Jouduttakaa Herran pelikuviota!

Vanhin S. Gifford Nielsen

seitsemänkymmenen koorumista

Meidän jokaisen täytyy laatia henkilökohtainen pelikuviomme ja panna se innolla täytäntöön palvellaksemme kokoaikaisten lähetyssaarnaajien rinnalla.

Useita vuosia sitten minun piti puhua erään vaarnassamme palvelevan piispan vaimolle, joten soitin heille kotiin. Puhelimeen vastasi nuori poika. Sanoin: ”Hei, onko äitisi kotona?”

Poika vastasi: ”Onhan hän. Menen hakemaan hänet. Kuka kysyy?”

Vastasin: ”Minä olen presidentti Nielsen kirkosta.”

Pienen tauon jälkeen kuulin hyvin innokkaan äänen sanovan: ”Hei äiti, puhelimessa on presidentti Hinckley!”

Mitähän äiti mahtoi ajatella? Matka puhelimen luo taisi olla hänen elämänsä pisin. Mielessäni kävi kyllä ajatus: ”Pitäisiköhän minun?” En tehnyt niin, mutta saimme kunnon naurut. Kun ajattelen asiaa, hän oli varmaankin pettynyt saadessaan puhua vain minun kanssani.

Mitä te tekisitte, jos Herran profeetalla todella olisi asiaa juuri teille? No, niin hänellä onkin! Presidentti Thomas S. Monson on kutsunut, kuten jälleen kerran tänä aamuna, jokaisen meistä hyvin tärkeään työhön. Hän on sanonut: ”Nyt on aika jäsenten ja lähetyssaarnaajien liittyä yhteen, toimia yhdessä, tehdä työtä Herran viinitarhassa tuodaksemme sieluja Hänen luokseen” (”Uskoa pelastuksen työssä”, maailmanlaajuinen johtajien koulutuslähetys, kesäkuu 2013; lds.org/broadcasts).

Olemmeko me kuunnelleet?

Kaikkialla maailmassa vaarnat, piirit ja lähetyskentät kokevat saaneensa uutta energiaa, kun sanat, jotka Vapahtaja julisti Joseph Smithille vuonna 1832, ovat toteutumassa: ”Katso, minä joudutan työtäni aikanaan” (OL 88:73).

Veljet ja sisaret, se aika on nyt! Minä tunnen sen, ja olen varma, että tekin tunnette sen.

Minä halusin muuttaa innostukseni ja uskoni Jeesukseen Kristukseen toiminnaksi. Kun pelasin jalkapalloa, ajattelin toimintasuunnitelmia pelikuvioina. Pelin alkaessa ei ollut epäilystäkään siitä, ettemmekö me menestyisi, jos joukkueellamme oli sopivat pelikuviot valmiina. Mutta keskustelin vastikään BYU:n legendaarisen valmentajan LaVell Edwardsin kanssa pelikuvioistamme, ja hän sanoi: ”Minä en piitannut siitä, minkä kuvion valitsit, kunhan vain teimme maalin!” Olin yksi hänen pelinrakentajistaan, ja pidin asiaa paljon monimutkaisempana, mutta ehkäpä hänen yksinkertainen filosofiansa on syynä siihen, että eräs jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa.

Koska olemme kaikki Herran joukkueessa, onko meillä kullakin oma voitokas pelikuviomme? Olemmeko me valmiita pelaamaan? Jos me jäsenet todella rakastaisimme omaa perhettämme, ystäviämme ja tuttaviamme, emmekö haluaisi lausua heille todistuksemme palautetusta evankeliumista?

Kesäkuussa pidetyssä uusille lähetysjohtajille tarkoitetussa seminaarissa ennätykselliset 173 uutta johtajaa vaimoineen sai viimeisiä ohjeita ennen palvelutyönsä aloittamista. Kaikki 15 ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsentä puhuivat tälle erityiselle ryhmälle.

