumassa vasemmalta oikealle:* Ezra Taft Benson, Mark E. Petersen (käsinojalla), Joseph Fielding Smith (kooruminjohtaja) ja LeGrand Richards. *Seisomassa vasemmalta oikealle:* Gordon B. Hinckley, Delbert L. Stapley, Thomas S. Monson, Spencer W. Kimball, Harold B. Lee, Marion G. Romney, Richard L. Evans ja Howard W. Hunter.

Ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi etsivät ilmoitusta ja täydellistä sopusointua, ennen kuin he tekevät päätöksiä.

Ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista koorumin neuvonpidosta ei lähde yhtään päätöstä, josta kaikki asianosaiset eivät olisi täysin yksimielisiä. Kun asioita ryhdytään harkitsemaan, mielipide-eroja voi olla. Se on odotettavissakin. Nämä miehet ovat taustaltaan erilaisia. He ovat miehiä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Mutta ennen kuin lopullinen päätös tehdään, asiasta syntyy yksimielisyys ja yksituumaisuus.

Näin on odotettavissakin, jos me noudatamme Herran ilmoitettua sanaa [ks. OL 107:27, 30–31]. – –

[Kun] olen palvellut kahdentoista neuvoston jäsenenä, ja [kun] olen palvellut ensimmäisessä presidenttikunnassa, emme ole koskaan ryhtyneet toteuttamaan yhtään suurta toimenpidettä noudattamatta tätä toimintatapaa. – – Kun miehet ovat lausuneet mielipiteensä, siitä on seurannut ideoiden ja ajatusten seulontaa ja puintia. Mutta en ole milloinkaan nähnyt vakavia erimielisyyksiä tai vihamielisyyttä veljieni keskuudessa. Sen sijaan olen nähnyt jotakin suurenmoista ja merkittävää – sen, kun Pyhän Hengen opastavan vaikutuksen alaisina ja ilmoituksen voimasta erilaiset mielipiteet ovat lähestyneet toisiaan, kunnes on vallinnut täysi harmonia ja yhteisymmärrys. – –

En tiedä mitään muuta johtoryhmää, josta voisi sanoa samaa.¹²

Vaarnanjohtaja kutsutaan innoituksella palvelemaan piispojen neuvojana ja ihmisten johtajana.

Vaarnanjohtaja on virkailija, joka on kutsuttu ilmoituksella seisomaan seurakuntien piispojen ja kirkon johtavien auktoriteettien välissä. Se on mitä tärkein tehtävä. Johtavat auktoriteetit kouluttavat häntä, ja hän vuorostaan kouluttaa piispoja. – –

Vaarnanjohtaja toimii piispojen neuvojana. Jokainen piispa tietää, että kun hänellä on käsiteltävänä vaikea ongelma, niin aina on valmiina yksi henkilö, jonka kanssa hän voi jakaa taakkansa ja jolta saada neuvoja.

Vaarnanjohtaja tarjoaa toisen turvatoimen määritettäessä, ketkä ovat kelvollisia menemään Herran huoneeseen. – – Samoin vaarnanjohtajasta tulee toinen seula niiden kelvollisuudesta päätettäessä, jotka lähtevät edustamaan kirkkoa lähetyskentälle. Hänkin puhuttelee halukkaat, ja vasta ollessaan tyytyväinen puhuteltavan kelvollisuuteen hän kirjoittaa suosituksen. Hänelle on myös annettu valtuus erottaa lähetystyöhön kutsutut tehtäväänsä ja vapauttaa heidät, kun he ovat päättäneet palveluksensa.

Mikä tärkeintä, hän on vaarnan tärkein kurinpidosta vastaava virkamies. – – Vaarnanjohtaja kantaa hyvin raskaan vastuun huolehtia siitä, että vaarnassa opetettava oppi pidetään puhtaana ja tahrattomana. Hänen velvollisuutensa on huolehtia siitä, ettei vaarnassa opeteta vääriä oppeja eikä siellä ilmene vääriä menettelytapoja. Jos on joku Melkisedekin pappeuden haltija, joka toimii omavaltaisesti, tai yleensäkin kuka tahansa muu henkilö joissakin olosuhteissa, vaarnanjohtajan on neuvoteltava tämän henkilön kanssa. Jos henkilö jatkaa menettelytapaansa, silloin vaarnanjohtaja on velvollinen ryhtymään toimiin. Hän kutsuu syyllisen kurinpitoneuvoston eteen, joka voi määrätä joko koeajan tai jäsenoikeuksien poistamisen tai henkilön erottamisen kirkosta.

Tämä on mitä raskain ja epämiellyttävin tehtävä, mutta vaarnanjohtajan on kohdattava se pelotta tai ketään suosimatta. Kaikki tämä tehdään sopusoinnussa Hengen ohjauksen kanssa ja kuten Opin ja liittojen luvussa 102 on esitetty.

Sitten tämän jälkeen vaarnanjohtajan on tehtävä kaikkensa työskennelläkseen sen henkilön kanssa, jota kuritettiin, ja tuodakseen hänet aikanaan takaisin.

Kaikki tämä ja paljon muuta kuuluu hänen tehtäviinsä. Siksi onkin selvää, että hänen oman elämänsä täytyy olla esimerkillistä hänen vaarnansa jäsenten edessä. – –

Koska me luotamme [vaarnanjohtajiin] näin suuresti, me pyydämme, etteivät paikalliset jäsenet pyydä neuvoa ja siunauksia johtavilta auktoriteeteilta. Heidän vaarnanjohtajansa on kutsuttu samalla innoituksella kuin johtavat auktoriteetit.¹³

Piispat ovat lauman paimenia.

