Hoitakaa heidän haavansa
Presidentti Henry B. Eyring
ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Rukoilen, että valmistautuisimme mihin tahansa pappeuden palvelutyöhön, jonka Herra saattaa meille osoittaa matkallamme kuolevaisuudessa.
Meitä kaikkia on siunattu vastuulla toisista ihmisistä. Sitä, jolla on Jumalan pappeus, Jumala pitää vastuullisena lastensa iankaikkisesta elämästä. Se on totta, se on hienoa, ja toisinaan se voi tuntua ylivoimaiselta.
Tämän illan kuulijoiden joukossa on vanhinten koorumien johtajia, jotka tietävät, mitä tarkoitan. Kerron, mitä yhdelle teistä tapahtui. Se on luultavasti tapahtunut monille teistä – ja useammankin kerran. Yksityiskohdat vaihtelevat, mutta tilanne on sama.
Vanhin, jota et tunne hyvin, pyysi apuasi. Hän oli juuri kuullut, että hänen täytyy vaimonsa ja pienen poikavauvansa kanssa muuttaa tänään asunnosta, jossa he ovat asuneet, toiseen siinä lähellä.
Hän ja hänen vaimonsa olivat jo pyytäneet lainaksi pakettiautoa siksi päiväksi voidakseen siirtää perheensä tavarat. Ystävä antoi auton lainaksi. Nuori isä alkoi kuormata autoon kaikkea, minkä he omistivat, mutta aivan ensi hetkillä hän loukkasi selkänsä. Ystävä, joka oli lainannut auton, oli liian kiireinen eikä voinut auttaa. Nuori isä oli epätoivoinen. Hän ajatteli sinua, vanhinten kooruminsa johtajaa.
Kun hän pyysi apua, oli jo iltapäivä. Illalla olisi kirkon kokous. Olit jo luvannut auttaa vaimoasi kotitöissä sinä päivänä. Lapsesi olivat pyytäneet sinua tekemään jotakin kanssaan, mutta et ollut vielä ehtinyt.
Tiesit myös, että koorumisi jäsenillä, erityisesti uskollisimmilla eli niillä, joita olet yleensä pyytänyt auttamaan, oli todennäköisesti aika yhtä kortilla kuin sinullakin.
Kutsuessaan sinut tähän tehtävään Herra tiesi, että kokisit tällaisia päiviä, joten Hän antoi sinulle kertomuksen rohkaistakseen sinua. Se on vertaus ylikuormitetuille pappeudenhaltijoille. Joskus kutsumme sitä kertomukseksi laupiaasta samarialaisesta. Mutta oikeastaan se on kertomus suurenmoiselle pappeudenhaltijalle näinä kiireisinä, vaikeina viimeisinä aikoina.
Kertomus sopii täydellisesti kohtuuttoman rasitetulle palvelijalle pappeuden palvelutyössä. Muistattehan, että te olette samarialaisia ettekä pappeja tai leeviläisiä, jotka menivät piestyn miehen ohi.
Ette ehkä ole ajatelleet tuota kertomusta joutuessanne sellaisiin tilanteisiin. Mutta rukoilen, että ajattelette, kun sellaista taas tapahtuu – ja varmasti tapahtuukin.
Pyhissä kirjoituksissa meille ei kerrota, miksi samarialainen oli matkalla Jerusalemista Jerikoon. Luultavasti hän ei kulkenut yksin, koska hän on varmaan tiennyt rosvojoukon odottavan varomattomia. Hänen matkansa oli vaativa, ja kuten tapana oli, hänellä oli mukanaan kuormajuhta sekä öljyä ja viiniä.
Herran sanoin samarialainen pysähtyi piestyn miehen nähdessään, koska ”hänen tuli tätä sääli”.
Hän ei ainoastaan tuntenut sääliä, vaan hän myös toimi. Muistakaa aina tämän kertomuksen yksityiskohdat:
”Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’”1
Te ja ne pappeudenhaltijat, joita teidät on kutsuttu johtamaan, voitte olla varmoja ainakin kolmesta seikasta. Ensinnäkin jos pyydätte, niin Herra antaa teille myötätuntoa, jota Hän tuntee hädänalaisia kohtaan. Toiseksi Hän järjestää muita, kuten majatalon isännän, palvelemaan yhdessä teidän kanssanne. Ja kolmanneksi Herra, kuten laupias samarialainenkin, palkitsee runsaasti kaikki, jotka osallistuvat hädänalaisten auttamiseen.
Te kooruminjohtajat lienette toimineet tällä tavoin useamman kerran. Olette pyytäneet muita Herran pappeuden haltijoita apuun luottaen siihen, että he toimivat myötätuntoisesti. Te ette ole pelänneet pyytää niitä, jotka ovat yleensä vastanneet kutsuun aikaisemmin, koska olette tienneet, että he tuntisivat helposti myötätuntoa. Olette pyytäneet heitä tietäen, että aikaisemmin he ovat kokeneet Herran anteliaisuuden, kun he ovat päättäneet auttaa. Olette pyytäneet joitakuita jo raskaasti kuormitettuja tietäen, että mitä suurempi uhri on, sitä suuremman palkan he saavat Herralta. Ne, jotka ovat auttaneet aikaisemmin, ovat kokeneet Vapahtajan ylitsevuotavan kiitollisuuden.