Vanhin L. Tom Perry lisäsi loppusanoina: ”Tämä on mitä suurenmoisinta aikaa kirkon historiassa. Tämä on verrattavissa historiamme suuriin tapahtumiin kuten ensimmäinen näky, Mormonin kirjan saaminen, evankeliumin palautus, kuten kaikki ne asiat, jotka loivat meille sen perustan, jonka pohjalta me kuljemme eteenpäin ja opetamme taivaallisen Isämme valtakunnassa.” (”Concluding Remarks”, puhe uusille lähetysjohtajille pidetyssä seminaarissa, 26. kesäkuuta 2013, s. 1, kirkon historian kirjasto.)

Meidän tulee olla entistä tiiviimmin mukana, jotta voisimme vastata johtajiemme innostukseen ja kokoaikaisten lähetyssaarnaajiemme sitoutumiseen. Tämä työ ei etene Herran tarkoittamalla tavalla ilman meitä! Kuten presidentti Henry B. Eyring on sanonut: ”Olipa ikämme, kyvykkyytemme, kirkon tehtävämme tai asuinpaikkamme mikä hyvänsä, meidät on yhtenä miehenä kutsuttu työhön auttamaan Häntä Hänen sielujen sadonkorjuussaan” (”Me olemme yhtä”, Liahona, toukokuu 2013, s. 62).

Saanen kertoa teille pelikuviosta, jonka olen tuntenut kehotuksen ottaa käyttöön rukoiltuani, luettuani luvun 13 Saarnatkaa minun evankeliumiani -oppaasta ja pohdittuani aiempia kokemuksia. Kehotan teitä pohtimaan näitä kolmea näkökohtaa, kun mietitte omaa kuviotanne.

Ensiksi, rukoilkaa päivittäin erityisesti sitä, että voisitte tuoda jonkun lähemmäksi Vapahtajaa ja Hänen evankeliumiaan. Te voisitte tehdä sen pitämällä kaikkia ihmisiä Jumalan poikina ja tyttärinä, jotka auttavat toisiaan matkalla kotiin. Ajatelkaa uusia ystäviä, joita saisitte.

Toiseksi, rukoilkaa päivittäin alueellanne palvelevien lähetyssaarnaajien ja heidän tutkijoidensa puolesta heidät nimeltä mainiten. Ainoa tapa tehdä niin on tervehtiä heitä, katsoa heidän nimikylttiään, puhutella heitä nimeltä ja kysyä heiltä, keitä he parhaillaan opettavat. Vanhin Russell M. Nelson on viisaasti sanonut: ”Herra ei voi auttaa teitä tuntemaan jonkun sydäntä, ennen kuin tiedätte hänen nimensä ja tunnistatte hänen kasvonsa.”

Olin erään ihastuttavan sisaren kastetilaisuudessa. Hän lausui todistuksensa. Muistan ikuisesti hänen sanansa: ”Minun puolestani ei ole koskaan aiemmin rukoillut niin moni ihminen, enkä ole koskaan tuntenut näin paljon rakkautta! Minä tiedän, että tämä työ on totta!”

Kolmanneksi, kutsukaa ystävänne johonkin toimintaan kotonanne tai muualla. Menettepä minne hyvänsä tai teettepä mitä tahansa, miettikää, kuka voisi nauttia siitä tilaisuudesta, ja kuunnelkaa sitten Hengen johdatusta.

Vapahtaja on antanut minulle pienen opetuksen henkilökohtaisesta evankeliumin oppimisesta. Uskon sen sopivan hienosti ”työn jouduttamiseen”. Kun olen oikein innoissani jostakin, se näkyy kirjoittamassani tekstissä ja päättyy usein huutomerkkiin, joka määritelmänsä mukaan välittää ”voimakkaan tunteen tai osoittaa suuren tärkeyden” (Merriam-Webster’s Collegiate Dictionary, 11. laitos, 2003, ”exclamation point”).