[Kirkko] voi kasvaa ja lisääntyä lukumääräisesti, kuten se varmasti tekeekin. Tämä evankeliumi täytyy viedä jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle. Ennalta nähtävässä tulevaisuudessa ei Siionissa ympäri maailman voi koskaan olla pysähdystä eikä sitä voi jättää auttamatta, edistämättä, rakentamatta, laajentamatta. Mutta kaiken tämän ohella jokaisella jäsenellä täytyy jatkuvasti olla läheinen paimensuhde viisaan ja huolehtivan piispan tai seurakunnanjohtajan kanssa. He ovat lauman paimenia, joiden vastuuna on huolehtia ihmisistä suhteellisen pienissä ryhmissä, niin ettei ketään unohdeta, jätetä vaille huomiota tai laiminlyödä. Jeesus oli tosi paimen, joka auttoi hädässä olevia, yhtä kerrallaan, antaen heille henkilökohtaisia siunauksia.¹⁴

Kirkon [piispat] ovat hyvin todellisessa mielessä Israelin paimenia. Jokainen [kirkossa] on vastuussa piispalle tai seurakunnanjohtajalle. Piispojen kannettavana on valtavia taakkoja, ja kehotan jokaista kirkon jäsentä tekemään kaiken voitavansa nostaakseen sitä taakkaa, jonka alla piispamme ja seurakunnanjohtajamme työskentelevät.

Meidän tulee rukoilla heidän puolestaan. He tarvitsevat apua kantaessaan raskasta kuormaansa. Me voimme antaa enemmän tukea ja olla vähemmän heistä riippuvaisia. Voimme antaa heille apuamme kaikin mahdollisin tavoin. Voimme kiittää heitä kaikesta, mitä he tekevät meidän hyväksemme. Me uuvutamme heidät loppuun lyhyessä ajassa niiden taakkojen myötä, joita me sälytämme heidän kannettavakseen.

– – Jokainen [piispa] on kutsuttu profetian ja ilmoituksen hengen kautta sekä erotettu ja asetettu kätten päällepanemisella. Jokaisella heillä on seurakuntansa johtamisen avaimet. Jokainen heistä on ylipappi, seurakuntansa johtava ylipappi. Jokaisella on valtavia taloudenhoitotehtäviä. Jokainen on isänä seurakuntansa jäsenille.

Yksikään ei saa rahaa palveluksestaan. Kirkko ei anna mitään korvausta minkään seurakunnan piispalle hänen piispana tekemästään työstä.

Piispalle asetetaan nykyisin samat vaatimukset kuin Paavalin aikoina. Hän kirjoitti Timoteukselle [ks. 1. Tim. 3:2–6]. – –

Kirjeessään Titukselle Paavali lisää, että piispan ”täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. – –

Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet.” (Tit. 1:7, 9.)

Nämä sanat kuvaavat osuvasti nykyajan piispaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.¹⁵

Kehotan kaikkia kirkon jäseniä ongelmia kohdatessaan yrittämään ensin ratkaista ne itse. Miettikää niitä, tutkikaa eri vaihtoehtoja, rukoilkaa niiden johdosta ja pyytäkää Herralta neuvoa. Ellette pysty ratkaisemaan ongelmianne itse, puhukaa sitten piispanne tai seurakunnanjohtajanne kanssa. Hän on Jumalan mies, joka on kutsuttu pyhän pappeuden valtuudella lauman paimeneksi.¹⁶

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Miksi me tarvitsemme eläviä profeettoja? Mikä tekee sinuun vaikutuksen Herran ”jalostusprosessissa”, jolla Hän valmistaa ja kutsuu kirkon presidentin? (Ks. osa 1.)
Mitä vaikutelmia saat, kun käyt läpi presidentti Hinckleyn kuvausta siitä, kuinka uusi kirkon presidentti valitaan? (Ks. osa 2.) Miksi on tärkeää tietää, että presidentti valitaan jumalallisen suunnitelman mukaan, joka antaa kirkolle ”innoitetun ja koetellun johtajan”?
Mitä periaatteita ja menettelytapoja Herra on säätänyt kirkon johtamiseksi, jos presidentti ei pysty toimimaan täysin kaikissa velvollisuuksissaan? (Ks. osa 3.)
Kuinka myöhempien aikojen apostolit osoittavat huolenpitoa kaikkia Jumalan lapsia kohtaan sekä kirkossa että kirkon ulkopuolella? (Ks. osa 4.) Kuinka viimeisimmän konferenssin puheet kuvastavat tätä huolenpitoa? Mitä hyötyä sinulle on ollut elävien profeettojen ja apostolien opetuksista?
Tutki presidentti Hinckleyn opetuksia siitä, kuinka ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi tekevät päätöksiä (ks. osa 5). Mitä me voimme oppia tavasta, jolla he tekevät päätöksiä? Kuinka me voimme soveltaa näitä periaatteita käytäntöön perheessämme ja kirkossa?
Kun käyt läpi osia 6 ja 7, mitä opit vaarnanjohtajan ja piispan tehtävistä? Kuinka me voimme tukea paremmin kirkkomme johtajia?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Ef. 2:19–20; 4:11–14; OL 1:38; 21:1–6; Abr. 3:22–23; UK 5–6

Opetusvihje

”Todista aina kun Henki kehottaa sinua tekemään niin eikä ainoastaan oppiaiheen lopussa. Anna myös oppilaillesi tilaisuuksia todistaa.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 45.)