Olette saattaneet kokea myös innoitusta olla pyytämättä jotakuta auttamaan auton kuormaamisessa ja kuorman purkamisessa. Johtajina tunnette kooruminne jäsenet ja heidän perheensä hyvin. Herra tuntee heidät täydellisesti.
Hän tietää, kenen vaimo on uupumassa, koska hänen miehensä ei ole ehtinyt tehdä sitä, mitä vaimon tarpeiden täyttämiseksi olisi pitänyt. Herra tietää, ketkä lapset ovat siunattuja nähdessään isänsä menevän jälleen kerran auttamaan muita ja ketkä taas tarvitsevat tunteen, että heidän isänsä välittää heistä ja antaa aikaansa heille tuona päivänä. Mutta Hän tietää myös, kuka tarvitsee kutsua palvella muttei ehkä vaikuta todennäköiseltä tai halukkaalta ehdokkaalta.
Te ette voi tuntea kooruminne jokaista jäsentä täydellisesti, mutta Jumala tuntee. Kuten monesti ennenkin, te olette siis rukoilleet saadaksenne tietää, ketä pyytää apuun palvelemaan muita. Herra tietää, kenelle on siunaukseksi, kun häntä pyydetään auttamaan, ja kenen perheelle taas on siunaukseksi, kun häntä ei pyydetä. Sellaista ilmoitusta voitte odottaa saavanne pappeuden johtamistehtävissä.
Näin tämän tapahtuvan, kun olin nuori mies. Olin ensimmäinen apulainen pappien koorumissa. Piispa soitti minulle eräänä päivänä ollessani kotona. Hän sanoi haluavansa minut mukaansa erään leskirouvan luo, joka tarvitsi kipeästi apua. Piispa sanoi tarvitsevansa minua.
Kun odotin piispan noutavan minut kotoani, olin huolissani. Tiesin, että piispalla oli väkevät ja viisaat neuvonantajat. Toinen heistä oli kuuluisa tuomari. Toinen taas johti suuryritystä, ja hänestä tuli myöhemmin johtava auktoriteetti. Piispastakin tuli jossakin vaiheessa johtava auktoriteetti. Miksi piispa sanoi kokemattomalle papille: ”Tarvitsen apuasi”?
Niin, nyt tiedän paremmin, mitä hän olisi voinut sanoa minulle: ”Herralla on tarve siunata sinua.” Hämmästyksekseni näin, kun piispa kertoi tälle naiselle hänen kotonaan, että hän ei voisi saada apua kirkolta, ennen kuin hän täyttäisi budjettilomakkeen, jonka piispa oli jättänyt hänelle aikaisemmin. Kotimatkalla huomattuaan, kuinka hämmästynyt olin, piispa naurahti ja sanoi: ”Hal, kun hän saa rahankäyttönsä hallintaan, hän voi auttaa muita.”
Toisella kerralla piispamme vei minut tapaamaan alkoholistivanhempia, jotka lähettivät kaksi pientä pelokasta tyttöä meitä vastaan ovelle. Piispa vaihtoi muutaman sanan tyttöjen kanssa ja sanoi minulle lähtiessämme: ”Emme voi estää murhenäytelmää heidän elämässään, mutta he voivat tuntea, että Herra rakastaa heitä.”
Yhtenä iltana hän vei minut sellaisen miehen luokse, joka ei ollut käynyt kirkossa vuosiin. Piispa kertoi miehelle, kuinka paljon hän rakasti tätä ja kuinka paljon seurakunta tarvitsi miestä. Sillä ei näyttänyt olevan juuri vaikutusta mieheen. Mutta aina kun piispa otti minut mukaansa, sillä oli suuri vaikutus minuun.
En voi mitenkään saada selville, rukoiliko piispa tietääkseen, ketä papeista siunattaisiin sen vuoksi, että hän menisi piispan mukaan niille käynneille. Ehkä hän otti monta kertaa mukaansa muita pappeja. Mutta Herra tiesi, että joskus minä olisin piispa, joka kutsuu niitä, joiden usko on päässyt kylmenemään, palaamaan evankeliumin lämpöön. Herra tiesi, että joskus minulla olisi pappeusvastuu sadoista ja jopa tuhansista taivaan Isän lapsista, joilla on valtavia ajallisia tarpeita.
Te nuoret miehet ette voi tietää, mitä pappeuden palvelustehtäviä Herra valmistaa teille. Mutta hengellisen avun antaminen on suuri haaste jokaiselle pappeudenhaltijalle. Se on meidän kaikkien velvollisuus. Se kuuluu jokaiselle koorumin jäsenelle. Se kuuluu jokaiselle perheenjäsenelle. Jos Saatana hyökkää jotakuta vastaan koorumissanne tai perheessänne, tunnette myötätuntoa. Samoin kuin laupiaan samarialaisen palvelu ja hänen osoittamansa armo, tekin jaatte heille parantavaa balsamia haavoihin hädän hetkellä.