Kiinnostukseni heräsi, kun pyhissä kirjoituksissa silmiini osui kohtia ”kokoamisesta” ja niiden lopussa oli huutomerkki, kuten esimerkiksi Alman hartaassa pyynnössä: ”Oi jospa olisin enkeli ja voisin toteuttaa sydämeni toiveen, että voisin lähteä puhumaan Jumalan pasuunalla, äänellä, joka järisyttäisi maata, ja huutaa parannusta joka kansalle!” (Alma 29:1.)

Tutkimani mukaan on 65 kohtaa, joissa ilmaistaan tällaista voimakasta lähetystyöhenkeä, esimerkiksi nämä:

”Kuinka suuri hänen ilonsa onkaan sielusta, joka tekee parannuksen! – –

Ja jos kävisi niin, että te tekisitte työtä koko elinaikanne huutaen parannusta tälle kansalle ja johdattaisitte ainoastaan yhden sielun minun luokseni, kuinka suuri teidän ilonne onkaan hänen kanssansa minun Isäni valtakunnassa!

Ja nyt, jos ilonne on suuri yhden sielun kanssa, jonka olette johdattaneet minun luokseni minun Isäni valtakuntaan, kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdatatte monta sielua minun luokseni!” (OL 18:13, 15–16.)

Sillä, että olin huomannut nämä ainutlaatuiset jakeet, oli tärkeä osuus ensimmäisessä tehtävässäni vyöhykeseitsenkymmenenä. Olin hieman hermostunut ollessani apostolin, vanhin Quentin L. Cookin, toverina eräässä vaarnakonferenssissa. Kun kävelin vaarnanjohtajan toimistoon tuon viikonlopun ensimmäistä kokousta varten, huomasin hänen työpöytänsä takana olevalla hyllyllä pronssiin valetun, loppuun kuluneen kenkäparin ja sen vieressä huutomerkkiin päättyvän pyhien kirjoitusten kohdan. Lukiessani sen tunsin, että Herra oli tietoinen tutkimisestani, oli vastannut rukouksiini ja että Hän tiesi täsmälleen, mitä minä tarvitsin levottoman sydämeni rauhoittamiseksi.

Pyysin vaarnanjohtajaa kertomaan minulle kenkäparista.

Hän sanoi:

”Nämä ovat erään nuoren kirkon käännynnäisen kengät. Hänen perheellään oli vaikeaa, mutta hän oli silti päättänyt palvella menestyksekkäästi lähetystyössä ja hän tekikin niin Guatemalassa. Hänen palattuaan tapasin hänet vapauttaakseni hänet kunniakkaasti lähetystyöstä. Näin, että hänen kenkänsä olivat kuluneet loppuun. Tämä nuori mies oli antanut kaikkensa Herralle saamatta tuskin lainkaan tukea perheeltään.

Hän huomasi, kuinka katsoin hänen kenkiään, ja kysyi minulta: ’Vaarnanjohtaja, mikä on hätänä?’

Vastasin: ’Ei, veli, kaikki on kunnossa! Voinko saada nuo kengät?’”

Vaarnanjohtaja jatkoi: ”Tunsin suunnatonta kunnioitusta ja rakkautta tätä kotiin palaavaa lähetyssaarnaajaa kohtaan! Halusin muistaa sen kokemuksen aina, joten annoin valaa hänen kenkänsä pronssiin. Aina kun astun toimistooni, ne muistuttavat minua ponnistelusta, jota meidän kaikkien on tehtävä olosuhteistamme riippumatta. Jae on Jesajan kirjasta: ’Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: – Sinun Jumalasi on nyt kuningas!’ (Jes. 52:7.)”

Rakkaat veljet ja sisaret, mainitsemani piispan vaimo ehkä ihmetteli, mitä asiaa profeetalla olisi hänelle. Todistan, ettei hänen ja meidän tarvitse ihmetellä enää – HUUTOMERKKI!

Tiedän, että meidän jokaisen täytyy laatia henkilökohtainen pelikuviomme ja panna se innolla täytäntöön palvellaksemme kokoaikaisten lähetyssaarnaajien rinnalla – HUUTOMERKKI!

Lisään oman todistukseni profeetta Joseph Smithin sanoihin: ”Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää!” (OL 76:22.) Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.