Palvellessanne kokoaikaisena lähetyssaarnaajana tapaatte tuhansia ihmisiä, joilla on suuri hengellinen hätä. Ennen kuin opetatte heitä, monet eivät edes tiedä hengellisistä haavoistaan, jotka hoitamattomina tuovat loputonta kurjuutta. Te menette Herran asialle pelastamaan heitä. Vain Herra voi parantaa heidän hengelliset haavansa, kun he ottavat vastaan iankaikkiseen elämään johtavat toimitukset.
Koorumin jäsenenä, kotiopettajana ja lähetyssaarnaajana te ette voi auttaa ihmisiä korjaamaan hengellistä vahinkoa, ellei oma uskonne ole elävä. Se edellyttää paljon muutakin kuin pyhien kirjoitusten säännöllistä lukemista ja rukoilemista. Lyhyt rukous ja nopea pyhien kirjoitusten silmäily eivät riitä valmistautumiseksi. Vahvistus siitä, mitä tarvitsette, tulee Opin ja liittojen luvun 84 mukaisesti: ”Älkääkä olko etukäteen huolissanne siitä, mitä sanotte; vaan kootkaa mieleenne alati elämän sanoja, niin teille annetaan tuona hetkenä se osa, mikä mitataan kullekin ihmiselle.”2
Tuo lupaus pätee vain, jos ”kokoamme” elämän sanoja ja teemme niin alati. Tuon pyhien kirjoitusten kohdan mainitsema kokoaminen on tarkoittanut minulle jonkinlaista sanoihin liittyvää tunnetta. Kun olen esimerkiksi yrittänyt auttaa jotakuta, jonka usko profeetta Joseph Smithin jumalalliseen kutsumukseen horjuu, olen kokenut tunteiden palaavan.
Se ei johdu vain Mormonin kirjan sanoista. Se johtuu totuuden vahvistamisen tunteesta, joka tulee aina kun luen edes muutaman rivin Mormonin kirjasta. En voi luvata, että se tulee kaikille, joihin on tarttunut profeetta Josephia tai Mormonin kirjaa koskeva epäilys. Mutta tiedän, että Joseph Smith on palautuksen profeetta. Todistan, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, koska olen pitänyt sitä suuressa arvossa.
Tiedän kokemuksesta, että voitte saada Hengen vahvistuksen totuudesta, koska minä olen saanut sen. Teillä ja minulla täytyy olla tuo vahvistus, ennen kuin Herra asettaa meidät sellaisen kulkijan tielle, jota rakastamme ja jonka ovat piesseet totuuden viholliset.
Meidän täytyy valmistautua toisellakin tavalla: Ihmisille on ominaista paatua toisten tuskalle. Se on yksi syy, miksi Vapahtaja kertoi niin laajasti sovituksestaan ja siitä, kuinka Hän otti päälleen kaikkien taivaallisen Isämme lasten tuskat ja murheet, jotta Hän osaisi auttaa heitä.
Edes taivaallisen Isän kuolevaisten pappeudenhaltijoiden parhaimmisto ei saavuta tätä myötätunnon tasoa helposti. Inhimillinen taipumuksemme on olla kärsimättömiä sellaista henkilöä kohtaan, joka ei näe totuutta yhtä selvästi kuin me. Meidän on oltava varuillamme, ettei kärsimättömyyttämme tulkita tuomitsemiseksi tai hylkäämiseksi.
Kun valmistaudumme auttamaan Herran puolesta Hänen palvelijoinaan pappeudessa, eräs kirjoitusten kohta ohjaa meitä. Siinä on lahja, jota tarvitsemme matkallamme, minne tahansa Herra meidät lähettääkin. Laupiaalla samarialaisella oli tuo lahja. Me tarvitsemme sitä, ja Herra on sanonut meille, miten voimme löytää sen:
”Jos siis, rakkaat veljeni, teillä ei ole rakkautta, te ette ole mitään, sillä rakkaus ei koskaan katoa. Pitäkää sen vuoksi kiinni rakkaudesta, joka on suurin kaikista, sillä kaiken täytyy kadota –
mutta aito rakkaus on Kristuksen puhdasta rakkautta, ja se kestää ikuisesti; ja kenellä sitä havaitaan olevan viimeisenä päivänä, hänen käy hyvin.
Rukoilkaa siis, rakkaat veljeni, Isää koko sydämen voimalla, että täyttyisitte tällä rakkaudella, jonka hän on suonut kaikille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tosi seuraajille; että teistä tulisi Jumalan lapsia; että me hänen ilmestyessään olisimme hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on; että meillä olisi tämä toivo; että meidät puhdistettaisiin niin kuin hän on puhdas.”3
Rukoilen, että valmistautuisimme mihin tahansa pappeuden palvelutyöhön, jonka Herra saattaa meille osoittaa matkallamme kuolevaisuudessa. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.